Toiveissa vauva 2021

Ja muuten vielä "oireista" ,suu meinaa olla kuiva koko ajan.
Mutähän kaikkea sitä tässäviikon aikana ehtii vielä keksiäkään oireiksi
Mulla on joka kierrossa joku uusi oire ja kun googlaan sen, niin raskausoirehan se on :D ja siis heti oletetun oviksen alkaa näitä tulemaan.. Viime kierto ja tämä kierto ovat olleet sellaisia, että en ole mitannut aamulämpöä tai kirjannut mitään ylös sovelluksiin. Mutta tottakai varmaan päivittäin tunnen jotain kropassani. Toivon raskautta niin paljon.
 
@Hipposka just niinku minä :D voi luoja sitä kehittelee kaikenlaisia oireita :D meidän ei tarvitse varmaan enää koskaan käyttää ehkäisyä, ellei hedelmällisyys jotenkin parane ja luomuonnistuminen tule mahdolliseksi. Tässä suhteessa onkin ollut kondomi ainoa ehkäisy. Mutta tosiaan ollaan nyt päivitelty, että eipä näemmä ole sillekään tarvetta.
 
@Hipposka täällä myös suurperhe tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Vaikka minä kyllä haluaisin useamman lapsen, mutta kuinkahan sitten ehtii. Toisaalta lääkäri lohdutti, että vielä on vuosia aikaa tehdä hoitoja. Jospa nyt se ensimmäinen ja sitten suunnitellaan jatkoa. Mutta en usko, että ehkäisylle tulee tarvetta, ellei tule joskus jotain kieltoa tulla raskaaksi terveydellisistä tms syistä.
 
Mä täällä melkein itken onnesta. Vielä ei ovistestissä näy, mut tänään on nyt illalla alkanut poltella oikeaa munasarjaa, kuten aina vähän ennen ovista. Mulla ei oo siinä viime kesän jälkeen ollu ovista, kun se kysta on jostain kesäkuulta (oma arvio) asti kasvanut sinne helmikuulle.

Ovislimoista kyseltiin. Mä huomaan ne pääsääntöisesti pyyhkiessä. Joskus harvoin näkyy housuissa asti.

Säästöistä. No mä oon vasta valmistunut ja koska häät olo viime syksynä.. säästöjä ei ihan sikana oo ja ne mitä on nii menee todennäköisesti hoitoihin. En oo kuitenkaan huolissaan. :)

Viimeisenä vielä koronasta. Meillä se siis vaikuttaa siihen et hoitoja ei tehdä ennen ku tilanne koronalla on parempi. Täytyy toivoa et nopeasti. En malttaisi odottaa vaikka vuotta. Se heinäkuu on ollu pitkään mielessä niin ihan hirveästi sitä pidempään ei haluaisi odottaa. Toki ymmärrän miksi hoitoja ei oo.

Tulipa pitkä viesti
 
Ja muuten vielä "oireista" ,suu meinaa olla kuiva koko ajan.
Mutähän kaikkea sitä tässäviikon aikana ehtii vielä keksiäkään oireiksi
Pitäisköhän mun myös koittaa venyttää testaaminen viikon päähän. Perjantaina pitäis äpin mukaan alkaa menkat (saattaa alkaa jo aiemminkin, kun oviskrampit tuli aiemmin mitä äppi sano). Mutta jos ei perjantaina viel ala ni lauantaina voisin aamulla testata. Testitkin luulis tulevan postissa.

Mul ei nyt oo ollu eilen eikä tänään mitään muita oireita, kun että yleensä tässä kohtaa armoton pms loistaa poissaolollaan. Nt tosin nää poikkeusolot voi tuoda oman mausteensa siihenkin, että ei koe fiiliksiä samalla tavalla. Maltetaan maltetaan. Pari päivää on mennyt ihmeen nopeesti, kun oon ulkoillu lasten kanssa paljon.

Koronasta, se suomalai lääkäri joka sanoi että ehkä nyt siirtäis yrittämistä jo ei oo alottanu, ni sen pointti oli muistaakseni se, että terveydenhuolto on koronan takia kuormittunut mahdollisesti vielä pitkään. Eikä se että koronasta olisi haittaa alkiolle/sikölle. Aika luottavaisin mielin tässä lähdettiin itse yrittämään. Meillä yrityksen alotus aikaistui alkukesästä tähän keväälle, kun lomamatka peruuntui koronan takia. Matkalla ei olisi halunnut kärsiä alkuraskauden yrjötyksestä.

Ai että ihanan paljon olu luettavaa tälle illalle, kun en vuorokauteen ollut ehtinyt lukea :D. Antaa palaa vaan!
 
Ovistesteistä, jos muistan nyt oikein niin @Alinna86 kirjoitit että käytät tai aiot käyttää hymynaamatestejä? Mä tikutin viime kierrossa, mutta en saanut ovista kiinni. No, lopulta kierto osoittautui ennätyspitkäksi 54päivää,joten todennäköisesti ovis tapahtui niin myöhään etten enää edes tikuttanut tai vielä todennäköisemmin sitä ei tapahtunut lainkaan. Ostin viime kiertoon siis suorilta apteekin selkeitä ovistestejä, en kestä tihrustaa jotain halpistestien viivoja ja viivanpaikkoja. Mutta nyt otin vielä paremmat setit käyttöön ja ostin clearbluen ovistestejä! Mietiskelen tässä nyt, että milloin aloittaisin testaamisen kun edelliset kierrot olleet 54, 45, 36 ym. Ohje sanoo että 6kk aikana lyhimmän kierron mukaan, mutta edellisestä kierrosta oppineena tuntuisi kovin aikaiselta jo kp15 aloittaa kun ovis voi tapahtua vasta kp40 ja todennäköisesti tapahtuu kp26-28 jos keskiarvon mukaan menisi :D miten ootte muut ratkaisseet tällaisen?

Itselläni nostettiin nyt kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitystä kun arvot oli taas huonontuneet ja kierrot mahdollisesti sairauden vuoksi pitkiä. Mutta tiedä sitten kuinka nopeasti vaikuttaa ovulaatioon :D
 
Mulla on joka kierrossa joku uusi oire ja kun googlaan sen, niin raskausoirehan se on :D ja siis heti oletetun oviksen alkaa näitä tulemaan.. Viime kierto ja tämä kierto ovat olleet sellaisia, että en ole mitannut aamulämpöä tai kirjannut mitään ylös sovelluksiin. Mutta tottakai varmaan päivittäin tunnen jotain kropassani. Toivon raskautta niin paljon.
Täällä täysin sama juttu! :D

@Vesinokkaeläin Ens lauantain testipäivä kalenterissa! Peukut ja isovarpaat pystyyn että joku meistä plussaa!
 
Ovistesteistä, jos muistan nyt oikein niin @Alinna86 kirjoitit että käytät tai aiot käyttää hymynaamatestejä? Mä tikutin viime kierrossa, mutta en saanut ovista kiinni. No, lopulta kierto osoittautui ennätyspitkäksi 54päivää,joten todennäköisesti ovis tapahtui niin myöhään etten enää edes tikuttanut tai vielä todennäköisemmin sitä ei tapahtunut lainkaan. Ostin viime kiertoon siis suorilta apteekin selkeitä ovistestejä, en kestä tihrustaa jotain halpistestien viivoja ja viivanpaikkoja. Mutta nyt otin vielä paremmat setit käyttöön ja ostin clearbluen ovistestejä! Mietiskelen tässä nyt, että milloin aloittaisin testaamisen kun edelliset kierrot olleet 54, 45, 36 ym. Ohje sanoo että 6kk aikana lyhimmän kierron mukaan, mutta edellisestä kierrosta oppineena tuntuisi kovin aikaiselta jo kp15 aloittaa kun ovis voi tapahtua vasta kp40 ja todennäköisesti tapahtuu kp26-28 jos keskiarvon mukaan menisi miten ootte muut ratkaisseet tällaisen?

Itselläni nostettiin nyt kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitystä kun arvot oli taas huonontuneet ja kierrot mahdollisesti sairauden vuoksi pitkiä. Mutta tiedä sitten kuinka nopeasti vaikuttaa ovulaatioon
Entä jos halpistikkuja siinä aikaisemmassa kohtaa kiertoa, ja sitten kun niissä olis jotain tulkittavaa/oletettu ovisajankohta lähenis, ottais clearbluen digin käyttöön?
 
Entä jos halpistikkuja siinä aikaisemmassa kohtaa kiertoa, ja sitten kun niissä olis jotain tulkittavaa/oletettu ovisajankohta lähenis, ottais clearbluen digin käyttöön?
Näin mä ajattelin tehdä.
Oletettavasti ovis tapahtuu, mutta selkeitä merkkejä en tosiaan huomaa itse. Ovikseen liittyviä kipuja on ollut kp 9-11 välillä ja itse ennustan aika aikaista ovulaatiota kp nähden ja tätä tukee myös kierron pituus, joka asettunut pillereiden jälkeen aiempaa lyhyemmäksi, ennen 28-29, nyt 27. Mielenkiinnosta haluan oppia nämä merkit, varsinkin kun hormonaalisia ehkäisymenetelmiä en aio enää käyttää. Kuitenkin esikoisesta mietin samaa aikoinaan, että aikainen ovis ollut ja muistaakseni aikaisessa vaiheessa kiertoa tehty. Haalea, siis todella haalea plussa tuli kuitenkin vasta kp29. Sekin sillain kun testasin ja katsoin ettei mitään, unohdin testin ja myöhemmin vessaan mennessä huomasin sen taas. Ja nyt siinä oli se super haalea viiva. Seuraavana aamuna digi vahvisti raskaana 1-2. Mitään isoja viivoja ei tullut seuraavanakaan päivänä ja sitten jo lopetin testaamisen.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Ovistesteistä, jos muistan nyt oikein niin @Alinna86 kirjoitit että käytät tai aiot käyttää hymynaamatestejä? Mä tikutin viime kierrossa, mutta en saanut ovista kiinni. No, lopulta kierto osoittautui ennätyspitkäksi 54päivää,joten todennäköisesti ovis tapahtui niin myöhään etten enää edes tikuttanut tai vielä todennäköisemmin sitä ei tapahtunut lainkaan. Ostin viime kiertoon siis suorilta apteekin selkeitä ovistestejä, en kestä tihrustaa jotain halpistestien viivoja ja viivanpaikkoja. Mutta nyt otin vielä paremmat setit käyttöön ja ostin clearbluen ovistestejä! Mietiskelen tässä nyt, että milloin aloittaisin testaamisen kun edelliset kierrot olleet 54, 45, 36 ym. Ohje sanoo että 6kk aikana lyhimmän kierron mukaan, mutta edellisestä kierrosta oppineena tuntuisi kovin aikaiselta jo kp15 aloittaa kun ovis voi tapahtua vasta kp40 ja todennäköisesti tapahtuu kp26-28 jos keskiarvon mukaan menisi miten ootte muut ratkaisseet tällaisen?

Itselläni nostettiin nyt kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitystä kun arvot oli taas huonontuneet ja kierrot mahdollisesti sairauden vuoksi pitkiä. Mutta tiedä sitten kuinka nopeasti vaikuttaa ovulaatioon
Minä tein aluksi tosiaan niin, että one stepin liuskoilla päivittäin testasin ja sit kun alkoi tummenemaan, niin otin cb:n digin käyttöön. Mulla on niitä vaaleanpunaisia yhtä hormonia mittaavia, tulee tyhjä ympyrä tai hymynaama.

Minulta löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta lapsettomuustutkimusten yhteydessä. Lääkettä lisätään aina vain vähän kerrallaan. Ja edelleen on matkaa hoitojen vaatimaan tsh 2. Laskin, että tällä menolla tsh on 2 tai alle puolen vuoden päästä. Joten siinä menikin sitten se hoitoihin pääsy, olin toivonut tälle keväälle jo aloitusta ja korona sotki asiat. Nyt tämä hidas arvojen parantuminen vaikuttaakin tulevan vielä ratkaisevammaksi syyksi. Toki voi olla, että koronatilanne jatkuu ja alumperin kaavailtu heinäkuu ei olisikaan vielä mahdollinen aloitusajankohta. Ja tosiaan pari kuukautta thyroxinlääkkeen aloittamisen jälkeen sain testiin eka kertaa ovisplussan. Luulisin, että oviksia olisi aiemminkin tullut, mutta en ole varma. Kierrot ovat olleet lääkityksen aikana 25-27vrk.
 
Kylläpä tänne tulee nopeasti keskustelua, ei voi mitenkään pysyä perässä

@Mirella92 Tosi hieno kuulla, että joku ammattilainen on sanonut ettei menkkoja edeltävä vuoto välttämättä haittaa! Toivottavasti mulla on myös sama tilanne...

Tosi harmi lukea miten monet joutuvat pitkään odottelemaan lasta, ja että avun saaminen voi kestää noin pitkiä aikoja!

Itse muuten en haluaisi olla enää kertaakaan raskaana, enkä pahemmin odota vauvavuottakaan, mutta sitäkin enemmän haluan kolmannen lapsen. Haluisin varmaan neljännenkin jos ei tarvis olla raskaana. Aiemmat raskaudet ja synnytykset on kyllä olleet melko helppoja, ja vauvankin melko iisejä tapauksia. Mutta se oman kehon ja tilan antaminen vauvan tiiviiseen käyttöön lähes pariksi vuodeksi (per vauva jos ei tuu tuplia) ei varsinaisesti oo mun mieleen. Lisäksi mulle on ehkä jopa hieman kiusallinen ajatus, että pitäis joskus töissä paljastaa odottavansa kolmatta lasta. Kokeeko kukaan muu näin?
Mulla ainakin tulee sitten olemaan jotenkin noloa ilmoittaa että jään taas äitiyslomalle. Samassa miesvaltaisessa työpaikassa siis ollut melkein 10v.
Viimeksi kun kolmannesta ei edes tullut mun äitiysloma ilmoitukseen mitään vastausta. Ymmärrän kyllä että pienessä yrityksessä äitiyslomat kuormittaa muita ja myös yrityksen taloutta, mutta voisi silti toimia korrektisti.
 
  • Tykkää
Reactions: Santso
VAUVA 2021 ❤

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

19.4.2020


Nimi yritys aloitettu monesko lapsi



Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Vindy, ya 1/19, 2. lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Kasikuus, ya 05/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Alinna86, ya 6/19, 3.lapsi/1.yhteinen
Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehelle 1.lapsi)
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
Minouche, ya 8/19, 1. lapsi
Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Mariija_, ya 10/19, 1.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
Loree, ya 2/20, 1.lapsi
Riama, ya 2/20, 2.lapsi
Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
3milia, ya 4/20, 1.lapsi
Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
Tiukuna, ya 6-7/20, 1.lapsi
kolava / ya 7/20 / 2. lapsi (miehen 4. lapsi)
innap, ya 7/20, 2.lapsi
Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi Kiertopäivä

Loree.............................kp 34/23-28
Persikka123.........................kp 34/32
Wanti............................kp 34/30-48
Napsunen.......................kp 33/35-45
Matilda!...................................kp 32/?
Futurmama.....................kp 28/29-34
Puolu.................................kp 28/30-32
Hipposka...............................kp 26/32
Uudarimama....................kp 26/29-30
Vesinokkaeläin...................kp 24/28-29
Päärynä5............................kp 24/28
Mirella92............................kp 24/28
Brunet82...........................kp 24/26-28
Ilona Eloisa.......................kp 22/28
Minttuni.................................kp 20/26
Kirjoh89.................................kp 19/28
Zennuli...................................kp 18/?
Millimetrii..........................kp 18/27-29
Masunen.........................kp 17/27-28
Piipaa93.............................kp 15/26-28
3milia...............................kp 15/26-28
Mimmi92.......................kp 14/26-30
Eeva650.........................kp 14/28-42
Enerisa3..........................kp 14/28-32
Bellaella2205090.................kp 13/?
Lilje....................................kp 13/37-40
Riama.............................kp 12/27-32
Mariija_..........................kp 10/32-43
Haaveilija93...........................kp 10/?
Elviira86.............................kp 9/25
Rimaleli...................................kp 9/30
Helmiii................................kp 7/29-53
Minouche............................kp 7/23
Mans115...................................kp 6/27
Töppönen_.........................kp 4/26
Alinna86..................................kp 3/28
Kasikuus............................kp 2/27-28
Vindy..................................kp 1/29-33


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat:

Persikka123.............................dpo 14
Päärynä5...............................dpo 10
Uudarimama......................dpo 10
Brunet82.................................dpo 8
Minttuni...................................dpo 7
Matilda!...................................dpo 7
Vesinokkaeläin......................dpo 6
Zennuli....................................dpo 5
Masunen................................dpo 4
Kirjoh89...................................dpo 4
Millimetrii..............................dpo 3
3milia.......................................dpo 1


★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
Aika luottavaisin mielin tässä lähdettiin itse yrittämään. Meillä yrityksen alotus aikaistui alkukesästä tähän keväälle, kun lomamatka peruuntui koronan takia. Matkalla ei olisi halunnut kärsiä alkuraskauden yrjötyksestä.
Siis ihanaa, kun on ihan samoja "syitä" yrityksen aloitukselle tai aikaistumiselle! :DMulla piti kans elokuussa olla etelän reissu ystävän kanssa ja ne on ollut yleensä sellasia bilereissuja, niin alunperin piti sen jälkeen jättää ehkäisy. Mut se tosiaan peruttiin koronan takia, niin yritys alkoi sit :love:

@Loree mulla varmaan olikin eilen sit vasta se ovis, oli niitä kipuja koko päivä ja nyt ei mitään. Eli mulle ei tarvi vaihtaa dpo-päivää huomiselle :)
 
Noniin,siis tajusin aamulla vasta että tän kierron pitäis tosiaan kestää enää neljä päivää.. juu kyllä oon puhunu että pe pitäis menkkojen alkaa mutta se on tuntunut jotenki kaukaiselta+ on ollut niin kiire töissä ja kotona että jotenki ajantaju hukassa:D
Huokaus,pää alkaa näköjään olee melko pehmeenä jo.. mutta hyvä juttu on se ettei tuu laskettua kp:ta ollenkaan,vaantarkistdn ne täältä-> ei tuu siitä stressattua ja mietittyä koko ajan.aiemmin ku yritettiin raskautta ni tiesin kyllä unidsaankin mikä kp on ja mikä olis mahdollinen la yms :D
Meillä mies kyllä odottaa kovasti kans et saisin jo testattua. Ainakaan menkkoja ennustavaa vatsan kipeytymistä ei ole ollut vielä. Yleensä se alkaa päivää paria ennen.
Palelua on kyllä ny ollut,toki oon muutenki enemmän palelevaa tyyppiä ku hikoavaa.
Muutoin samat oireet jatkuu,toinen rinta aristaa ja tuntuu turvonneelta,välillä tulee vihlomisia.
 
Ovistesteistä, jos muistan nyt oikein niin @Alinna86 kirjoitit että käytät tai aiot käyttää hymynaamatestejä? Mä tikutin viime kierrossa, mutta en saanut ovista kiinni. No, lopulta kierto osoittautui ennätyspitkäksi 54päivää,joten todennäköisesti ovis tapahtui niin myöhään etten enää edes tikuttanut tai vielä todennäköisemmin sitä ei tapahtunut lainkaan. Ostin viime kiertoon siis suorilta apteekin selkeitä ovistestejä, en kestä tihrustaa jotain halpistestien viivoja ja viivanpaikkoja. Mutta nyt otin vielä paremmat setit käyttöön ja ostin clearbluen ovistestejä! Mietiskelen tässä nyt, että milloin aloittaisin testaamisen kun edelliset kierrot olleet 54, 45, 36 ym. Ohje sanoo että 6kk aikana lyhimmän kierron mukaan, mutta edellisestä kierrosta oppineena tuntuisi kovin aikaiselta jo kp15 aloittaa kun ovis voi tapahtua vasta kp40 ja todennäköisesti tapahtuu kp26-28 jos keskiarvon mukaan menisi miten ootte muut ratkaisseet tällaisen?

Itselläni nostettiin nyt kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitystä kun arvot oli taas huonontuneet ja kierrot mahdollisesti sairauden vuoksi pitkiä. Mutta tiedä sitten kuinka nopeasti vaikuttaa ovulaatioon
Joo aattelin nyt kokeilla noita digejäkin, kaikkee pitää kokeilla :D
En oo koskaa käyttän, 10kk on menty liuskoilla, oviksen oon kyllä saanut kiinni ei siinä mitään, ja testaamisen aloitan kp9. Mulla se on aikalailla kp12-17 välillä.
Ennen noita keskenmenoja mulla oli kellon tarkka kierto 28päivää, nyt tosin vähän kkm sekoitti pakkaa. Viimeisin kierto oli 30päivää. Yleensähän ovis on kierron puol välissä, sun tapauksessa aloittaisin varmaan just tyyliin kp20.
Liuskoja aattelin ottaa kyl nytkin ja kun viivat tummenee niin sit käytän digiä:giggle:
 
Tilanne päivitystä täältä. Ei se täti eilen tullutkaan, kai? Siinä aamupäivässä heiluteltiin peittoja ja kesken touhun mies tokas et nyt sää vuodat. Noo hoidettiin silti homma loppuun ja läksittiin sit yhdessä tuumin suihkuun. Suihkun jälkeen side housuihin ja päivän hommiin. En kuitenkaan sit enempää vuotanut, en sitten tipan tippaa.. Mitähän tämä nyt on, ei koskaan aikasemmin ole käynyt, enkä yleensä tuhruttele..

No päätin että keskiviikkona testaan, ellei kierto ala ennen sitä. Toki ei olisi eka kerta, et kierto venyy pitkäksi ilman mitään hoitoja.. Jännittävää silti :unsure:
 
Noniin,siis tajusin aamulla vasta että tän kierron pitäis tosiaan kestää enää neljä päivää.. juu kyllä oon puhunu että pe pitäis menkkojen alkaa mutta se on tuntunut jotenki kaukaiselta+ on ollut niin kiire töissä ja kotona että jotenki ajantaju hukassa
Huokaus,pää alkaa näköjään olee melko pehmeenä jo.. mutta hyvä juttu on se ettei tuu laskettua kp:ta ollenkaan,vaantarkistdn ne täältä-> ei tuu siitä stressattua ja mietittyä koko ajan.aiemmin ku yritettiin raskautta ni tiesin kyllä unidsaankin mikä kp on ja mikä olis mahdollinen la yms
Meillä mies kyllä odottaa kovasti kans et saisin jo testattua. Ainakaan menkkoja ennustavaa vatsan kipeytymistä ei ole ollut vielä. Yleensä se alkaa päivää paria ennen.
Palelua on kyllä ny ollut,toki oon muutenki enemmän palelevaa tyyppiä ku hikoavaa.
Muutoin samat oireet jatkuu,toinen rinta aristaa ja tuntuu turvonneelta,välillä tulee vihlomisia.
Sulla onki samassa vaiheessa kierto :D Mulla pitäis kans pe alkaa menkat. Luulen että ne saattaa kyllä siirtyä parilla päivällä, koska kokeilin tähän kiertoon alottaa terolutin vasta kp 17, kun oikeesti pitäis aloittaa kp 15. Kokeilen jos sillä on vaikutuksia tuohon ovulaatioon, joka pitäis olla kans kp 15. Jossain ainakin ollu puhetta että terolut vois jotenkin estää sitä tms.. (?)

Mulla ei oikeestaa oo mitää oireita. Helpottavaa ku ne pahat pms oireet on kadonnu. Ehkä nää hormonit alkaa tässä tasaantumaan pillereiden jälkeen vihdoin :D Perinteinen välivuoto alko eilen, taas viikko ovulaatiosta. Johonki on tissikipuki hävinny :D Suuria odotuksia ei oo raskautumiselle. LA ois vaan hauska jos tästä kierrosta tärppäis, 1.1.2021 :D
 
Mulla on joka kierrossa joku uusi oire ja kun googlaan sen, niin raskausoirehan se on ja siis heti oletetun oviksen alkaa näitä tulemaan.. Viime kierto ja tämä kierto ovat olleet sellaisia, että en ole mitannut aamulämpöä tai kirjannut mitään ylös sovelluksiin. Mutta tottakai varmaan päivittäin tunnen jotain kropassani. Toivon raskautta niin paljon.
Mulla on ihan sama :D tai sit joku edellinen oire puuttuu. Joka tapauksessa huomaa että joka kierron oireet on erilaiset, joten aina tulee mieleen, mitä jos nyt olisikin tärpänny :D Ei uskalla kyllä suuria toivoa, ku tietää että sieltä ne menkat kuitenki tulee. Jotenki en osaa odottaa että testi näyttäis joskus kahta viivaa, vaikka sitä toivoo ja luotan siihen, että joskus näyttääkin. Mut en osaa pettyä siitä, että testi on valkonen, koska, mitä muutakaan se ois.. :cautious:
 
  • Tykkää
Reactions: Millimetrii
Ovislimoista oli puhetta. Mulla ainakin tulee siteeseen asti siinä kohtaa ku ovis on ihan lähellä. Ja oon muutenki oppinu tunnistaa tosi hyvin oviksen.

Ajattelin ens kiertoon kokeilla kans tota greippimehua. Kyl tää välivuoto välillä mietityttää, miten se limakalvoon vaikuttaa. Joten ei siitä kai haittakaa oo kokeilla. Ootteko juonu ihan pelkkää greippimehua vai käykö myös verigreippi? ja kuinka paljon juotte, 2dl päivässä?

Tsemppiä kaikille eri kierron vaiheisiin <3 sitä niin odottaa että täällä alkaa plussia tulemaan! :)
 
@Päärynä5 Jos luteaalivaihe yhtä lyhyt kuin aiemminkin, niin minullakin pitäisi menkat alkaa perjantaina. Aika jännittävää! En kuitenkaan testaa ennen kuin dpo 15. Kyllä sitä ennen alkaa, jos on alkaakseen. Ja täälläkin mies odottaa testailua, eilen jo kysyi olenko testannut.. :D @Mirella92 huomasin, että sinä myös kirjoitit odottavasti menkkoja perjantaille. On täällä meitä jännääjiä. Hauskaa nähdä, kuka saa ekana plussan!

@Persikka123 jännittävää, voisiko olla vuoto nyt merkki jostain. Toivotaan :)

Otappa näistä kierroista selvää, tuntuu että joka kierrossa jotain erilaista. Tämä kierto on mennyt nopeasti, kun ovis tuli jo kp 14. Jotain ärsyyntymistä (vitutusta) on ilmassa ja raskaalta tuntunut viime päivinä kuulla muiden raskausuutisia/kuulumisia.

Limojen tutkailun lisäksi kokeilen myös kohdunkaulaa/suuta ja yritän siitä jotain päätellä. Harrastaako muut tätä?
 
Oviksesta oli puhetta, mulla ne tuntuu aina vasemmalla, yleensä useamman päivän on tuntemuksia. Pyyhittäessä bongailen myös varmistuksen oviksen ajoitukseen.

Tuon vv bongailuun oli siellä Vauva 2020 keskustelussa hyvä blogivinkki, täällä siis kuvia vv:stä niin ei ehkä herkimmille (blogi: luomupimu)

Mulla oli eilen dpo 12 ja eilen aamulla testailin negan. Kaapissa ei ole enää testejä ja nyt harmittaa, kun en viitsi lähteä kauppaan ostamaan pelkkiä testejä ja kauppapäivä olisi vasta parin päivän päästä argh :D
 

Yhteistyössä