The ketju

Vaikka hyviähän noi biisit on...tykkään neljastä ruususta mutta nyt toi euforia levyn biisit tuo sit aina mieleen ton tyypin.

 

..joo, samaa toivomusta sitä on tässäkin suunnassa...isosti oon kyllä takaisinmaksupuolella, koska olen omaltani saanut kyllä niin paljon...mutta samalla toivon, että näillä puutteellisilla taidoillani ja kyvyilläni edes murusen verran olisin onnistunut näyttämään hänelle sitä rakkauteni määrää ja syvää kiitollisuutta ja kunnioitusta häntä kohtaan kaikesta siitä mitä olen häneltä saanut...

...ja mitä tulee sitten omaan äitiyteeni, niin en edes ole lähimaillakaan oman äitini tasoa mutta toivottavasti tässä on vielä tätä harjoittelunmatkaa edessä ja jonkinlaista kehittymistäkin havaittavissa edes joskus, jotta ainakin lapseni saisivat itsellensä sellaisen tunteen ja luottamuksen aikaiseksi, että tapahtuipa heidän elossansa mitä tahansa, niin aina voi kääntyä mun puoleen. Ja kotiinkin takaisin tulla. Turvasatamaan vahvistumaan ja uutta suuntaa hakemaan.

Mä en ole kovin läheinen äitini kanssa. Yhdellä sisaruksista on ollut pahoja ongelmia elämänhallintansa kanssa ja äiti on käyttänyt aikaa ja energiaa jo vuosia tuon veljen touhuihin. Me muut sisarukset ollaan jääty vähän paitsioon koska pärjätään oikein hyvin omillamme.

Katkera tai kateellinen en ole, ei tuo äidille varmasti ole helppoa ollut ja itsekin äitinä tekisin kaikkeni saadakseni lapsen taas jaloilleen. Ollaan vaan etäännytty.

Äiti on kuitenkin hyvä äiti ja loistava mummo.

 

Sinulla ei ole asiassa mitään ongelmaa. Usko minua.

Kiitos.

Kuitenkin sitä aina miettii ja kyseenalaistaa ja epäilee omia taitojaan ja kykyjään ja sitä ymmärrystään, että onko tarpeeksi, olenko minä tarpeeksi.

Mutta sekin on vain hyvästä. Tommonen oman ittensä ravisteleminen ja pysähtyminenkin. Ja asioiden ja tilanteiden katsominen ns. ulkopuolisen silmin, herkistyminen muiden näkemiseen ja heidän kykyynsä kokea ja elää asioita...ja sen jälkeen sisäistää niitä siihen omaan itseensä ja hakea sitä kehittymistä sekä suuntaa omasta itsestään.

Kovin, kovin keskeneräinen kyllä olen. Toisinaan niin sokea ja kuurokin mutta tietämättään nämä ipanat osaavat silloin keinuttaa ja keikauttaa mut nurin, niin että - toistaiseksi - olen osannut pysähtyä ja ymmärtänyt keskittyä olennaiseen. Eivät tiedäkään nuo ihanat, miten isoja opettajia mulle ovatkaan

Mutta - tää on elämää ja yhtä matkantekoa. Yritystä ja erehdystä, välillä katon kartasta minne menen, useimmiten kartta tosin on hukassa ja sitten täytyy vain uskaltaa tehdä niitä uusia reittivalintoja ja heittäytyä siihen seikkailuun. Ja samalla kun uskoo ja toivoo, että ipanoitten siiven tyngät kasvavat hitaasti mutta varmasti ja vahvistuvatkin - niin samalla sitä suoristan näitä omiani, jo hyvin rähjääntyneitä ja osin sulkasadonkin kokeneita tynkiäni, että vielä jaksaisivat kannatella ja tukea .

Ja jaksaahan ne - koska niitä on tukemassa mun pumppuosasto omilla voimavaroillansa . Joka päivä yhtä harjoitusta ja eteenpäin menoa. Vaikka etanavauhdilla mutta kuitenkin

 

Vaikka hyviähän noi biisit on...tykkään neljastä ruususta mutta nyt toi euforia levyn biisit tuo sit aina mieleen ton tyypin.

"Hotel California" oli laulu jonka tahtiin vein ex- rouvakultani ensimmäisen kerran tanssiin. Sen koommin en ole tuota laulua pystynyt soittamaan, laulamaan tai edes kuuntelemaan.

Se laulu tarttui hetkeen ja hetki lauluun.

 

Kiitos.

Kuitenkin sitä aina miettii ja kyseenalaistaa ja epäilee omia taitojaan ja kykyjään ja sitä ymmärrystään, että onko tarpeeksi, olenko minä tarpeeksi.

Mutta sekin on vain hyvästä. Tommonen oman ittensä ravisteleminen ja pysähtyminenkin. Ja asioiden ja tilanteiden katsominen ns. ulkopuolisen silmin, herkistyminen muiden näkemiseen ja heidän kykyynsä kokea ja elää asioita...ja sen jälkeen sisäistää niitä siihen omaan itseensä ja hakea sitä kehittymistä sekä suuntaa omasta itsestään.

Kovin, kovin keskeneräinen kyllä olen. Toisinaan niin sokea ja kuurokin mutta tietämättään nämä ipanat osaavat silloin keinuttaa ja keikauttaa mut nurin, niin että - toistaiseksi - olen osannut pysähtyä ja ymmärtänyt keskittyä olennaiseen. Eivät tiedäkään nuo ihanat, miten isoja opettajia mulle ovatkaan

Mutta - tää on elämää ja yhtä matkantekoa. Yritystä ja erehdystä, välillä katon kartasta minne menen, useimmiten kartta tosin on hukassa ja sitten täytyy vain uskaltaa tehdä niitä uusia reittivalintoja ja heittäytyä siihen seikkailuun. Ja samalla kun uskoo ja toivoo, että ipanoitten siiven tyngät kasvavat hitaasti mutta varmasti ja vahvistuvatkin - niin samalla sitä suoristan näitä omiani, jo hyvin rähjääntyneitä ja osin sulkasadonkin kokeneita tynkiäni, että vielä jaksaisivat kannatella ja tukea .

Ja jaksaahan ne - koska niitä on tukemassa mun pumppuosasto omilla voimavaroillansa . Joka päivä yhtä harjoitusta ja eteenpäin menoa. Vaikka etanavauhdilla mutta kuitenkin

Kuule muruseni. Jo se, että iso poika tirisee halusta päästä kertomaan ihastuksestaan on todiste siitä, että olet äiti jonka luo voi tulla missä tahansa asiassa ja johon lapset voi luottaa kuin vuoreen.

Turhaan murehdit.

 

Kuule muruseni. Jo se, että iso poika tirisee halusta päästä kertomaan ihastuksestaan on todiste siitä, että olet äiti jonka luo voi tulla missä tahansa asiassa ja johon lapset voi luottaa kuin vuoreen.

Turhaan murehdit.

Kiitos <3...sitä on näemmä havaittavissa vesisadetta täällä sisätiloissakin...

...ai niin, tässä on muuten pitkin kesää olleet puhelinlinjat kuumina näiden kähden välillä ...on tekstailtu viestejä päivän aikana vaikka kuinka paljon ja sitten yhtäkkiä, kun kännykkä on pirissyt ja poika kattonut kuka kumma se siellä nyt on...niin yhtäkkiä onkin livahdettu silmät tähtisinä ja posket punoittaen omaan rauhaansa juttelemaan ... Ihania ovat kumpikin, tämä tyttönen ja tää oma isopieni tähtisilmäni

 

Onko kattinen kertonut täällä lastensa iät että minkä ikäinen tämä ihastunut tähtisilmä on?

 

Kiitos <3...sitä on näemmä havaittavissa vesisadetta täällä sisätiloissakin...

...ai niin, tässä on muuten pitkin kesää olleet puhelinlinjat kuumina näiden kähden välillä ...on tekstailtu viestejä päivän aikana vaikka kuinka paljon ja sitten yhtäkkiä, kun kännykkä on pirissyt ja poika kattonut kuka kumma se siellä nyt on...niin yhtäkkiä onkin livahdettu silmät tähtisinä ja posket punoittaen omaan rauhaansa juttelemaan ... Ihania ovat kumpikin, tämä tyttönen ja tää oma isopieni tähtisilmäni

Ne on niin ihania katsella

Muistan kun itse tulin kotiin joskus 10 vuotta sitten ja tytär istui sohvalla ja piti poikaa kädestä.

Häkellyin, säntäsin yläkertaan ja soitin ukkokullalle että herramunjee sentään, täällä on boyfriend

Ukkokulta totesi että niin kauan kun ei ole sun boyfriendis ei ole mitään hätää. Kokoa itsesi nainen ja mene edes tervehtimään.

 

Onko kattinen kertonut täällä lastensa iät että minkä ikäinen tämä ihastunut tähtisilmä on?

Tää hurmaantunut pojankossi on kahdeksanvuotias . Suuri sydäminen tapaus muutenkin, tuossa lapsessa on semmoista käsittämättömän puhdasta ja koskettavaa elämän riemua ja velikultamaisuutta - enkä sano vain itse vaan tätä olen saanut myös omin korvin muilta kuulla - minkä toivon hänellä säilyvän läpi elämänsä vahvuutena ja sellaisena ominaisuutena, mikä on huonoinakin hetkinä läsnä, mihin tarttua sen jälkeen kun on oman aikansa itseään keräillyt.


..edit. pieni siis vielä, kuitenkin, mutta on toi vaan niin ihanaa katseltavaa ja sivusta kuuneltavaakin, kun se eka ihastus on elossa mukana ja täyttää ja tuo tullessaan noinkin hyvää mieltä ja eloa . Sydän se on pienelläkin sykkimässä ja isosti tuntemassa

 

Meillä on ollu tosi paljon ongelmia perheessä, isä on sairastellut paljon ja mun veli on ollut todella vaikea lapsi. Ja äitillä on ollu tosi huonot eväät vanhemmuuteen, eikä se oo osannut olla tarpeeksi johdonmukainen eikä tasapuolinen. Mä oon sit jääny vähän syrjään ja ollut lapsena ja teininä tosi vihainen ja sulkeutunut. Ollaan alettu tulemaan toimeen perheen kanssa vasta sen jälkeen kun mä oon muuttanut omilleni, ja nyt mä oon sit se fiksu aikuinen lapsi joka pärjää hyvin ja veli saa edelleenkin enemmän huomiota ja tukea koska sillä ei mee niin hienosti kun mulla.
Tottakai mäkin saan apua jos tarvitsen ja oon nykytilanteeseen päasiassa ihan tyytyväinen, mut kyllä musta olis vieläkin välillä kivaa et mä saisin olla ihan vaan lapsi, eikä mulle koitettais syytää niin paljoa vastuuta, kun sitä on muutenkin jo ihan tarpeeks.

 

No ei kuulostanu nyt yhtään järkevältä toi mun vuodatus. Onpa hankalaa pukea ajatuksia sanoiksi.

 

Välivuodatus.

Tulihan parvekkeelta katsottua kun mimmi peruutti vuokrapakua. Poikaystävän rooli oli olla ohjaajana ja vahtina. Poikaystävä oikein ei osannut. Onneksi mimmillä oli auto hanskassa, muutoin olis pesutuvan seinässä reikä.

 

mää taas oon äitinä perheessä sen ex-miehen laps joten oon vähän niinqu automatic hieman pihalla niiden touhuista

lisäks yhellä siskonlapsella on ollu tarvetta isovanhempien tuelle enenmpi kuin muilla

 

Meillä on ollu tosi paljon ongelmia perheessä, isä on sairastellut paljon ja mun veli on ollut todella vaikea lapsi. Ja äitillä on ollu tosi huonot eväät vanhemmuuteen, eikä se oo osannut olla tarpeeksi johdonmukainen eikä tasapuolinen. Mä oon sit jääny vähän syrjään ja ollut lapsena ja teininä tosi vihainen ja sulkeutunut. Ollaan alettu tulemaan toimeen perheen kanssa vasta sen jälkeen kun mä oon muuttanut omilleni, ja nyt mä oon sit se fiksu aikuinen lapsi joka pärjää hyvin ja veli saa edelleenkin enemmän huomiota ja tukea koska sillä ei mee niin hienosti kun mulla.
Tottakai mäkin saan apua jos tarvitsen ja oon nykytilanteeseen päasiassa ihan tyytyväinen, mut kyllä musta olis vieläkin välillä kivaa et mä saisin olla ihan vaan lapsi, eikä mulle koitettais syytää niin paljoa vastuuta, kun sitä on muutenkin jo ihan tarpeeks.

*halaan*

Mutta - toi sun matkantekeminen ja kasvaminen on ollut kuitenkin niin vahvaa, että kaikki noi kokemasi asiat ja elämäntilanteet ovat osanneet aikaansaada sen kauniin tosiasian, että - sä olet uskomattoman kyvykäs, suurisydäminen ja itsellesi rehellinen, kaunis ihminen <3. Ja jos et pysty lapseksi heittäytymään vanhempiesi edessä, niin onneksi sulla on elämässäsi näitä aivan mahtavia ystäviä, joiden edessä puolestaan voit näyttää avoimesti olevasti toisinaan se heikko ja eksynytkin.

Elämä on...tämmöstä. Sitä ei siinä tilanteessa näe kaikkia vivahteita eikä ymmärrä heti tilanteita ja asianlaitoja vaan vasta myöhemmin loksahtaa palaset paikoilleen, kun on aikaa kulunut ja elämä muokannut itteänsä - juuri siihen suuntaan kuin pitikin (näin itse näen asian). Kuitenkin jokainen täällä menee päivän eteenpäin niillä tiedoilla ja taidoilla, mitkä sille päivälle on tarjolla ja käsissä. Toisinaan onnistuu ja toisinaan - no, kässäri on surkea.

Yhtäkaikki yritystä on aina isosti.

 

Ne on niin ihania katsella

Muistan kun itse tulin kotiin joskus 10 vuotta sitten ja tytär istui sohvalla ja piti poikaa kädestä.

Häkellyin, säntäsin yläkertaan ja soitin ukkokullalle että herramunjee sentään, täällä on boyfriend

Ukkokulta totesi että niin kauan kun ei ole sun boyfriendis ei ole mitään hätää. Kokoa itsesi nainen ja mene edes tervehtimään.

Ekan kerran kun näin esikoislikan ensimmäisen poikaystävän, niin tuo oli pukeutunut itsetehtyyn silmukkapanssaripaitaan. Oujee.

 

Ekan kerran kun näin esikoislikan ensimmäisen poikaystävän, niin tuo oli pukeutunut itsetehtyyn silmukkapanssaripaitaan. Oujee.

Tuo poika oli yllättäen nahkareleissä patsasteleva pitkätukka. Kätteli kuin kuollut kala mutta ihan kohtelias ja mukava tyyppi. Aikansa pyöri kuvioissa ja siirtyi nuoruuden muistot-boksiin

 

Olihan reissu. Käytiin kahella kirppiksellä ja vielä ruokakaupassa. Tai no, herkkuja sielt tuli pääasiassa ostettua..ei eilen muistettu lastenkaan karkkipäivää (todella harvinaista mutta ilmeisesti sattuu tuotakin) että otettiin vahinko takasin.

 

Ankeeta

 

*halaan*

Mutta - toi sun matkantekeminen ja kasvaminen on ollut kuitenkin niin vahvaa, että kaikki noi kokemasi asiat ja elämäntilanteet ovat osanneet aikaansaada sen kauniin tosiasian, että - sä olet uskomattoman kyvykäs, suurisydäminen ja itsellesi rehellinen, kaunis ihminen <3. Ja jos et pysty lapseksi heittäytymään vanhempiesi edessä, niin onneksi sulla on elämässäsi näitä aivan mahtavia ystäviä, joiden edessä puolestaan voit näyttää avoimesti olevasti toisinaan se heikko ja eksynytkin.

Elämä on...tämmöstä. Sitä ei siinä tilanteessa näe kaikkia vivahteita eikä ymmärrä heti tilanteita ja asianlaitoja vaan vasta myöhemmin loksahtaa palaset paikoilleen, kun on aikaa kulunut ja elämä muokannut itteänsä - juuri siihen suuntaan kuin pitikin (näin itse näen asian). Kuitenkin jokainen täällä menee päivän eteenpäin niillä tiedoilla ja taidoilla, mitkä sille päivälle on tarjolla ja käsissä. Toisinaan onnistuu ja toisinaan - no, kässäri on surkea.

Yhtäkaikki yritystä on aina isosti.

Musta tuntuu et oon vaan oppinu pärjäämään ja luovin vaan eteenpäin miten parhaaksi taidan En mä mielestäni oo katkera tai mitään semmosta, kun kuitenkin menee ihan hyvin, pärjään ittekseni ja saan tarvittaessa myös apua. Mutta joo, kyllä tää elämä tässä rullaantuu.


OT: Enää 5 viikkoa et pääsee kouluun!!

 

OT: Enää 5 viikkoa et pääsee kouluun!!

Enää kaks viikkoo niin joutuu töihin

 

Jatkoa edelliseen...

Tossa ny on sohva ja kymmenen muuta huonekalua sen pakun persiin takana ja viis jätkää ihmettelemässä et ong nää tulossa vai menossa.

Kauheeta kattottavaa.

 

Selkä niin paskana että piti pyytää kyyti kaupaan. En pysty kunnolla kävelee.
Jaahas kuski saapuu ihan just joten heips.

 

Jatkoa edelliseen...

Tossa ny on sohva ja kymmenen muuta huonekalua sen pakun persiin takana ja viis jätkää ihmettelemässä et ong nää tulossa vai menossa.

Kauheeta kattottavaa.

Ei taida olla Niemen pojat?

 

Selkä niin paskana että piti pyytää kyyti kaupaan. En pysty kunnolla kävelee.
Jaahas kuski saapuu ihan just joten heips.

...koetahan hoitaa ittes kuntoon siellä *halaan*..

 

Ei taida olla Niemen pojat?

Ei tosiaankaan.