Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

@Rosmariini86 No en todellaankaan voinut olla testaamatta, mutta valitettavasti testi ei ollut mun kohdalla vahvistunut. Ehkä jopa hailumpi kun eilen :(. Nyt jo kuitenkin pp11 eli dpo 13 eli viivan pitäisi olla paaaaaljon tummempi. Ravasin yöllä vessassa kaksi kertaa, jonka vuoksi pissa oli laimeaa mutta eipä se silti tätä selitä...

Pelottaa, että käy samoin kun vuosi sitten. Silloin hcg oli ekassa veritestissä (pp14) alle 100 ja sitä seurattiin, että tuplaantuuko. No näin teki ja hetken uskoin kaiken olevan hyvin, kunnes jouluaattona alkoi vuoto, joka todettiin tammikuun alussa tuulimunaksi. Siitä lopputuloksena 3 kk:n vuoto, lääkkeellinen tyhjennys ja kaksi kaavintaa. Oli aika kova kokemus ja nyt pelottaa, että käy samoin.

Toivottavasti muilla paremmat fiilikset.

Ihania viivoja @Rosmariini86 :love:.
 
Moi!
Onnea plussanneille ja toivotaan muillekin plussia.

Tänään mul on kp 22/27-32 ja ovulaatiosta ei tietoo eli en tiedä dpo ista. Eilen ja tänään tuli ihan pikkusen verta. Voisko olla kiinnittymisvuotoa? ja vähän on alamahaakin mahaa nipistellyt.

Onko kellään teistä tullut kiinnittymisvuotoa? Mikä kp silloin on ollut ja kuinka pitkä kierto on. Ja kuinka pian voisi näkyä raskaustestissä kiinnittymisvuodon jälkeen? Olen googlannut ja jotkut sanoo että kolme päivää kiinnittymisvuodosta voisi jo haamu tulla. Mitä mieltä te ootte?
 
Viimeksi muokattu:

Minulla oli edellisessä raskaudessa kiinnittymisvuotoa kp 21/26. Vaaleanpunaista valkovuotoa joka tuli vain paperille pyyhkiessä. Tämä jatkui pari päivää. Testasin ensimmäisen kerran kp 24/26 ja sain apteekin omalla negan. Samana iltana sain digillä raskaana 1-2viikkoa
 
Mä alan epäillä vaihdevuosia. :ROFLMAO:
Vuoroin palelen, vuoroin on niin hiki, että vois heittää kaikki vaatteet mäelle. :LOL:
Mutta mistä tuon närästyksen lisäks tuli vielä huono olo? Vähältä oli, ettei tarvinnu lähteä hellimään Arabiaa. o_O
Närästys on siis tuttu uuttu edellisistä raskauksista, enkä juurikaan ole vaivasta muulloin kärsiny, ainakaan näin pahasti kun tänään. Palelu ja hikoilukin tuttuja. Mutta tuo huono olo. Esikoista odottaessa oli etova olo puolivälissä raskautta ja aamuisin, mutta loppu, kun söin aamupalaks mehujäitä. :D Enkä oksentanutkaan kun kahdesti, kerran leipoessani rikoin mädän kananmunan (laatta lentää ilman raskauttakin) ja toisen kerran vaihtaessani hoitolapsen kakkavaippaa.:sick: Eipäs, kolmannenki kerran, kun synnärillä laitettiin vauvalle sykepinni päähän ja vauvahan pukkas multa aamupalat ylös. Toista odottaessa ei ollu huonosta olosta tietoakaan.
Pläh. Mä lähden nukkumaan, että herään tekeen tän illan leipomukset loppuun. :sleep:
 
No niin.. Rauhoottakaa mua nyt vähän :/ tein siis digin viime viikon maanantaina, 2-3 näytti.. Ja tänä aamuna sama tulos.. Mä niin pelkään että tämä oli nyt tässä.. Pientä tiputtelua on ollut nyt kolmena päivänä, siis sellaista että muutamilla vessa käynneillä jäänyt pyyhkiessä punertavaa..
 
Digissähän menee aikaa ennen kuin se vaihtuu se vastaus. Sehän lukee siinä ohjeessakin että voi reilu viikko mennä eli älä stressaa. Eihän sun edellisestä testistä ollu edes viikon väliä. :)
 
Viikko just oli välis.. Mä tiärän ettei pitääsi ressata! Alusta asti ollu kamalaa ressaamista ja nyt huomaa kun alkaa edellisen keskenmenon ajankohta olla käsillä niin paniikki vaan kasvaa..sen takia ehkä ressaakin testeistä ku viimmeksi meni kesken 10päivää ennen kun alkoi vuoto..mutta joo, koskahan olis järkevää tehdä uusi digi?
 
Tekisin aikaisintaan keskiviikkona uuden digin! Mikäs sun rv on nyt?
 
Nyt täytyy kysyä että onko kukaan teistä koskaan avannut cb viikkonäytöllistä digiä? Tiedän, säälittävää! Avasin ja omaan silmään nyt oli viivat paljon tummemmat kun viikko sitten vaikka samoja viikkoja näyttikin! Haluaisin uskoa että on hyvä merkki.. Ajattelin kuitenkin tänään soitella neuvolaan, josko pääsisi hcg mittaukseen..
 
Hyvä jos viivat tummuneet (y) tämän päivän viikot on sulla vielä juuri siinä testirajoissa varmaan että kumpaa tulosta näyttää!
 
Miten oli ovistestien teko (n) oliko suositus että ei aamun ekasta pissasta?
Ostin sen digitestin, ja siinä oli että voi tehdä aamulla heti mutta mulla mielikuva että liuskat suositellaan muuhun aikaan päivästä?!
Ja näin kun muistelen niin taisin viime yrityksessä tuon diginkin tehdä myöhemmin päivällä...
 
Kaikissa ovis testeis mitä oon tehnyt, ollut niin ettei aamun ekasta! En toki oo tehny koskaan digiä..
 
Hyvä jos viivat tummuneet (y) tämän päivän viikot on sulla vielä juuri siinä testirajoissa varmaan että kumpaa tulosta näyttää!
Joo niinhän ne on! Etukäteen jo mietin että riski tehdä testi jo tänään, olisi pitänyt antaa olla reilu viikko välissä.. Ja vaikka tiesin että tulos saattaa olla tuo 2-3, oli silti kova pettymys ja pelko..tässä kuva testistä..
 
Attachments

Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä