Mies ei tahdo harrastaa seksiä ennen kuin olemme virallisesti yhdessä, en tiedä mitä tehdä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen tapaillut erästä tosi viehättävää ja ihanaa miestä pari kuukautta, mutta emme ole vielä kertaakaan harrastaneet seksiä. Mies nimittäin ei suostu menemään sänkyyn kanssani ennen kuin olemme ihan virallisesti parisuhteessa, hänellä on mukamas sellainen periaate.
Nyt en oikein tiedä, haluanko jatkaa juttua vai pistää poikki. Mies on todella ihana ja tulen hänen kanssaan todella TODELLA hyvin toimeen, mutta seksin harrastaminen tuntuu olevan hänelle vähän turhan iso juttu. Hän ei ole mikään kokematon neitsyt tai muutenkaan ujo tai vajaa, tai sitten hän ei vain kehtaa myöntää että hänessä ehkä onkin jotain vikaa. Minä en viitsisi sitoutua parisuhteeseen ennen kuin olen koeajanut miehen sängyssä enkä oikein enää jaksa miehen pihtaamista. Toistaalta mies kuitenkin on aivan älyttömän ihana ja huomaavainen ja käyn häneen tosi kuumana jo nyt.
Mitä minä oikein teen? Kannattaako minun jatkaa vai jättää juttu tähän?
 
Mikä teillä sitten on virallinen parisuhteen määritelmä? Seurusteletta ensin kuukauden tai pari? Laitatte Facebookiin statukseksi parisuhteessa? Menette kihloihin? Menette naimisiin?

Kuulostaa, ettei mies ainakaan halua mitään yhden yön suhdetta, vaan haluaa ensin tutustua paremmin.
 
Miten ollaan virallisesti parisuhteessa? Avioliittoa lukuunottamatta kaikki parisuhteet ovat epävirallisia, mutta tekstisi ei silti kuulosta siltä, että tarkoittaa avioliittoa?

Jos tarkoittaa vain sitä, ettei halua tapailuvaiheessa ekoilla treffeillä sänkyyn, niin eiköhän tuon asian suhteen voi joustaa. Ei kai tapailuvaihe kauhean pitkä olekaan? Kai sitä aika pian tietää, onko toisesta oikeasti kiinnostunut? Vai olenko käsittänyt tapailun väärin..?

Mutta jos jonnekin kihlautumiseen tai avioliittoon haluaa odottaa, niin sitten lopettaisin jutun tuohon. Sellainen tarkoittaa nimittäin yleensä sitä, että naimisiin pitää sännätä kauhealla kiireellä, vaikkei edes tunneta kunnolla, ja itse en ainakaan suosittele mitään pika-avioliittoja kenellekään.
 
Mä en oikein ymmärrä tuollaista tapailu-kulttuuria. Mä olen aina alusta asti seurustellut niin tiiviisti, että ei sitä voi kutsua vain joksikin tapailuksi. Varsinkin nykyisen miehen kanssa olimme alusta asti pari ja se oli selvää molemmille. Muita ei todellakaan haluttu tapailla ja seksi oli mukana melkein heti. Oltiin toisiimme sitouduttu jo siinä vaiheessa ja nyt kolme vuotta myöhemmin ollaan naimisissa. Yhteinen lapsi toivon mukaan saa pian alkunsa.

Kaksi kuukautta ilman seksiä ja jotakin tapailua niin ei kiitos.
 
Varmaan riippuu tilanteessa, missä seurustelu alkaa. Jos tuntee toisen vaikka pintapuolisesti etukäteen, ei tietysti mitään tapailuvaihetta tarvitsekaan, jos kumpikin on jo kiinnostunut toisesta. Luulen että tapailuvaihe on olennaisempi silloin, jos tavataan vaikka netissä tai on tavattu uusi ihminen jossain baarissa, tapahtumassa, jossain missä on kohdattu ensimmäisen kerran. Eihän sitä voi tietää, onko se kahden tunnin perusteella kiinnostavan tuntuinen tyyppi kiinnostava ihan OIKEASTI. Tai joskus varmaan voi, mutta useimmiten se kai menee niin, että tavataan uudestaan ja tutustutaan paremmin. Mutta ei se tapailuvaihe kauhean pitkä varmaan ole.

Itsekin kyllä aloitin suhteen suoraan ilman tapailua, mutta olimmekin opiskelukavereita ja sitä kautta tunsimme jo toisemme, kipinää oli ollut välissä jo jonkin aikaa - joten yhdessä olon alusta asti tiedettiin, että molemminpuolista kiinnistusta on.
 
Ilmeisesti et tarkoita avioliittoa vaan olette ihan tapailuasteella ja mies haluaa odottaa, että seurustelette ennen kuin mennään sänkyyn?

Minusta kuulostaa siltä, että itse teet seksistä vähän turhan ison jutun. Sinulle seksi on ilmeisesti enemmän fyysinen suorite, jos mies kerran pitää ns koeajaa ensin. Miehelle varmaan seksi liittyy enemmän tunteisiin kuin sinulla ja siksi arvottaa sen parisuhteen sisälle kuuluvaksi. Voi olla että olen väärässä, mutta tämä olisi minusta järkeenkäyvämpi vaihtoehto kuin se, että mies haluaisi piilotella jotain.

Enpä kyllä minäkään haluaisi olla kenenkään koeajettavana. Jotenkin puistattava ajatus. Mutta mehän ollaan kaikki erilaisia.
 
Mutta voisiko olla niin, että jos tunteita ja halua toista kohtaan ei ole kahden kuukauden jälkeen, ei niitä tule olemaan myöskään neljän, kuuden tai kahdentoista kuukauden kuluttua? Luulisi, että parin kuukauden aikana itselle olisi selvinnyt, onko toinen kiinnostava ja tykkääkö hänestä "sillä lailla" vai vaan kaverina.
 
Tämän kirjoittajan kanssa olen kyllä samaa mieltä.

Onko heti ltava jotakin vikaa jos haluaa tuntea oikeasti kumppaninsa ja samalla tutkia mitä itse tuntee.

Eipä tuu sitten näitä "SIKA!" huutoja perässä.

Näin kuin moni muukin mies toimi, olisin taivaassa :D
 
Näin kuin moni muukin mies toimis, olisin taivaassa :D
 
Mutta voisiko olla niin, että jos tunteita ja halua toista kohtaan ei ole kahden kuukauden jälkeen, ei niitä tule olemaan myöskään neljän, kuuden tai kahdentoista kuukauden kuluttua? Luulisi, että parin kuukauden aikana itselle olisi selvinnyt, onko toinen kiinnostava ja tykkääkö hänestä "sillä lailla" vai vaan kaverina.

Mielestäni olennaisempaa kuin tunteet ja halu kahden kuukauden jälkeen (niitä ilmeisesti on vielä aloittajan tapailusuhteessa) on mitä tapahtuu ensimmäisen riidan aikana ja jälkeen. Se kertoo enemmän parisuhteen kestävyydestä pitkällä aikavälillä. Vastoinkäymisestä tosin nytkin on kyse kun halutaan eri asioita. Ovatko kyseisen miehen henkiset ominaisuudet ap:lle riittävän hyvät, että hän voi tehdä kompromissin "koeajon" suhteen. Vai alkaako hän painostaa miestä seksiin ennen kuin tämä on siihen valmis, sillä riskillä, että se vahingoittaa orastavaa parisuhdetta tai ajaa miehen kokonaan pois. Voin kertoa, että tuollaiselle miehelle on kyllä ottajia.
 
Niin, tarkoitin siis sitä, että seksin harrastamisen ei tarvitse olla mikään "järkiratkaisu", vaan siihen voisi riittää ne tunteet ja halu. En siis tarkoittanut, että nuo kertovat siitä toisen tuntemisesta, vaan siitä, kuinka luontevalta seksin harrastaminen toisen kanssa tuntuu.
 
"Minä en viitsisi sitoutua parisuhteeseen ennen kuin olen koeajanut miehen sängyssä enkä oikein enää jaksa miehen pihtaamista."

Toivottavasti mies ymmärtää ottaa jalat alleen ja jättää tuollaisen naisen.
 
Mikä teillä sitten on virallinen parisuhteen määritelmä? Seurusteletta ensin kuukauden tai pari? Laitatte Facebookiin statukseksi parisuhteessa? Menette kihloihin? Menette naimisiin?

Kuulostaa, ettei mies ainakaan halua mitään yhden yön suhdetta, vaan haluaa ensin tutustua paremmin.
Parisuhteessa ollaan mielestäni silloin, kun ollaan sovittu ettei katsella muita vaan keskitymme näkemään vain toisiamme, ja että meidän kummankin ystävät ja läheiset tietävät meidän olevan pari. Ihan hyvä juttuhan se on, ettei mies halua pelkkää yhden yön juttua, sillä en minäkään halua, mutta kyllä minä silti haluan tietää ennen suhteeseen ryhtymistä miten petipuuhat sujuvat. Ja mielestäni tässä on ehditty tutustua jo ihan tarpeeksi kauan voidaksemme harrastaa seksiä...
AP
 
Oletteko te sitten vielä katselleet ja etsineet muita? Tai miten sinä - oletko sinä vielä katsellut muita? Nimittäin jos et, niin eikö silloin ole sama, kutsutaanko teidän juttua tapailuksi vai seurusteluksi? Jos tiedät, että haluat olla tämän miehen kanssa (toisessa viestissä ilmaisit, että olet tosissasi kiinnostunut), niin olisiko sitten paha asia alkaa puhua seurustelusta?

Voitte varmaan jossain vaiheessa esitellä toisenne joillekin ystäville, jos ette ole sitä vielä tehneet, mutta ei kai silti ystävien ja sukulaisten tapaaminen määritä sitä, millainen teidän suhteenne on? Kai se suhteen luonne enemmänkin teistä ja teidän väleistä lähtee?
 
En ole katsellut ketään muita. En kuitenkaan vielä viitsi sanoa seurustelevani, sillä todellakin haluan tietää miten seksi miehen kanssa sujuu ennen kuin kehtaan kutsua juttua seurusteluksi. Seurustelu on mielestäni vakavampaa kuin tapailu, ja mihinkään vakavampaan en ryhdy ellen ole varma siitä, että kemiat kohtaavat kaikilla tavoin.
Olen kerran joutunut lemppaamaan muuten täydellisen miehen siksi, ettei seksistä tullut hänen kanssaan yhtään mitään. Seksi kuitenkin on minulle sen verran tärkeä asia, ja ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa ettei suhde toimi jos kemiaa sängyssä ei ole tai mieltymykset on ihan erilaiset. Minä kyllä haluan olla miehen kanssa, mutten haluaisi pettyä siihen etteivät kemiat kohtaakaan seksin saralla.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei suhde voi toimia, jos seksi ei toimi. Mutta onhan tuo melkoinen pattitilanne, kun toinen ei voi aloittaa seurustelua ennen seksiä ja toinen taas ei voi harrastaa seksiä jos ei seurustella. Joko unohdatte ne tapailut ja seurustelut ja keskitytte yhdessäoloon ja siihen miltä tuntuu, annatte tilanteen viedä, tai sitten mietitte kannattaako jatkaa ollenkaan.

Tosin olisiko se sitten sinun kannaltasi niin paha asia nyt alkaa kutsua tuota teidän tilannetta seurusteluksi, jos kerran se on tässä kynnyskysymyksenä? Jos kuitenkin olet kiinnostunut juuri tästä miehestä. Eihän mikään suhde muutu vakavaksi ennen kuin ajan kanssa, vaikka kuinka olisi tosissaan.

Itse en tajua näitä tapailu- ja seurustelu-määreitä ollenkaan. Minä menisin sen mukaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä, enkä jaksaisi kauan tapaillakaan, jos en olisi aidosti kiinnostunut. Sitten taas, jos olisin aidosti kiinnostunut, voisin ihan hyvin seurustellakin.
 
Yhteistyössä