♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Mustikk4 ja Annataika pahoittelut ja tsempit uusiin kiertoihin. :(

Tein eilen aamupissasta ennen kemuihin lähtöä ovistestin raskaustestimielessä kun ei nyt kaapissa muutakaan ollut ja joillain se on plussan antanut raskauden vuoksi. Eipä värjäytynyt tikun viiva juuri ollenkaan, ihan haluraksi jäi. Niinpä eilen join viiniä kemuissa ihan humalaan asti. En usko että paksusti voidaan. Alkais vaan menkat niin pääsis uuteen kiertoon. :) nyt kp31/28-33 menossa. Epäilen että venyy tuohoon 33 tämäkin kierto oviksesta päätelleen. Ens kierrossa otan rennommin enkä laskeskele ja merkkaile ylös mitään womanslogiin. En oo nytkään kierron lopussa jaksanu merkkailla yhdyntöjä ym. Ollaan menossa lokakuun puolenvälin aikaan miehen kans lomamatkalle keskieurooppaan. Pitää siellä sitten puuhailla kovasti ja toivoa että ovis sattuis lähelle. Wl näyttää tällä kp33 ovista lomaviikon jälkeiselle maanantaille, mutta en tiiä sitten mitkä on kierron päivät siinä kierrossa enkä aio lomalla tikuttaa ovista. Nyt jää kohtalon käsiin tämä. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Minni90
Meillä on suunnitteilla lomareissu joulun ajaksi, ja oviksen pitäis osua juurikin tuohon kahden viikon aikaan, että jospa siellä stressittömässä ympäristössä nappais paremmin :)

Mutta nyt suureen ongelmaani. Eilen oli ihan niin kuin ovisnippailut mahassa ja myös limaa (anteeksi kuvailusta) tuli eilen ja tänään. Ongelmahan tässä on se, että eilen oli kp 11/29. Mulla ei siis koskaan ole alkanu kuukautiset liian aikasin, ennemmin sitten päivän tai pari myöhässä. Voikohan ovis oikeesti olla jo nyt?
 
Kiitos tsempeistä! :)
Ostin greippimehua cittarista. Semmoinen harmahtava purkki. Minäkin olen jostain lukenut tai kuullut että nainen jos ottaa muutaman siiderin oviksen aikaan kun hommailee niin siitä olisi jotakin apua ilmeisesti se että on rennompi.
Minni90, jokainen kroppa on erilainen joten miksi ei voisi:) ei kai se mahdotonta ole. Oletko tehnyt ovistestiä?

Mullekkaan ei taas ollut tullut mitään että täällä olisi hhöpötelty.:eek:
 
Pumpulipallero, olen ymmärtänyt jostain että aikaisessa vaiheesa jos on raskaana että ei olisi vielä samaa verenkiertoa mahdollisen lapsen kanssa? En nyt vaan muista mistä näin olen lukenut ja ilmeisesti raskaus on hyyyvin aikaisessa vaiheessa. :eek:
 
Annataika joo aattelin etta aika hohlaa ruveta asiaa hirveetsi miettimaan,koska se viiva oli tosi haalea eika voi oikeen plussaksi tulkita. Joten otin drinksun:) Itse olen kanssa jostain samanlaista lukenut. Jotenkin sita ei vaan muista silloin kun pitaisi :p

kelokettu nyt olen kylla aika varma ettei ole tarppi kaynyt.. jotenkin ihmetyttaa,koska se viiva ei ole parin paivan sisaan ollenkaan vahvistunut. Jospa se naytti jotain varjoa.. tosi rasittavaa :S ostinpa nyt jo sitten netista valmiiksi ovistestit ensi kiertoon.

Minni90 mulla ollut pariin otteeseen ovis juuri kp11 tienoilla ja yleensa menkat alkaneet kp27-28. Eli ei ainakaan minun kuukautiskiertoon vaikuttaneet. Tosin nyt taas ovulaatio tuli suht myohaan, kp17 (yleensa tulee juuri kp11-15 aikoja).
 
Kiitoksia teille vastauksista, ehkä se ovis siis tosiaan oli jollei vahvempia tuntemuksia tule alkuviikosta... en ole koskaan mitään testejä käyttänyt, jotenkin pelkään et menee liian high tech jutuksi ja tulee kauheesti paineita! Mutta kerroin sitten la iltana puhelimessa miehelle, että vähän mahasta nippaili, ja sanoin vaan sivulauseessa, että harmi jos meni tämä kuukausi ohi (toki siis to oltiin hommailtu, joten ei ehkä olis menny). Mies siinä sitten totesi, että lähtee heti ajamaan kotiin kahden tunnin ajomatkan päästä. Yritin estellä, mutta tuli silti. Puolen yön aikaan sitten peitto heilui, vaikkei meinannu pysyä silmät auki! Kummallakohan meistä se vauvakuume onkaan pahempi... :D


Hei kiitos vielä teille muille kuumeilijoille! Ihana kun voin jakaa näitä tyhmiä juttujani, ja jotku ainakin melkein ymmärtää mun tilannetta! :)
 
Minni90 kyllä voi oluloida jo kp 11, ite olen monta kertaa, välillä kp 17, mut nyt on ollu aika tarkalleen kp 14 muutaman kuun, kierron pituus mulla 28-31 päivää.

Mie join puoli vuotta greippimehua joka kuu enne ovista, mut nyt oon vähentänyt, kun ei tärppiä ole käynyt.

ON: miulla oli ovis tällä viikolla tn. ke ja sen jälkeen on tissit ollut tosi kipeät, yleensä ne kipeytyy vastaa viikko ennen menkkoja, joten ihan outoa tämä... nyt tietysti kuvittelen että tää on joku enne että raskaana ollaan :D
 
Heippa, vieläkö mahtuisi haaveilijoiden joukkoon?
minä 25 v ja mies 28v, naimisiin mentiin kesällä ja nyt vauvakuume on vallannut meidät molemmat:) esikoinen siis haaveissa! Menkat oli juuri, tänään kp 8. Keskeytetyllä yhdynnällä ollaan menty jo pitkään ajatuksella että vauva saa tulla jos niin käy, mutta nyt päätettiin aloittaa ihan 'tosissaan' yrittäminen :LOL:. Mitään hormonaalista ehkäisyä ei siis ole taustalla.

Listaan saa päivittää Kuiske 25v (mies 28), ya 9/2015, yk1.
 
Täällä e-pillerien poisjättö sekoitti hormonitoimintaa ihan kiitettävästi. Heinäkuussa jätin pillerit pois ja nyt on viimeisen kuukauden tippunut hiuksia päästä aivan valtavasti! Eka kierto oli 34 päivää, nyt menossa toinen kierto kp39 eikä menkoista tietoakaan :/ onko vastaavia kokemuksia? Ajattelin tehdä raskaustestin varmuuden vuoksi vaikka en usko että se on syynä myöhästymiseen, yrityksiä on ollut tässä kierrossa reissujen vuoksi vain pari
 
Tääläkin on greippimehu ollut käytössä melkein alusta asti, kylläkin verigreippimehu, mutta ajaa kai asian :D Ja niistä vitamiineista! Kävin tuossa taannoin ravitsemusterapeutilla raskausaiheen tiimoilta ja sielä selvisi, että normi vitamiinit ei "riitä". Kuulemma raskautta haaveilevan pitäisi aloittaa syömään raskausajan vitamiineja jo kolme kuukautta ennen yritystä :eek: ! Niin sitä sitten talsittiin apteekkiin ja totta se oli, niin niissä purkeissa lukee. Olisipa tiennyt aiemmin. No, nyt on femibion käytössä ja toivotaan parasta :)

Ja noh mitäs täälä. Dpo 7 ja ei oireen oiretta, ei edes kuviteltuja. Ainut kummajaisuus tässä kuussa on ollut tuliselle ruualle herkistyminen. Syön kyllä tulista ruokaa, mutta nyt muun muassa turkinpippurit ja tomaattikastike, jossa on hieman chiliä on mahdottomuus syödä. Mutta pakko myöntää, että pieni harmi alkaa puskea. Ei tainnut napata taaskaan :cry:
 

♥ Esikoisesta haaveilijat ♥
(lista päivitetty 4.10.2015)

Yritys päällä:
Jes94 21v (mies 23v)...................ya 3/2014​
sporttimimmi 28v (mies 38v).......ya 6/2014, yk 17
isbee92 23v (mies 32v)................ya 7/2014
kelokettu 26v.............................ya 9/2014
nanja_ 24v (mies 26v).................ya 10-11/2014, yk 9-10
huupelson 25v (mies 25v)............ya 11/2014, yk 12
Annataika 24v (mies 26v).............ya 11/2014, yk 12
Kinder_Kitty 23v (mies 25v)........ya 1/2015, yk 5
venla90 24v (mies 25) ................ya 1/2015 yk 9
Mustikk4 27v (mies 26v)..............ya 1/2015, yk 10
hipeltäjä89 26v (mies 27v)...........ya 2/2015, yk 9
tiitu86 29v (mies 29v).................ya 3/2015, yk 6
Toukokuinen 27v........................ya 4/2015, yk 5
Falisa 25v (mies 25v)...................ya 4/2015
M|RA 28v....................................ya 5/2015
Paputoive 27v (mies 28v).............ya 6/2015, yk 5
nennsu 27v.................................ya 6/2015, yk 4
ladygreen 24v (mies 25v).............ya 6/2015, yk 3
ioms 23v (mies 25v).....................ya 6/2015
Iigu 28v (mies 38v)......................ya 6/2015, yk 2
Mils 23v (mies 19v).......................ya 6/2015, yk 2
Unelmoida 26v............................ya 7/2015, yk 2
pumpulipallero 29v (mies 39v)......ya 7/2015, yk 4
Myya 29v (mies 29v).....................ya 7/2015, yk 4
mandarina 20v (mies 24v)............ya 7/2015, yk 1
MerMer 23v (mies 31v).................ya 8/2015, yk 2
Minni90 25v (mies 25v).................ya 8/2015, yk 2
TTK86 29v (mies 31v)....................ya 8/2015, yk 2
Syli 28v (mies 38v)........................ya 9/2015, yk 1
Kuiske 25v (mies 28v)....................ya 9/2015, yk 1

Plussanneet:
henttis 22v (mies 25v)..................ya 3/2015, plussa 9/2015

Swipulit 26v (mies 27v)................ya 9/2015, yk 1, plussa 9/15
Ellanolla 32v(mies 37v)................ya 6/2015, yk 2, plussa 9/15
amadecasa 28v (mies 28v)..........ya 7/2014, plussa 8/15
pirplua 24v (mies 24v).................ya 6/2013, plussa 7/15
Jembbba 22v (mies 25v)..............ya 11/2014, yk 8, plussa 7/15
Mymmeli_Myy 24v (mies 24v).......ya 10/2014, yk 9, plussa 7/15

Varsinaista yritystä odottavat kuumeilijat:
Tanja12 20v (mies 22v) [ehkäisynä kumi/varmat päivät/keskeytetty yhdyntä]
annimaria93 21v (mies 24v) [ehkäisynä kumi/keskeytetty yhdyntä]
kuvituksia 26v (mies 27v) [ehkäisynä e-pillerit (Gestinyl)]
P-P 28v (mies 28v), ya syksyllä 2015


Uudet käyttäjät: Ilmoita tietosi (nimimerkki, ikä, miehen ikä, ya = yrityksen aloitus, yk=yrityskerrat) punaisella värillä mikäli halut tiedot listaan. Myös päivitykset punaisella. Jatkossa en päivittele listalle muita kuin punaiset tiedot (helpompi bongata tekstistä). :) Fontin väri vaihtuu tuolta tekstilaatikon pisarasta.​
 
Viimeksi muokattu:
Paputoive, kieltämättä 11 pv:n luteaalivaihe on todella lyhyt. Olen kuullut kahta eri versiota luteaalivaiheen pituudesta. Jossain sanotaan, että 11 päivää riittää ja jossain sanotaan, että pitäisi olla vähintään 12 pv. Toisaalta en panikoisi vielä, kyse oli vain yhdestä kierrosta :)

Tämä hätähousu testasi tänään ovulaatiotestillä dpo 9 kohdalla. Tuloksena vain haillakkaa hailakkaampi viiva. Paha mielihän tässä on, mutta uutta kiertoa odottellessa.
 
Mitä vaikutusta lyhyellä luteaalivaiheella on? Kuitenkin jos ajattelee lopputulokseksi joko menkat (->uusi kierto) tai raskaus (toivottu lopputulos) niin onko sillä väliä kun kuitenkin raskautumiseen vaikuttavat asiat tapahtuvat ennen kuin luteaalivaihe päättyy. Jos munasolu onkin hedelmöitynyt ja kiinnittynyt lasketaanko silloin luteaalivaihetta ollenkaan vai jatkuuko se koko raskauden ajan?
Ps. Sori tyhmistä kysymyksistä, ajattelen sitä eräänlaisena suureena jotta kiertoja voi verrata toisiinsa.
 
Voi että päivät kuluu hitaasti.. Olen niin innoissani jo pelkästä yrityksen aloittamisesta, etten jaksaisi odotella edes ovulaatiota:LOL: tiedostan itsekin, että olisi parasta olla vain miettimättä ja laskematta päiviä, jotta rentous yrityksessä säilyisi, mutta minkäs tälle voi??:whistle:
 

Yhteistyössä