The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Päivää kettinkiin.
Naiset ovat eriskummallisia otuksia. Ei heitä oikein voi ymmärtää, joten olen jo aikoja sitten todennut, että maailma on täynnä asioita joita en voi ymmärtää, eikä minun tarvitse.
Pitäisi osata vaan kalastaa.

Hmmm... Melkein tuli kalaa, mut ei sit kumminkaan.

Asiaa kannattanee lähestyä Kalastaja- Eemelin valssin sanoitukseen kätketyllä sisällöllä:

seuduilla näillä oon tunnettu kalamies

Tulee huomata, että hän on tunnettu kalamies, ei ryyppymies. Hän tietää, että ryyppäämiseen ei tarvitse kalaa, vaan viinaa. Vastaavasti kalastaessa hän ei ryyppää, vaan korkeintaan;

palan paineeksi juon kupposen

Siivut taskumatista siis hän lämmikkeeksi voi ottaa ja joskus lie syytäkin, sillä;

jos kylmä hätistää, niin yhtään ei väliä sen

Mutta analyysimme kannalta voimme tässä vaiheessa todeta, että jos Eemeli tahtoo ryypätä, hän jää ryyppäämään, jos hän tahtoo kalastaa, hän säästä ja muista olosuhteista riippumatta lähtee kalaan.

Kun hän on kalassa, niin;

verkot vetehen vain lasken laulellen ja luodolle käyn onkimaan

Tässä kohtaa huomaamme, että Eemeli ei ole ensimmäistä kertaa kalassa. Hän ei pistä päätään veteen katsoakseen, onko järvessä kalaa. Hän ei hyppää järveen hätistelemään kaloja koukkuihin. Hän istahtaa luodolle onkimaan ja nauttimaan maisemista. Hän tietää, että;

siel ahvenet oottaa, et vehkeeni venheeseen tuon

Jos vielä tarkemmin palaamme kohtaan - verkot vetehen lasken laulellen- niin voimme päätellä, että Eemeli on muusikko, tai vähintään sen, että laulutaidosta ei kalastuksessa ole ainakaan haittaa.

Kalamiehenä Eemeli tietää myös sen, et;

koukkuhun madon mä pujotan ja... Ahti suo antejaan

Eli kalat eivät käy syötittömiin koukkuihin. Ja jos kala ei tällä kohtaa syö, niin hän osaa vaihtaa paikkaa ja laittaa uutta matoa koukkuun.

Laulun varsinainen sanoitus päättyy jokseenkin tähän, ilmeisesti korostamaan sitä asiaa, että kalastaminen itsessään on mukavaa, saaliin saaminen ei ole välttämättömyys. Se on välttämättömyys vain ammattikalastajille, mutta Eemeli ei ole ammattikalastaja. Siinä tapauksessa laulu alkaisi sanoin; Olen Eemeli ammattikalastaja.

Mutta tässä vaiheessa on vasta kalastettu. Tarina ei kerro kaikkea, koska hyvissä tarinoissa osa aina jää mielikuvituksen varaan.

Kalamiehenä Eemeli taatusti huomaa, milloin syöttiä näykitään. Ja että milloin saalis on kunnolla kiinni, niin sen huomaa jo vavan taipumisesta. Tässä vaiheessa Eemeli on rauhallinen, koska tietää, että hätiköimällä ja liikaa riuhtomalla kala voi vielä karata. Kuin myös sen, että kerrankin koukussa käynyt kala osaa mystisesti katkaista siiman.

Kalamiehenä Eemeli tietää myös sen, että vaikka saalis on varmasti haavissa, niin liian nuoret yksilöt tulee palauttaa järveen kasvamaan ja vastaavasti sen, että liian vanha hauki saattaa olla hieman puiseva.

Kalamies tietää myös sen, että saalis on vietävä tuoreena kotiin. Mielellään elävänä ja tainnuttamatta. Tässä vaiheessa Eemeli ei lähde kalakaverien kanssa kaljalle tai saunaan, koska tietää, että saalis happanee.

Tosi kalamiehen luonnollisesti tunnistaa vasta saaliin kanssa kotona, koska saalis pitää osata käsitellä. Kalamies tietää, että on kaloja, jotka voi kuoria nahoistaan, lämmittää ja nauttia sellaisenaan. Ja että on myös kaloja, joita määrätyiltä osin tulee käsitellä varoen, koska muussa tapauksessa saalis on auttamatta pilalla ja ilmassa leijuu sappinesteen epämiellyttävä häivähdys. Mutta milloin kalamies osaa oikein käsitellä kalaa, niin lopputuloksena on itsepyydetty tuore makunautinto valmiina tarjollepantavaksi.

Tämä on tietysti aina saaliista kiinni. Made on aina herkkua, mutta on yleensä pyydettävissä vain kutuaikanaan. Lahna puolestaan on lahna, vaikka voissa paistaisi. Vaikka käsittelisi miten, niin aina siitä jää suuhun semmoinen mutainen jälkimaku.

Laulu ei asiaa itsestäänselvyytenä kerro, mut yleensä kuitenkin on niin, et kalamies ei omasta saaliistaan kerro mitään, vaan parhaat kalajutut kerrotaan niistä, mitkä pääsi karkuun.

Kalaonnea.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

..ja mä olen sanonut muistaakseni just sulle aikasemminkin tämän saman asian:barefoot::barefoot:, eli ei meitä naisia tartte ymmärtää kuhan rakastatte:unsure:...se riittää meille :oops:
 
Asiankannattaja hei! Voisitko sä tulla tänne ja laitella rojuja kaappeihin ja pusseihin ja sänkyjen alle ja roskiin ja tunge ne vaikka saunaan ellei muualle mahdu niin mä voin sit paneutua ton valsin sanomaan, se kun nyt tuntuu paljon miellyttävämmältä.

*tositympääntyneenä kaikenmaailman muuttorojuihin*
 
Mä olen helposti houkuteltavissa pyttipannulla ja oluella.

Mitään muuttorojuja muuten ei ole olemassa vaan jokaisessa laatikossa on tavaraa jotka olet katsonut tarpeelliseksi laittaa muuttolaatikkoon. Jos siellä on tavaraa jotka kuuluu roskiin niin semmoiset olet pakannut ja kantanut ihan turhaan.
 
Nii-i!

Mutkun

a) taloyhtiön roskis tuli täyteen
b) ne pussit mitkä olivat purkamatta vielä edellisestäkin muutosta

Ja sit kauhean iso kasa vaatteita on kutistunut tai tullut sen näköisiksi kuin mun mutsi ois ostanut ne itselleen.
 
Joskus nuoruudessa kaks tulevan vaimoni ystävää pyysivät mua auttamaan muutossa. Kaks opiskelijaneitokaista solukämpästä yhteiseen kimppakämppään.
Ongelma oli se, että heillä ei ollut penniäkään rahaa.
Kuuntelivat neuvoni hyvin tarkasti ja jopa noudattivat niitä.
Kun mä menin paikalle vuokratulla pakulla niin jokainen tavara oli pakattu päällä, päädyssä ja kyljessä näkyvään osoitelapulla varustettuun laatikkoon. Sänkyjä, sohvaa ja pesukonetta varten oli paikalla kantoapulainen enkä mä tiedä kumpi likoista oli hänet edellisiltana iskenyt vai oliko serkkupoika.

Palautin pakun huoltoasemalle kolmen tunnin päästä jolloin lähtökämppä oli tyhjä ja siivottu ja jokainen laatikko omalla paikallaan uudessa kämpässä. Sitä en tiedä kauanko ripustivat vaatteitaan kaappeihin. Se ei kuulu mulle.

Mä ilomielin maksoin sen pakuvuokran kolmelta tunnilta koska kyseessä oli vaimoni ystävät. Mutta tein hyvin selväksi sen, että mä en ala roskapusseja roudaamaan.

Neitokaiset eivät välttämättä tykänneet hyvää kaikista ohjeistani, eivätkä siitä että mä olin ihan diktaattori joka saneli hyvinkin yksityiskohtaisesti mitä kaikkea ja miten tulee tehdä, mut tykkäsivät kyllä siitä, että muutossa ei kauaa nokka tuhissut eikä mennyt rahaa.
Tuleva vaimoni taas tykkäsi hurjasti siitä, että mä osaan ja tahdon auttaa hänen ystäviään.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä