Me käytiinkin neljännen keskenmenon jälkeen miehen kanssa keskustelu noista peloista, kun tunsin olevani hirveän yksinäinen keskenmenojen kanssa. Mies sanoikin, että keskenmenot ovat pelottaneet sitä sen verran, ettei jotenkin osaa plussasta odottaa, että sieltä on vauva tulossa. Sen ymmärrän hyvin.
Sanoinkin miehelle, että en mä odota, että se olisi heti mitenkään innoissaan, että "jee, meille tulee vauva". En ole minäkään, todellakaan. Mutta kaipaisin sitä, että se tajuaa ja tiedostaa sen, että mä olen raskaana. Tuli siitä raskaudesta vauvaa tai ei, ihan sama. Mä käyn silti läpi sitä raskautta, koen ne muutokset kropassani. Ja niiden keskenmenojen takia se raskaana olo on jos jotain, niin vielä isompi ja rankempi asia kuin "tavallisesti". Asia, johon kaipaisin keskenmenojen vuoksi enemmän tukea, en suinkaan vähempää.
Musta tuntuukin, että tässä nykyisessä raskaudessa mies on huomioinut mua alusta saakka paljon paremmin, joten siitä keskustelusta taisi olla apua