Ope ei pyyhkinyt pyllyä

  • Viestiketjun aloittaja vihainen äiti
  • Ensimmäinen viesti
"Leijonaemo"
[QUOTE="sipsi";30482408]Olen sitten varmaan kylmä/ julma ihminen, mutta en todellakaan koskaan ole odottanut lapseni harrasteopettajien avustavan vessa-asioissa.

Toisaalta en kyllä niin pientä, joka ei moisista asioista selviydy, jättäisi yksin harrasteeseen. Ihan siksikin, jos sattuisi jokin kakkahätää isompikin asia :) Olisin paikanpäällä auttamassa.[/QUOTE]
Se kakkahätää isompi asia voi sattua sille eskarilaisellekin.

En minäkään innoissani toisten lasten peppuja pyyhi, mutta pyyhin jos sellainen tilanne tulee eteen. Mutta edellisten kirjoitusten perusteella karrikoidusti sanottuna vasta 5-6 vuotias voi aloittaa harrastukset, jos äiti tjm. ei ole mukana siltä varalta että tulee kakkahätä kesken tunnin. Tämähän on ihan naurettavaa. Meidän muksu taitaa olla poikkesutapaus, kun ei osaa peppuaan pyyhkiä, koska en ole nähnyt kenenkään toisten lasten vanhempien jääneen notkumaan nurkkiin muskari/tanssi tuntien ajaksi.

Lainaus MLL sivuilta:
Lapsi voi oppia pyyhkimisen pissan jälkeen n. 3–4-vuotiaana ja kakan jälkeen n. 5–6-vuotiaana. Yksi eskarivuoden hyvä tavoite on opetella itse pyyhkimään pissan ja kakan jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja missä lukee;30482504:
missä lukee että kyseessä on tyttö ja naisope? itselle tuli luulo pojasta
En muista, että opettajan sukupuoltakaan olisi mainittu. Kysymyksessä voi siis olla myös 7-vuotias tyttö ja miesopettaja. Palstamammat olisivat varmaankin mielissään, jos kaikki harrastuksia vetävät miehet tulisivat kouluikäisten tyttöjen vessakäynnille mukaan tarkistamaan, että pyyhkiminen varmasti sujuu hyvin ja turvallisesti? Voihan olla, että lapsi ei uskalla pyytää apua.
 
"leijonaemo"
[QUOTE="haloo";30482395]No jos tietää ettei se oma lapsi suoriudu jostain asiasta, niin miksi ihmeessä jättää se yksin, jos on mahdollisuus että syntyy tuollainen tilanne??? Mä oon vetänyt vuosia lasten liikuntaryhmiä ja yhtään kakkaa en ole pyyhkinyt, enkä pyyhi. Se ei kuulu mulle. Lapset pääsevät ryhmään vasta kun osaavat hoitaa vessassa käynnin itse. Tai sitten vanhemmat tulevat auttamaan. Jokaiselle vanhemmalle tämä on ollut ok. Kukaan ei ole vaatimalla vaatinut, että kyllä meidän Irmelin peppu on pyyhittävä, koska normaalisti vanhemmat ymmärtävät, että soitonopen tai liikuntaohjaajan tehtävä on jokin ihan muu kuin lasten vessatus[/QUOTE]

Ymmärrän kantasi täysin. Ja se on ok, jos ehtona tunnillesi pääsemiselle on se että lapsukaiset suoriutuvat vessassa käynnistä itse. Mutta minun lapseni tanssi tai muskari papereissa ei ollut mainintaa tällaisesta. Jos totta puhutaan, minulle ei tullut pieneen mieleenikään että minun ehkä pitäisi olla koko muskari/tanssi tunnin ajan odottamassa, jos lapselleni sattuu tulemaan kakkahätä. Tottakai aina ennen tuntia lapsi käy vessassa, mutta koskaan ei tiedä milloin hätä yllättää.

Mutta, tämä koko keskustelu on ihan loputon suo.
 
Tsemppiänyt
Ap ei kertonut että lapsi on tyttö mutta hienosti ap: kanssa samaa mieltä olevat osaavat tämän kertoa! :D tekstien tyyli täsmää ja niin taitaa ip osoitekin. Ap soo soo.

Totuus nyt vaan on se että sinä mokasit kun et ollut lapsellesi pyllyn pyyhkiää järjestänyt. Vieraalla tai edes tutulla aikuisella ei ole tähän velollisuutta josse ei kuulu työnkuvaan. Et tätä tajunnut sillä et mieti asioita muiden kannalta ja koet omat mielipiteesi tärkeämmäksi kuin muiden.

Nyt vaan asiassa eteenpäin. Ensimmäisenä kerrot lapselle että et enään aijo pyyhkiä peppua enään ikinä. Lapsen on pakko se pyyhkiä, sinä tarkastat onko puhdas ja jos ei lapsi jatkaa ja siellä vessassa ollaan kunnes on puhdasta ja lapsi tehnyt sen itse ja sen jälkeen palkitaan. Vessasta ei lähdetä ennen kuin lapsi itse on pyyhkinyt puhtaaksi!!!!! Viikossa kahdessa on ogelma selätetty. Nyt ap: lle tsemmppiä!
 
joopa taas joo
Muskari- tai tanssiryhmässähän seuraa kyllä katastrofi jos ohjaaja (yleensä näin pienillä ei ole opettajia vaan niitä sanotaan ohjaajiksi) lähtee yhden kanssa vessaan ja jättää viisitoista muuta keskenään...

Aloittaja eli leijonaemo voisi nyt pikkasen tarkistella näkemyksiään ja miettiä vähän asioita toistenkin maailman ihmisten kannalta. Niin se vaan on, että se lapsi on kasvatettava maailman muotoon sopimaan, kun hankala tai itse asiassa mahdoton homma tulee yrittää muovata loppua maailmaan mun lapseni muotoiseksi.
 
eräs vaan
Lainaus MLL sivuilta:
Lapsi voi oppia pyyhkimisen pissan jälkeen n. 3–4-vuotiaana ja kakan jälkeen n. 5–6-vuotiaana. Yksi eskarivuoden hyvä tavoite on opetella itse pyyhkimään pissan ja kakan jälkeen.[/QUOTE]

No kyl hiukka ihmetyttää nää ohjeistukset.. Kyl nyt jumankekka eskarilaisen täytyy jo osata vessa asiansa itse hoitaa!!! kun ne jo 4-5 vuotiainakin osaa, täytyy olla sit jo muksussa tai vanhemmissa vikaa jos ei osaa!!!! Se on nää nykyajan vanhemmat kun tehdään muksuista ihan uusavuttomia apinoita!! Ja jos ei sun muskus itse näistä selviydy kun on harrastuksessa, niin kyllä se on sen vanhemman velvollisuus sit odotella sen aikaa siellä!!!
 
"Leijonaemo"
Papereissa! :D :D :D Eli pitäisi kirjallisesti ilmaista että ei, en aio todellakaan pyyhkiä irmapetterin haisevaa persettä :D
Ja juurikin tämä kommenttien luonne. Ivallinen. Irmapetteri, haiseva perse. Just. Voisihan sen papereissa manita, vaikka tyyliin; harrastetunnille osallistuminen velvoittaa sen, että lapsi toimii itsenäisesti vessassa. tai jotain. En mä tiedä. Mutta ihmettelen vaan yhä kommenttien luonnetta. Tosin mitä muuta sitä voikaan odottaa netin keskustelupalstoilla..
 
"Leijonaemo"
Nyt mulla meni ohi. Minäkö olenkin nyt yht'äkkiä aloittaja? No, ihan miten vaan, voin olla vaikka pääministeri jos joku niin haluaa. Hieman vaan huvittaa tää salapoliisitoiminta. Kirjoitustyyli täsmää ym. Oi ja voi.
Jos lukisitte tekstejäni hieman tarkemmin, huomaisitte että ymmärrän myös sen kannan, ettei ole open työtä pyyhkiä lapsen peppua. Ja nyt itse otan lapseni harrasteopettajien kanssa asian puheeksi ja jos he toivovat minun odottavan oven takana kakkahädän varalta, näin teen. Kyse oli aloittajan tilanteesta. Ja yhä olen sitä mieltä että soitto-open olisi pitänyt pyyhkiä tytön/pojan(sukupuolella ei lienee tässä asiassa merkitystä) peppu, kun lapsi apua tarvitsi. Tuossa aiemmin joku kirjoitti että ei ole edes tutun vastuulla pyyhki lapsen peppua. No helvetti, eihän lasta voi laittaa edes kaverin luokse leikkimään, jos kakkahätä yllättää eikä kaverin äiti halua peppua pyyhkiä.
 
Kivionkova
Et voi olettaa kaverilta, et keltään ellet sitä kysy. Mistä tiedät vaikka kaverillasi olisi vaikka sormessa haavassa herpes jota sinä luulet ihottumaksi mutta häpeissään ei sitä kerro? Kaikki aikuiset eivät pidä lasten kakasta ja se ei tee heistä yhtään sen epänormaalempia. Olen hoitaja ja eritteet ovat osa työtäni ilman ongelmaa, tiedän myös että tuntemattoman ihmisen ulosteeseen koskeminen ilman suojavälineita on todella riskialitista ja on törkeää olettaa että kukaan vieras tai edes läheinen olisi velvoitettava pistämään mahdollisesti oma terveytensä riskiin, sillä et taaskaan tiedä mitä immuniteettiin vaikuttavia sairauksia heillä on.
 
"Ami"
Tilanne on hankala, ja tavallaan ymmärrän sekä äitiä, että opettajaa. Ennen omien lasten syntymää, kyllä olisin minäkin kieltäytynyt pyllyn pyyhinnästä. Joskus hoidimme miehen veljenpoikaa, mutta onneksi häntä ei tarvinnut autta vessassa.

Nyt kun omat muksut ovat avun tarvinta iässä ja muksuilla käy kaverikyläilijöitä, niin ilman muuta autan myös vieraita lapsia. Siihen on niin tottunut, ettei enää voi oikein käsittää, miksi aikuinen ei voi olla reilusti aikuinen ja auttaa apua tarvitsevaa lasta vaikka hän ei olisikaan oma muksu.

Useista vastauksista kaikuu se, että vastuun ottaminen muistakin ihmisistä kuin vain itsestä, on monilla kateissa. Luulisi että ainakin lapsia saaneilla tuota yhteisvastuuta kaikista ympärillämme elävistä ihmisistä löytyisi. Itse asiassa suomessahan ON auttamisvelvollisuus, jos toinen ihminen on hädässä. TOsin sitä ei voine soveltaa tähän juttuun.

Mutta poittini on vain se, että jos piano-opella ei ole omia muksuja, tilanne on todennäköisesti outo, eikä hän varmastikaan ole ymmärtänyt lapsesi tarpeita. Mutta se ei ole syy vaihtaa opettajaa, vaan teidän on käytävä keskustelu aiheesta ja laspsenne erityisavuntarpeesta, jotta tilanne ei toistu. Jos itse näytät suuttumuksesi lapselle, hän paisuttelee asiaa mielessään vielä isommaksi, kuin se jo on.
 
"Leijonaemo"
Et voi olettaa kaverilta, et keltään ellet sitä kysy. Mistä tiedät vaikka kaverillasi olisi vaikka sormessa haavassa herpes jota sinä luulet ihottumaksi mutta häpeissään ei sitä kerro? Kaikki aikuiset eivät pidä lasten kakasta ja se ei tee heistä yhtään sen epänormaalempia. Olen hoitaja ja eritteet ovat osa työtäni ilman ongelmaa, tiedän myös että tuntemattoman ihmisen ulosteeseen koskeminen ilman suojavälineita on todella riskialitista ja on törkeää olettaa että kukaan vieras tai edes läheinen olisi velvoitettava pistämään mahdollisesti oma terveytensä riskiin, sillä et taaskaan tiedä mitä immuniteettiin vaikuttavia sairauksia heillä on.
Puhut asiaa. En ole ajatellut asiaa tuolta kantilta. Mutta on se vaan kuitenkin hölmöä kysyä lapsen kaverin äidiltä, että jos meidän tytöllä sattuu tulemaan kyläilyn aikana kakka, niin voitko pyyhkiä sen pepun.
 
Opelis
Paska lähtee käsistä pois ihan pesemällä. En kyl tajua miten voi olla niin vaikeeta pyyhkiä lapsen pylly. Oli se sit pieni tai iso muksu.Jos mein poikien kaverit tarvii apua vessassa ni jelppaan ihan mielelläni. Enkä yleensäkään ketään pulaan jätä ja varsinkaan lasta. Autan apua tarvitsevaa.Ihme nirppanokkii täällä.
 
"karvajalka"
[QUOTE="Leijonaemo";30484234]Ja juurikin tämä kommenttien luonne. Ivallinen. Irmapetteri, haiseva perse. Just. Voisihan sen papereissa manita, vaikka tyyliin; harrastetunnille osallistuminen velvoittaa sen, että lapsi toimii itsenäisesti vessassa. tai jotain. En mä tiedä. Mutta ihmettelen vaan yhä kommenttien luonnetta. Tosin mitä muuta sitä voikaan odottaa netin keskustelupalstoilla..[/QUOTE]

Se on it-ses-tään-se-vyys että pärjää itse tai sitten mammakulta käsi ojossa odottaa ulkopuolella! Piste! Vain tarhassa, hoitajan luona jne voit automaattisesti olettaa että perse pyyhitään. Muualla ei. Jos lapsesi harrasteohjaaja on sen tehnyt, se on ihan ylimääräistä ekstraa.
 
viera.s
Alkuperäinen kirjoittaja tytönjapoikienmamma;30465705:
Kuopukseni (tavislapsi) pelaa jalkapalloa ja on harkoissa minun vastuulla, seuraan harjoituksia paikan päällä. Valmentajan tehtävä on valmentaa, ohjata harjoituksia, MUTTA jos lapselleni (5v) tulee jokin hätä (kakka, pissa...tmv) tarve, niin olen valmiina auttamaan. Näin se menee.
Meidän jalkapalloharkoissa 5-vuotiaat jätetään kyllä jo yksinään treeneihin. Ei kaikkiin tiloihin kaikki vanhemmat oikein mahtuisikaan paikan päälle odottelemaan. Myös vanhempainillassa on asia varmistettu ja valmentaja ollut sitä mieltä, että harjoituksiin ei vanhempien tarvitse jäädä. Näin ollen oletan, että valmentajat auttavat lapsia myös mahdollisissa hätätilanteissa. Tai sitten soittavat vanhemman paikalle hoitamaan asian.

Tosin uskoisin, että lapseni selviytyisi pyyhkimisestä ihan itse, vaikka kotona kakalla käymisen jälkeen huhuileekin minua pyyhkimään. Mutta on sitä itse pyyhkimistä kuitenkin harjoiteltu, luulisin että lapsi pyyhkii mieluummin itse kuin pyytää valmentajaa pyyhkimään. Tai jos pyytäisikin, ei traumatisoituisi vaikka valmentaja kieltäytyisi, vaan hoitaisi parhaimman mukaan asian itse.
 
"näinpä"
[QUOTE="mies ja isä";30481322]Niinpä, missä on sydämen hyvyys? Kun pyydän suihin ottoa naiselta niin ei jumalauta saa kun haistattelua. Ja kun pyydän panolle päästä niin paskat, ei vaikka olisin kaljat maksanut. Semmosia ne on suomalaiset naiset ja äidit voi sanonko mitä.[/QUOTE]

:D
 
"Kolmen lapsen äiti"
Ihme porukkaa täällä näine mielipiteinensä!!! Mein typy aloitti 3-vuotiaana voimistelun ja ohjaajat toivoivat ettei vanhemmat jää sinne tunnin ajaks notkumaan. Muistan kun joku äiti kysy et no mitäs jos tulee se isompi hätä. Ohjaaja sano et mitä sitten, hoidetaan homma pois ja jatketaan tuntia. Ja tietääkseni useimmissa harrateissa be lapset on siellä ohjaajan vastuulla. Ja mitä vastuuseen tulee, ni tuntuu et sitä ei tän keskustelun äitit halua ottaa kun niistä omista lapsista. Itsekästä.
 
viera.s
[QUOTE="Kolmen lapsen äiti";30486680]Ihme porukkaa täällä näine mielipiteinensä!!! Mein typy aloitti 3-vuotiaana voimistelun ja ohjaajat toivoivat ettei vanhemmat jää sinne tunnin ajaks notkumaan. [/QUOTE]

Joo, me ollaan nyt tosiaan jätetty 5-vuotias lapsi vakiharrastukseensa yksin, kun käytäntö ja ryhmä vaihtui. Paikalle jäämistä ei ole sentään suoranaisesti kielletty, ei siis haittaa jos muutama vanhempi jää, mutta kaikki ei mahtuisi, joten poistuminen on suotavaa. Mutta lapsemme kokeili kerran reilu vuosi sitten jumppaa, olikohan silloin juuri täyttänyt 4 vuotta tai sitten vähän alle. Sinne ei vanhemmat saaneet jäädä ja harrastusta ei kyllä sitten voitu jatkaa, koska lapsi ei ollut silloin vielä valmis jäämään yksin eikä kertakokeilun jälkeen halunnut mennä uudestaan. Mutta kakkahätäongelma ei tullut edes mieleen, uskon että olisivat siinä sentään auttaneet, kun kerran 3-4-vuotiaat lapset piti yksin harrastukseen jättää. Eihän sen ikäisistä varmaan kukaan osaa pyyhkiä isomman hädän jälkeen.

Näissä harrastuksissa, joihin pienet lapset pitää jättää yksin, ohjaajat mielestäni ovat vastuussa myös tällaisista asioista, vaikka ei olisi nimenomaisesti mitään sovittu. Oletan, että pieniä lapsia ohjaavat tietävät suurinpiirtein minkä ikäisiltä voi mitäkin odottaa, eikä ikätason normaalit avuntarpeet saisi tulla yllätyksenä.
 
soitonope
Nyt onkin kyse koululaisesta ja musiikkiopistosta, ei 3-4 -vuotiaiden jumpasta tms. Eli kaksi täysin eri asiaa. 3-4 vuotiaan, 5-vuotiaankin vielä ymmärtää. Soittoharrastuksessa muuten näiden pikkuoppilaiden kohdalla ainakin itse toivon että vanhemmat seuraisivat tuntia, että voisivat valvoa vähän syrjäsilmällä kotona harjotellaanko oikein. (Oikea soittoasento yms)
 
"zeebra"
...miten olisit reagoinut, jos lapsesti olisi tullut kotiin selittäen, että soitonope hiplasi hänen takapuoltaan?
Niinpä. Veikkaan, että ko. opettaja ottaa niskoilleen mielummin yhden itsekeskeisen äidin raivon, kuin tutkinnan lapsen lähentelystä. Ensimmäinen vaihtoehto voi vituttaa hetken, toinen pilata koko uran ja elämän.
 
"leijonaemo"
Nyt onkin kyse koululaisesta ja musiikkiopistosta, ei 3-4 -vuotiaiden jumpasta tms. Eli kaksi täysin eri asiaa. 3-4 vuotiaan, 5-vuotiaankin vielä ymmärtää. Soittoharrastuksessa muuten näiden pikkuoppilaiden kohdalla ainakin itse toivon että vanhemmat seuraisivat tuntia, että voisivat valvoa vähän syrjäsilmällä kotona harjotellaanko oikein. (Oikea soittoasento yms)
Oli sitten kyse 3-5 vuotiaasta tai 7-vuotiaasta, ihan samaa kakkaa sieltä pepusta tulee. Jos lapsi apua tarvitsee, hänen sitä kuuluu saada. Aloittajan tilanteessa taisi olla kyse juurikin siitä, että hän tarvitsi apua. (Tähän sottaamiseen liittyvän pelkotilan takia). Olisihan aloittajan pitänyt soitto-opelle kertoa kakkaamiseen liittyvästä ongelmasta, mutta näin hän ei kai ollut tehnyt. Tilanne saattoi tulla opettajalle yllätyksenä, mutta onhan se nyt helvetin outoa ettei sitä peppua voinut pyyhkiä. Aloittajan kasvatustapoja on täällä kovastikin arvosteltu, mutta minusta se ei liity tähän asiaan, ei sitten niin mitenkään. Miten voimme arvostella, kun emme ihmistä emmekä heidän tilannettaan tunne. Mitä siihen pepun pyyhkimiseen tulee, niin en ymmärrä miten se voi olla kenellekään äidille ongelma. Jos on kovin pöpökammoinen, vinyylihanskat käteen sitten ja käsidesillä lotraamaan. Ja eiköhän se oli erittäin harvinaista, että lapsen pepun pyyhkimisestä jonkun pöpön saisi. Käsipesu saippualla riittää minulle.
 

Yhteistyössä