Siis miten oon jaksanut tällaisten ihmisten kanssa vääntää monta sivua... Kyseessähän on perussalaliittohörhöt, joita harvemmin on mulla esim. Facebook-kavereina. Oma kuplani on muodostunut lähinnä luonnontieteellisen (tai teknisen) koulutuksen omaavista ja ei siellä tuota porukkaa juuri ole.
En sinällään halua elää missään kuplassa, joten on mulla Facessa paljon kavereita yläastekavereista ja hieman junteista harrastuksistani. Sieltä tulee jonkun verran saloliittoteoriaa ja sitten sitä PERUSsanomaa. Ärsyttää, mutta en ole ketöän blokannut. Toisaalta hyvä tietää mistä nämä "omilla aivoillaan ajatelevat" tietojaan ammentavat.
Ennen ihmiset äänesti oman viiteryhmönsä mukaan ja antoivat älykkäämpien ajatella. No nykyään on toisaalta sama, mutta joitakin ryhmiä nämä älykkäämmät ohjailevat disinformaation kautta. Tämä nyt oli tämmöinen oma salaliittoteoriani ihan kevennyksenomaisesti, mutta asian voi kääntää niinkin päin.
Sitten kaikenmaailman lissut ja elenat kuvittelevat ajattelevansa itse kun taas esim. kaikki akateemiset on "aivopestyjä".
Ja onhan se sitten niin, että kun tuo salaliittoteoriointia ja usko omaan ymmärrykseen on niin iso osa sitä omaa persoonaa, niin eihän siitä voi luopua. Menisi kaikelta pohja. Kun kerran niiden ihanien teorioiden takia voi itsensä nostaa jalustalle aivopestyjen akateemisten ohitse.
Enkä nyt tarkoita, että kaikki älykkäästi ajattelevat olisi akateemisia. Enkö edes, että kaikki akataamiset olisivat analyyttisiä kaikissa asioissa. Mutta on siinä joku korrelaatio.