The ketju

 

Vaikka se olis kala jonka elinikä on ehkäpä vuosi niin sen menetys sattuu. Sen kanssa vaan pitää tulla toimeen.

Jos se on kissa tai koira joka elää jopa kakskytä vuotta ja joka on aina ollut läsnä niin semmoisen menetys sattuu ihan saatanasti.

No ei nyt liioitella sentään. Kissoista en ees puhu mutta koiraki on kuitenkin koira. Nuita omia en vie piikille kun aika koittaa vaan viimeiselle mettäreissulle mistä palaan yksin.
Sen verran pittää heitäki arvostaa.
Lapio mukkaan että ei ketut revi raatoa.

 

Vaikka se olis kala jonka elinikä on ehkäpä vuosi niin sen menetys sattuu. Sen kanssa vaan pitää tulla toimeen.

Jos se on kissa tai koira joka elää jopa kakskytä vuotta ja joka on aina ollut läsnä niin semmoisen menetys sattuu ihan saatanasti.

Ma tiedan ton. Ja ma tiedan myos sen kaipuun mika aina seuraa mukana. Mutta onneksi on ne hulvattoman ratkiriemukkaan rakkaat muistot

 

Ma tiedan ton. Ja ma tiedan myos sen kaipuun mika aina seuraa mukana. Mutta onneksi on ne hulvattoman ratkiriemukkaan rakkaat muistot

Ne muistot sattuu ihan kamalasti sillä hetkellä kun joutuu eroamaan lopullisesti siitä rakkaasta karvakasasta

Sitten taas kun pahin tuska hellittää, voi muistella hymyillen asioita...mutta se kestää aikansa ennenkuin siihen pisteeseen pääsee.

 

Ne muistot sattuu ihan kamalasti sillä hetkellä kun joutuu eroamaan lopullisesti siitä rakkaasta karvakasasta

Sitten taas kun pahin tuska hellittää, voi muistella hymyillen asioita...mutta se kestää aikansa ennenkuin siihen pisteeseen pääsee.

Totta.

Ma...no joo, hyvastien heittaminen oli vaikeaa. Mutta sen pitaakin olla.

Ja meni hyvan tovi kun kuulin tassujen rapinaa lattiaa vasten ja havahduin unista siihen kun tunsin kadellani kuonon toytaisyn...Nyt olen suuresti onnellinen etta olen moisen voyhkanan kanssa saanut kokea vaikka ja mita ihanaa ja etta saan kertoa niista lapsilleni valokuvia katsellen <3

 

Yksi kissa toivottavasti kerrallaan.

Mä en voi olla varma, mutta mulla on semmoinen kutina, että yks kisu joka kehrää, raapii ja sanonko mä mitä on epekkilässä ihan tarpeeksi.

Useammat kun tuppaavat nuorisoa lukuunottamatta olemaan vain harmiksi.

 

Ma meenkin nyt nukkumaan, lallaspyy vaan

Hyyveli yyteleita sulle, nae kauniita unikuvia ja nuku hyvin *pus*

 

No ei nyt liioitella sentään. Kissoista en ees puhu mutta koiraki on kuitenkin koira. Nuita omia en vie piikille kun aika koittaa vaan viimeiselle mettäreissulle mistä palaan yksin.
Sen verran pittää heitäki arvostaa.
Lapio mukkaan että ei ketut revi raatoa.

Mä en o noin kova jätkä kuin sä.

Mä olen itkenyt ihan saatanasti siellä missä kukaan ei taatusti näe.

 

Mä en o noin kova jätkä kuin sä.

Mä olen itkenyt ihan saatanasti siellä missä kukaan ei taatusti näe.

Ei tuo nyt kovuutta ole vaan opittu tapa että omistaja itte lopettaa aina koiransa. Ei siirrä vastuutansa muille. Esim eläinlääkärille.
Toki eihän kaikilla pyssyjä ole niin sitten sinne piikille.
Raat sisäfilepihvit ensin koiralle naamaan ja sitten mettään vähän juoksentelemaan ja paijausta välillä. Sit nappi ohtaan.
Lapio autosta ja pittää muistaa isoja kiviä siihen päälle että ei ketut pääse raatoon käsiksi.

 

Ei tuo nyt kovuutta ole vaan opittu tapa että omistaja itte lopettaa aina koiransa. Ei siirrä vastuutansa muille. Esim eläinlääkärille.
Toki eihän kaikilla pyssyjä ole niin sitten sinne piikille.
Raat sisäfilepihvit ensin koiralle naamaan ja sitten mettään vähän juoksentelemaan ja paijausta välillä. Sit nappi ohtaan.
Lapio autosta ja pittää muistaa isoja kiviä siihen päälle että ei ketut pääse raatoon käsiksi.

Mä en pystyis lopettamaan eläintä. Siis omaani. Eri asia joku auton alle jäänyt kituva.

 

Mä en pystyis lopettamaan eläintä. Siis omaani. Eri asia joku auton alle jäänyt kituva.

Just ajattelin kanssa etten kyllä pystyisi, vaikka tavallaan ymmärrän tuon viimeisen palveluksen tekemisen itse sille lemmikille..mutta en pystyisi, en sitten millään

 

Mä en pystyis lopettamaan eläintä. Siis omaani. Eri asia joku auton alle jäänyt kituva.

Minä olen nuo koirat itelleni ottanut. Jos ne pittää lopettaa niin ite teen.
Saapihan musti olla isäntänsä kanssa mettässä loppuun asti eikä loikoilla jossakin eläinlääkäriaseman sängyssä vieraassa ympäristössä oottamassa piikkiä.

 

Minä olen nuo koirat itelleni ottanut. Jos ne pittää lopettaa niin ite teen.
Saapihan musti olla isäntänsä kanssa mettässä loppuun asti eikä loikoilla jossakin eläinlääkäriaseman sängyssä vieraassa ympäristössä oottamassa piikkiä.

Onks sulla husky? tai siis montakin?

 

Onks sulla husky? tai siis montakin?

On. 2

 

Valjakset yms valamiit, lumia ootellessa
Hiihtoa ainakin teen noitten kahen kanssa ja lapsille pittää reki hommatta että oppivat musherin hommiin.

 

Minä olen nuo koirat itelleni ottanut. Jos ne pittää lopettaa niin ite teen.
Saapihan musti olla isäntänsä kanssa mettässä loppuun asti eikä loikoilla jossakin eläinlääkäriaseman sängyssä vieraassa ympäristössä oottamassa piikkiä.

Kyllä mä tuonkin ymmärrän mutta itse en kykenis

 

 

Ei tuo nyt kovuutta ole vaan opittu tapa että omistaja itte lopettaa aina koiransa. Ei siirrä vastuutansa muille. Esim eläinlääkärille.
Toki eihän kaikilla pyssyjä ole niin sitten sinne piikille.
Raat sisäfilepihvit ensin koiralle naamaan ja sitten mettään vähän juoksentelemaan ja paijausta välillä. Sit nappi ohtaan.
Lapio autosta ja pittää muistaa isoja kiviä siihen päälle että ei ketut pääse raatoon käsiksi.

Ei se surun määrä lopetuskelpoisten aseiden määrästä riipu.

Mulla ei o ollu asita vuosiin.
Luvattoman saisin jokseenkin heti mutta en tahdo.

Oleminen ilman pitää itteni hengissä ja toivoa yllä, että jonain päivänä minä vielä olen mies.

 

Kyllä mä tuonkin ymmärrän mutta itse en kykenis

Kiltteydelle ei ole mittaria.

 

Tossa kun useampikin sanoi, että en pystyis...
... niin sattuuhan se ja ihan saatanasti.

Mutta mä olen samaa mieltä epekin kanssa että itte se laukaus on oltava valmis tekemään eikä asiaa auta vaikka sen ulkoistaisi eläinlääkärille.

 

Tossa kun useampikin sanoi, että en pystyis...
... niin sattuuhan se ja ihan saatanasti.

Mutta mä olen samaa mieltä epekin kanssa että itte se laukaus on oltava valmis tekemään eikä asiaa auta vaikka sen ulkoistaisi eläinlääkärille.

Mä oon kerran lopettanut sammakon joka oli jäänyt takajaloistaan auton alle (ei minun auton). Ainoa käteen osunut ase omassa autossa oli rumpukeppi. Itkin ja hakkasin sitä sammakkoa, teki hiton pahaa mutta se sen tuskanhuuto teki vielä pahempaa. Pyssyllä en a) osaisi tehdä mitään b) osuisi edes kerrostalon seinään metrin päästä

Omat lemmikit vien suosiolla piikille kun se aika koittaa.

 

Ei se surun määrä lopetuskelpoisten aseiden määrästä riipu.

Mulla ei o ollu asita vuosiin.
Luvattoman saisin jokseenkin heti mutta en tahdo.

Oleminen ilman pitää itteni hengissä ja toivoa yllä, että jonain päivänä minä vielä olen mies.

Sä pääset vielä jaloilles, se vaatii työtä ja lujaa itsekuria, mutta sä pystyt siihen kyllä. Et vaan saa antaa periksi, pelkkä toivominen paremmasta ei auta

 

Mä oon kerran lopettanut sammakon joka oli jäänyt takajaloistaan auton alle (ei minun auton). Ainoa käteen osunut ase omassa autossa oli rumpukeppi. Itkin ja hakkasin sitä sammakkoa, teki hiton pahaa mutta se sen tuskanhuuto teki vielä pahempaa. Pyssyllä en a) osaisi tehdä mitään b) osuisi edes kerrostalon seinään metrin päästä

Omat lemmikit vien suosiolla piikille kun se aika koittaa.

Mitäs mä tohon sanoisin?

Paitti että runpukapula ei varmastikaan ollut oikea vekotin?

 

Tossa kun useampikin sanoi, että en pystyis...
... niin sattuuhan se ja ihan saatanasti.

Mutta mä olen samaa mieltä epekin kanssa että itte se laukaus on oltava valmis tekemään eikä asiaa auta vaikka sen ulkoistaisi eläinlääkärille.

Mutta kun mä itkin jo kun piti joskus lopettaa _hiiri_ jota mun kissa oli purrut pahasti, mutta ei tappanut...ja kyllä, mä olin sillon jo ihan aikuinen nainen, enkä pikkutyttö enää
Tiedän, olen aivan onneton pehmo ja tapaus mutta niin se vaan on.

 

Mitäs mä tohon sanoisin?

Paitti että runpukapula ei varmastikaan ollut oikea vekotin?

Se oli ainoa mitä löytyi. Eikä sekään ollut oma.

Muuten mun teinix-biilissä oli vain pehmoleluja ja wunderbaumeja. Tämä sattui siis joskus 80-luvun lopussa