The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Sain kuin sainkin käytyä ostarilla. Jos joku ihmettelee, kuka se maanisen näköinen nuori nainen potkimassa laatikkoa oli, niin se olin minä. Ei ollut kuumeessa voimia kantaa käsin sitä. Aika hyvin lumi luisti. Juuri ja juuri kesti laatikko ehjänä matkan kotiin. Onpahan nyt katilla ruokaa, ja minäkin sain kurkkupastilleja ja buranaa. Huomenna tarvii enää terkkarilla käydä. Muuten pyrin, jos ei loppuviikkona tarttis kertaakaan käydä ulkona.
 
Tulipas mieleen, miten ihana on eka yö uudessa kodissa. :)
Toi on tavallaan totta, mutta en täysin allekirjoita kumminkaan.

Mä olen elämäni aikana asunut vissiin tusinassa osoitteessa. Vain kahta kutsun kodiksi. Toinen on pitkäaikaisin lapsuudenkotini ja toinen on kototönö joka ex- rouvakullan kanssa hankittiin olevien ja tulevien lastemme kodiksi. Kaikki muut on vaan osoitteita kartalla.

Täs nykyisessä nukkumaluukkuni osoitteessa mä en ole viettänyt ainuttakaan ihanaa yötä. Meikäläinen kerrostaloyksiössä on vaan avioeroon kuuluva lisärangaistus.
 
Mä olen helposti kotiutuvaa sorttia. Mun koti on siellä missä mun läppäri on. Ja mies, silloin kun sellainen on.
 
IhQ
Oiii,ATM! Onnea uuteen kotiin! Ja tsemppiä muuttourakkaan..

Ai hitto kun on maha täys, mies oli tehny tänään makaronilaatikkoa ruuaks..namsk.
Ja väsyttää.

Vielä vaan pakkanen jatkuu, mie en jaksa.

Mut, tänään kävin ostamassa lipun sinne tapahtumaan mitä tuossa jossain kohdin varmaan aiemmin mietin et meniskö..ja tää yks tietty kaveri lupas tulla kaveriks..katotaan kerkeekö se hankkia lipun ennen ku ne loppuu.
Homma vaan on samana päivänä ku mummoni synttärit,toivotaan että ehdin vaikka siellä järjestelemässä oonkin..
 
Mä olen helposti kotiutuvaa sorttia. Mun koti on siellä missä mun läppäri on. Ja mies, silloin kun sellainen on.
Mä olen viettäny liikaa hotelliöitä ja kokenut liian monta hotellikuolemaa. En tosiaankaan kotiudu helposti. Jos kotiudun, niin mä alan kasvattamaan juuria. Mut ne ei kasva kovin helposti.

Kun tästä joskus muutan, niin en tahdo edes muistaa koskaan asuneeni täällä. Onneksi on toi nurkkabaari.
 
Mikähän se Edu Kettusen biisi oli missä laulettiin hotellien huoneista. Kaupparatsun koira?
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä