En tiedä, onko ihan oikea foorumi (koska olen mies ja lapsikin on jo 13v), mutta koska asiantuntijuutta tuntuu löytyvän, kokeillaan.
Tapasin alkuvuodesta naisen, joka oli vastikään eronnut noin 10 vuoden avioliitosta. Lähentelemme molemmat 40-vuoden ikää. Kesä meni loistavasti. Olimme paljon yhdessä ja lähes käytännössä asuin hänen luonaan. Hänen tyttäristään tuli minulle tärkeitä ja meille muodostui hyvät ja luottamukselliset välit. Syksyn tullessa tuli arki ja työkiireet. Hän luo uraansa, joten annoin hänelle tilaa. Tapasimme epäsäännöllisemmin, noin 1-3 krt viikossa. Kävimme viikonloppumatkalla ulkomailla. Aina välillä törmäsin kuitenkin keskusteluun "en tiedä mitä haluan", "en tahdo sitoutua". Ymmärrän sen toki, koska pitkästä suhteesta eroamisesta on vasta melko vähän aikaa. Ja sanoin itsekin, että ei meidän tarvitse sitoutua, katsotaan, mitä tulevaisuus tuo. Kerroin, että pidän hänestä kovasti, mutta en halua kiirehtiä ja minulle on ok, jos hän tahtoo tapailla muitakin.
Muutama päivä sitten hän kertoi puhelimitse, että tahtoo lopettaa tämän "jutun". On kykenemätön tapailemaan muita, eikä tahdo sitoutua. Hän omalla tavallaan on näyttänyt tunteita minua kohtaan ja minusta tuntuu, että ne tuntee, estävät häntä tapaamasta muita, mutta toisaalta päättynyt avioliitto estää niiden tunteiden päästämisen kunnolla irti. Jonkinlaista pelkoa ehkä?
Meillä on ollut todella hauskaa. On ollut paljon läheisyyttä, naurua, pieniä riitojakin. Hyvää seksiä. Ja ennen kaikkea maailmankatsomuksemme on samanlainen. Pystymme puhumaan asioista ja se tuntuu luonnolliselta. Kuuntelemme ja keskustelemme. Voin rehellisesti sanoa, että minulla ei ole ollut koskaan aiemmin kenenkään kanssa noin voimakasta yhteyttä. Teen paljon pieniä tekoja, että hänen arki olisi sujuvampaa ja toisaalta rakastan järjestää lyhyitä irtiottoja arjesta. Uskon, että ajan kanssa tästä voisi tulla jotain todella hienoa ja siksi minusta tuntuu, jos nyt luovutamme, menetämme todella paljon.
Mitä mieltä olette, miten minun tulisi toimia? Annanko asian olla ja menetän ehkä elämäni rakkauden? Teenkö jotain muuta, mitä? Tapaamme viikonloppuna keskustelun merkeissä ja minusta tuntuu, että olen aika hukassa juuri nyt. Toivonkin asiallisia vastauksia
Tapasin alkuvuodesta naisen, joka oli vastikään eronnut noin 10 vuoden avioliitosta. Lähentelemme molemmat 40-vuoden ikää. Kesä meni loistavasti. Olimme paljon yhdessä ja lähes käytännössä asuin hänen luonaan. Hänen tyttäristään tuli minulle tärkeitä ja meille muodostui hyvät ja luottamukselliset välit. Syksyn tullessa tuli arki ja työkiireet. Hän luo uraansa, joten annoin hänelle tilaa. Tapasimme epäsäännöllisemmin, noin 1-3 krt viikossa. Kävimme viikonloppumatkalla ulkomailla. Aina välillä törmäsin kuitenkin keskusteluun "en tiedä mitä haluan", "en tahdo sitoutua". Ymmärrän sen toki, koska pitkästä suhteesta eroamisesta on vasta melko vähän aikaa. Ja sanoin itsekin, että ei meidän tarvitse sitoutua, katsotaan, mitä tulevaisuus tuo. Kerroin, että pidän hänestä kovasti, mutta en halua kiirehtiä ja minulle on ok, jos hän tahtoo tapailla muitakin.
Muutama päivä sitten hän kertoi puhelimitse, että tahtoo lopettaa tämän "jutun". On kykenemätön tapailemaan muita, eikä tahdo sitoutua. Hän omalla tavallaan on näyttänyt tunteita minua kohtaan ja minusta tuntuu, että ne tuntee, estävät häntä tapaamasta muita, mutta toisaalta päättynyt avioliitto estää niiden tunteiden päästämisen kunnolla irti. Jonkinlaista pelkoa ehkä?
Meillä on ollut todella hauskaa. On ollut paljon läheisyyttä, naurua, pieniä riitojakin. Hyvää seksiä. Ja ennen kaikkea maailmankatsomuksemme on samanlainen. Pystymme puhumaan asioista ja se tuntuu luonnolliselta. Kuuntelemme ja keskustelemme. Voin rehellisesti sanoa, että minulla ei ole ollut koskaan aiemmin kenenkään kanssa noin voimakasta yhteyttä. Teen paljon pieniä tekoja, että hänen arki olisi sujuvampaa ja toisaalta rakastan järjestää lyhyitä irtiottoja arjesta. Uskon, että ajan kanssa tästä voisi tulla jotain todella hienoa ja siksi minusta tuntuu, jos nyt luovutamme, menetämme todella paljon.
Mitä mieltä olette, miten minun tulisi toimia? Annanko asian olla ja menetän ehkä elämäni rakkauden? Teenkö jotain muuta, mitä? Tapaamme viikonloppuna keskustelun merkeissä ja minusta tuntuu, että olen aika hukassa juuri nyt. Toivonkin asiallisia vastauksia