Rakastunut toiseen, vaikka rakastan nykyistäkin

  • Viestiketjun aloittaja liljaruusu
  • Ensimmäinen viesti
krista (vierailija)
Flanelli, kiitos kun kirjoitit oman tarinasi..näitä asioita mietin päivittäin, kuinka voisin tehdä toiselle niin? kun kuitenkin yhdessä on tämä yhteinen elämä rakennettu, eikä toinen todellakaan ole tehnyt mitään väärää. Pohdin, kumpi on enemmän väärin toista kohtaan; lähteä ilman ennakkovaroitusta, vai jäädä kun ajatukset - ja suuri osa sydäntä- on jatkuvasti muualla. Minun tilanteessani ei kuitenkaan ole kyse muutaman kuukauden ihatuksesta, vaan vuosista, jotka olen pysynyt ja pysynyt tässä suhteessa juuri tuon takia mitä itse kirjoitit tunteneesi..koska en halua aiheuttaa noita tunteita kenellekään,enkä usko että saisin miestäni uskomaan, ettei vika ole hänessä, vaan minun sekopäisessä sydämessani, joka ei todellakaan nyt toimi niinkuin sitä käsketään.. muutaman kuukauden tähden en todellakaan olisi lähtenyt, siinä ajassa tuskin on ehtinyt ajatuksiaan koota ajattelemaan tilannetta järkevästi, ja tunteistaan luulee aivan liikoja sen alkuhuuman aikoihin. Enkä usko muutamassa kuukaudessa oppivan toista ihmistä tosissaan tuntemaankaan.

Kamalaa tässä on myös se, kun huomaan välillä toivovani että minut jätettäisiin yksin. Minä siis todella välillä mietin, kunpa mieheni jättäisi minut, kyllästyisi ja tajuaisi etten ole hänelle sitä mitä hän haluaa. Kärsisin varmasti, mutta mietin että ansaitsisin sen.

Tarinoita maailma pullollaan, älä suotta vaivaa päätäsi asialla. Jos todellakin yksinäni kirjoittelisin keskustelupalstoille monen eri nimimerkin suojissa keksittyjä tarinoita, kävisin keskustelua yksinäni, miksipä sinä koet tarpeelliseksi asiaa kommentoida.
 
Entäpä hetki itsensä varassa?
"Saman kokenut (vierailija)
Ensinnäkin, osanottoni ap:lle näistä puupäistä, jotka täällä kertovat totuuksiaan... Niin onnettoman yksinkertaista ja kypsymätöntä porukkaa, että tekisi mieli muuttaa pois koko maasta pelkästään siksi, että Suomessa elää tuollaisa juntteja... "

Ja kertoo kuinka itse ratkaisi vastaavanlaisen tilanteen jättämällä "rakkaan" miehensä alkaaksen uuden suhteen rinnakkais"rakkaan" kanssa (anteeksi etten voi tässä tapauksessa kirjoittaa rakasta ilman lainausmerkkejä). Varsin aikuista ja kypsää. Siis teini-ikäisethän noin toimivat; jättävät "nyxän" vasta kun on uusi varmistettu.

Eli kun ap miettii, milloin olisi oikea aika erota on oma mielipiteeni (jota en tietenkään tyrkytä oikeana), että ei nyt ainakaan silloin jos eropäätös on toisen ihmisen taskussa. Eli mietipä; eroaisit ja rinnakkaisihastus ei esim. haluaisikaan suhdetta kanssasi tms. Jos tunnet, että tällaisessa tapauksessa katuisit eroasi, ei varmasti ole loppuun asti harkittu päätös.


 
flanelli
ainoana "lohdutuksena" itselleni olen pitänyt sitä, ettei ex-mies onneksi alkanut järjestää itselleen mitään salasuhdetta (hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus, sillä ex-miehen uusi rakkaus on hänen työparinsa töissä). Pitäisin salaista suhdetta vielä loukkaavampana kuin tätä äkkieroa.

En oikein usko siihen, että ihastumiset ja rakastumiset tulisivat ihmiseen noin vain, tyhjästä. Jokin oma tarve siinä on taustalla, mutta jos siihen tarpeeseen ei pääse käsiksi, niin pahahan siitä on kumppanille puhua. Se tulee ilmi vasta toiseen rakastumisen kautta - ja silloin ei enää puhutakaan siitä varsinaisesta tarpeesta, vaan seurauksesta (rakastumisesta toiseen). Mä luulen, että ex-miestä pelotti vanheneminen (hän täytti juuri 40 ja kroppa oli viime vuosina alkanut oireilla ei-niin-kovin-terveellisten elämäntapojen seurauksena). Meillä oli myös elämisen raamit aika lailla valmiina (tässäkö sitä pitäisi loppuikänsä olla, eikö mikään enää muutu?). Näitä asioita olen itsekin miettinyt pääni sisällä (olen samanikäinen ja juuri taannoin alkoi oirehtia periytyvä vakava silmäsairaus).

Ex-mies on nuoruudessaan ollut aika lailla riippuvainen suurista tunnekokemuksista (eikö intohimoista rakastumista tässä elämässä enää ole?). Ex-mies on perso naisten huomiolle ja flirtille, enkä minä ainakaan kotioloissa osaa flirttailla, emmekä juuri harrastaneet sosiaalista seurapiireilyä. Ex-miehen kyky sietää arkea on aika huono - hän on kyllä rivakka kriiseissä ja vaikeissa tilanteissa, mutta ei jaksa ponnistella tavallisen hyvän olon eteen (tarkoitan tässä omaa hyvää oloa... ex on sitä tyyppiä, joka hakee nautintonsa välittömästi, polttaa, löhöää sohvalla ja/tai pelaa tietokoneella. Sen sijaan voisi lähteä ulos harrastamaan tai liikkumaan, mutta nuo vaatisivat ensivaiheessa ponnistelua, mikä on ex:lle vierasta). En tiedä, oliko sitten hänestä pelottavaa/uhkaavaa, kun itse jonkin verran itsekseni liikuin ja harrastin ja jätin ex-miehen sinne koneelle tai tietokoneen ääreen.

No, minun kannaltani on kai ihan sama, mistä ex-miehen suuri rakastuminen (joka tosiaan oli noin puoli vuotta vanha), johtui. Helvetin tylyltä tuntuu. Käytännössä tämä suuri rakkaus on esim. johtanut siihen, että muutan muutaman viikon päästä pois yhteisestä kodistamme (tietysti näin päin... ex-miehen äiti oli lainamme henkilötakaajana, joten koko lainan siirto ex-miehen nimiin onnistui).
 
Nie w...
Minä taas mietin, miksi on niin kauheaa erota ja kokeilla uusia mahdollisuuksia elämässä? Tiedän kyllä itsekin oman kokemuksen kautta miten pahalta nuo rakkauselämän kolhut voivat tuntua, mutta olen viimeaikoina tullut siihen tulokseen, että ihmisen on itse annettava itselleen sen mitä haluaa, sen sijaan että ripustautuisi jonkin suhteen varaan. Elämässä aukeaa yhä uusia ja uusia tilaisuuksia, eivätkä ihmiset onneksi lopu maailmasta kesken. Jos olisin itse esim. Kristan tilanteessa, niin todennäköisesti menisin ja kokeilisin tuota uutta suhdetta jättäen vanhan, jos tämän ihmisen perään kerran on jo vuosia haikailtu. Mitä sitten jos se ei onnistukaan, elämä jatkuu kuitenkin. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni ja jokaisen on itse tykönään mietitittävä, mitä elämältään yleensäkin haluaa.
 
Muistaakseni
Alkuperäinen kirjoittaja flanelli:
ainoana "lohdutuksena" itselleni olen pitänyt sitä, ettei ex-mies onneksi alkanut järjestää itselleen mitään salasuhdetta (hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus, sillä ex-miehen uusi rakkaus on hänen työparinsa töissä). Pitäisin salaista suhdetta vielä loukkaavampana kuin tätä äkkieroa.

En oikein usko siihen, että ihastumiset ja rakastumiset tulisivat ihmiseen noin vain, tyhjästä. Jokin oma tarve siinä on taustalla, mutta jos siihen tarpeeseen ei pääse käsiksi, niin pahahan siitä on kumppanille puhua. Se tulee ilmi vasta toiseen rakastumisen kautta - ja silloin ei enää puhutakaan siitä varsinaisesta tarpeesta, vaan seurauksesta (rakastumisesta toiseen). Mä luulen, että ex-miestä pelotti vanheneminen (hän täytti juuri 40 ja kroppa oli viime vuosina alkanut oireilla ei-niin-kovin-terveellisten elämäntapojen seurauksena). Meillä oli myös elämisen raamit aika lailla valmiina (tässäkö sitä pitäisi loppuikänsä olla, eikö mikään enää muutu?). Näitä asioita olen itsekin miettinyt pääni sisällä (olen samanikäinen ja juuri taannoin alkoi oirehtia periytyvä vakava silmäsairaus).

Ex-mies on nuoruudessaan ollut aika lailla riippuvainen suurista tunnekokemuksista (eikö intohimoista rakastumista tässä elämässä enää ole?). Ex-mies on perso naisten huomiolle ja flirtille, enkä minä ainakaan kotioloissa osaa flirttailla, emmekä juuri harrastaneet sosiaalista seurapiireilyä. Ex-miehen kyky sietää arkea on aika huono - hän on kyllä rivakka kriiseissä ja vaikeissa tilanteissa, mutta ei jaksa ponnistella tavallisen hyvän olon eteen (tarkoitan tässä omaa hyvää oloa... ex on sitä tyyppiä, joka hakee nautintonsa välittömästi, polttaa, löhöää sohvalla ja/tai pelaa tietokoneella. Sen sijaan voisi lähteä ulos harrastamaan tai liikkumaan, mutta nuo vaatisivat ensivaiheessa ponnistelua, mikä on ex:lle vierasta). En tiedä, oliko sitten hänestä pelottavaa/uhkaavaa, kun itse jonkin verran itsekseni liikuin ja harrastin ja jätin ex-miehen sinne koneelle tai tietokoneen ääreen.

No, minun kannaltani on kai ihan sama, mistä ex-miehen suuri rakastuminen (joka tosiaan oli noin puoli vuotta vanha), johtui. Helvetin tylyltä tuntuu. Käytännössä tämä suuri rakkaus on esim. johtanut siihen, että muutan muutaman viikon päästä pois yhteisestä kodistamme (tietysti näin päin... ex-miehen äiti oli lainamme henkilötakaajana, joten koko lainan siirto ex-miehen nimiin onnistui).

juuri tuota ilmiötä selittää Francesco Alberonin kirja "Rakastuminen". Se on seuraus elämän kriisille, ei ilmiö sinänsä.
 
flanelli
jos molemmat ovat suunnilleen sitä mieltä, että haluavat erota. Yhdessähän sitä on menty yhteen, yhdessä kai ihannetapauksessa voisi tehdä päätöksen erostakin.

Kauheaa erossa yks kaks jätetyn kannalta on se, ettei hänellä ole sananvaltaa siitä, mitä hänen omassa suhde-elämässään tapahtuu. Tämä siitä huolimatta, että aikaisemmin on yhteistuumin päätetty mennä yhteen ja tahdottu yhteistä elämää. Lähtijä käyttäytyy kuin jokin luonnonvoima ja se jätetty jää ihmettelemään, missä ensi kuussa asuu ja miten yhteiset lapset/eläimet/sitoumukset hoidetaan jatkossa - ja tämä riippumatta siitä, miten "ripustautunut" jätetty on toiseen osapuoleen. Itse olen kuukaudessa ostanut oman asunnon, järjestänyt tulevan muuttoni ja pakertanut päivätöitä... Vapaa-ajat sitten itken tai hakkaan tyynyä. Toki joskus elämä varmasti hymyilee vielä, mutta silti olisin mieluummin ottanut ne elämän uudet mahdollisuudet hiukan pienemmän pudotuksen kautta.
 
Yelena
Hyvä kun samat tyypit täällä on sitä mieltä että "heti pitää kertoa" ja "mä kyllä lähtisin jos menis rakastumaan toiseen". Miten sitä voi olla parisuhteessa, jos omat tunteetkin on kahlittuna eikä saa olla rehellisesti mitä on? Kai ne ihastumisetkin menisi helpommin "ohi", jos niihin olisi edes lupa parisuhteessa!

Itselläni on samanlainen tilanne. Tosin niin päin, että olen nykyiseni kanssa ollut lähinnä hyvä ystävä, ja kaikin puolin suhde onkin ok. Paitsi että olen ilmeisesti viimeisen vuoden aikana kasvanut viimein tytöstä naiseksi ja löytänyt ihan uudenlaisen tarpeen EROOTTISEEN rakkauteen. Tätä taas nykyiseni kanssa ei ole, vaikka seksi sinänsä onkin ihan ok. En koe että saisin samanlaisia kiksejä nykyiseltäni kuin voisin saada. Jotkut täällä saoikin että jos on rakastunut "ei voi olla olematta yhdessä". Mitä sanotte sitten siitä, että on kuitenkin ollut vuosia yhdessä ilman tuollaista tunnetta, pitäisikö suhteeseen jäädä vai lähteä voimakkaamman ja fyysisemmän eroksen perään? (ei varmaan tule yllätyksenä, että olen ollut nykyiseni kanssa yhteenmuuttaessa hyvin nuori, teini-ikäinen vielä).

Liityn klubiin. En tiedä mitä tehdä. Paitsi että oikeastaan tiedän kaipaavani vapautta ja koen tarvetta omaan tilaan. Jostain syystä tuntuu että olen "kasvanut erilleni", vaikkei mitään riitoja olekaan ja tullaan ihan hirvittävän hyvin toimeen nykyisen kanssa. En silti koe tarvitsevani tällaista tukipilari enää kuten ennen. Olikohan tämä nyt järkevä suhde alunperinkään, fiksummat varmaan tietää!
 
Jelena
Hyvä kun samat tyypit täällä on sitä mieltä että "heti pitää kertoa" ja "mä kyllä lähtisin jos menis rakastumaan toiseen". Miten sitä voi olla parisuhteessa, jos omat tunteetkin on kahlittuna eikä saa olla rehellisesti mitä on? Kai ne ihastumisetkin menisi helpommin "ohi", jos niihin olisi edes lupa parisuhteessa!

Itselläni on samanlainen tilanne. Tosin niin päin, että olen nykyiseni kanssa ollut lähinnä hyvä ystävä, ja kaikin puolin suhde onkin ok. Paitsi että olen ilmeisesti viimeisen vuoden aikana kasvanut viimein tytöstä naiseksi ja löytänyt ihan uudenlaisen tarpeen EROOTTISEEN rakkauteen. Tätä taas nykyiseni kanssa ei ole, vaikka seksi sinänsä onkin ihan ok. En koe että saisin samanlaisia kiksejä nykyiseltäni kuin voisin saada. Jotkut täällä saoikin että jos on rakastunut "ei voi olla olematta yhdessä". Mitä sanotte sitten siitä, että on kuitenkin ollut vuosia yhdessä ilman tuollaista tunnetta, pitäisikö suhteeseen jäädä vai lähteä voimakkaamman ja fyysisemmän eroksen perään? (ei varmaan tule yllätyksenä, että olen ollut nykyiseni kanssa yhteenmuuttaessa hyvin nuori, teini-ikäinen vielä).

Liityn klubiin. En tiedä mitä tehdä. Paitsi että oikeastaan tiedän kaipaavani vapautta ja koen tarvetta omaan tilaan. Jostain syystä tuntuu että olen "kasvanut erilleni", vaikkei mitään riitoja olekaan ja tullaan ihan hirvittävän hyvin toimeen nykyisen kanssa. En silti koe tarvitsevani tällaista tukipilari enää kuten ennen. Olikohan tämä nyt järkevä suhde alunperinkään, fiksummat varmaan tietää!
 
liljaruusu
Ei tällainen tilanne ole helppo kenellekään. Mutta sepäs siinä onkin, että mieluummin tutkii itseään ja omia tunteitaan kuin "hetkestä huumaantuneena" lähtisi toisen mukaan päätä pahkaa.

Jos itse jossain vaiheessa alan kallistua lähdön puolelle, niin keskustelen asiasta mieheni kanssa perinpohjin - mikäli hän niin haluaisi. Todennäköisesti olisin suhteen jälkeen ainakin jonkin aikaa yksin, sillä ei entistä parisuhdetta noin vain pyyhkäistä pois ja suihkaista heti uuteen. Itse en ainakaan kykenisi siihen.

Flanellilta kysyisin, että miten olisit toivonut miehesi toimineen asiassa? Uskotko, että jos olisitte keskustelleet hänen tunteistaan toista ihmistä kohtaan, asiat olisivat menneet toisin? Olisitko jatkanut suhdetta hänen kanssaan vai olisitko itse lähtenyt? Miehesi teki mielestäni aika perinteisen ratkaisun. Mutta entäpä jos hän olisi halunnut työstää tuon rakkautensa toiseen ihmiseen "pois päiväjärjestyksestä" ja jatkaa sinun kanssasi... olisitko suonut sen mahdollisuuden jos hän olisi sinulle sen kertonut etukäteen?
 
Nie w...
flanelli:" Ei kai eroamisen tarvitse olla kauheaa,
jos molemmat ovat suunnilleen sitä mieltä, että haluavat erota. Yhdessähän sitä on menty yhteen, yhdessä kai ihannetapauksessa voisi tehdä päätöksen erostakin.

Kauheaa erossa yks kaks jätetyn kannalta on se, ettei hänellä ole sananvaltaa siitä, mitä hänen omassa suhde-elämässään tapahtuu. Tämä siitä huolimatta, että aikaisemmin on yhteistuumin päätetty mennä yhteen ja tahdottu yhteistä elämää. Lähtijä käyttäytyy kuin jokin luonnonvoima ja se jätetty jää ihmettelemään, missä ensi kuussa asuu ja miten yhteiset lapset/eläimet/sitoumukset hoidetaan jatkossa - ja tämä riippumatta siitä, miten "ripustautunut" jätetty on toiseen osapuoleen. Itse olen kuukaudessa ostanut oman asunnon, järjestänyt tulevan muuttoni ja pakertanut päivätöitä... Vapaa-ajat sitten itken tai hakkaan tyynyä. Toki joskus elämä varmasti hymyilee vielä, mutta silti olisin mieluummin ottanut ne elämän uudet mahdollisuudet hiukan pienemmän pudotuksen kautta."

Olen tosiaan pahoillani tilanteestasi, ja tiedän hyvin millaista tuo on, olinhan itsekin samassa tilanteessa jokin aika sitten. Nyt olen kuitenkin kyllästynyt mokomaan piehtaroimiseen, selviytymisen vuoksi on ollut pakko omaksua uusia ajatusmalleja. Ero ottaa aikansa, samoin kuin se helvetillinen tuska. Voimia siis sinne!
 
krista(vierailija)
Alkuperäinen kirjoittaja Jelena:
Hyvä kun samat tyypit täällä on sitä mieltä että "heti pitää kertoa" ja "mä kyllä lähtisin jos menis rakastumaan toiseen". Miten sitä voi olla parisuhteessa, jos omat tunteetkin on kahlittuna eikä saa olla rehellisesti mitä on? Kai ne ihastumisetkin menisi helpommin "ohi", jos niihin olisi edes lupa parisuhteessa!

Itselläni on samanlainen tilanne. Tosin niin päin, että olen nykyiseni kanssa ollut lähinnä hyvä ystävä, ja kaikin puolin suhde onkin ok. Paitsi että olen ilmeisesti viimeisen vuoden aikana kasvanut viimein tytöstä naiseksi ja löytänyt ihan uudenlaisen tarpeen EROOTTISEEN rakkauteen. Tätä taas nykyiseni kanssa ei ole, vaikka seksi sinänsä onkin ihan ok. En koe että saisin samanlaisia kiksejä nykyiseltäni kuin voisin saada. Jotkut täällä saoikin että jos on rakastunut "ei voi olla olematta yhdessä". Mitä sanotte sitten siitä, että on kuitenkin ollut vuosia yhdessä ilman tuollaista tunnetta, pitäisikö suhteeseen jäädä vai lähteä voimakkaamman ja fyysisemmän eroksen perään? (ei varmaan tule yllätyksenä, että olen ollut nykyiseni kanssa yhteenmuuttaessa hyvin nuori, teini-ikäinen vielä).

Liityn klubiin. En tiedä mitä tehdä. Paitsi että oikeastaan tiedän kaipaavani vapautta ja koen tarvetta omaan tilaan. Jostain syystä tuntuu että olen "kasvanut erilleni", vaikkei mitään riitoja olekaan ja tullaan ihan hirvittävän hyvin toimeen nykyisen kanssa. En silti koe tarvitsevani tällaista tukipilari enää kuten ennen. Olikohan tämä nyt järkevä suhde alunperinkään, fiksummat varmaan tietää!
 
krista(vierailija)
En osannut lainata tekstiä oikein, tarkoitus oli poimia sieltä pätkä: "Paitsi että oikeastaan tiedän kaipaavani vapautta ja koen tarvetta omaan tilaan. Jostain syystä tuntuu että olen "kasvanut erilleni", vaikkei mitään riitoja olekaan ja tullaan ihan hirvittävän hyvin toimeen nykyisen kanssa. En silti koe tarvitsevani tällaista tukipilari enää kuten ennen." Tämä teksti on aivan kuin omista ajatuksistani..

En voi väittää, ettei tuo fyysinen vetovoima ole myös iso osa viehätystä siinä "toisessa miehessä" - inhottaa edes kutsua sitä tuolla nimellä, se on mun paras ystävä!- mutta ei todellakaan se suurin. Suurin viehätys on se, kun hän katsoo suoraan silmiin ja musta tuntuu ettei kukaan muu tunne mua yhtä hyvin, eikä nää niin syvälle. Tässäkin lie osa vaan romantisointia, mutta toisaalta, tunteeseenhan kaikki tämmöinen vaan nojaa, ei kenelläkään siitä todisteita ole miksi jotkut rakastuu, ja mitä se rakkaus lopulta on. Eikö se ole hyvin pitkälle vaan omituisia tunteita siitä kuinka juuri tuo ihminen nyt on mulle se oikea..

Minäkin olen seurustellut nykyiseni kanssa 15-vuotiaasta saakka. Kyllä seksi on ok, ja kaikki on ok. mutta tunne siitä, että ehkä lapsesta asti ei voi sitoutua yhteen ihmiseen, alkaa voimistua. Välillä havahdun semmoisiin tunteisiin, että en edes tunne itseäni enää. Ollaan kasvettu niin yhdessä ja yhteen, että MINÄ hukkuu sinne johonkin. Olen aina kokenut olevani anarkisti, ja rohkeasti oma itseni, ja ylpeä siitä. Kunnes sitten yhtenä päivänä tajusin, että enhän minä ole kumpaakaan noista.
 
flanelli
nie w..., kiinnostaisi tietää, miten pitkästä suhteesta erosit ja miten kauan toipuminen kesti?

Liljaruusu, olisin tosiaan toivonut, että ex-mies olisi edes osan sisäisestä mietinnästään puhunut ääneen. Se olisi antanut meille edes jonkinlaisen mahdollisuuden - ainakin olisin ollut selvillä siitä, mitä lähimmän ihmisen mielessä liikkuu. Ajatukset ja tunteet ovat vain ajatuksia ja tunteita, loukkaaviakin ajatuksia ja tunteita on helpompi käsittää ja hyväksyä kuin loukkaavia tekoja. Meillä oli menneisyydessä noin viiden vuoden takana osittain samankaltainen välirikko, silloin emme kylläkään asuneet vielä yhdessä. Tuolla kerralla mies vain yks kaks ilmoitti rakastuneensa toiseen ja lähti lätkimään. No, se uusi "suhde" kuivui kasaan hyvin nopeasti ja me aloitimme alusta joidenkin kuukausien tauon jälkeen. Tällä kertaa en näe samanlaista mahdollisuutta - ei riitä usko eikä toivo enää.

Tämänkertaiseen äkkilähtöön liittyy sekin, että ex-mies viimeiseen asti käyttäytyi kuin meidän suhteemme olisi se ainoa, hänelle tärkeä ja mieluinen suhde. Hän esim. ehdotti yhteistä syyslomareissua myöhäissyksylle - eroamassa olevan ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla innostunut suunnittelemaan vanhan suhteen tulevia menoja. Tässä kohden pyysin ex-mieheltä selitystä ja hän itsekin myönsi, ettei ymmärrä käytöstään. Hänen mukaansa hänen mielessään oli tavallaan kaksi todellisuutta, meidän suhteen todellisuus ja uuden suhteen todellisuus, eivätkä ne kohdanneet kuin ihan lopussa, siis sillä hetkellä kun hän päätti erota. Taisin samalla saada selityksen sille, miksei mies puhunut minulle mitään eroaikeistaan.
 
avioliitossa
Joku ihmetteli miksi ap kuuntelee vain niitä, jotka ovat saman kokeneita ja samaa mieltä.
En usko että ap aloitti tai kukaan, joka oikeasti haluaa pohdiskella asioita nettipalstalla, aloittaa ketjua lukeakseen kuinka ymmärtämättömät haukkuvat ja haistattelevat.

joskus tarvitaan vertaiskokemusta. Onko kukaan muu ollut tässä tilanteessa? Mitä ratkaisuja muut ovat tehneet? Ei näissä ketjuissa kaivata varsinaisesti sitä, että toiset siunailee moraalittomuutta tai haukkuu tyhmäksi..Mietin aina näitä teilaajia keskusteluissa, että mitä kiksejä he saavat tai mitä omaa erinomaisuuttaan he haluavat kiillottaa. Tässäkin ap aloitti asiallisen keskustelun ja sai heti ihmeellisen lauman kakan heittäjiä kimppuunsa.

antakaa tilaa keskustelulle, keskustelulle siis jossa voi olla monenlaisia elämäntilanteita, näkökulmia, kokemuksia ja mielipiteitä - ei huutelua ja öykkäröintiä kaipaa kukaan.
 
mietteitä
En tiedä mitä tehdä. Elän onnellisessa tasapainoisessa parisuhteessa, jossa kaikki on paremmin kuin hyvin. Ja silti nyt olen rakastunut tai ihastunut toiseen. Rakastan nykyistä puolisoani paljon, mutta tunteet ovat voimakkaita myös tätä toista ihmistä kohtaan. Nykyiseni kanssa olemme erilaisia ja täydennämme toisiamme täydellisesti. Toisen kanssa olemme puolestaan niin samanlaisia, että kaikki osuu yksiin.

Suureksi ongelmaksi koen nämä tunteet, jotka repivät minua sisältä päin. En ole varsinaisesti pettänyt, mutta tiedossa on, että tunteet ovat molemminpuoliset myös tämän toisen ihmisen kanssa. Järkeilemällä pidän mieltäni kurissa, mutta vähän väliä pohdin eroa.

Haluaisinkin herätellä keskustelua siitä, että milloin suhteesta on aika lähteä ja milloin siihen puolestaan on aika jäädä. Rakkautta riittää kummallekin ihmiselle ja elämä olisi onnellista molempien kanssa. Olen siis tullut eräänlaiseen tienhaaraan, jossa odottelen ajan ratkaisevan tilanteen puolestani... Entä mitkä asiat ovat saaneet vastaavassa tilanteessa olleet tekemään oman ratkaisunsa?
Entä se kolmas vaihtoehto, eli elää jonkin aikaa sinkkuna ja miettiä mitä elämältäsi oikein haluat?
 
Viimeksi muokattu:
Johnny
Nämä keskustelupalstat vaikuttavat olevan myrkkyä ihmisen mielelle, joka on herkässä tilassa. Täällä tuomitaan surutta ihminen tuntematta tapauksen taustoja ja muuta. Veikkaisin, että ihminen, joka tänne asti vaivautuu kirjoittamaan tunnoistaan etsii jonkinlaista hyväksyntää ja haluaa myös tutkiskella itseään muiden vastausten perusteella. Stereotypiat jyllää ja kaiken pitää mennä muottiin ja tulla muotista samanlaisena ulos.

Onko se sitten pettämistä vai ei vai mitä, jos on tunteita toisia ihmisiä kohtaan, riippunee varmaankin vain ja ainoastaan, mikä määritellään pettämiseksi.

Itse elän parisuhteessa, joka toimii vallan mainiosti. Ei riitoja, ei kahnausta, ei seksiä, eikä muutakaan valittamista. Silti, eräs nainen, jonka olen tuntenut kauemmin kuin nykyisen kumppanini on tullut jälleen mieleeni. Ei en ajattele kyseistä naista seksuaalisessa mielessä, eikä hän edes ole "kauniinpi" kuin nykyiseni, mutta jotain tässä naisessa on. Jotain, joka saa miehen tuntemaan itsensä mieheksi. Sellaista mikä välittyy ilman sanoja ja ilman selityksiä. Mahtavaa. Ko. naiselta en ole edes kysynyt, että onko hänellä vastaavanlaisia tunteita minua kohtaan, mutta silti hän on saanut elämäni sekaisin.

Tässä kohtaa joku pitää miestä haihattelijana, taivaanrannan maalarina ja ties minä. Ei, en kirjoittaisi tänne, jos asia olisi yksinkertainen tai muuten selvä. Jos tällaisia tunteita saa joku aikaan, tunteita joita en enää uskonut olevan olemassakaan. Voiko tällaisen vain sivuuttaa elämässään?

Törmäsin ko. naiseen taas pitkästä aikaa ja elän henkilökohtaisesti kovin rankkaa elämää tunteideni kanssa. En voi suoralta kädeltä sanoa, voisinko saavuttaa samanlaista "tasapainoa" tämän toisen naisen kanssa tai kenenkään muun kanssa kuin nykyisen, mutta en voi myöskään sanoa varmasti, että riittääkö tämä nykyinen "tasapainoinen" suhde minulle loppuiäksi. Itse akateemisesti koulutettuna en ole tullut mihinkään rationaaliseen ratkaisuun tässä ongelmassa, mutta toivoisin tällaisenkin näkökulman pitävän keskustelua yllä.

Asiaan ei tarvitse kommentoida, että "Olet paska jätkä ja mene itseesi ja petturit on perseestä." Niitä kommentteja täällä on jo valmiiksi.
 
Ex
Itse elän parisuhteessa, joka toimii vallan mainiosti. Ei riitoja, ei kahnausta, ei seksiä, eikä muutakaan valittamista. Silti, eräs nainen, jonka olen tuntenut kauemmin kuin nykyisen kumppanini on tullut jälleen mieleeni. Ei en ajattele kyseistä naista seksuaalisessa mielessä, eikä hän edes ole "kauniinpi" kuin nykyiseni, mutta jotain tässä naisessa on. Jotain, joka saa miehen tuntemaan itsensä mieheksi. Sellaista mikä välittyy ilman sanoja ja ilman selityksiä. Mahtavaa. Ko. naiselta en ole edes kysynyt, että onko hänellä vastaavanlaisia tunteita minua kohtaan, mutta silti hän on saanut elämäni sekaisin.
Kun sinulla hyvä parisuhde on, niin miksi se ei riitä?
Voihan toinen nainen olla puhekaverina kylläkin.
Rakkauden tunteita voi myös tuntea menemättä niitä fyysisesti toteuttamaan.
Nautitte siitä tunteesta ja sillä hyvä.
Useinhan se tunnetaso laimenee, kun fyysisyys tulee mukaan kuvioihin.
Tietysti omasta puolisostakin voi haaveilla, vaikka pitkin työpäivää.
Minulle ainakin haaveilu ja seksiin houkuttelu ovat parhaita asioita.
Seksi sitten nollaa tilanteen, ja haaveilu voi alkaa uudelleen.
Eli kohdista ne seksihaaveet puolisoon, ja muu juttelu voi olla laajempaa, vaikkapa miellyttävien naisten kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Viivii
Nykyiseni kanssa olemme erilaisia ja täydennämme toisiamme täydellisesti. Toisen kanssa olemme puolestaan niin samanlaisia, että kaikki osuu yksiin.
Tuskin liljaruusu tätä enää lukee, mutta haluaisin esittää mielipiteeni tästä asiasta.

Minä ja nykyinen kumppanini olemme todella samanlaisia, sama maku lähes kaikissa asioissa ja samat mielipiteet, lähestulkoon samat unelmat ja tavoitteet. Suhteen alussa tämä vain vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta mutta nykyään koen sen lähinnä haittana. Suhteessamme ei ole enää minkäänlaista kipinää tai räiskettä, lähinnä ärsyttää kun kaikesta ollaan samaa mieltä. Riitaa ei tule mistään. Eikä sitten ole juuri seksiäkään enää. Itse kaipaan nykyään toisenlaista kumppania. Juuri tuollaista täydentävää erilaisuutta. Että edes joskus tulisi riitaa jostain, mikä olisi sitten kiva sopia. :p
 
Viimeksi muokattu:
Mieshulttio
. Itse kaipaan nykyään toisenlaista kumppania. Juuri tuollaista täydentävää erilaisuutta. Että edes joskus tulisi riitaa jostain, mikä olisi sitten kiva sopia. :p
Mietin juuri näin itsekin. Erilainen ja räiskyvä nainen voisi olla kiinnostava. Tiedän, että lauseeni vaikuttaa idioottimaiselta, koska olen itse rauhallinen,

Elän tasaisessa paristuhteessa, naisen kanssa joka on samalainen kuin minä. Rauhallinen. Kaikki voisi olla hyvin, mutta jokin puuttuu. En tiedä, mikä.

Tätä on jatkunut vuosikausia. Olen miettinyt elämääni vain viikkoja eteenpäin, jos sitäkään. En ole osannut suunnitella yhteisiä lomia, koska olen ajatellut, että ehkä eroamme. Tätä on kuitenkin jatkunut helvetin pitkään, vuosia! Ulospäin kaikki näyttää täydelliseltä.

Tapasin kiintoisan naisen, joka on erilainen kuin minä. Minulla on tunteita häntä kohtaan. Lähdenkö hänen matkaansa ja pistän koko asetelman paskaksi. Huoh.
 
Viimeksi muokattu:
Marie
Suhteita ja tykkäämisiä ja melkein rakastamisiakin voi olla, mutta jos oikeasti on Rakastunut, muita miehiä/naisia ei ole olemassa...muuna kuin taustakohinana ;).
Komppaan tälle! Tullut mietittyä näitä asioita, vielä näin suht nuoren luojan luoman otuksen maailmasta katsottuna. Tosiaan jos kumppani menis ja rakastuis toiseen, samalla kun vielä rakastaa minua niin.. jaa a, siis onko se nyt käytännössä mahdollista, että jos aidosti rakastaa kumppaniaan, jonka kanssa on vuoden päivät ollut ja elänyt, niin on mahdottomuus rakastua toiseen. Kuten yllä oleva hienosti ilmaisi: se on vain taustakohinaa :)
Kuten tässä on jo useampaan kertaan tullut vastaan se fakta, että ihastumisia tulee kyllä pitkässä suhteessa, mutta ennen pitkää ne menevät ohi. Mutta tästä rakastumis asiasta sitä miettii kuitenkin, että jos rakastuukin myös toiseen, niin eiköhän järkevä osapuoli parisuhteesta tarkoin mieti, haluaako olla siinä nykyisessä suhteessa vai antautua tälle uudelle tunteelle. Vai onko tosiaan, että aidosti rakastunut, sille ei muita enää ole olemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kukkamari
Komppaan tälle! Tullut mietittyä näitä asioita, vielä näin suht nuoren luojan luoman otuksen maailmasta katsottuna. Tosiaan jos kumppani menis ja rakastuis toiseen, samalla kun vielä rakastaa minua niin.. jaa a, siis onko se nyt käytännössä mahdollista, että jos aidosti rakastaa kumppaniaan, jonka kanssa on vuoden päivät ollut ja elänyt, niin on mahdottomuus rakastua toiseen. Kuten yllä oleva hienosti ilmaisi: se on vain taustakohinaa :)
Kuten tässä on jo useampaan kertaan tullut vastaan se fakta, että ihastumisia tulee kyllä pitkässä suhteessa, mutta ennen pitkää ne menevät ohi. Mutta tästä rakastumis asiasta sitä miettii kuitenkin, että jos rakastuukin myös toiseen, niin eiköhän järkevä osapuoli parisuhteesta tarkoin mieti, haluaako olla siinä nykyisessä suhteessa vai antautua tälle uudelle tunteelle. Vai onko tosiaan, että aidosti rakastunut, sille ei muita enää ole olemassa.
Luojan lykky, että löysin tämän ketjun. Olen itse tilanteessa, jossa suhteeni on hyvä, mutta olen voimakkaasti ihastunut ja selkeästi rakastumassa toiseen mieheen. Tämä mies on vapaa. Ristiriita repii sydäntäni. Toistaiseksi olemme tämän toisen miehen kanssa päättäneet miettiä tilannetta pienen etäisyyden päästä. Yritämme luottaa siihen, että tämä kaikki selviää ja jos kuulumme yhteen, niin emme voi pysyä erilläänkään ja sitten asiat vain tapahtuvat. Toki voi olla, että etäisyys haalentaa tunteet. Kuka tietää. Ap, tunnen ristariitaisen olosi eli vertaistukea saat. Mitä sinulle nyt kuuluu?
 
Viimeksi muokattu:
omena
Luojan lykky, että löysin tämän ketjun. Olen itse tilanteessa, jossa suhteeni on hyvä, mutta olen voimakkaasti ihastunut ja selkeästi rakastumassa toiseen mieheen. Tämä mies on vapaa. Ristiriita repii sydäntäni. Toistaiseksi olemme tämän toisen miehen kanssa päättäneet miettiä tilannetta pienen etäisyyden päästä. Yritämme luottaa siihen, että tämä kaikki selviää ja jos kuulumme yhteen, niin emme voi pysyä erilläänkään ja sitten asiat vain tapahtuvat. Toki voi olla, että etäisyys haalentaa tunteet. Kuka tietää. Ap, tunnen ristariitaisen olosi eli vertaistukea saat. Mitä sinulle nyt kuuluu?

Mitä miehesi ajattelee kun petät häntä? Itse hakkaisin tuon toisen miehen...
 
Viimeksi muokattu:
surullista
Kenenkään hakkaaminen ei ratkaise mitään. Elämä ei ole aina yksinkertaista. Sen tietää, kun se sattuu omalle kohdalle, etteivät asiat aina olekaan sitä, mitä ne ovat joskus varmasti olleet.

Toisten naiset/miehet jätetään rauhaan, itse en ole ikinä koskenut varattuihin. Sen verran moraalia tulisi ihmiseltä löytyä, mutta näköjään joillakin ei ole mitään häpyä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä