The ketju

Eihän niitä olekaan koskaan liikaa. Ja ollaan monesti puhuttu että ystävinä voidaan pysyä, nähdä jos mahdollisuus siihen tulee ja elämäntilanteet sen "sallii". Ja puhuttu missä oltais nyt jos asuttais samassa kaupungissa. Samaa sanoi kaverinikin silloin kun tämä nähtiin että meissä oli "sitä jotain". Ja samaa sanonut yhä ettei elämästä koskaan tiedä tai tulevasta.

Ja mitä tuohon toiseen kohtaan tulee niin eihän sitäkään voi etukäteen tietää. Puhumalla ja ajan kanssa kaikki selviää ja kuitenkin silloin kun nähtiin sanoi että haluaisi tavata uudestaan ja pyysikin treffeille. Ja tietysti kerroin elämästäni. Mutta joka tapauksessa silloinkin jomman kumman olisi jossain vaiheessa kaupunkiaan muutettava jos jotain vakavaa ajattelisi tai tulisi.

Ehkä mä vaan ajattelen etukäteen liikaa
Mutta minkä sille voi että tällaisia miettii.
Ne sydänsurut on vaan niin veemäisiä vaikka kuuluvatkin asiaan jos niin kävisi.

Kaikki kortit avoimina vaan eli rohkeasti vain kohti uusia tilanteita . Antaa ajan ja ihmisen ja kohtaamisen ja sielujen tehdä taikojaan .

...ja mitä sydänsuruihin tulee, niin... Sattuuhan se, kun on sydämestä kyse. Mutta toisaalta taas - tai mä jotenkin hajattelen sen niin, että vaikka se sattuukin, niin se on ollut sitä kallisarvoista ja tärkeää kipua, koska olen saanut kokea sen rakkauden ja olen päästänyt lähelleni tärkeän ihmisen, joka on koskettanut minua isosti. Ja vaikka se ei kantanutkaan, niin siitä huolimatta se kipu on jollain lailla sitä riemuakin ja iloa siitä suuresta tunteenmäärästä ja silloisesta kauneudesta - ja siitä, että se myös opetti minua isosti tuntemaan itseäni enemmän

..taas meni niin tälle mun hattarahörhöosastolle....antakaa siimaa, koettakaa kestää...

 

vaikka sydänsurut kuuluukin elämään niin ei niitäkään loputtomasti jaksa....en minä ainakaan. Ei se ole mitään elämää jos jatkuvasti sydän särkyy...se vaan kovettuu ja kohta huomaa että ei päästä ketään lähelle vaikka haluaisi.

 

Minkähänlaista oisi rakastua tälleen vanhalla iällä?

En tarkoita että aikoisin kokeilla, mulle riittää varsin hyvin tieto siitä, että vaikkei perhoset vatsassa lentelekään, tuo ukkokulta seisoo vierellä kuin kallio. Kävi mitä kävi.

 

Eräs ihminen "pilasi" tän laulun multa....nyt tää muistuttaa aina siitä ja siitä miten kohteli mua...ei niin kovin hyvin...ja silti kerto että tää laulu muistuttaa aina häntä siitä että mä olen olemassa(hänen elämässään) vaikka ei päädytty yhteen.

En ainuttakaan laulua tiedä pilatun.

Laulu jonka tahtiin vein ex- rouvakultani ensimmäistä kertaa tanssiin oli ”Hotel California”.
Eron jälkeen en ole tuota pystynyt laulamaan tai edes kuuntelemaan.

Laulu ei silti ole pilalla.

 

Ai niin...mitähän mää haluun huomenna tehä??viikonloppukaveri kysy ja sano että mun vuoro keksiä mitä tehään...ei mulla ole hajuakaan kun mun puolesta ei tarvis ees tehä mitään...ollaa vaan...mutta tollanen aktiivinen tyyppi niin...voi kökkö.

Mekin just tänään suunniteltiin mitä voitais sitten viikonloppuna tehdä
Jotain keksittiin ja sovittiin että mietitään sitten paremmin kun siellä olen. Osaa kuitenkin ehdotella omasta kaupungistaan juttuja paremmin kuin mä Ilmakin vähän vaikuttaa miten ja missä voi/viitsii liikkua.

 

Kaikki kortit avoimina vaan eli rohkeasti vain kohti uusia tilanteita . Antaa ajan ja ihmisen ja kohtaamisen ja sielujen tehdä taikojaan .

...ja mitä sydänsuruihin tulee, niin... Sattuuhan se, kun on sydämestä kyse. Mutta toisaalta taas - tai mä jotenkin hajattelen sen niin, että vaikka se sattuukin, niin se on ollut sitä kallisarvoista ja tärkeää kipua, koska olen saanut kokea sen rakkauden ja olen päästänyt lähelleni tärkeän ihmisen, joka on koskettanut minua isosti. Ja vaikka se ei kantanutkaan, niin siitä huolimatta se kipu on jollain lailla sitä riemuakin ja iloa siitä suuresta tunteenmäärästä ja silloisesta kauneudesta - ja siitä, että se myös opetti minua isosti tuntemaan itseäni enemmän

..taas meni niin tälle mun hattarahörhöosastolle....antakaa siimaa, koettakaa kestää...

Mutta ainahan sinä asiaa puhut ja kauniisti

Onneksi mulla ei ole vielä kauheasti kokemusta sydänsuruista kuitenkaan.

Erilainen elämäntilanne vaan nyt kuin sillon kun entisen kanssa alkoi seurusteleen. Siksi kai kaikkea niin paljon miettii.

 

Mekin just tänään suunniteltiin mitä voitais sitten viikonloppuna tehdä
Jotain keksittiin ja sovittiin että mietitään sitten paremmin kun siellä olen. Osaa kuitenkin ehdotella omasta kaupungistaan juttuja paremmin kuin mä Ilmakin vähän vaikuttaa miten ja missä voi/viitsii liikkua.

Meillä ei oo aikaa vielä sovittuna että silleen ei tiedä oikeen vielä...menee tonne alkuiltaan /iltaan varmaan. Ja mä en voi kauheesti nyt riehua joten jotain rauhallista ja hissuksiin.

 

Minkähänlaista oisi rakastua tälleen vanhalla iällä?

En tarkoita että aikoisin kokeilla, mulle riittää varsin hyvin tieto siitä, että vaikkei perhoset vatsassa lentelekään, tuo ukkokulta seisoo vierellä kuin kallio. Kävi mitä kävi.

Istuhan alas ja mieti mitä se rakkaus tarkoittaa.

 

Menkääs nukkuu jo, kello on niin paljon

 

Minkähänlaista oisi rakastua tälleen vanhalla iällä?

En tarkoita että aikoisin kokeilla, mulle riittää varsin hyvin tieto siitä, että vaikkei perhoset vatsassa lentelekään, tuo ukkokulta seisoo vierellä kuin kallio. Kävi mitä kävi.

En mä susta nyt niin kauheasti perässä tule. Muistaakseni

Ei se ikä sitä varmaan katso miltä se tuntuu. Eiköhän se tunne ole samanlainen oli ikä mikä tahansa

Ehkä asoita ajattelee kuitenkin eri tavalla aina eri iässä. Tai elämäntilanteessa. En mä tiedä

 

vaikka sydänsurut kuuluukin elämään niin ei niitäkään loputtomasti jaksa....en minä ainakaan. Ei se ole mitään elämää jos jatkuvasti sydän särkyy...se vaan kovettuu ja kohta huomaa että ei päästä ketään lähelle vaikka haluaisi.

*halaan*

Mutta kun. Ei sitä sydänsurua kannattaisi nähdä peikkona ja semmoisena ylitsepääsemättömän negatiivisena asiana. Koska sydämestä on kyse ja suurista tunteista, niin totta hitossa siellä on ne kaksi ääripäätä - se jumalaisen suuri riemu ja keveys ja sitten se järkyttävä kipu ja suru. Kuitenkin se, että on tuntenut niin isosti on mun mielestä se rikkaus. Että vaikka on sydämensä särkenytkin, niin sekin on niin hieno tunne ja kokemus, vaikka sen paikkaamisessa meneekin oma aikansa, niin kuitenkin - että on saanut rakastaa...elää isoja tunteita ja asioita . Ja tietää, että pystyy siihen toistekin, kun aika on valmis.

Ei elämää eikä rakastumista saa pelätä. Silloin jää paljon kaunista näkemättä ja kokematta

 

Meillä ei oo aikaa vielä sovittuna että silleen ei tiedä oikeen vielä...menee tonne alkuiltaan /iltaan varmaan. Ja mä en voi kauheesti nyt riehua joten jotain rauhallista ja hissuksiin.

Vaikea sanoa kun ei tiedä mahdollisuuksista mitä voisi tehdä.
Mitä tekemistä siis löytyis.
Ihan elokuvan katselua tai elokuvissa käymistä?
Syömässä?

 

iltaa tsih, näin työpäivän päätteeksi.

 

En ainuttakaan laulua tiedä pilatun.

Laulu jonka tahtiin vein ex- rouvakultani ensimmäistä kertaa tanssiin oli ”Hotel California”.
Eron jälkeen en ole tuota pystynyt laulamaan tai edes kuuntelemaan.

Laulu ei silti ole pilalla.

Kaunis kappale

Muoks. kuten tuon Jennin Minä sinua vaan:kin.

 

Istuhan alas ja mieti mitä se rakkaus tarkoittaa.

Tiedän varsin hyvin mitä se tarkoittaa, mietin vaan oisiko rakastuminen nyt sellaista että kyttää puhelinta ja virnuilee typerästi kun se piippaa kuten nuorena vai oisiko siinä mukana tätä normielämän kyynisyyttä että kyllä se ottaa yhteyttä joa on asiaa.

Mietin teoreettisesti. Täysin teoreettisesti. En missään tapauksessa tekisi mitään joka vaarantaisi tän suhteen jota on jatkunut pian 2/3 mun elämästäni. Enkä osaa kuvitella että joku muu kuin tuo tuttu ja turvallinen koskisi minuun.

Tuosta kalliona vierellä.. 2004 loukkaannuin pelissä silleen että kannettiin kentältä paareilla ja vietiin piipaalla lasarettiin. Ukkokulta oli muistaakseni Ylivieskassa keikalla. Keikkaahan ei peruta sen takia että vaimo on sairaalassa ellei ihan kuoleman kielissä ole. Arvaas mikä oli ensimmäinen näky kun nukutuksen jälkeen avasin silmät? Kyllä. Koko yön ajanut siippa pitämässä mua kädestä.

 

iltaa tsih, näin työpäivän päätteeksi.

Mietin tänään ostanko yhden unitsihin mutta en ostanut

 

Vaikea sanoa kun ei tiedä mahdollisuuksista mitä voisi tehdä.
Mitä tekemistä siis löytyis.
Ihan elokuvan katselua tai elokuvissa käymistä?
Syömässä?

No mäkin aattelin et jos leffaa kattois vaikka se onkin tylsää silleen...no en tiedä,kattoo sit huomenna kun ensin selvii aikakin et mitä siihen aikaan sit enää voi. Ollaan kuitenkin käyty syömäs ja hengattu muuten. Illemalla ei kauheesti vaihtoehtoi taida olla,ainakaan täällä.

 

Mutta ainahan sinä asiaa puhut ja kauniisti

Onneksi mulla ei ole vielä kauheasti kokemusta sydänsuruista kuitenkaan.

Erilainen elämäntilanne vaan nyt kuin sillon kun entisen kanssa alkoi seurusteleen. Siksi kai kaikkea niin paljon miettii.

No höh sun kanssas ...taas meen niin...kiitos

Ja totta kai sitä sydänasioita miettii, onhan ne niin tärkeitä . Mutta pitää osata miettiä sillai sopivasti ja kevyesti, että jää sijaa vielä sille heittäytymisellekin ja uskallukselle

 

iltaa tsih, näin työpäivän päätteeksi.

Mui mui

 

Tiedän varsin hyvin mitä se tarkoittaa, mietin vaan oisiko rakastuminen nyt sellaista että kyttää puhelinta ja virnuilee typerästi kun se piippaa kuten nuorena vai oisiko siinä mukana tätä normielämän kyynisyyttä että kyllä se ottaa yhteyttä joa on asiaa.

Enkä osaa kuvitella että joku muu kuin tuo tuttu ja turvallinen koskisi minuun.

On se aika paljon tuollaista ainakin omalla kohdalla. Tai ei nyt kyttää puhelinta mutta kyllä ne soitot/viestit aina kivalta tuntuu ja saa hymyn huulille

Ja tosiaan, kaikki alkaa aina alusta uuden kanssa. Kaikki on aina uutta.

 

No höh sun kanssas ...taas meen niin...kiitos

Ja totta kai sitä sydänasioita miettii, onhan ne niin tärkeitä . Mutta pitää osata miettiä sillai sopivasti ja kevyesti, että jää sijaa vielä sille heittäytymisellekin ja uskallukselle

Selkä suorana
Monesti miettinyt että sopisit hyvin joksikin terapeutiksi. Siis ihan oikeesti

Joo, liikaa miettimällä voi taas pilata jotain. Eikä välttämättä osaa nauttia kunnolla ja olla täysillä mukana.

 

vaikka sydänsurut kuuluukin elämään niin ei niitäkään loputtomasti jaksa....en minä ainakaan. Ei se ole mitään elämää jos jatkuvasti sydän särkyy...se vaan kovettuu ja kohta huomaa että ei päästä ketään lähelle vaikka haluaisi.

Tossa on suuri vaara, että oikea kyllästyy.

 

No mäkin aattelin et jos leffaa kattois vaikka se onkin tylsää silleen...no en tiedä,kattoo sit huomenna kun ensin selvii aikakin et mitä siihen aikaan sit enää voi. Ollaan kuitenkin käyty syömäs ja hengattu muuten. Illemalla ei kauheesti vaihtoehtoi taida olla,ainakaan täällä.

No ei sekään nyt niin tylsää ole
Aina pääsee kainaloon

 

Tiedän varsin hyvin mitä se tarkoittaa, mietin vaan oisiko rakastuminen nyt sellaista että kyttää puhelinta ja virnuilee typerästi kun se piippaa kuten nuorena vai oisiko siinä mukana tätä normielämän kyynisyyttä että kyllä se ottaa yhteyttä joa on asiaa.

Mietin teoreettisesti. Täysin teoreettisesti. En missään tapauksessa tekisi mitään joka vaarantaisi tän suhteen jota on jatkunut pian 2/3 mun elämästäni. Enkä osaa kuvitella että joku muu kuin tuo tuttu ja turvallinen koskisi minuun.

Tuosta kalliona vierellä.. 2004 loukkaannuin pelissä silleen että kannettiin kentältä paareilla ja vietiin piipaalla lasarettiin. Ukkokulta oli muistaakseni Ylivieskassa keikalla. Keikkaahan ei peruta sen takia että vaimo on sairaalassa ellei ihan kuoleman kielissä ole. Arvaas mikä oli ensimmäinen näky kun nukutuksen jälkeen avasin silmät? Kyllä. Koko yön ajanut siippa pitämässä mua kädestä.

No..siis...ei kait se ikä syö mihinkään niitä lepattavia perhosia ja sitä kepeää odotuksen täyttämää mieltä sekä sitä riemua, kun saa huomata, että toinen on ajatellut...että juu, sitä ihanaa hattarallisen typerää virnuilua ja leijumista ja pumppuosaston pamppailua jajajajaja...you know

Ja....mie veikkaan, että kyllä siellä Pitsisenkin sydämessä vaan kivasti läikähtelee se riemu ja ne perhosetkin silloin kun pienen tauon ja välimatkan jälkeen näet tuon armaan ukkokultasi...koskapa se näky on se kaikista rakkain ja tärkein ja jonka suo nähdä niin monta monituista kertaa uudelleen ja uudelleen

 

Tiedän varsin hyvin mitä se tarkoittaa, mietin vaan oisiko rakastuminen nyt sellaista että kyttää puhelinta ja virnuilee typerästi kun se piippaa kuten nuorena vai oisiko siinä mukana tätä normielämän kyynisyyttä että kyllä se ottaa yhteyttä joa on asiaa.

Mietin teoreettisesti. Täysin teoreettisesti. En missään tapauksessa tekisi mitään joka vaarantaisi tän suhteen jota on jatkunut pian 2/3 mun elämästäni. Enkä osaa kuvitella että joku muu kuin tuo tuttu ja turvallinen koskisi minuun.

Tuosta kalliona vierellä.. 2004 loukkaannuin pelissä silleen että kannettiin kentältä paareilla ja vietiin piipaalla lasarettiin. Ukkokulta oli muistaakseni Ylivieskassa keikalla. Keikkaahan ei peruta sen takia että vaimo on sairaalassa ellei ihan kuoleman kielissä ole. Arvaas mikä oli ensimmäinen näky kun nukutuksen jälkeen avasin silmät? Kyllä. Koko yön ajanut siippa pitämässä mua kädestä.

Onko ne vinyylit jo hyllyssä?

Kallion päälle on hyvä rakentaa.