Keskenmenon jälkeen plussaanneet!

Moikka! Täälläkin on tosiaan jakauduttu ja ihana pieni poika tuhisee tuossa vieressä sohvan nurkassa <3 hän syntyi viime torstaina 40+1, 3566g ja 50 cm. Pari päivää sitten la tultiin kotiin. Helppo synnytys ei taaskaan ollut, mutta ohi on ja hyvin voidaan :) voin vaikka kirjoitella synnytyskertomusta tarkemmin jos haluatte kuulla...en vaan nyt pädillä jaksa niin meen koneelle joku kerta. Voikaa hyvin <3
Onnea myös Minttumar! Mahtavaa, että synnytyksesi sujui niin hyvin!
 
Täällä taitaa kaikki olla jo melkein loppuvaiheessa. Tuntuu vain, että ainoastaan tämä ketju osuu ja kolahtaa ja on pakko päästä purkamaan ajatuksia jonnekin.

Oma tausta siis sellainen, että ensimmäinen lapsi tärppäsi 1,5 vuoden yrityksen jälkeen ja on nyt 3-vuotias. Sisarusta hänelle alettiin tekemään noin kaksi vuotta sitten. Tästä saldona km 12/2015, tm 5/2016 ja km 12/2016. Viikonloppuna testasin haalean plussan joka on vahvistunut ja nyt siis rv 4+3.

Miten te useamman keskenmenon kokeneet olette selvinneet näistä alkuviikoista? Tuntuu, että koko ajan jokainen pikku kipu tai vuoto on alkava keskenmeno. Ja tässä on vielä pitkä aika ns "turvallisille" viikoille. Ja loppuuko pelko senkään jälkeen. Edellisen raskauden aikaan minulla oli paljon luottavampi olo, mutta kun sekin päättyi ikävästi, niin jotenkin nyt ei näe valoa tunnelin päässä.
 
Mäkin voisin tänne tulla vaikka täällä onkin hiljasta.. mut taustaa sen verran.. et plussasin toukokuussa 2016 ja kesken meni kesäkuussa 2016.. yritys alotettu siis 2015 tammikuussa.. oltiin välissä yksityisellä noin 6kk ja joulukuussa 2016 tehtiin lähete julkiselle. maaliskuussa 2017 päästiin julkiselle hoitoihin.. ja nyt ekasta piikitys kierrosta nappas sitten.. eli toinen raskaus ja esikkoa tässä odotellaan.. itken vähän väliä sitä kun pelottaa ja sitä et voi kunpa uskaltas luottaa et kaikki menee hyvin mutta kun ei uskalla luottaa.. :cry: nyt siis 4+0.. sunnuntaina sain jo haaleaa viivaa testiiin.. ja hienosti viiva vahvistunut,eilen digi näytti et "raskaana 2-3"..
 
Kiitos Kinder_Kitty. Olenkin sinun taivaltasi seurannut tuolta Keskenmenon jälkeen piinailijoista. Toivottavasti meillä kaikilla menisi nyt hyvin. Prosentit eivät kyllä ihan minun puolellani ole. Antaisin mitä vain jos saisin sen saman luottamuksen takaisin kuin mitä meillä ensimmäisessä raskaudessa oli. Silloin ei osannut pelätä mitään. Ja se raskaus menikin niin hyvin.
 
@Minnie_Mouse onko tutkittu mitenkään et mistä noi keskenmenot johtuis? sillon lähes vuosi sitten kun plussasin niin kyllähän mä tiesin miten voi käydä.. mut en mää osannu aatella keskenmenoa omalle kohdalle.. ja sitten kun se tuli niin se vie luoton täysin... sekin pelottaa et miten sitä kasaa itsensä taas kokoon jos käy huonosti..
 
Päästiin viimesimmän keskenmenon jälkeen julkiselle tutkimuksiin. Ensi viikolla itse asiassa on soittoaika sieltä. Ainakaan alustavasti ei mitään löytynyt, mutta nyt kuulee myös kromosomitestien tulokset. Todennäköisyyshän on että sieltä ei mitään löydy.
 
En nyt muista mitä kaikkea ekoissa verikokeissa tutkittiin ja mitä jälkimmäisissä, josta siis tulokset kuullaan ensi viikolla. Toisaalta toivoo, että mitään vikaa ei ole, mutta toisaalta olisi helpompi jos löytyisi jotain, jota pystyisi sitten hoitamaan. Todennäköisesti vaan todetaan, että mitään vikaa ei ole, vain paska mäihä ja ensi kerralla sitten parempi onni... pah!
 
Kaikki peukut teille raskauden alussa oleville. Ei mulla ole antaa mitään ohjeita millä tehdä siitä helpompaa... Mutta se aika kuluu kyllä vääjäämättä.

Mulla oli takana neljä keskenmenoa ja kyllä ne ovat jättäneet jälkensä. Jotenkin en osannut täysin luottaa raskauteen koskaan, en osannut täysin antaa itseni valmistautua vauvan tuloon. Jollain tasolla olenkin helpottunut, että synnytykseni oli melko hidas ja kivulias (16h ja kivunlievitys ei toiminut ensin). Vielä siinä kuuden tunnin jälkeen olin ihan epäuskoinen, että nytkö se vauva tulee? Enkä tuntenut olevani yhtään valmis, suorastaan toivoin ettei synnytys etenisi kovin nopeasti. Ne kovat kivut sumensi pään sitten jotenkin, ja siinä yrittäessäni selviytyä kivun kanssa vasta aloin todella tajuta että synnytän pian ja odottamaan sitä vauvan tapaamista.

Nyt on se maailman täydellisin, kaunein ja hauskoin pieni parikuinen tyttö. Just se, joka meille oli tarkoitettu :love: kai se on yritettävä nähdä vähän niin, että keskenmenoille oli jokin tarkoitus?
 
Mulla auttoi alkuraskauden yli ultrat...ja terapia. Rakenneultran jälkeen aloin uskoa jo siihen, että kaikki voi mennä hyvinkin. Ja noilla paikkeilla alkoi tuntua liikkeetkin säännöllisesti, mikä auttaa paljon. Kyllä keskenmenoista varmaan jäi kuitenkin pysyvästi se realismi, että aina kaikki ei mene hyvin ja mitä vaan voi sattua missä tahansa vaiheessa raskautta - myös meille. Nyt kuitenkin on alkanut jo ihan iloisin mielin varautua siihen, että hyvin todennäköisesti meille tulee elokuussa vauva. :)
 
Heippa kaikki!
Liitympä nyt tännekkin, pakko päästä purkamaan näitä ajatuksia ja ihana toisaalta lukea, että muitakin painii samojen asioiden kanssa.

Mulla esikoinen, koeputkihoidolla alkunsa saanut. Viime syksynä raskauduin pakastealkion siirrolla. Rv 7+ alkoi rajut vuodot, kuten ekassakin raskaudessa oli. Ajattelin kuitenkin, että vuodoista huolimatta vauva tulisi, päättyihän ekakin raskaus hyvin.

Vuodot loppuivat sitten lääkityksellä ja peruskontrolliultrassa ei sykettä enää peneltä löytynytkään, oli siis kkm. Tämä kaikki tapahtui jouluviikolla viime vuonna.

Nyt tehtiin uusi koeputkihoito, josta plussasin ja nyt rv 5+2. Pelkään jatkuvasti holahtavia vuotoja. Myös mahakipuja ollut nyt (kasvukipuja?) ja keskenmenon pelko on läsnä koko ajan. Miten tästä voi selvitä järjissään? Yritän nyt rauhoittaa elämää, etten vain fyysisillä ponnistuksilla aikaan saa vuotoja. On tämäkin...mutta kaikkensa sitä kyllä tekisi, että vauva saataisiin.
 
@reason mulla on samat viikot kun sulla ja hyvin samankaltaiset ajatukset ja pelot kun sulla vaikka raskaudet alkaneet ihan luomusti. Meillä ennestään neljä lasta ja viides kovasti toivottu. Edellinen raskaus meni kesken spontaanisti kun viikkoja oli kasassa jo 12. Tämä siis tämän vuoden tammikuussa. Nyt olis joo viikkoja se 5+2 (neuvolan mukaan 4 päivää enemmän ku laskevat sillä 28 päivän kierrolla) ja mietin että miten helvetissä tämä aika vois kulua ja pelkään kyllä ja kuulostelen just jokaista nippailua ja repäisykipua että mitäs nyt. Ja ravaan vessassa ja oon varma että kohta vuotaa. Enkä uskaltais enkä haluais tehdä oikein mitään, ettei vaan sattuisi mitään. Ei huvita sali, ei juoksu, molemmat mulle rakkaita juttuja. Kun äyskähtelen ja vedän kilareita kotona muulle perheelle jostain niin heti jälkikäteen tulee ajatus että pitäisi höllätä ja ei sais stressata ja tadaa, oravanpyörä on valmis!

Eli täällä myös mietin miten tästä vois järjissään selvitä eteenpäin... Ens viikolla on yhden lapsen kanssa neuvolalääkäri, täytyy kysyä oisko hänellä mitään neuvoa mulle antaa.
 
Ilmottaudun mukaan tännekkin.
Meillä ennestään kolme lasta, kaksi on jo isoja koululaisia ja nuorin on kolme vuotias.
Kkm myöhäisillä viikoilla kaksi, tosin ei peräkkäisiä vaan tuo nuorin on välissä saatu.
Viimeisin km oli 10/16.
Nyt oon omien laskujen mukaan viikolla 7+3.
En osaa tai uskalla iloita tästä raskaudesta ollenkaan, enkä tiedä miten pää kestää jos vielä menetetään tämä samoilla viikoilla.

Varhaisultra on perjantaina, neuvola vasta parin viikon päästä. Jännittää tuo ultra...

Välillä ollu menkkajomotusta, nyt alkanu olemaan pahoinvointia ja joinakin päivinä väsyttäny.
 
Täällä myös edelleen samanlaisia tuntemuksia kuin muilla. Ei uskalla uskoa, että tällä kertaa se raskaus menisi loppuun asti. Nyt 6+2 ja ensi viikon lopussa varhaisultra, tällöin 7+4, jos sinne asti päästään.

Joka kerta vessakäynnillä sitä pelkää näkevänsä punaista. Ja meillä se merkkaa kyllä automaattisesti keskenmenoa. Se, että neuvolassa sanotaan, että jos vuotoa on, mutta ei kipuja olisi ihan normaalia, ei kyllä päde meidän tapauksessa. Jos pienikin vuoto alkaa niin tiedän, että kesken on mennyt.

Tuntuu, että tässä elää löysässä hirressä ja aika vain matelee...
 
Täällä on kanssa varhaisultra 9.6 sillon on 7+1... jotenkin pelkää kauheesti kohdunulkopuolista... mulla kans keskenmenneessä raskaudessa alko valkovuodon seassa tulemaan ruskeeta joskus just 6+2.. sitte se välillä loppu ja alko taas.. ja siinä välissäki käytiin varhaisultrassa ja eihän se vastannut kokoaan ollenkaan.. vastas kokoa 5+6.. vaikka ois pitäny menkoista laskettuna olla jo 7+ mut gyne oli näkevinään sykkeen.. en mä sillo kauheen huolissani ollut..mut jälkeenpäin aateltua niin ei tuo iso heitto ollu hyvä juttu ollenkaan.. tuosta ultrasta meni joku 4vkoa ja sitten se meni kesken...
Nyt elellään 5+6 ja huomenna vaihtuu viikot.. jotenki niin sattumaa et viimevuonna olin tismalleen samoihin aikoihin raskaana kun nyt... ja suunnilleen vielä aika samoilla päivillä...
 
Varhaisultrassa näky pieni asukas.
Mukava oli saada varmistus että siellä tosiaan on elämää.
Mutta mulla on nyt taas lääkäri käynnin jälkeen tosi sekavat fiilikset. Olen onnellinen tästä raskaudesta mutta pelottaa hirveesti ja tekis mieli itkeeo_O
Meinasivat eka että nyt vaan seuraava ultra rv 10-12 ja sitten ehkä joku ylimääräinen käynti siellä sen jälkeen.
Omista tuntemuksista ja keskenmenneiden raskauksien yhtenäisyyksistä puhuin niin kyselevät asiasta genetiikan puolelta jotka sitten päättää tekevätkö mun tilanteelle mitään.... Pitäis tieto tulla jo ensi viikolla.
 
@Kath onneksi olkoon! Sinulla tietenkin vielä vaikeampi tilanne, jos keskenmenot ovat olleet myöhäisiä. Itsellä kun kaikki kolme tapahtuneet kuitenkin vielä pienillä viikoilla, niin olen pitänyt tuota 12vk henkisenä rajana. Eli sinne jos pärjättäisiin, niin sitten ehkä uskaltaisi jo uskoakin että se lapsi saattaisi tulla. Vaikka tietenkin senkin jälkeen voi tapahtua vielä mitä tahansa.

Itselläni on varhaisultra viikon päästä. Jos sinne asti ja siitä selvitään, niin ajattelin käydä vielä n. rv 9-10 ylimääräisessä ultrassa. Viime raskaudessa meillä ultrassa löytyi sikiö ja syke varhaisultrassa, mutta meni sitten kuitenkin siitä kesken.