Kesäkuun kullanmurut 2015 **Huhtikuu**

Moikka moi taas!
Täällä ollaan vielä elävien kirjoissa, vaikkakin tämä peräpukama-vaiva ei nyt ollutkaan semmonen "pikkasen voidetta apteekista ja hyvä tulee" -juttu. Luvassa nyt oikein kunnon avautuminen, pahoittelen

Kärsimystä siis koko viime viikko enemmän tai vähemmän. Ei meinannut millään lähteä paranemaan vaikka ostin apteekin tyhjäksi voiteesta ja supoista, paheni vaan päivä päivältä. Alkuviikon laskin oikeesti kellon kanssa tunteja, milloin sai ottaa uuden grammasen Panadolin.
Minulla on mielestäni aika korkea kipukynnys, mutta tajusin, että kipukynnykseni pysyy korkeana vain jos tiedän, että kipu loppuu tietyn ajan kuluttua. Olen pystynyt kärvistelemään esim. hammassäryssä yön yli, kun olen tiennyt, että aamulla pääsen päivystykseen ja hammas paikataan. Ensimmäisen kerran ajattelin myös synnytyskipua, mutta senkin tietää loppuvan "joskus". Tämä peräpukama voi taas pahimmillaan vaivata synnytykseen asti ja pahentua vielä synnytyksen jälkeen, joten tuli ihan älytön epätoivo.

Jollain ihmeellä sain kuitenkin sinniteltyä perjantai aamuun (heräsin klo 4.27 niin kamalaan kipuun ettei pystynyt nukkumaan, eikä se panadolkaan enää auttanut). Minulla oli tuolloin neuvola ja jostain kumman syystä kuvittelin, että sieltä löytyisi jokin taikakeino, jolla koko homma olisi poistunut päiväjärjestyksestä.
Neuvolassa minua odotti järkytys: minun oma neuvolantäti oli jäänyt salaa eläkkeelle ja minua ei odottanutkaan 50+ täti (jolla kuvittelin siis olevan kokemuksen tuomia taikakeinoja peräpukamaani) ja vastassa olikin nuori tyttö, joka aloitti tapaamisemme pitämällä pikaluennon imetyksen tärkeydestä ja ei saa lannistua vaikka ei heti onnistu ja apua saa ja kyllä kannattaa yrittää vaan sinnikkäästi blaablaablaa...
Vartin kuluttua hän sitten tajusi kysyä, että miksi en istu tuoliin. Kuten yritin sanoa, persuuksissani on viinirypäleen kokeinen kipeä pukama, joka estää käytännössä istumisen, liikkuminen on hankalaa ja imetyskeskustelun voisit työntää sinne missä peräpukamanikin on... En ehkä sanonut noin pahasti, mutta vastaukseni sisältö oli aikalailla tuota suoruusluokkaa.
Tyttörukka siitä sitten kovin huolestui, ehkä vähän googletteli ja totesi sitten, että katsotaan ensi keskiviikkoon (10 päivän rasva-suppo -käyttökuuri nyt siis ensin täyteen) ja jos ei lähde yhtään paranemaan, niin sitten mennään lääkärille ja hirtetään koko pukama poies.
Koko loppu neuvolareissu meni minulta ihan ohi. Kaiken se tyttö taas mittasi ja tarkisti, mutta en pystynyt keskittymään yhtään hänen juttuihinsa vauvan asennosta, ruokavaliosta, turvotuksesta ja ties mistä. Kotona sitten seuraavana päivänä lueskelin neuvolakortista, että kaikki arvot näyttäisi olevan ihan ok.
Loppuhuipennukseni oli pissinäytteen tikistämisen. Koetin kyllä kertoa, että kaikenlainen pöntöllä kykkiminen saa minut itkemään kivusta, mutta ei sillä ollut paljoa vaikutusta, näyte täytyi antaa. Niinpä itkien näytevessassa lirittelin purkkiin ja meinasin kupsahtaa sinne lattialle, kun kävi niin kipeää.

Nyt odottelen Panadolin maksimiannostus kahdeksatta päivää käytössä, että tulisi se keskiviikko ja pääsisin koettamaan onneani lääkärin luona. Jos sieltä tulee kommenttia, että "kuuluu luonnollisena osana raskauteen ja kyllä se sitten helpottaa, kun olet synnyttänyt ja paine häviää, koita kestää 10 viikkoa!" , niin voitte tod.näk. lukea minusta Iltalehden Perhe-palstalta "Kuopiossa raskaanaoleva nainen riehui neuvolassa - syynä epämukava peräpukama!"

AnnaS. 31+1

 

AnnaS, miksi ihmeessä oottelet keskiviikkoa! Aamulla soitat heti teekoohon ja vaadit päästä heti lääkärille. Kamalaa!!

 

Kerttuliinu, tää onkin just niin kauheeta!
Viimeksi tänään aamulla soitin terveyskeskukseen, jos ois saanu jonkun päivystysajan, mutta sieltä ajanvarausta hoitanut sairaanhoitaja oli samaa mieltä neuvolan tytön kanssa: kyllä 10 päivän kuuriluontoinen rasvailu-suihkuttelu-suppoilu -yhdistelmä täytyy nyt vaan mennä loppuun asti eli keskiviikkoon. Yhdistelmän vaikutuksen pitäisi alkaa viimeistään siis 10 päivän käytön jälkeen ja jos lääkärille menee, niin se vaan kuulemma käskis laittaa lisää rasvaa ja toivoa parasta. Eivät lähde mielellään operoimaan raskaana olevaa kuin ns. viimeisessä hädässä...
Tää ei vissiin ole vielä viimeinen hätä koska pystynhän mm. vielä puhumaan puhelimessa ja nukkumaan siedettävästi Panadolin voimalla

 

Kääk, Anna! Toivottavasti saat PIAN apua tuohon! Ei ole inhimillistä joutua tuosta kärsimään noin pitkään. Itse olisin saattanut marssia jo yksityiselle jos muutoin ei saa apua.

 

Anna, toivottavasti saat pian apua peräpukamaan! Kuulostaa kamalalta vaivalta. Uskomatonta, ettei muka mitään voida/haluta tehdä, vaikka tuosta on noin iso riesa. Onneksi keskiviikkoon ei ole pitkä aika.

Lauwra, oletko muuten ajatellut sektiota vaihtoehtona noiden ahdistusten takia? Mähän edelleen pyörittelen vaihtoehtoja päässäni ja ensiviikon keskiviikkona mun pitäisi tietää, mitä itse haluan. Vaikka eihän sitä tiedä, mitä siellä synnytystapa-arviossa selviää. Jos alatiesynnytys ei vaikka edes ole mahdollinen syystä taikka toisesta. Mun pää ei kestäisi kolmen päivän käynnistelyä osastolla, sen tiedän.

 

Pihla, no mä olen tätä yrittänyt miettiä. Toisaalta se olisi "simppeli" eli olisi tiedossa päivä ja kun on sen kertaalleen käynyt läpi, niin tietää mitä on luvassa. Toisaalta alatiesynnytys on sekä lapselle että äidille parempi vaihtoehto ja siitä palautuu kuitenkin suhteellisen nopeasti, ei mene koko kesä toipilaana. Ja nyt kun on tuo 2v taapero tuossa mukana niin mun on jaksettava senkin kanssa kun isyyslomat loppuu ja kyllähän se hankalaa on sektion jälkeen. Jos lantiokuvista selviää, että sieltä ei lapsi mahdu tulemaan, niin sitten päätös olisi helppo kun se tehtäisi mun puolesta. Ja jos joudutaan käynnistämään niin kyllähän mua huolettaa kohdun/arven repeäminen. Että mieluummin suunniteltu sektio kuin hätäsektio. Kun perkele sais jostain sen kristallipallon tai vaihtoehtoisesti huolettoman pääkopan...

 

Kerttuliinu, tää onkin just niin kauheeta!
Viimeksi tänään aamulla soitin terveyskeskukseen, jos ois saanu jonkun päivystysajan, mutta sieltä ajanvarausta hoitanut sairaanhoitaja oli samaa mieltä neuvolan tytön kanssa: kyllä 10 päivän kuuriluontoinen rasvailu-suihkuttelu-suppoilu -yhdistelmä täytyy nyt vaan mennä loppuun asti eli keskiviikkoon.

Kova kipu on syy päästä lääkärille! Ei se pukama mihinkään katoa päivässä tai kahdessa, jos on tähänkin asti vaan mennyt pahemmaksi.

Vetoa oikeuteen päästä lääkäriin. Sulla on OIKEUS päästä lääkäriin, jos tarvitset lääkäriä. Kukaan ei voi sitä estää tai se on hoitovirhe.

Ja sanot niille, ettet enää kestä.

 

Moikka! Tuolta lokakuisista oli pakko tulla ihan laittamaan kommentointia tännee Kuusamalle!:wave:

Google nyt tuntuu antavan ne pahimmat vaihtoehdot, laittoi sinne mitä tahansa.
Kuopus seilasi aikanaan rt:n ja viiston ja perätarjonnan välillä pitkään, kunnes suostui pysymään raivotarjonnassa rv35+ eteenpäin, mutta ei kiinnittynyt. Neuvolaan ehdin vielä 38+ ja sielläkin täti totesi, että ei ole vielä laskeutunut lantioon kunnolla ja antoi ohjeeksi, että jos synnytys alkaa, pitää soittaa heti vaan synnärrille.

Noh, tyttö lähti syntymään vesienmenolla rv39+2 ja kättärille piti sitten mennä nopeasti ja pyysivät pysymään suht makuullaan matkan ajan.
Ehdin olla reilu tunnin käyrillä ja supistukset oli alkaneet tulla tasaisesti ja napakampina, kun kätilö patisti tyhjäämään rakkoa. Olisi pitänyt pissiä alusastiaan, mutta ei minulta onnistunut selällään ruikkia mihinkään ja hysteerisen nauruni päätteeksi kätilö antoi käydä ihan vessassa.
Tulin takaisin ja kätilö halusi sitten tsekata, ettei napanuoraa ole tullut eteen tms. No ei ollut vaan tyttö oli posauttanut päänsä rakon tyhjentymisen jälkeen heti syvälle lantioon ja siinä pysyi ja sen kyllä tunsikin sitten.
Siitä meni sitten enään 2h ja tyttö syntyi ihan normaalisti ja vauhdilla alateitse.

Ajattelin tuon oman kokemukseni sinulle jakaa, kun itse panikoin noita pahempia skenaarioita myös silloin. Tsemppiä loppu odotukseen sinulle ja toki ihan koko pinkan poppoolle!

Viipulainen

 

Täällä kans tuskastelen pyörivän vauvan kanssa. Se viihtyy aina pari päivää raivotarjonnassa, sitten n. päivän perätilassa ja taas pari päivää raivotarjonnassa ja välissä aina jonkin aikaa viistossa. Tätä pyörimistä on jatkunut jo useamman viikon. En ole vielä sortunut googlettamaan mitään vaan olen saanut pidettyä ajatukset kasassa ja todennut, että ihan turha stressata etukäteen asioita, mitkä hyvin voivat vielä muuttua parhain päin eikä niihin voi itse kuitenkaan vaikuttaa. Katsotaan miltä tuntuu parin viikon päästä Äitini kokoajan muistuttelee, että itse käännyin perätilasta raivotarjontaan 2 vko ennen laskettua aikaa eli onhan tässä aikaa vielä pyöriä.

Minulle on hassua, että monelle synnytyspelkoiselle sektio tuntuu "paremmalta" vaihtoehdolta. Itse työni puolesta sen verran aikaa leikkaussalissa viettäneenä ja myös itse liian usein operoitavana olleelle, sektio olisi pahin painajainen. Kyllä leikkauksessa aina on isommat riskit kuin luonnollisessa synnytyksessä, ellei sitten oikeasti ole kyse väärästä tarjonnasta, isosta vauvasta tmv ongelmasta joka alatiesynnytyksen riskiä lisäisi. Mutta tottakai jokaisen täytyy tunnustella, että mikä itselle on paras vaihtoehto, ilman että joutuu kohtuuttomasti pelkäämään tai jännittämään.

AnnaSlle isot tsempit, toivottavasti saat lääkäriltä avun! Kuulostaa todella ikävältä vaivalta. Kyllä niiden tosiaan täytyy ottaa vastaan kun sanot ettet kestä enää.

Nyt ulos nauttimaan kauniista auringon paisteesta. Jospa nuo koko yön krampanneet jalat siitä vetryisivät...

Hep ja pikkuneiti 32+1

 

Voi AnnaS ja siun peräpukama..hei, huomenna on jo keskiviikko!! Mutta pakko myöntää että tässä aamutuimaan kun tuota luin, oli pakko hymähdellä hymyssä suin, niin elävästi kirjoitit

Meidän tyttö syntyi viistotarjonnassa, en tiedä kiinnittyikö koskaan, raivotarjonnassa oli kuitenkin. Mutta käynnistyksessä me oltiin ja sitten se kolmas päivä kun tyttö lopulta syntyi, niin hieman tahmeasti neiti maailmaan tuli ja sykkeet heitteli, imukupilla lopulta piti avustaa ulos. Pelkäsivät josko napanuora olisi ollut puristuksissa mutta viistotarjonta oli lopulta syynä eli kasvot kohti lonkkaa ja hieman vinossa tultiin. Mutta tultiin kuitenkin!

Käynnistys oli itselle ihan positiivinen kokemus vaikka kolme päivää siihen menikin. Joskus aiemmin jo kirjoittanutkin aiheesta, eka päivä nautittiin suun kautta sytoteekkia eli kypsytettiin paikkoja, seuraava päivä oli ihan omien supistusten kanssa kamppailua ja kun ne illalla hyytyivät, sain ihanan särkylääkeunikombinaation ja vedin yli 10h unta! Seuraavana päivänä saliin oksitosiinitippaan ja kalvot puhki, siellä oltiin sitten vain kuusi tuntia kun tyttö oli maailmassa. Nyt ei kyllä käynnistys kiinnosta ennen kaikkea siksi, että kun on tuo taapero olemassa, ei tahdo olla liikaa erossa ja taaperon takia mies ei voi olla luonani kuten oli esikoista synnyttäessä. Toki synnytykseen tulee mukaan, mutta ei voisi montaa päivää olla osastolla minun kanssa käynnistyksessä.

Täällä jalka on suurentunut, toki turvotuksesta johtuvaa.. mutta hyvin yleistä on että vähintään puolella numerolla jalka kasvaa raskauden aikana. Osalla palautuu ennalleen, osalla ei. Nyt käytän sellaisia suht löysiä Vagabondin tennareita ja ihan peruslenkkarit ulkoillessa. Kaikki kivat työkorkkarit olen suosiolla jättänyt kaappiin, töissä pidän villasukkia

Liitoskivut ovat täällä hieman helpottaneet, ihanaa! Lattialta ylösnousu yhden jalan varassa tuntuu edelleen ikävältä, mutta muuten esim. töissä liikkeelle lähtö onnistuu ilman mummoköpöttelyä. Toivottavasti pysyykin poissa! Oli aika ankeat pari kuukautta kun koko ajan sattui kun vähänkin liikahti..tunnen siis liitokipuisten tuskan!

Catnip82 + kyytiläinen 31+4

 

Lauwra, tosi samat ajatukset kuin sullakin. Vähän toivoisi, että se päätös tehtäisiin mun puolesta ja samat asiat pelottaa ja huolestuttaa kuin sullakin. Kun olisi se kristallipallo... Jos joku voisi luvata, että sektioarpi kestää, vauva mahtuu, eikä synnytys kestä montaa vuorokautta, niin päätös olisi helpompi. Mulla on vielä siitä "hauska" tilanne, että mies ei pysty pitämään lomaa kuin reilun viikon... Ollaankin sovittu, että mun äiti pitää viikon ja mies pitää oman lomansa siihen perään. Siinä mielessä se sektio olisi vähän hankala, mutta toisaalta meillä ei ole pakollisia rappuja kuljettavana (että tarvisi lasta autella rappusissa) ja tyttö on jo sen verran iso, että sille pystyy paljon selittämään asioita ja ainakin tähän saakka on ollut innoissaan vauvoista ja mielellään auttaa monissa asioissa. Tyttöhän auttelee mua jo nyt eläintenkin kanssa toki tuollaisen melkein 2,5 vuotiaan mielialatkin voi ailahdella saman päivän aikana ihan laidasta laitaan. Vaikea päätös, mutta on vaan yritettävä luottaa, että joku ohjaa tekemään sen oikean päätöksen. Hyvin samoja ajatuksia kuitenkin taidetaan käydä läpi ja mulla ainakin lohduttaa tieto, etten ole näiden(kään) ajatusten ja pelkojen kanssa yksin, vaikka se ei sitä päätöstä helpotakaan. Mulle kyllä sanottiin myös, että jos päädytään sektioon mun toiveesta, niin sen sektion voi perua vielä samana aamuna kuin se olisi, jos tuleekin katumapäälle ja haluaakin yrittää alakautta. Jos taas päätyy alatiesynnytykseen, niin sitä päätöstä ei olekkaan niin helppo perua, jos iskeekin paniikki ja ahdistus. Joten jos ei mulla ensi viikon keskiviikkona ole selkeää päätöstä tehtynä, niin valitsen sen sektion, koska sillä saan sitten vaikka lisäaikaa päätöksen tekoon.

Hankala yö taas takana kipujen takia. Pari tuntia tuli taas pyörittyä hereillä. Kylkeä kääntäessä iski niin kova kipu lantioon ja oikeaan lonkkaan, etten meinannut enää uskaltaa liikkua ollenkaan. Pikkuhiljaa kuitenkin helpotti, mutta edelleen varsinkin tuo oikea lonkka tuntuu tosi pahalta. Nuo lonkat on myös yksi huolenaihe alatiesynnytystä ajatellen, kun ne jo muutenkin poksahtelee. Viikon päästä pitäisi olla jo aika selvät sävelet, kun keskiviikkona on päätösten aika.

Nyt kissojen hiekkalaatikoiden kimppuun ja päivävaatteiden vaihtoon, että päästään pihalle. Ihana auringonpaiste! josko ne ajatukset vielä selkiintyisi itse kullakin ja aurinko piristäisi jokaisen mieltä

Pihla 35+2

 

Pihla, jos vaatisit sen lantion kuvauksen? Jos mittojen ja pienen vauvan kanssa on selvää, että tulemaan mahtuu, niin se olisi yksi huolehaihe pois.

Äääääh, taas on koko yö herätty pissalle tunnin välein. Lisäksi lyötiin lämmöt pois yläkerrasta ja nyt on kurkku kipeä. Voi perkeleen perkele.. Jospa tää päivä tästä kuluis, onneksi tulee ystävä kaksosten kanssa kylään niin ei käy aika pitkäksi

 

Kiitos viipulainen ja Catnip kokemuksista ja vertaistuesta! Mä tiedän onneksi järjellä että vauva tulee ulos tavalla tai toisella, jotenkin olen vaan toivonut mahdollisimman luomua synnytystä (siis niin että etenee normaalisti ilman imukuppeja yms.) ja siitä näkökulmasta jännittää. Ehkä mun panikoinnin taustalla suurin tekijä tässä on se, että en luota yhtään mun neuvolatätiin ja -lääkäriin Kaikki on vaan kauhean normaalia eikä mitään oteta vakavasti. Tai sellainen fiilis mulle aina jää joka käynniltä. Pahinta on varmaankin se, että mun asioita ei muisteta ja terkkari kysyy joka kerta samoja juttuja, aivan tyhmiä kysymyksiä. Eilen sanoin että olen nyt nukkunut (lonkkien puolesta) vähän paremmin, ja terkkari kysyi että "pitäiskö sun hommata pimennysverhot?". Miten helvetissä pimennysverhot liittyy mun lonkkiini???

End of avautuminen.

Kuusama ja Vauva-T (joka taisi eilisen panikoinnin johdosta jo kääntyäkin parempaan asentoon) rv 31+4

 

Jos siun lonkat on vaan herkkäunisia ja pimeässä ei satu niin paljon?? päivän naurut!!! Ja muista se, että neuvolan terkkari ja lääkäri ei ole siellä synnytyssalissa, siellä on kätilöt mitkä ovat olleet useammassa synnytyksessä mukana kuin sinä ja lääkärikin tulee mukaan vain jos on todellinen tarve. Itselle tämä auttoi asiaan ensikertalaisena, eli luotin puhtaasti (ehkä sokeastikin) siihen, että olen ammattilaisten käsissä. Luojan kiitos kätilönä oli yli 50-kymppinen rehevä ja rempseä ihminen, jolla huumorinkukka kukki samalla lailla kuin minulla ja miehellä.

Henkilökemiat paljon ratkaisevat tässäkin asiassa elämässä eli pitäisi pystyä muodostamaan hyvä suhde hoitohenkilökuntaan. Neuvolan tädeillä on hyvin suuri painoarvo siinä miten me odottavat äidit suhtaudumme raskauteen ja kaikkeen sen mukanaan tuomaan. Paljon kuitenkin asioita tapahtuu kropassa ja vaikka se onkin ns. normaalia hoitohenkilökunnan mielestä, ei odottava äiti sitä normaalina pidä, varsinkaan esikoista odottava kun ei ole kokemusta. Itse jos olisi näillä kivuilla ja kolotuksilla ollut esikoista odottaessa olisi pää varmasti seonnut huolesta. Nyt osaan olla rennommin ja tiedän, että nämä on normaalia raskauteen liittyvää. Osalla nämä lopuraskauden vaivat ilmenee voimakkaammin ja osalle lievemmin kuten alkuraskauden oireetkin. Yksilöitä ollaan ja yksilöinä meidät tulisi myös hoitaa. Helpommin sanottu kuin tehty... onneksi osaavaa hoitohenkilökuntaakin löytyy!

End of avautuminen part2

Mitäköhän sitä söisi lounaaksi tänään???

 

Hei!

Täällä käyty jälleen kerran sairaanhoitajan paikkeilla. Vaikka parempi mieli ja paremmin voinut, niin ahditusta siis edelleen. Sielläpä ne padot aukesi. Vaikka ahdistanut, niin en ole (pystynyt) itkemään ja nyt sitten niiskutettiin ihan kunnolla. Tosin nyt todella paljon helpompi olo jälleen. Kannustan siis edelleen kaikkia ottamaan apua vastaan varsinkin pääkopan sisäisissä asioissa.
Tsemppiä AnnaS peräpukamiin, itse olen kanssa Kuopion asiakas ja on kyllä ihme, ettei lääkäriaikaa herunut aiemmin. No, huomenna onneksi on keskiviikko.
Kerttuliinu kyselit sydämentykytyksistä. Se on juuri tuollaista, että leposyke huitelee yli 100 oikeastaan ja silloin tuntuu, ettei voi hengittää. Itse olen saanut aikaiseksi pari paniikkikohtausta sillä, että olen sitten puuskuttunut ja alkanut hyperventilointiloida. Nyt siis yritän parin syvän hengen vedon jälkeen hengitellä mahdollisimman rauhallisesti. Ei mikään ihana tunne. Mutta jotenkin niitä tullut enemmän silloin kun hb laskee, joten siihen on sitten yhdistetty...
Jalan kasvamisesta on myös ollut puhe. Minä voisin sanoa, että minulle kävi niin. Ennen esikoista kokoni oli 36-37. Töpsöttelin ekan loppuraskauden isoilla crocsella ja lopussa huomasin, ettei nämä nyt kovin isot olekaan. Raskauden jälkeen ihmettelin, että miten voi olla, että vielä turvotusta jaloissa, kun talvikengät ahdisti. Sitten testailin muutkin ja vain crocsit sopi jalkaan. Ostin isommat talvikengät koko 38. Seuraavana kesänä (poika oli syntynyt syksyllä) tilanne ei ollut muuttunut. Joten kenkävarasto meni uusiksi. Vain leveimmät vanhat kengät eli käytännössä crocsit meni jalaan, muuten piti hankkia muutamat uudet ja kokona oli 38. 37 saattaa mennä vielä, mutta 36 kokoa en ole löytänyt enää mikä menisi. Eli jalka ainakin leventynyt.

 

Lauwra, se olisi yksi huolenaihe vähemmän. Täytyy ensi viikolla keskustella lääkärin kanssa. En tiedä, miten innokkaita täällä ollaan kuvaamaan, jos vauvakin todetaan pieneksi. Tavalla tai toisella se vauva sieltä kuitenkin ulos tulee, eikä siihen ole enää pitkä aika. Olen jotenkin koko ajan ajatellut, että olen ainoa sektioäiti, joka pelkää kohdun repeämistä synnytyksessä, "kun se riski on niin pieni". Vaikka kyllähän se arven kunto ymmärtääkseni katsotaan siinä synnytystapa-arviossa, mutta kun ei sitä koskaan voi tietää... Jotenkin tuntuisi, että jos ei taustalla olisi sitä sektiota, niin olisi huolenaiheita vähemmän mähän olen sitä kohdun repeämistä pelännyt koko raskausajankin enemmän ja vähemmän, vaikka yleensä jos on revetäkseen, niin se tapahtuu juurikin synnytyksen aikana.

Kuusama, sun neuvolan terkka kuulostaa ihan samalta kuin mun! Just sellainen, ettei tiedä mistään mitään ja samat hölmöt asiat kysytään joka kerta. Ja mähän joudun joka kerta mun terkalle selittämään uudestaan ja uudestaan, miksi olen käynyt äitipolilla kontrollissa, vaikka sen kyllä pitäisi tietää... Ekan raskauden terkka oli paljon luottamusta herättävämpi ja sen kanssa kemiatkin kohtasi niin, että neuvolaan oli aina kiva mennä. Nyt tuntuu ihan turhilta käynneiltä. Paitsi viimeksi, kun minut tarkisti opiskelija yksin. Jotenkin luotto opiskelijaa kohtaan oli herännyt jo edellisellä käynnillä (johtuen ehkä siitä, että opiskelija on ollut töissä vauvateholla) ja olin tosi iloinen, kun jäin kaksin sen opiskelijan kanssa viime käynnillä. Tuntui, että siitä käynnistä hyötyikin jotain ja että opiskelija oli paremmin perillä mun taustoista kuin terkka...

Ja synnytyksessähän voi vaatia kätilön vaihtoa, jos jonkun kätilön kanssa ei synkkaa. Muutenkin omaa hoitoaan koskevia toiveita saa esittää. Mä tunsin itseni vähän inhottavaksi ja rasistiseksi, kun esitin toiveen, että synnytystapa-arviossa olisi kunnollista suomea puhuva (äitipolilla on paljon huonoa suomea puhuvia mieslääkäreitä) ja keskustelutaitoinen lääkäri (viime ultrassa oli se tosi vähäpuheinen ja vakava ylilääkäri). Pidän kuitenkin tuota käyntiä tosi tärkeänä just sen takia, kun mulla on näitä pelkoja ja ahdistuksia ja olen koko ajan kahdenvaiheilla. Haluan lääkärin, jolta saan tukea päätökselleni, oli se mikä hyvänsä.

Pari tuntia oltiin ulkona ja teki tosi hyvää, vaikkei omasta pihasta poistuttukaan äsken syötiin ja nyt tyttö katsoo piirrettyä ja kohta saa mennä päiväunille.

 

Ollaankohan me Pihla saman äitipolin/synnärin vaikutuspiirissä, kuullostaa nuo kielitaidottomat mieslääkärit niin kumman tutulta Ja vakava ja vähäpuheinen ylilääkäri. Kohdunulkoisen aikaan sain puhelimessa synnäriltä ohjeeksi että "sina otta uksi burana ja uksi panadol. Jos sina viela kaksi vikoa kipea, sina menna oma terveuskeskus". Jepjep, olis henki lähtenyt noilla ohjeilla.

 

Kuusama, hui, mitkä ohjeet! :O onneksi et jäänyt noudattamaan noita huippuneuvoja ja odottelemaan, että kipu katoaa. Ja juu, ollaan varmaan ja meillä on varmaan sama terkkakin neuvolassa piti listalta katsoa, mutta sullakin näyttää olevan synnärinä vain kukkanen, joten eiköhän me sitten samaan kukkaseen kuuluta... eihän mullakaan kkm:n jälkeen kontrolloitu hcg:tä verestä kuin kaksi kertaa, vaikka se vielä jälkimmäisellä kerralla (6 viikkoa tyhjennyksestä) oli jotain 390... Siinä kohtaa jäin oman onneni nojaan ja kai se kaikki rompe sieltä pikkuhiljaa ulos valui, kun en koskaan kaavintaan joutunut ja tässä ollaan. 13 viikon jälkeen tyhjennyksestä olisin päässyt hcg-kontrolliin, kun kaipailin mun menkkoja. Onneksi ne sitten alkoi samana päivänä, kun sain lähetteen sinne kontrolliin.

Supistaaaaa..... Ei nyt mitenkään kipeästi, mutta melko tukalasti. Ja tuota lantioparkaa. Se ei ole enää ikinä ennallaan.

 

Pihla, muhun ei todellakaan tehoa nää puheet todennäköisyyksistä Esikoisen sairauttakin diagnosoidaan 1-2 vuodessa Suomessa ja niin sekin vaan meidän kohdalle napsahti.

 

Lauwra, joo, sama juttu, ettei tehoa puheet todennäköisyyksistä kuten sanoit, jonkun kohdalle ne aina osuu. Meille sattui viime vuonna useampikin tapaus, minkä piti olla tosi epätodennäköistä, mutta niin vaan omalle kohdalle osui (ja ei, kyseessä ei valitettavasti ollut lottovoitto ). Sen takiahan se pelkokätilö mulle sanoi, ettei mun pelot ole järjellä hallittavissa, kun en sitä järkipuhetta ja todennäköisyyksiä usko. Mies kyllä sanoi mulle, että mun pitää tehdä lotto, kun uskon muutenkin, että se epätodennäköisin mun kohdalle sattuu...

 

Pupumamalle paljon onnea

Pihla, sitä itsekin toivon että vielä ennen vauvan syntymää helpottaisi Ja tosiaan tuo henkinen puoli se tällä hetkellä kaikkein pahin onkin, eikä oikein meinaa keksiä keinoja millä saisi mielialan nousemaan. Jatkuva yksinolo kotona turhauttaa aivan suunnattomasti, ja kun ei tällä paikkakunnalla ole oikein tuttaviakaan (saati sitten ystäviä..), niin todella yksinäistä on tämä elo. lauwra, kovasti olen koittanut keksiä niitä mukavia asioita mitä touhuta, leivottu on paljon (ja tämän takia lihottu ) ja Netflix on kovassa käytössä. Tämä yksinäisyys on vain niin raastavaa ja kun ei ole autoakaan käytössä, ei oikein pääse niitä muualla asuvia ystäviäkään moikkaamaan. Töistä pois jääminen vei ne vähätkin sosiaaliset suhteet mitä minulla tällä kylällä on.

Meille on vielä tulossa ennen vauvan syntymää iso remontti, joten en oikein voi kotonakaan laitella paikkoja valmiiksi kun kaiken joutuu kuitenkin pakkaamaan/suojaamaan ennen remontin alkua. ”Pieni” stressitekijäkin tuo remppa, minähän olen ihan varma että lähden vauvan kanssa synnäriltä anoppilaan parin sadan kilometrin päähän kun koti on kaaoksessa Toivotaan että kaikki hoituu kuitenkin ajoissa!

Viime yönä sain pitkästä aikaa hyvät unet! Ainoastaan KERRAN heräsin vessaan ja pari kertaa vaihtamaan kylkeä kipeiden lonkkien takia. Luksusta! Tällaiset yöt kun jatkuisivat niin sitä jaksaisi paljon paremmin Heti aamusta piti lähteä ulos auringonpaisteeseen, montaa korttelia kivut eivät antaneet taaskaan kävellä, mutta pääasia että hieman pääsee liikkumaan ja nauttimaan keväästä.

Täällä kanssa ahdistusta ja pelkoa ilmassa aika pahastikin välillä. Neuvolassa olen yrittänyt peloista avautua ja pari kertaa käynyt itkemäänkin aivan hillittömästi. Minulle vain on sattunut sellainen terkkari joka ei pahemmin korvaansa lotkauta... Lähinnä tuntuu vaivautuneelta ja kääntää pään pois päin kun itken. Huolta siis ollut koko ajan vauvan voinnista, vauva kasvaa alakäyrillä ja omaan päähän ei jotenkin vain mahdu se, että kaikki nämä kivut, joista minä kärsin, eivät jotenkin vaikuttaisi vauvaan. Minulla siis kipeät supistukset alkoivat jo viikolla 17 ja silloin olin aivan varma että tämä on nyt tässä. Raskaus on kuitenkin jatkunut, edelleen hurja pelko siitä että vauva syntyy ennen aikojaan tai vaihtoehtoisesti kuolee kohtuun. Ei vain jotenkin järjellisesti pysty ajattelemaan että vauvalla on kaikki hyvin, koko ajan vain pelottaa. Ensi viikon neuvolakäynnillä oma terkkari on lomailemassa, joten minulla on joku vieras tyyppi siellä vastassa. Saa nähdä millainen suhtautuminen hänellä on, jos ylipäänsä osaa itse avautua vieraalle ihmiselle. Varsinkin kun vastaanotto on ollut mitä on kun olen koittanut tuntojani neuvolassa purkaa..

Huomenna mies pitää ylityövapaan ja lupasi piristää minua viemällä minut retkelle naapurikaupunkiin Toivottavasti aurinko paistaa ja kivut älyävät pysyä poissa! Joka tapauksessa ihana päästä pois kotoa, vähän uusiin maisemiin hetkeksi. Huomenna siis nautitaan miehen kanssa koko päivä yhteisestä ajasta, syödään hyvin ja shoppaillaan, ei hullumpaa!

Silva ja poju 31+2

 

Tässä on näistä omista oikeuksista potilaana puhuttu, niin vielä sellainen vinkki jonka aikanani sain (ja olen hyvin kiitollinen siitä), että mikäli synnäri on opetussairaalassa, kannattee miettiä etukäteen haluaako opiskelijoita sinne synnytyssaliin.
Olen kuullut, että toiset ovat tykänneet hurjan paljon kun opiskelija on ollut tukena ja pidellyt lämpöpussia yms. Mutta sitten on se toinen puoli, kun kanyylit on pistetty sinne päin ja tiedän jopa yhden tapauksen, joka sai ihan palovammoja liian kuumasta kaurapussista :x Minä ajattelin silloin ekan kohdalla, että haluan mahdollisimman rauhallisen tunnelman, enkä ylimääräisiä silmäpareja. Onneksi kerroin tämän toiveen myös miehelleni, sillä kun minulta kysyttiin jo saliin mentyäni, että haittaako jos kätilöopiskelija tulee synnytykseen mukaan, niin kiertelin aikani ja vastasin sitten että ei haittaa. En jotenkin kehdannut kieltää kun asia esitettiin jotenkin niin nätisti. Onneksi mies tokasi siihen, että me kyllä sovittiin että mennään vähemmällä porukalla ja katsotaan sitten ensi kerralla
Sitten laitettiin kohdunkaulanpuudutetta "onko ok jos opiskelija laittaa?" -Juu, ei.
Mulla loppui avautuminen 8cm:n ja kalvot siirreettiin käsin (auts!) "Meillä varmaan opiskelijat haluais tulla katsomaan." -Sori ei. Itseasiassa jos nyt ei mihinkään vaiheeseen oteta niitä opiskelijoita
Kätilö kertoi kyllä synnytyksen jälkeen, että oli sen takia niitä opiskelijoita niin innoissaan haalimassa, kun oltiin kuulemma niin rauhallisia ja mulla toive pärjätä ilman epiduraalia.
Ymmärrän, että opiskelijoiden täytyy jossain opetella, eikä mulla nyt olisikaan mitään opiskelijoita vastaan kun tilanne ei ole itselle enää uusi, mutta silloin olin jotenkin tosi herkkä synnytyksen suhteen ja halusin rauhallisen ilmapiirin..


Ja pupumamalle onnea rouvautumisesta! Minä rouvauduin esikoisen ristiäisissä, mutta sukunimen pidin ennallaan
Tsemppiä pukamakerholaisille. Mulla ei oo mitään hajua miten nuo pukamat toimii, mutta tuli mieleen kun itselläni epparihaava vähän repes, niin kätilö suositteli NaCl-liuosta (jääkaappikylmää) isoon sideharsoon ja alkkareihin hautomaan. Auttoi turvotukseen ja kiristyksen tunteeseen aivan loistavasti kesähelteillä. Voisko olla apua myös pukamiin, kun se supistaa verisuonia?


Neiti Sievänen 33+

 

Kurja kuulla, että noinkin monella on ikäviä kokemuksia neuvolasta ja terveydenhoitajista/lääkäreistä. Itse käyn aika pienessä neuvolassa ja vaikka siellä aluksi olinkin joka kerta eri "tädin" vastaanotolla niin kaikki olivat kyllä mukavia eikä tullut mitään ihmeellisiä pimennysverhokommentteja. Ja hyperemeesinkin suhteen olivat todella ymmärtäväisiä ja lähetteen sain äitiyspolille sitten, kun sitä tarvitsin.

/ Kauhea avautuminen alkaa
Toista oli sitten sairaalassa tiputuksessa, joidenkin kätilöiden kanssa ei kyllä yhtään synkannut ja monta itkunsekaista valituspuhelua soitin miehelle kun piti purkaa sitä ahdistusta. Siellä näytti olevan eri kätilöillä ihan erilaiset ajatukset siitä, miten mua edes tulisi hoitaa. Aina kun vointi parani hetkeksi niin toiset olivat heti ottamassa tippaa pois, vaikka olin pyytänyt, että se voisi olla niin kauan, että saan edes vähän painoa takaisin, koska vain silloin, kun oli tippa oli parempi olla ja ruokahalukin pikku hiljaa palaili. Tästä sovittiin yhden kätilön kanssa, että annetaan tippa nyt olla, mutta yökkö sitten mun aneluista huolimatta ei laittanutkaan uutta tippaa, koska "pissa-arvot on normaalit" (kiitos tiputuksen...). Tai laittoi sitten tunnin päästä, kun aloin oksentamaan ja ketoaineet taas tuli plussalle. Muutaman päivän jälkeen alkoivat kummastelemaan sitä, etten halua mennä kotiin "yrittämään", josko siellä olo parantuisi. Sanoin, että ei se siellä parannu, jos se sairaalassa menee aina takaisin oksenteluksi, kun tiputus lopetetaan. Että sellainen tilanne olisi kotona ja tulisin taas parin päivän päästä uudestaan. Mutta heidän perustelunsa oli, että "niin ne kaikki muutkin tekee". Itsestä se vaan kuulosti kauhealta kehon rääkkäykseltä, että aina pitää odottaa, että keho alkaa tuottamaan myrkkyjä, että voi mennä sairaalaan. Mä olin siis vielä laihtunut 5 kiloa enkä edes pystynyt kävelemään suorassa, kun vatsaa koski. Minulle siis sairaala tuntui turvallisemmalta ja fiksummalta paikalta olla. Kaiken huippu oli se, kun joku psykiatri/vastaava tuli juttelemaan ja alkoi tivaamaan tarkemmin syitä siihen, miksen mene kotiin, onko mieheni väkivaltainen jne |O. Yritin selittää että ainoa syy on, että kotona en pysty mitään muuta tekemään, kuin makaamaan vessan lattialla oksentamassa ja sen takia en halua mennä kotiin, kun en pysty tehdä ruokaa (saati sitä syömään) eikä mies pysty olla koko päivää minua hoitamassa. Sairaalassa sentään pystyin tiputuksessa syömään kylmiä kiisseleitä. Vaikka tähänkin eräs kätilö sanoi, että ei ole mahdollista, että saisin ruokahalun takaisin tiputuksessa, koska tiputuksessa keho saa tarpeeksi sokereita eikä silloin ole ruokahalua. Suu auki siinä sitten yritin sanoa, että no kyllä vaan on mahdollista, johon vastaus oli mumina "no onpa se sitten outoa". :stick: Onneksi synnytykseen sitten tiedän, että on mahdollisuus pyytää toista kätilöä. Taisivat itse asiassa tuollakin itse vähän vaihdella vuoroja niin, että loppupeleissä en sitten sitä kaikkein "pahinta" enää nähnytkään...
Kauhea avautuminen päättyy /

 

Mamira. No jo on sullaki ollu urpot hoitajat siellä :'D kauanko sit loppupeleissä olit sairaalassa ja helpottiko pahoinv? Vai jatkuko kotona sitten vielä..
Hyi, oikein puistattaa ajatella sitä alun oksentelua.. Edelleen saa yks biisi jota sillon kuuntelin puklun nousemaan kurkkuun!!

Silvalle iso hali ja jaksamista.. Onneksi huomenna tiedossa kiva päivä sulla!

Peloista... Mua ei synnytys vielä pelota. Tottakai mietin sitä paljon mutta jotenki en osaa pelätä ku en kuitenkaan kymmeniä synnytystarinoita kuulleena tiedä mitä se on. Voi olla, et ahistus ja pelko tulee sit lähempänä.. Mut vielä on jotenki rauhallinen olo ja aattelen et oon ammattilaisten käsissä ja ne tietää mitä tehä ja kertoo mulle mitä mun pitää tehä. Pysyis tää olo vaan sinne asti! Opiskelijoista en osaa sanoa, emmä ainakaan antais niitten mitää puudutuksia tms laittaa.. Ja kai siel voi kesken kaikenkin toivottaa tervemenoa jos joku tonttu opiskelija siinä pööpöilee..

Ootteko ihmiset kokeillu niitä kaalinlehtiä lonkankolotuksiin!? Täällä joku muinoin kertoi sen auttaneen.. Ja mun raskaana oleva sisko oli kääräissyt jomottelevaan. pohkeeseensa ja olipa helpottanut
Mä ainaki käyn tyhjentää lähikaupan kaalilaarit heti kun kivut minuun rantautuu.

Kerttuli ja muljahteleva mahansa 30+6 (jes huomena poksuuuuu!)

 

Minä se viehkosti vuorasin lantionseutuni kaalinlehdillä ja kelmulla pahimpien kipujen aikaan Ja ne toimi kyllä tosi hyvin, pitää vaan muistaa ensin rikkoa se kaalin rakenne esim. kaulimella, haarukkakin toimii.