Elämättömän elämän häpeä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Tarkoitat siis sitä kliseistä juttua miehestä, joka luulee naisen parantavan kaiken? En ole se mies.

Ei tuonut nainen mulle työpaikkaa. Ei ollut naista kotona odottamassa, kun olen yrittänyt saada terveyttäni kuntoon. Onko liian vaikeaa uskoa, että haluaisin kokea jotain mitä en ole kokenut? Että haluaisin olla tasavertainen kumppani jollekin ylä- ja alamäissä? Rakastaa ja tulla rakastetuksi?

[ap]
Ei vaan meinaan että aina luulet olevasi vailla jotakin että sen jälkeen olisit onnellinen, jos saisit juuri sen tietyn asian toteutumaan?
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
En usko, että vaistoavat, Ei mulla edes voi olla epätoivoa, kun oletus on, että en ketään saa. Olen oma itseni, kerron huonoja juttujani ja yritän olla hurmaava siinä onnistumatta.

Ja sulla, ja muilla, on helppo sanoa, että löydä arvoa ja iloa muista jutuista. Tietenkin löydän ja etsin, mutta valitettavasti se ei riitä. Mä haluan olla kuin muutkin, haluan kokea onnen, haluan tietää miksi ihmissuhdetta tavoitellaan niin kovasti. Mä olen mies kenessä on sisällä vuosikymmenten patoutunut rakkaus, jota haluaisin päästä edes yhdelle antamaan. Entäs jos en olekaan tyytyväinen yksin? Ei siinä lohduta kauniit sanat ihmisiltä, jotka eivät tällaisesta mitään tiedä.

[ap]
Puoliso on iso asia, mutta väittäisin että on muita, isompia asioita. Ja sen tämä sinkkuyhteiskunta on tajuamassa, eli moni ei edes koe tarvitsevansa toista rinnalleen, koska elämässä ON niin paljon muutakin.

Varmasti sussa on paljon tukahdutettua kaipuuta ja halua rakastaa. Mutta tää elämä on paradoksi:silloin kun on haku päällä ei tapahdu mitään, mut silloin kun elät muuta elämää täysillä, keskittyen muihin asioihin, tapahtuu (jos on tapahtuakseen).
 
vierailija
Puoliso on iso asia, mutta väittäisin että on muita, isompia asioita. Ja sen tämä sinkkuyhteiskunta on tajuamassa, eli moni ei edes koe tarvitsevansa toista rinnalleen, koska elämässä ON niin paljon muutakin.

Varmasti sussa on paljon tukahdutettua kaipuuta ja halua rakastaa. Mutta tää elämä on paradoksi:silloin kun on haku päällä ei tapahdu mitään, mut silloin kun elät muuta elämää täysillä, keskittyen muihin asioihin, tapahtuu (jos on tapahtuakseen).
Mä en ole sinkku. Mä olen yksinäinen.

Ja tuo toinen juttu nyt on, sori vaan, melkoista valetta. Mä olin ikävuodet 18-28 ilman mitään hakua. Ei tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään.

[ap]
 
vierailija
Kun muistaakseni sulla oli vuosi sitten se työttömyyden tuska ja sama ”olen maan matonen”- virsi työttömyydestä?
Työttömyyden tuskaakaan ei saa tuntea? Jos ei pitkään aikaan onnistu, niin ainakin mä alan tuntea itseni arvottomaksi. Ehkä olen poikkeus tässä, mutta en mä itseäni hirveästi voi muuttaa. Nyt olen töissä ja kuten olen sanonutkin: kyllä tämä työttömyyden voittaa. Olen ylpeä itsestäni ja voin kulkea ihmisten ilmoilla ilman häpeää. Kai se on sama suhteen kanssa. En halua mitään mahdotonta. Haluan vain normaalin elämän. En tiedä, ehkä parisuhde ei sitten lopulta olekaan mua varten, mutta mä haluaisin tehdä sen päätöksen itse.

[ap]
 
vierailija
Huikkaan sivusta.
Mitä jos sä olisit siinä parisuhteessakin yksin? Siten käy aika monelle.
Varmasti käy. Ei se ole kivaa. Mutta miksi juuri mun kohdalla pitää mennä aina sen huonoimmman mahdollisen tilanteen kautta? Olenko mä tämän ketjun perusteella niin ikävä tai toivoton ihminen, että oletuksena parisuhteeni olisi onneton ja yksinäinen? Entäs, jos mä olisinkin ihan loistava kumppani ja tämän ansiosta eläisimme kumppanini kanssa onnellisina ikuisesti?

[ap]
 
Työttömyyden tuskaakaan ei saa tuntea? Jos ei pitkään aikaan onnistu, niin ainakin mä alan tuntea itseni arvottomaksi. Ehkä olen poikkeus tässä, mutta en mä itseäni hirveästi voi muuttaa. Nyt olen töissä ja kuten olen sanonutkin: kyllä tämä työttömyyden voittaa. Olen ylpeä itsestäni ja voin kulkea ihmisten ilmoilla ilman häpeää. Kai se on sama suhteen kanssa. En halua mitään mahdotonta. Haluan vain normaalin elämän. En tiedä, ehkä parisuhde ei sitten lopulta olekaan mua varten, mutta mä haluaisin tehdä sen päätöksen itse.

[ap]
niin, minä siis kysyinkin, että voisiko olla siitä kyse, että olet ihmistyyppi joka ei ole ikinä tyytyväinen mihinkään? Olet ehkä taipuvainen ajattelemaan myös negatiivisesti , ja kenties jos joskus keksit jotain huikeaa niin kohta jo kaivat sen idean negatiivisetkin puolet esille.
En minä voi tietää oletko tämmöinen, se oli kysymys että voisko tämmösestä olla loppujen lopuksi kyse.
Tunnen ihmisiä joilla on elämässään aina jokin ongelma, ja ikään kuin vaan aina siirtyvät ongelmasta toiseen. Ja jos jossain tapahtuukin hyvä flaksi, niin kohta jo sitäkin surraan jollain tapaa.
 
vierailija
Ei siinä lohduta kauniit sanat ihmisiltä, jotka eivät tällaisesta mitään tiedä.
[ap]
Se on totta!
Katso nyt vaan se elokuva, koska siinä on sulle monta vastausta, jotka löydät itsekin. Mulla jäi askarruttamaan se kuva kun niin valtava kaareva reuna oli siinä rannalla, missä ne aina kävivät aaltoja katselemassa - yksin ja kaksinkin. Mahtaa olla taivaalta tipahtanut vauhdilla joku isompi kivi, joka on saanut kallioon aikaan sellaisen jäljen?
 
Ja mun pointti on nyt siis se , että tiedän niitä ihmisiä jotka eli hautaan asti valittaen siitä mitä heillä ei ole... Näkemättä sitä mitä heillä on ja muilla ei. Mutta mä ymmärrän sua kyllä, tietenkin ihminen saa haluta itselleen perus asioita mitä kaikki muutkin, että olisi onnellinen :)
Mutta heitä tuo itsesääli kortti pois, kun se ei vaan vie sinua mihinkään, ennemmin kokoajan vaan taaksepäin.
 
vierailija
niin, minä siis kysyinkin, että voisiko olla siitä kyse, että olet ihmistyyppi joka ei ole ikinä tyytyväinen mihinkään? Olet ehkä taipuvainen ajattelemaan myös negatiivisesti , ja kenties jos joskus keksit jotain huikeaa niin kohta jo kaivat sen idean negatiivisetkin puolet esille.
En minä voi tietää oletko tämmöinen, se oli kysymys että voisko tämmösestä olla loppujen lopuksi kyse.
Tunnen ihmisiä joilla on elämässään aina jokin ongelma, ja ikään kuin vaan aina siirtyvät ongelmasta toiseen. Ja jos jossain tapahtuukin hyvä flaksi, niin kohta jo sitäkin surraan jollain tapaa.
Mä olen ollut tyytyväinen pitkiä aikoja. Tietenkin voi olla, että vaikka saavutan kaiken "normaalin" en siltikään ole tyytyväinen. En mä silti sitä pidä todennäköisenä ja vaikka näin olisikin, niin onko liikaa, jos haaveilen siitä mitä 99% ihmisistä saa kokea?

Mä en muutenkaan ymmärrä miksi tämä ketju kerrasta toiseen aina kääntyy mun syyttelyyn ja arvosteluun. Ehkä olen vain antanut itsestäni niin negatiivisen kuvan? Jos olen, olen siitä pahoillani. Tässä olisi kuitenkin mahdollista ajatella, että mä olenkin ihan hyvä tyyppi, joka vain ei ole löytänyt ketään, mutta tämä mielipide on selvässä vähemmistössä.

[ap]
 
Varmasti käy. Ei se ole kivaa. Mutta miksi juuri mun kohdalla pitää mennä aina sen huonoimmman mahdollisen tilanteen kautta? Olenko mä tämän ketjun perusteella niin ikävä tai toivoton ihminen, että oletuksena parisuhteeni olisi onneton ja yksinäinen? Entäs, jos mä olisinkin ihan loistava kumppani ja tämän ansiosta eläisimme kumppanini kanssa onnellisina ikuisesti?

[ap]
Pointtini ei ollut se kuinka surkea sä olisit/et olisi parisuhteessa, vaan että se mitä sä toivot, on itse asiassa yks haastavimpia asioita elämässä.
Puolet avioliitoista päättyy eroon, avoeroja ei kukaan ole edes laskenu.

Eli vaikka et tee väärin kaivatessasi rakkautta ja parisuhdetta, niin ajattelet siitä yksipuolisesti.
Sulla on pakkomielle, vuosien varrella syntynyt, ja ymmärrän pakkomielteen syntymisen, koska se ei ole päässyt purkautumaan.
Mutta se pakkomielle estää muista elämän osasista nauttimisen.

Sanoin jo vuosi sitten: jos ei osaa oikeasti iloita elämästä muutoinkin, ei ole parasta puolisomatskua. Ei pakkomielteinen ihminen "eukko eukko eukko" ole kiva, koska se lataa niin kamalat odotukset seurustelulle, on kuin tulivuori, vaikka seurustelussa pitäis osata myös rakastamisesta huolimatta ajatella kylmänviileästi.

Seurustelussa pitää tarvittaessa jättää toinen ja olla taas sinkkuna, jos toinen ei miellytä. Siinä ei saa olla epätoivoinen roikkuja.
Ja ne päätökseen johtavat fibat on hyvin pieniä vaiston sanomisia "toi ei oo mulle, vaikka huippu tyyppi onkin ja mulla tän eron jälkeen yksinäisyys jatkuu".

Ei parisuhde/puoliso saa olla epäjumala joka jättää kaiken muun elämän varjoon.
 
vierailija
Ja mun pointti on nyt siis se , että tiedän niitä ihmisiä jotka eli hautaan asti valittaen siitä mitä heillä ei ole... Näkemättä sitä mitä heillä on ja muilla ei. Mutta mä ymmärrän sua kyllä, tietenkin ihminen saa haluta itselleen perus asioita mitä kaikki muutkin, että olisi onnellinen :)
Mutta heitä tuo itsesääli kortti pois, kun se ei vaan vie sinua mihinkään, ennemmin kokoajan vaan taaksepäin.
Mä haluan korostaa, että vaikka näistä jutuistani saisi kuvan itsesäälistä, ei siitä ole kuitenkaan kyse. Mä säälin itseäni, koska olen itse tilanteeni aiheuttanut. Säälin itseäni, koska aikaa on mennyt hukkaan. Itsesääli ei ole kuitenkaan sellaista mitä ikinä laittaisin esimerkiksi hypoteettisen kumppanini kannettavaksi. En ikinä. Mä katson nyt vain eteenpäin, pakotan itseäni sinne, mutta tämä siirtyminen ei toimi ilman kiinnostunutta toista osapuolta.

[ap]
 
vierailija
Pointtini ei ollut se kuinka surkea sä olisit/et olisi parisuhteessa, vaan että se mitä sä toivot, on itse asiassa yks haastavimpia asioita elämässä.
Puolet avioliitoista päättyy eroon, avoeroja ei kukaan ole edes laskenu.

Eli vaikka et tee väärin kaivatessasi rakkautta ja parisuhdetta, niin ajattelet siitä yksipuolisesti.
Sulla on pakkomielle, vuosien varrella syntynyt, ja ymmärrän pakkomielteen syntymisen, koska se ei ole päässyt purkautumaan.
Mutta se pakkomielle estää muista elämän osasista nauttimisen.

Sanoin jo vuosi sitten: jos ei osaa oikeasti iloita elämästä muutoinkin, ei ole parasta puolisomatskua. Ei pakkomielteinen ihminen "eukko eukko eukko" ole kiva, koska se lataa niin kamalat odotukset seurustelulle, on kuin tulivuori, vaikka seurustelussa pitäis osata myös rakastamisesta huolimatta ajatella kylmänviileästi.

Seurustelussa pitää tarvittaessa jättää toinen ja olla taas sinkkuna, jos toinen ei miellytä. Siinä ei saa olla epätoivoinen roikkuja.
Ja ne päätökseen johtavat fibat on hyvin pieniä vaiston sanomisia "toi ei oo mulle, vaikka huippu tyyppi onkin ja mulla tän eron jälkeen yksinäisyys jatkuu".

Ei parisuhde/puoliso saa olla epäjumala joka jättää kaiken muun elämän varjoon.
Sä oletit nyt liikaa. Kuvittelit tuntevasi mut. Valitettavasti oletit kaiken väärin.

-Onnistuminen voi olla hankalaa. Se on eri asia kuin päästä edes koettamaan.
-Mulla ei ole pakkomiellettä. Mulla on kaipuu. Jos olisi pakkomielle, joka estäisi elämästä nauttimisen olisin hypännyt katolta jo aikoja sitten.
-Mä tiedän, että te ajattelette mun olevan huonoa "puolisomatskua". Ei se ole yllätys. Mä en aio suhteen eteen tullessa lopettaa muuta elämääni. Mä olen tässä oppinut sen verran itsenäiseksi ihmiseksi, että se olisi mahdotonta. Totta on se, että keski-ikäisenä miehenä olen se naiivi teini-ikäinen poika, joka haaveilee ja saa kylmiä väreitä, kun joku osoittaa kiinnostusta, mutta ei se tee musta keskenkasvuista tai vähemmän ajattelevaa aikuista muissa jutuissa.

[ap]
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Mä haluan korostaa, että vaikka näistä jutuistani saisi kuvan itsesäälistä, ei siitä ole kuitenkaan kyse. Mä säälin itseäni, koska olen itse tilanteeni aiheuttanut. Säälin itseäni, koska aikaa on mennyt hukkaan. Itsesääli ei ole kuitenkaan sellaista mitä ikinä laittaisin esimerkiksi hypoteettisen kumppanini kannettavaksi. En ikinä. Mä katson nyt vain eteenpäin, pakotan itseäni sinne, mutta tämä siirtyminen ei toimi ilman kiinnostunutta toista osapuolta.

[ap]
okei, no tuohan kuulostaa hyvältä :) ja ajattele että olet kumminkin herännyt haluamaan noita asioita elämääsi ja olet jo jotain saanut. On niitä peräkammarin poikia jotka ei ikinä herää miettimään yhtään mitään, enkä minä sinua kutsuisi peräkammarin pojaksi, mutta kumminkin se että tiedostaa asioita ja haluaa ja on valmis tekemään jotain niiden eteen... Niin se on jo todella hyvä alku (y) kyllä sä pystyt siihen!
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
okei, no tuohan kuulostaa hyvältä :) ja ajattele että olet kumminkin herännyt haluamaan noita asioita elämääsi ja olet jo jotain saanut. On niitä peräkammarin poikia jotka ei ikinä herää miettimään yhtään mitään, enkä minä sinua kutsuisi peräkammarin pojaksi, mutta kumminkin se että tiedostaa asioita ja haluaa ja on valmis tekemään jotain niiden eteen... Niin se on jo todella hyvä alku (y) kyllä sä pystyt siihen!
On hyvä alku. Olen itsekin sitä mieltä. Kerrankin olen itseni kanssa samaa mieltä.

Mä en usko, että olisin paska kumppani. Mä olen vireä, humoristinen, välittävä, empaattinen, luotettava, itsenäinen ja oikeassa valossa ehkä komeakin. Valitettavasti tämä pitäisi vain saada esille niille naisille, jotka mua kiinnostavat. Tämä ei sitten olekaan niin helppoa. Yritän parhaani, mutta en voi ketään pakottaa musta tykkäämään. Ja sitten on vielä se juttu, että mulla on tuolla taustalla kaikki tuo painolasti, jota normaalilla miehellä ei ole. Eli pitäisi löytää joka tykkää musta ja sitten vielä hyväksyy mut vikoineni.

Kiitos tsempistä!

[ap]
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
Sä oletit nyt liikaa. Kuvittelit tuntevasi mut. Valitettavasti oletit kaiken väärin.

-Onnistuminen voi olla hankalaa. Se on eri asia kuin päästä edes koettamaan.
-Mulla ei ole pakkomiellettä. Mulla on kaipuu. Jos olisi pakkomielle, joka estäisi elämästä nauttimisen olisin hypännyt katolta jo aikoja sitten.
-Mä tiedän, että te ajattelette mun olevan huonoa "puolisomatskua". Ei se ole yllätys. Mä en aio suhteen eteen tullessa lopettaa muuta elämääni. Mä olen tässä oppinut sen verran itsenäiseksi ihmiseksi, että se olisi mahdotonta. Totta on se, että keski-ikäisenä miehenä olen se naiivi teini-ikäinen poika, joka haaveilee ja saa kylmiä väreitä, kun joku osoittaa kiinnostusta, mutta ei se tee musta keskenkasvuista tai vähemmän ajattelevaa aikuista muissa jutuissa.

[ap]
Hmmm....ei millään pahalla. Mut nytkö, tässä vaiheessa vakuutat että osaat keskittyä myös muuhun elämään ja sanot iloitsevasi siitä? :sneaky:Voidaan katsoa vanhoja viestejäsi ja kyllä olit hapan kuin sitruuna kun vajaa vuosi sitten ehdotin elämästä iloitsemista.

Noo, uskotaan että pystyt iloitsemaan elämästä. :)
Mutta -älä loukkaannu- mut sä olet näissä keskusteluissa kyllä liukas kuin saippua. Haukut itsesi totaalisesti maanrakoon ja piste, mut sit kun joku alkaa ihan viisaasti pilkkoa sun ongelmaasi pienempiin osasiin ja miettii oikeaa parannusehdotusta/syytä yksinäisyyteesi niin käännät sen haukkumiseksi.

No. Okei. Olet 100 % varma, vuosien alaspainama ja masentama että ei eukkoasioista mitään tule. Tekstisikin on sen mukaista.
Ymmärrän, koska olen omien kipukohtien kanssa kuluttanut n.25 vuotta; toivoa niissä on mutta hyvin hidasta on edistyminen, ja ne kipukohdat vaivaavat ja hävettävät päivittäin
-> voi sitä itseruoskimisen määrää, varsinkin nuorempana.

Mutta voin sanoa, että toivoa on aina. Mut siinä tarvitaan koko elämän nostamista uudelle tasolle.
Paraneminen on kokonaisvaltaista.
 
vierailija
Hmmm....ei millään pahalla. Mut nytkö, tässä vaiheessa vakuutat että osaat keskittyä myös muuhun elämään ja sanot iloitsevasi siitä? :sneaky:Voidaan katsoa vanhoja viestejäsi ja kyllä olit hapan kuin sitruuna kun vajaa vuosi sitten ehdotin elämästä iloitsemista.

Noo, uskotaan että pystyt iloitsemaan elämästä. :)
Mutta -älä loukkaannu- mut sä olet näissä keskusteluissa kyllä liukas kuin saippua. Haukut itsesi totaalisesti maanrakoon ja piste, mut sit kun joku alkaa ihan viisaasti pilkkoa sun ongelmaasi pienempiin osasiin ja miettii oikeaa parannusehdotusta/syytä yksinäisyyteesi niin käännät sen haukkumiseksi.

No. Okei. Olet 100 % varma, vuosien alaspainama ja masentama että ei eukkoasioista mitään tule. Tekstisikin on sen mukaista.
Ymmärrän, koska olen omien kipukohtien kanssa kuluttanut n.25 vuotta; toivoa niissä on mutta hyvin hidasta on edistyminen, ja ne kipukohdat vaivaavat ja hävettävät päivittäin
-> voi sitä itseruoskimisen määrää, varsinkin nuorempana.

Mutta voin sanoa, että toivoa on aina. Mut siinä tarvitaan koko elämän nostamista uudelle tasolle.
Paraneminen on kokonaisvaltaista.
En vakuuta. Yritän. Onko mahdotonta, että ihminen pohtimisen seurauksena herää ja muuttuu?

Ei, mä olen oppinut näistä keskusteluista paljon. Olen pohtinut sanojanne usein ja hartaasti. Mä en ota toisten mielipiteitä kertakäyttötavarana. Se mitä mä vierastan, on kun tuntematon ihminen olettaa tietävänsä aina paremmin. Ja näissä yhteisenä tekijänä on aina se pohjavire, että ei surkea ja kokematon mies vaan voi tietää. Selitetään asioita kuin lapselle. Jos kohdellaan ja keskustellaan kuin vertaiselle ei mulla ole mitään ongelmia.

Mut tota viimeistäkään en ymmärrä. Onko naisilla muka joku kolmas vaisto? Mä olen positiivinen, vitsaileva ja etenevä, kun esimerkiksi keskustelen naisten kanssa. Toki sisällä jyllää, mutta se ei tule milläään tavalla esiin. Arvostan silti mielipidettäsi siitä, että kaltaiseni ei tule kumppania saamaan. Yritän todistaa sut vääräksi.

[ap]
 
En vakuuta. Yritän. Onko mahdotonta, että ihminen pohtimisen seurauksena herää ja muuttuu?

Ei, mä olen oppinut näistä keskusteluista paljon. Olen pohtinut sanojanne usein ja hartaasti. Mä en ota toisten mielipiteitä kertakäyttötavarana. Se mitä mä vierastan, on kun tuntematon ihminen olettaa tietävänsä aina paremmin. Ja näissä yhteisenä tekijänä on aina se pohjavire, että ei surkea ja kokematon mies vaan voi tietää. Selitetään asioita kuin lapselle. Jos kohdellaan ja keskustellaan kuin vertaiselle ei mulla ole mitään ongelmia.

Mut tota viimeistäkään en ymmärrä. Onko naisilla muka joku kolmas vaisto? Mä olen positiivinen, vitsaileva ja etenevä, kun esimerkiksi keskustelen naisten kanssa. Toki sisällä jyllää, mutta se ei tule milläään tavalla esiin. Arvostan silti mielipidettäsi siitä, että kaltaiseni ei tule kumppania saamaan. Yritän todistaa sut vääräksi.

[ap]
Voi nyt itsesäälisen mouruamisen Suomen ennätys. Missä, oi missä sanoin ettet tule muijaa saamaan? (n)
 

Yhteistyössä