The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Hyvä kun puutuitte(y)!

Onhan tämä maailma ja siinä eläminen mennyt kylmemmäksi ja raadollisemmaksi. Ihmisten- niin lasten kuin aikuistenkin- käyttäytyminen muuttunut, ollaan röyhkeitä, itsekeskeisiä jne. ...mutta myös herkkiä ja epävarmoja. Ihmisen kunnioitus on kärsinyt, valitettavasti. Osa vanhemmista ovat hukassa kun eivät uskalla puuttua oman lapsensa olemiseen ja kasvamiseen, osa ei varmaan työelämän paineissa jaksakaan enää panostaa kotielämään vaan sysää kasvatusvastuuta toiselle sektorille. Koulussa silitellään ja selitellään tilanteita koulun julkisuuskuvaa suojellen, opettajat ovat toisinaan ihmeissään kun eivät osaa puuttua häiriökäyttäytymiseen...

Ja kyse kuitenkin lapsesta. Joku on kovakalloisempi ja tarvitsee enemmän sitä rakkautta osakseen rajojen kera, keskusteluyhteyden on oltava avoinna aina. Lapsen parasta on ajateltava, ei sitä kuinka minä aikuisena pääsisin helpommalla.

Yksin meistä ei kukaan pärjää. Me tarvitaan toisiamme, ja se yksikin välittävä ja auttava käsi on jo hyvä alku :).
kyllä yksinkin pärjää

kävin pari viikkoo sitte tapaamassa papparaista joka on asunu yksin 25 vuotta paikassa josta lähimpään asutukseen on matkaa 50 kilsaa
 
Riippuu varmaan isosti ihmisestä.

Nykyään vanhuksien yksinäisyys on aika iso asia. Monikaan ei ymmärrä mitä se on, kun ei käy kukaan katsomassa saati puhumassa.

Ja sitten ihmetellään näitä muumiokuolemia.

Mutta kuten sanoin, joku voi hyvinkin viihtyä siinä yksinäisyydessään :).
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
vierailija

---varmaan hyvä kalavesi tai lampi vieressä? Oliko kuttukin? Varmaan ihan hyvin pärjää.kun kuivamuonaahan se vuohi syö:)
Mut ei ollut valinnanvaikeuksia ainakaan?

Mitä tuosta voi päätellä? Pieni ymmärtämystesti vaan:)
 
En voi ymmärtää ihmisiä, jotka ei välitä vanhoista vanhemmistaan tai muista vanhoiksi tulleista läheisistä. Tekosyitähän aina löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
En voi ymmärtää ihmisiä, jotka ei välitä vanhemmistaan (tai läheisistä suvun vanhuksista, jotka on aiemmin olleet elämässä). Tekosyitähän aina löytyy.
...mutta sitten on myös yllättävän paljon sellaisia vanhuksia, joilla ei ole enää ketään. Ovat sukunsa viimeisiä. Eikä yhteiskuntakaan välitä.

Ja...vaikka kuinka olisi sinut erakkoutensa kanssa, niin - uskallan väittää - kyllä se kummasti hyvältä tuntuu, kun edes joku kysyy mitä sulle kuuluu.

Ei siinä olla asumaan tulossa. Ihan vaan välittämässä...
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
---varmaan hyvä kalavesi tai lampi vieressä? Oliko kuttukin? Varmaan ihan hyvin pärjää.kun kuivamuonaahan se vuohi syö:)
Mut ei ollut valinnanvaikeuksia ainakaan?

Mitä tuosta voi päätellä? Pieni ymmärtämystesti vaan:)
äijän torppa oli kalasan järven rannalla, pihassa oli mm. muutama kana ja jos jotahi syötävää sattuu käyskentelemään liian liki pihhaa niin haulikko saattaa posahtaa ilman että kalenterista tarkistetaan pyyntiajat

mutta mielissään oli ukko kun kävi vieraita
 
...mutta sitten on myös yllättävän paljon sellaisia vanhuksia, joilla ei ole enää ketään. Ovat sukunsa viimeisiä. Eikä yhteiskuntakaan välitä.

Ja...vaikka kuinka olisi sinut erakkoutensa kanssa, niin - uskallan väittää - kyllä se kummasti hyvältä tuntuu, kun edes joku kysyy mitä sulle kuuluu.

Ei siinä olla asumaan tulossa. Ihan vaan välittämässä...
Niin on.
:(
 
tsuferaffi
En voi ymmärtää ihmisiä, jotka ei välitä vanhoista vanhemmistaan (tai läheisistä suvun vanhuksista, jotka on aiemmin olleet elämässä). Tekosyitähän aina löytyy.
No esim. mun äidinäiti on semmonen kaksnaamanen seläntakanapuhuja ja tekopyhä kakkiainen, että koko suku vetää pitkää tikkua siitä, kuka joutuu käymään auttamaan sitä hoitamassa asioita eikä tiedä pitääkö pelätä pahinta ja toivoa parasta, vai toivoa pahinta ja pelätä parasta.
 
...ja sitten kun kuolee pois niin ollaan kilvan välittämässä.

Tuollaistakin kun sattuu.

Enkä sano että teillä, kun en tiiä enkä omista ennustajan lahjoja.

Joo...se siitä...
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
No esim. mun äidinäiti on semmonen kaksnaamanen seläntakanapuhuja ja tekopyhä kakkiainen, että koko suku vetää pitkää tikkua siitä, kuka joutuu käymään auttamaan sitä hoitamassa asioita eikä tiedä pitääkö pelätä pahinta ja toivoa parasta, vai toivoa pahinta ja pelätä parasta.
Sen edestään löytää minkä taakseen jättää. Voi sun lapsenlapset ajatella samoin susta.
Ei voi koskaan tietää...:whistle:
 
Ei sitä koskaan tiiä mitä mun lapsi ja mahdolliset lapsenlapset musta ajattelee, mutta en ainakaan aio mummon jalanjäljissä kulkea ja käyttäytyä samalla tavalla perheenjäsenistä valehdellen ja seläntakana puhuen. Aion isosti vaikuttaa omala käyttäytymiselläni siihen, mitä musta ajatellaan.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis

Niin.

Mutta kun.

Ei sitä tiedä, miten elämä kohtelee. Miten pahasti takkiin tulee ja missä menee se oma jaksaminen. Miten kenties katkeroituu ja yrittää siitä selvitä. Joku purkaa vastoinkäymisensä negatiivisesti hyökkäämällä, koska ei enää uskalla muutoin toimia. Jotta ei sattuisi lisää.

Mustavalkoista elämä ei ole. Eikä ymmärrystä koskaan liiaksi. Toisen elosta kun ei tiedä mitä se on. Vaikka kuinka läheinen esimerkiksi olisi.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä