Päivää kettinkiin.
Naiset ovat eriskummallisia otuksia. Ei heitä oikein voi ymmärtää, joten olen jo aikoja sitten todennut, että maailma on täynnä asioita joita en voi ymmärtää, eikä minun tarvitse.
Pitäisi osata vaan kalastaa.
Hmmm... Melkein tuli kalaa, mut ei sit kumminkaan.
Asiaa kannattanee lähestyä Kalastaja- Eemelin valssin sanoitukseen kätketyllä sisällöllä:
seuduilla näillä oon tunnettu kalamies
Tulee huomata, että hän on tunnettu kalamies, ei ryyppymies. Hän tietää, että ryyppäämiseen ei tarvitse kalaa, vaan viinaa. Vastaavasti kalastaessa hän ei ryyppää, vaan korkeintaan;
palan paineeksi juon kupposen
Siivut taskumatista siis hän lämmikkeeksi voi ottaa ja joskus lie syytäkin, sillä;
jos kylmä hätistää, niin yhtään ei väliä sen
Mutta analyysimme kannalta voimme tässä vaiheessa todeta, että jos Eemeli tahtoo ryypätä, hän jää ryyppäämään, jos hän tahtoo kalastaa, hän säästä ja muista olosuhteista riippumatta lähtee kalaan.
Kun hän on kalassa, niin;
verkot vetehen vain lasken laulellen ja luodolle käyn onkimaan
Tässä kohtaa huomaamme, että Eemeli ei ole ensimmäistä kertaa kalassa. Hän ei pistä päätään veteen katsoakseen, onko järvessä kalaa. Hän ei hyppää järveen hätistelemään kaloja koukkuihin. Hän istahtaa luodolle onkimaan ja nauttimaan maisemista. Hän tietää, että;
siel ahvenet oottaa, et vehkeeni venheeseen tuon
Jos vielä tarkemmin palaamme kohtaan - verkot vetehen lasken laulellen- niin voimme päätellä, että Eemeli on muusikko, tai vähintään sen, että laulutaidosta ei kalastuksessa ole ainakaan haittaa.
Kalamiehenä Eemeli tietää myös sen, et;
koukkuhun madon mä pujotan ja... Ahti suo antejaan
Eli kalat eivät käy syötittömiin koukkuihin. Ja jos kala ei tällä kohtaa syö, niin hän osaa vaihtaa paikkaa ja laittaa uutta matoa koukkuun.
Laulun varsinainen sanoitus päättyy jokseenkin tähän, ilmeisesti korostamaan sitä asiaa, että kalastaminen itsessään on mukavaa, saaliin saaminen ei ole välttämättömyys. Se on välttämättömyys vain ammattikalastajille, mutta Eemeli ei ole ammattikalastaja. Siinä tapauksessa laulu alkaisi sanoin; Olen Eemeli ammattikalastaja.
Mutta tässä vaiheessa on vasta kalastettu. Tarina ei kerro kaikkea, koska hyvissä tarinoissa osa aina jää mielikuvituksen varaan.
Kalamiehenä Eemeli taatusti huomaa, milloin syöttiä näykitään. Ja että milloin saalis on kunnolla kiinni, niin sen huomaa jo vavan taipumisesta. Tässä vaiheessa Eemeli on rauhallinen, koska tietää, että hätiköimällä ja liikaa riuhtomalla kala voi vielä karata. Kuin myös sen, että kerrankin koukussa käynyt kala osaa mystisesti katkaista siiman.
Kalamiehenä Eemeli tietää myös sen, että vaikka saalis on varmasti haavissa, niin liian nuoret yksilöt tulee palauttaa järveen kasvamaan ja vastaavasti sen, että liian vanha hauki saattaa olla hieman puiseva.
Kalamies tietää myös sen, että saalis on vietävä tuoreena kotiin. Mielellään elävänä ja tainnuttamatta. Tässä vaiheessa Eemeli ei lähde kalakaverien kanssa kaljalle tai saunaan, koska tietää, että saalis happanee.
Tosi kalamiehen luonnollisesti tunnistaa vasta saaliin kanssa kotona, koska saalis pitää osata käsitellä. Kalamies tietää, että on kaloja, jotka voi kuoria nahoistaan, lämmittää ja nauttia sellaisenaan. Ja että on myös kaloja, joita määrätyiltä osin tulee käsitellä varoen, koska muussa tapauksessa saalis on auttamatta pilalla ja ilmassa leijuu sappinesteen epämiellyttävä häivähdys. Mutta milloin kalamies osaa oikein käsitellä kalaa, niin lopputuloksena on itsepyydetty tuore makunautinto valmiina tarjollepantavaksi.
Tämä on tietysti aina saaliista kiinni. Made on aina herkkua, mutta on yleensä pyydettävissä vain kutuaikanaan. Lahna puolestaan on lahna, vaikka voissa paistaisi. Vaikka käsittelisi miten, niin aina siitä jää suuhun semmoinen mutainen jälkimaku.
Laulu ei asiaa itsestäänselvyytenä kerro, mut yleensä kuitenkin on niin, et kalamies ei omasta saaliistaan kerro mitään, vaan parhaat kalajutut kerrotaan niistä, mitkä pääsi karkuun.
Kalaonnea.