♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Valtavasti onnea @Vesinokkaeläin ! :love::love::love:

@Jennipä Voi vitsit, toivottavasti kaksi clomia päivässä tekis tehtävänsä ja tärppäisi! On kyllä ärsyttävää, kun ei raskaaksitulo muutenkaan ole mikään itsestäänselvyys, niin sitten vielä lisäksi se, ettei kierto toimi normaalisti.

Mulla tää asia täyttää kyllä päätä ihan liikaa. Ehkä voisin vain käydä gynellä, jotta saisin mielenrauhan oman kroppani suhteen. Nyt siis kp 31/28, eikä merkkiäkään menkoista tai raskaudesta. Yritän keskittyä muuhun hetken, vaikka se onkin vaikeaa.

Plussia ja kärsivällisyyttä!
 
  • Tykkää
Reactions: Vesinokkaeläin
Hieno haamu @Vesinokkaeläin :love:

Mulla kp 30/dpo 11-12 eikä näkynyt edes noin hyvin toinen viiva tänä aamuna :unsure: Mieskin sen näki ja viiva näkyy edelleen kuivuneessa testissä. Oireitakin on kyllä, mutta ei mitenkään voimakkaita. Lievää etovaa oloakin on ja eilen illalla kyllä oli tosi huono olo, kun pääsi ruokailuväli venähtämään.
Pelottaa, että taas tulee haamuja, jotka vahvistuu ja sitten alkaakin yhtäkkiä menkat :(Niinkuin viimeksi. Mietin jo, että antaa olla ja testaan vasta perjantaina. Voi kyllä tulla kiusaus testata ku yövuorot alkaa tiistaina ja meillä on tosi rauhallista yövuoroissa...en tiiä, saa nähä.
 
  • Tykkää
Reactions: vauvahaaveita - 88
Toivotaan, että kaikkien haamuloiset vahvistuu! :love:

Minäkin taas testasin, kun löysin kaapin pohjalta testejä. Ei tullut pienintäkään haamua iltapissatestiin, kp 26/30. Tänään on taas ollut liikaa aikaa miettiä ja erehdyin lukemaan juttuja lapsettomuudesta. Naurettavaa näin yk2:n loppupuolella alkaa jo pelätä lapsettomuutta, mutta tässä pms-oireiden kourissa sateisena sunnuntaina sitä kaikenlaista ikävää eksyy mieleen. Jos teillä on joitain rauhoitteluvinkkejä, niin saa lähettää tänne päin! :):(
 
Plaah, vaaleanpunasta vuotoa havaittu:mad: pari kertaa vain pyyhkiessä tullut, ei ole tarvinnut edes pikkuhousunsuojaa. Yleensä menkat alkaa kertarysäyksellä. oireita on kyllä edelleen, mutta vähän alan menettää jo toivoa. Tein tunnin pidätyksestä päivällä testin joka oli nega. Testaan vielä aamulla uudestaan kun on kp 33/26-33. Jos menkat alkaa niin en kyllä usko enää mihinkään oireisiin ikinä. Joka kierrossa ilmaantuu uusia oireita, joista innostuu:mad:

Onnea kaikille plussanneille:love: ihanaa että niitä tänne tasaisesti satelee.
 
Onnea @Vesinokkaeläin :love:

@Eela- tuuthan huomenna kertomaan miltä tikku näytti, tsemppiä (y)

ON: Täällä on nyt menossa kp6 ja huomenna syön viimeiset letrot. Ei oo ollut mitään sivuoireita pienen vatsajomotuksen ja tissien arkuuden lisäksi, eli vaikuttaisi ainakin sen puolesta olevan kivammat lääkkeet kuin clomit. Torstaina kuulemma täytyy alkaa tikuttaa ovista ja perjantaina onkin jo ultra. Itseni tuntien tosin tikutan varmaan jo huomenna :D
 
Täällä kp 5, menkat alkaa olla ohi ja olivat oikein kivuttomat tällä kertaa. :) Tuli jotenkin luottavainen olo, että ehkä mun kroppa kuitenkin toimii ihan ok, kun kierrot nyt olleet 35 päiväisiä.. hieman pitkiä mutta kuitenkin tasaisia ja menkkakivutkin on nykyään tosi siedettäviä. Yritän silti sinne gynelle tässä kuussa (niinpä varmaan taas:ROFLMAO:).

Oli tosi paljon viestejä luettavana, onnittelut kaikille plussanneille:love: Ja pahoittelut kaikille, jotka joutui kuitenkin pettymään:( Ihmismieli on melkoinen, mä en usko enää mihinkään omiin tuntemuksiin ollenkaan:LOL:

@voittamaton olipa kiva lukea, että keksit ratkaisun ja ei mennyt kierto hukkaan(y) Tosi paljon onnea nyt tähän kiretoon ja aina kannattaa toivoa:D

Ja @Jennipä onnittelut oviksesta!
 
  • Tykkää
Reactions: marrrsipaani
@Eela- pahoittelut negasta, inhottavaa kun tuntemukset voi olla eri kierroissa niin erilaisia, ettei pysty sanoo mistä ne johtuu :(.

@jenetsu oisko kuvaa? Toisilla ei ees näytä testi mitään noilla päivillä, eli älä vielä heitä pyyhettä kehään. Toivon parasta :).

@eevas onhan se tavallaan ihan jees että ovuloin, mutta en usko että siellä on hedelmöittymiskykyistä munasolua kuitenkaan. Jotenkin tuntuu, että kierto vaan pitenee oviksen takia, kun terolut kuurikin on niin lopullaan. Tosin eipä ne terolutit viimeksään toiminut kunnolla, vaan menkat alko vasta 11 päivää vikan terolutin jälkeen, joten tuskin tää ovulointi juurikaan pidentää kiertoa nytkään.
 
Kp 1/33 yk 9:devil: alkaa jo vähän hajottaa tää homma niin taidan pitää hetken taukoa täältä palstalta. Käyn kyllä varmasti lueskelemassa teidän kuulumisia, mutta pakko saada ajatuksia vähän muualle välillä(n)

Loppukevennyksenä miehen suunnitelma aamuisen menkkapettymyksen jälkeen. Kysyi multa minkä aikaa menkkojen jälkeen se ovulaatio aina on ja menkkojen alusta vai lopusta laskettuna. Laski, että se osuu just muuttoviikolle mikä on tietenkin vähän harmi. Lupas kuitenkin, että varaa kalenterista aikaa ovista varten ja venyttelee lantion kuntoon että nyt lähtee *pyöritteli samalla lantiota*:ROFLMAO: aistittavissa ehkä pientä suorituskeskeisyyttä viime aikoina, kun on ollu niin kiirettä.

Tsemppiä kaikille yritykseen:) toivottavasti näistä muutamista plussista alkas nyt kunnon aalto! Tuun varmaan kuukauden päästä viimestään takas oireileen:LOL:
 
Tässä vielä kotona tehty testi (pakko oli tehdä kun en muuten meinannut uskoa). Huomenna soitan neuvolaan ja varaan aikaa, joten ehkä on aika siirtyä toukokuun odottajiin. Ihan hirmuisesti tsemppiä teille kaikille yritykseen. Energistä ja plussien täyteistä syksyä ihanat! :love:
Tulen kertomaan kuulumisia myöhemmin :)
Paljon onnea Tähtisilmä93
 
Kp 1/33 yk 9:devil: alkaa jo vähän hajottaa tää homma niin taidan pitää hetken taukoa täältä palstalta. Käyn kyllä varmasti lueskelemassa teidän kuulumisia, mutta pakko saada ajatuksia vähän muualle välillä(n)

Loppukevennyksenä miehen suunnitelma aamuisen menkkapettymyksen jälkeen. Kysyi multa minkä aikaa menkkojen jälkeen se ovulaatio aina on ja menkkojen alusta vai lopusta laskettuna. Laski, että se osuu just muuttoviikolle mikä on tietenkin vähän harmi. Lupas kuitenkin, että varaa kalenterista aikaa ovista varten ja venyttelee lantion kuntoon että nyt lähtee *pyöritteli samalla lantiota*:ROFLMAO: aistittavissa ehkä pientä suorituskeskeisyyttä viime aikoina, kun on ollu niin kiirettä.

Tsemppiä kaikille yritykseen:) toivottavasti näistä muutamista plussista alkas nyt kunnon aalto! Tuun varmaan kuukauden päästä viimestään takas oireileen:LOL:
Paljon plussatuulia sinulle ja kaikille meille muillekin :)
 
Onnittelut @Tähtisilmä93 :)

Tänne ei kummempia. Dpo 13-14 eli huomenna pitäis alkaa menkat (vai alkaako menkat dpo 14?). Raskaustestiin ei tullut mitään, ehkä ihan häivähdys vain eiliseen testiin verrattuna. Pelkäänpä, että käy taas sama kuin viimeksi eli tulee kemiallinen :unsure: Kaiken järjen mukaan pitäis olla tummempi ku eilen tai samanlainen, mutta ei vaaleampi ainakaan...
Ihan :poop: fiilis nyt. Tuun kertomaan ku ajattelin perjantaihin asti odotella ja silloin testaan, jos ei menkat ole jo alkaneet...
 
Mä tulen kans tänne kuumeilemaan. Valitettavasti yritystä ei näköpiirissä, vasta 18v eikä parisuhde sillä mallilla että kannattaisi, mutta ihan hirveä vauvakuume ollut jo pari kuukautta. Tänäänkin teki mieli lähteä koulusta kesken päivän itkuisena, kun näin taas viime yönä unta siitä että olisin raskaana. Mutta hei tsemppiä kaikille teille, joilla yritys on kova (y)
 
Täällä jo kp 34/28, eikä merkkejäkään menkoista. Voi kiitos ihana kehoni, joka aloit tuittuilla juuri nyt, kun aloitettiin vauvan yrittäminen! Ikinä ennen ei ole mitään epäsäännöllisyyksiä ollut. Nyt soitin jo gynelle, että haluaisin tsekata tapahtuuko ovis, mutta sitä varten pitää tietysti odottaa, että uusi kierto alkaa. Ääh. Ihan kuin olis joutokäynnillä koko ajan.
 
Moi tänne ja kiitos kaikille taas tsempeistä. <3
Tein sen testin torstaina ja negatiivinen se sitten oli. Vielä keskiviikkona elättelin toivetta plussasta, mutta torstaiaamuna ennen testin tekemistä olin ihan varma, että tulos on negatiivinen ja niinhän se sitten oli. Lauantaina sitten alkoi menkat niukalla vuodolla, ja sunnuntaina vähän enemmän. Tänään kans vielä vuotoa, toivottavasti huomenna loppuu.

TOsi stressaavia on ollut nämä viime päivät ja ahdistaa ja vituttaa kaikki.

Onnea poikalupauksesta @Kinder_Kitty! :)

Tervetuloa mukaan @vauvahaaveita - 88. :) Tosi inhottavia noi jatkuvat kyselyt siitä onko perheenlisäystä tulossa.

Voimia @Kumiankka1. :( <3

Onnea @Vesinokkaeläin! <3
 

Yhteistyössä