Kaikki kortit avoimina vaan eli rohkeasti vain kohti uusia tilanteita . Antaa ajan ja ihmisen ja kohtaamisen ja sielujen tehdä taikojaan .Eihän niitä olekaan koskaan liikaa. Ja ollaan monesti puhuttu että ystävinä voidaan pysyä, nähdä jos mahdollisuus siihen tulee ja elämäntilanteet sen "sallii". Ja puhuttu missä oltais nyt jos asuttais samassa kaupungissa. Samaa sanoi kaverinikin silloin kun tämä nähtiin että meissä oli "sitä jotain". Ja samaa sanonut yhä ettei elämästä koskaan tiedä tai tulevasta.
Ja mitä tuohon toiseen kohtaan tulee niin eihän sitäkään voi etukäteen tietää. Puhumalla ja ajan kanssa kaikki selviää ja kuitenkin silloin kun nähtiin sanoi että haluaisi tavata uudestaan ja pyysikin treffeille. Ja tietysti kerroin elämästäni. Mutta joka tapauksessa silloinkin jomman kumman olisi jossain vaiheessa kaupunkiaan muutettava jos jotain vakavaa ajattelisi tai tulisi.
Ehkä mä vaan ajattelen etukäteen liikaa
Mutta minkä sille voi että tällaisia miettii.
Ne sydänsurut on vaan niin veemäisiä vaikka kuuluvatkin asiaan jos niin kävisi.
...ja mitä sydänsuruihin tulee, niin... Sattuuhan se, kun on sydämestä kyse. Mutta toisaalta taas - tai mä jotenkin hajattelen sen niin, että vaikka se sattuukin, niin se on ollut sitä kallisarvoista ja tärkeää kipua, koska olen saanut kokea sen rakkauden ja olen päästänyt lähelleni tärkeän ihmisen, joka on koskettanut minua isosti. Ja vaikka se ei kantanutkaan, niin siitä huolimatta se kipu on jollain lailla sitä riemuakin ja iloa siitä suuresta tunteenmäärästä ja silloisesta kauneudesta - ja siitä, että se myös opetti minua isosti tuntemaan itseäni enemmän
..taas meni niin tälle mun hattarahörhöosastolle....antakaa siimaa, koettakaa kestää...