Pettäjistä ko harva voi kuvitellakkaan olevansa pettämättä, tai voihan ne! Mut aika harvoin ne on. Poikkeuksia tosiaan on. Mutta, eikös sillä oletuksella lähetä suhteeseen että ollaan sitte vaan me kaks, ei muita. Eikö jokasella ole oikeus ajatella että on sille toiselle vain se ainoa, ei tarvi pelätä tauteja ja toisen suhteen lapsia tulevaksi...? Olen itekki antanu anteeksi pettämisen, kannattiko? No ei. Mut jollaki muulla voi kannattaa, mistä sen tietää toisten suhteista mistä se pettäminen johtuu. Pelko sitoutumisesta tms... Joskus voi olla ihan hyväki pettää jos toinen on sellanen että se antaa sen anteeksi, siitä voi saaha lujuutta parisuhteelle.Mun mielestä on ihan järjenvastaista sanoa, että jos ei kykene antamaan anteeksi pettämistä, ei kannata perustaa parisuhteeseen perhettä. Miksei niinpäin, että jos ei kykene olemaan yksiavioinen, ei ryhdy sellaiseen suhteeseen? Ihastumista ei voi valita, mutta teot voi. Harva sitäpaitsi voi suhteeseen ryhtyessään aavistaa, miten reagoi petetyksi tulemiseen ja pystyykö anteeksiantoon. Mä en ymmärrä sitä lähtökohtaa, että jättää seurustelematta siksi, että pettäminen on mahdollista joskus, ehkä. Sama kuin olla istumatta autoon, koska se _saattaa_ törmätä johonkin ja tulla onnettomuus.
Mut silti. Lapsille EI haukuta toista vanhempaa. EI EI ja EI. Äläkä kysy miksi...
Ja pyyän jo valmiiksi anteeksi jos en pysty järjestelmällisesti ja järkevästi vastaamaan kysymyksiin ja ajatuksiin, mulla ei tämä pää toimi nykyään ihan niinku pitäs, syytän sairautta, joka ei oo lapsenkengissä ennää. =)
Ja korostan että vaikka tuossa yhessä välissä sanoin että pettäminen on hyvä niin en tarkota että se ois hyvä, vaan joissaki suhteissa siitä on ollu hyväksi...
Viimeksi muokattu: