@Aislinn83 Ymmärrän hyvin ton sun fiiliksen että tavallaan meet vaan ton hoidon läpi, niin surkeelta kun se kuulostaakin. Sitä on pakko koittaa vähän itseään suojella ettei ala kauheesti toivomaan
Toisaalta itse kyllä ajattelen että psyyke (voi) vaikuttaa paljonkin fyysiseen puoleen niin kai pieni toivonkipinä olisi hyvä olla, kai se aina piilossa siellä kaiken toivottomuuden takana on. Onko teillä siis kuin pitkä hoitohistoria? Vissiin ainakin 1 ivf takana? Toivottavasti sulla vähän mieliala nousee ja jospa tulisikin yllätys tällä kertaa
Tsemppiä ja Onnea ja Voimansäde!
Mulla on piinapäivät sujuneet melko rauhallisesti. En ole raskauden mahdollisuutta niin hirveesti pyöritellyt mielessä, enemmänkin vain mahdottomuutta
Testipäivää toki olen odottanut ajatuksella että jos joskus tulis yllätys. Mutta eipä sitä yllätystä nyt tullut, olen asiasta melko varma.
Testit negaa, tänään pp 8 eli alkio olisi jo 11 pv. Aiemmista raskauden aluista on tullut heti dpo 6 alkaen niin selvät tuntemukset että heitin toivon kun ei mitään ole ollut Ovitrelle poistuttua elimistöstä. Myös dpo 10 on aina ollut testi +.
Parina päivänä tässä olen illalla yhtäkkiä oksennellut (ei koskaan ennen tapahtunut, en ole mikään pahoinvoiva tyyppi ollenkaan), joka tietysti miehen mielestä on merkki raskaudesta, minun mielestä merkki aivokasvaimesta. Niin olen sitten raskauden sijaan googlaillut tietoa aivokasvaimesta.
Olipa masentava teksti mutta niin on tämä minun elämäkin
Noh pitää nyt jatkaa taas eteenpäin, PAS-päiviä olen tiiraillut ja miettinyt että miten menkat alkaa näiden lugejen kanssa. En oikeastaan ollut edes mitenkään kovin huonolla mielialla vasta kun nyt kun surettaa niin miehen puolesta kun se tosiaan luuli että olen raskaana, onnittelikin jo. Blaaaah.