The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
tsuferaffi
Long time no see. Mitäs tänne?

Koulussa on ihan törkeä kiire ja ämpärin perseily on saavuttanut viimein äärirajansa.

Oon tässä viimeisen kahden viikon aikana suorittanut 10 koetta ja 12 olis vielä edessä ennen helmikuun puoliväliä. Helmikuussa olis ensimmäinen yo-kirjoituskin, pientä paniikkia meinaa pukata.

Ämpäri skippasi sovitun lastenvalvojatapaamisen viime viikolla, ja ens kuussa pääsemme myös lastensuojelupalaveriin keskustelemaan yhdessä sen "vanhemmuudesta". Se oli ilmeisesti napannut puolikasta niskasta kiinni tossa yks kerta kun poikanen oli siellä ja lapsi näkee aika jatkuvalla syötöllä painajaisia isästään ja on alkanut käyttäytymään kurittomasti ja aggressiivisesti lähes päivittäin. Jälkiä tai konkreettisia todisteita asiasta ei ole lapsen oireilua enempää enkä voi olla antamatta lasta sille limanuljaskapaskakasalle, aika vittusaatanaa.
Uhkaili lähtevänsä hakemaan lähihuoltajuutta saatesanoilla "kyllä mä keinot keksin". Alkaa loppua usko ja toivo, ja toivo on siirtynyt hiljalleen sille asteelle, että kuolis oikeesti pois koko paska. Pelottaa ja ahdistaa mitä se mulkero keksii ja yrittää musta jauhaa sosiaalityöntekijöille siellä palaverissa. Lapsi ei ole ainoa joka näkee painajaisia. Oon ihan varma, että se yrittää syyttää mua vähintäänkin huumeden käyttämisestä tai jostain muusta perättömästä, en tiedä mihin se tyyppi pystyy.

Oon vitun väsyny ja stressaantunu, mutta onneks pääsen pian psykiatrille hoitamaan itseäni ja mun elämään on tupsahtanut yllättävä henkilö, joka auttaa ja on poikasellekin tullut tutuksi ja tärkeäksi.
Päätin osallistua tammikuun vegaanihaasteeseen, ja tää ruoka-asioiden pohtiminen ja uusien juttujen kokeilu on hyvä henkireikä ja yks harvoja asioita minkä tässä elämäntilanteessa koen mielekkääksi ja josta saan mielihyvää. Että semmosta, ei oo paljo jaksanu palstailla ja poistin tunnukset.
 
Tsuferaffi
ei ristus tota ämpärin perseilyä, mihinhän se tolla oikeen pyrkii

ei ihme jos kahvista ottaa vähän pattiin
Onneks vaan vähän. Positiivisena asianhaarana voisin kai väittää, et hyvä et koulu vie suurimman osan ajasta ja ajatuksista niin ehdi turhia murehtimaan..

Venailen täs just pihassa ko pitäis mennä tutustumaan uuteen tarhaan ko nykysessä loppuu iltahoito kesällä.
 
Tsuferaffille kovasti voimia.
Äläkä murehdi niit lastenvalvojan tai sosiaalityöntekijän tapaamisia tippaakaan. He ovat ammatti- ihmisiä ja ovat nähneet ja kuulleet kaikki mahdolliset selitykset ja uhkailut - jopa semmoiset joihin ämpärin mielikuvitus ei riitä.
Sinulla ei ole siinä huolen häivää. Voit rauhassa vaan ihmetellä kuinka pahasti ämpäri onnistuu itsensä nolaamaan.
 
Ai nii.
Famille piti sanomani.
Sinun on ihan turha murehtia helluntaiheilaa, juhannusjonoa tai aidsia adventiksi.
Jos tässä maailmassa jokin asia on varmaa nin se, että fiksu ja näyttävä nainen on sinkkumarkkinoiden kuuminta hottia. Semmoiselle "Herra Oikea" tulee väkisinkin vastaan ennemmin tai myöhemmin. Yleensä ennemmin ja mitä ihmeellisimmässä paikassa.
 
IhQ
Oi, Kirahvikin pyörähtänyt paikalla..isot halit ja tsemppaukset siulle!

Onneks lähipomo nyt kuitenkin vaikuttaa ihan ns.normaalilta vaikka toinen harjottelija nauraa miun osaamattomuudelle ja ties mitä pomollekin jauhaa (vai liekkö miun vainoharhaisuutta..)

Pääsen myös seuraamaan yhden jos toisen hakemuksen ja ilmoituksen tekemistä tässä lähipäivinä..jos niissä pääsis itekin jotain tekemään niin sais laittaa suoritussuunnitelmaan merkinnän..

Tänään en meinannu päästä töistä ollenkaan ku rahanlaskenta oli kesken niin 4 kertaa soi puhelin, aina joutu keskeyttää ja juoksee toiseen huoneeseenkin...laitoin tosin oven lukkoon siksi aikaa kun siel oli kuitenkin ne rahat levällään pöydällä.

Söin just ja keitin kahvit...ny on maha taas täynnä.
 
Ihanaa! Kaikki vanhukset raahautuu paikalle, Meitsöri, Namunen ja Giraffi :love::love::love:

Eiköhän giraffi ne viraston tädit jo tiedä kummonen ihmispaskanroiske ämpäri on, skippaa jatkuvasti neuvottelut ja tapaamiset. Ehkä sen ois hyvä ensin keksiä keinot miten oppii pyyhkimään perseensä (tai nenänsä, tuskin siinä naamassa ja ahterissa niin paljoa on eroa)
 
Heipä hei! :)


Pari yövuoroa vielä ja sitte perjantaina laivailee ihanien ystävien kanssa :love:
Kauheesti ois hommaa vielä ennen sitä, mut eiköhän huomenna kerkee. Pitää muistaa irtisanoa tää kämppäkin huomenna, ku tänään en kerenny toimistoaikaan soittelee. Vois harkita myös niitä pahvilaatikkojen hakemisia yms. ja alotella pakkaamista pikkuhiljaa.
 
... ja tsuferaffille voimia ja tsemppiä! Sulla ei oo hätäpäiviä ollenkaan, mitä tulee lastensuojelutapaamisiin, sulla on puoltajina lastenvalvojat ja hehän ovat nähneet ja kuulleet omin silminkin mimmonen ämpäri osaa olla. Menet tapaamisiin vain rohkeasti ja pystypäin - sun vanhemmuutesi on vahvoissa kantimissa :).

Pahoillani olen viimeaikaisten tapahtumien johdosta - todella kurjaa että pp joutuu kärsimään - mutta yhdessä te kaksi ootte semmonen voimakaksikko ja tiimi, että selätätte vastoinkäymiset kyllä :).

Ja ihanaa, että elämääsi on tupsahtanut välittävää ja lämminhenkistä, tärkeää ihmistä :)...teille molemmille! Kummasti helpottuu pienestikin nuo arjen mätöt, kun on lähellä ihminen, jolle avautua ja josta saada turvaa ja tukea :).

Kaikkea hyvää sinulle :)! Pidä lippu korkealla eli näytä kaikille miten pitkälle se kirahvi pissii(y)!!.....:notworthy::barefoot:
 
Heipä hei! :)


Pari yövuoroa vielä ja sitte perjantaina laivailee ihanien ystävien kanssa :love:
Kauheesti ois hommaa vielä ennen sitä, mut eiköhän huomenna kerkee. Pitää muistaa irtisanoa tää kämppäkin huomenna, ku tänään en kerenny toimistoaikaan soittelee. Vois harkita myös niitä pahvilaatikkojen hakemisia yms. ja alotella pakkaamista pikkuhiljaa.
Moikka :)!

Mitäs - muuttopuuhia ilmassa? Onnea kovasti uuteen kotiin :)! Ja mukavaa risteilyä hulppeassa porukassa!
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä