Ihana kuulla susta! (Ja alleviivaan: olit sitten työelämässä tai et )Aioin ja meninkin. Jonkin aikaa siis olen jo saanut kutsua itseäni palkkatyöläiseksi ja pitkän ajan jälkeen jopa tämän yhteiskunnan jäseneksi.
Tuntuuko tämä nyt sitten paremmalta tai erikoiselta?
Juu ja ei. Yksi häpeäni osa-alue on osittain poistunut. Nyt kehtaan puhua jostakin ihmisten kanssa, eikä tarvitse pelätä, kun joku puolituttu kysyy mitä teen nykyään. Elämään on tullut myös hieman ryhtiä ja säännöllisyyttä. Tilanteestani johtuen työni ei kuitenkaan ole mitään suurta tai tärkeää. En siis koe vaikuttavani työnteolla oikeastaan muuhun kuin omaan tilanteeseeni. Varmasti työnantaja jonkin verran arvostaa hyvin tehtyä työtä, mutta siihen se jää. Eikä tämä nyt niin ihmeellistä tai suurta shokkia aiheuttavaa ole ollut. Viikossa pääsin rytmiin kiinni, totuin rutiineihin ja olin taas "työ-moodissa".
Sitten se kaikkia kiinnostava sosiaaliporno-osuus. Olen käynyt tässä viime aikoina jopa muutaman kerran ulkona ihmisten ilmoilla. Eikä siinä kaikki: olen myös jutellut muutaman naisen kanssa. Tällä kertaa eivät olleet edes kaupan kassatyöntekijöitä tai hammaslääkäreitä. Ihan kivaa oli jutella uusien ihmisten kanssa, mutta kyllä se siihen mun osalta taitaa jäädä. En osaa viedä keskustelua oikeaan suuntaan, vitsailen, kun pitäisi flirtata ja yleensäkin olen kuin se kuuluisa hirvi etuvalojen loisteessa. Onkohan tästä asiasta jotain anonyymiä kansanopiston kurssia?
[ap]
Jos viikossa olet jo päässyt sisälle työelämään, niin se on tosi hyvin.
Mitä tulee kohtaamisiin naisten kanssa, niin mukava juttelu on tärkein, joskus se romanssi voi alkaa ystävyyden tai tuttuuden kautta. Älä vaadi isoja harppauksia itseltäsi, ja anna itsellesi aikaa.
Sosiaaliset taidot (jos niitä nyt itsellänikään aina on ) on kuin lihas, sitä pitää treenata. Ensin juttelut on väkinäisiä ja itselle tulee jälkihäpeilyt, sit se alkaa luonnistua.