petin ja nyt mies haukkuu mua lapsille

Mun mielestä on ihan järjenvastaista sanoa, että jos ei kykene antamaan anteeksi pettämistä, ei kannata perustaa parisuhteeseen perhettä. Miksei niinpäin, että jos ei kykene olemaan yksiavioinen, ei ryhdy sellaiseen suhteeseen? Ihastumista ei voi valita, mutta teot voi. Harva sitäpaitsi voi suhteeseen ryhtyessään aavistaa, miten reagoi petetyksi tulemiseen ja pystyykö anteeksiantoon. Mä en ymmärrä sitä lähtökohtaa, että jättää seurustelematta siksi, että pettäminen on mahdollista joskus, ehkä. Sama kuin olla istumatta autoon, koska se _saattaa_ törmätä johonkin ja tulla onnettomuus.

Pettäjistä ko harva voi kuvitellakkaan olevansa pettämättä, tai voihan ne! Mut aika harvoin ne on. Poikkeuksia tosiaan on. Mutta, eikös sillä oletuksella lähetä suhteeseen että ollaan sitte vaan me kaks, ei muita. Eikö jokasella ole oikeus ajatella että on sille toiselle vain se ainoa, ei tarvi pelätä tauteja ja toisen suhteen lapsia tulevaksi...? Olen itekki antanu anteeksi pettämisen, kannattiko? No ei. Mut jollaki muulla voi kannattaa, mistä sen tietää toisten suhteista mistä se pettäminen johtuu. Pelko sitoutumisesta tms... Joskus voi olla ihan hyväki pettää jos toinen on sellanen että se antaa sen anteeksi, siitä voi saaha lujuutta parisuhteelle.

Mut silti. Lapsille EI haukuta toista vanhempaa. EI EI ja EI. Äläkä kysy miksi...

Ja pyyän jo valmiiksi anteeksi jos en pysty järjestelmällisesti ja järkevästi vastaamaan kysymyksiin ja ajatuksiin, mulla ei tämä pää toimi nykyään ihan niinku pitäs, syytän sairautta, joka ei oo lapsenkengissä ennää. =)

Ja korostan että vaikka tuossa yhessä välissä sanoin että pettäminen on hyvä niin en tarkota että se ois hyvä, vaan joissaki suhteissa siitä on ollu hyväksi...

 

Siis miks helvetissä lapset kuulus sekottaa aikusten asioihin? Ei ne halua eikä niitten kuulu tietää, niille molempi vanhempi on tärkeä ja rakas, teki ne mitä vain, no ei ehkä mitä vain mutta pettäminen ei ole sieltä raskaimmasta päästä niinku joku murha tai muut...

Ei SE, ettei lapsille piä toista vanhempaa, sitä pettäjää haukkua, tarkota sitä etteikö me aikuset täällä halveksittais tekoa. Lapset on lapsia, ja niitten kuuluu ellää niinku lapset, luulekko että ne ajattellee niinku aikuset, ehei, niillä mennee pasmat sekas ko ne miettii ketä tässä pitäs inhota ja miks ja onko pakko...

Hmm, ehdotukseni kerran pitää siis muuttaa muotoon ei kertaakaan. Asia selvä ja vihreää ruohoa (sieltä aidan toiselta puolelta) haukkaamaan!

 

Hmm, ehdotukseni kerran pitää siis muuttaa muotoon ei kertaakaan. Asia selvä ja vihreää ruohoa (sieltä aidan toiselta puolelta) haukkaamaan!

Lasten kuullen, ei kertaakaan. Jos ei toinen vanhempi ole ihan täys mulkkumuro joka on vaaraksi lapsille ja täytyy selittää miksi lapset ei saa sen matkaan mennä jos se tulee keinuilta hakemaan... Se on ihan kamalaa jos lapsi joutuu kuulemaan ko toista rakasta vanhempaa sätitään ja puhutaan paskaa ja haukutaan. Harvapa sitä tietää mitä siellä lapsen mielessä sen jälkeen liikkuu...

 

Muista, että vain yksi nimimerkki per ketju.

 

Mun mielestä on ihan järjenvastaista sanoa, että jos ei kykene antamaan anteeksi pettämistä, ei kannata perustaa parisuhteeseen perhettä. Miksei niinpäin, että jos ei kykene olemaan yksiavioinen, ei ryhdy sellaiseen suhteeseen? Ihastumista ei voi valita, mutta teot voi. Harva sitäpaitsi voi suhteeseen ryhtyessään aavistaa, miten reagoi petetyksi tulemiseen ja pystyykö anteeksiantoon. Mä en ymmärrä sitä lähtökohtaa, että jättää seurustelematta siksi, että pettäminen on mahdollista joskus, ehkä. Sama kuin olla istumatta autoon, koska se _saattaa_ törmätä johonkin ja tulla onnettomuus.

Ei ihminen peloilleen mtn voi. yksi äiti kuka oli menettänyt ainoan lapsensa sanoi että onneksi minun ei enää tarvitse tehdä lisää lapsia ettei tarvitse kokea samaa traumaa uudestaan. Pettäminen on monille yhtä kuin jättäminen ja tuntuu äärimmäisen pahalta. Ihan luonnollista ettei sellaisesta jokainen toivu eli ei ryhdy uuteen suhteeseen silkasta pelosta.

 

Ei ihminen peloilleen mtn voi. yksi äiti kuka oli menettänyt ainoan lapsensa sanoi että onneksi minun ei enää tarvitse tehdä lisää lapsia ettei tarvitse kokea samaa traumaa uudestaan. Pettäminen on monille yhtä kuin jättäminen ja tuntuu äärimmäisen pahalta. Ihan luonnollista ettei sellaisesta jokainen toivu eli ei ryhdy uuteen suhteeseen silkasta pelosta.

Tarkoitin kun tässä ketjussa sanoi moni, että ei pitäisi ryhtyä parisuhteeseen, jos ei voi antaa pettämistä anteeksi. Musta ihan naurettava ajatus. Pitäähän se luottamus silti lähtökohtaisesti olla vaikka monet pettävätkin.

 

[QUOTE="Mymy";30294212]Kaikki nyt vain eivät ajattele noin. Tai vaikka ajattelisivatkin, niin todellisuuden läjähdys kasvoille saattaa muuttaa kaiken. Tylyä syyttää pikkumaisuudesta petoksen uhria ja vaatia suhteellisuudentajua! Se "yksi virhe muiden joukossa" on juuri niin suuri asia, kun miltä se petetystä tuntuu.[/QUOTE]

Eli sinä menisit kostamaan lapsille, jos puolisosi pettää sinua?

 

Nyt kun palstalla on selkeästi tultu siihen tulokseen, ettei parisuhteessa petetty saa sanoa poikkipuolista sanaa pettäjästä, ehdotan että numerosarja-AP:n esittämästä käyttäytymismallista tehdään uusi standardi. Eli kun petetyksi tullut tajuaa tilanteensa, saa hän kerran sanoa asiasta lasten kuullen. Sen jälkeen pidetään mölyt mahassa ja ollaan aurikoisia, pusua poskelle!

Ennustan, että aika moni mieskin innostuu uudesta käytännöstä. Aina sitä yhden huomautuksen kestää, jos saa kunnolla tuoretta pesää...

Olet oikea järjen jättiläinen. Kukaan ei ole sanonut, ettei petetty saa sanoa pettäjästä poikkipuolista sanaa. Tottakai voi purkaa pahaa mieltää, mutta ei viattomille LAPSILLEEN, vaan pettäjälle, ammattiauttajalle, kavereilleen tms.

Lapsille ei kuulu aikuisten asiat ja vielä vähemmän on oikeutta kenelläkään tahallaan kiusata lapsia.

 

Eli tiivistettynä pettämisen 4 tärkeintä sääntöä:

1. Ei pidä alkaa parisuhteeseen, jos ei kestä pettämistä.

2. Petetyksi tullut on ainakin lähes yhtä paljon syyllinen kuin pettäjä.

3. Jos on kaikesta huolimatta niin itsekäs minäminä-ajattelija, että haluaa päättää parisuhteen petetyksi tultuaan niin todellista syytä ei saa kertoa lapsille.

4. Lapsille on puhuttava pettäneestä puolisosta pelkkää hyvää.

 

Warshak kehottaa vanhempia testaamaan, ovatko toisen vanhemman arvostelemisen syyt todella lapsen parhaan ajattelemisessa. Lasten paras, josta toista vanhempaa panetteleva vanhempi mielellään puhuu, tarkoittaa pohjimmiltaan hänen omaa parastaan – tai sitä, minkä hän kulloisessakin tilanteessa näkee omaksi parhaakseen. Lapsia ei Warshakin mielestä tule käyttää koston välikappaleina tai ahdistuksen lievittäjinä. Yhtenä seurauksena tästä on lapsen itsetunnon huonontuminen, koska ”haukkumalla entistä puolisoa vanhempi samalla haukkuu omaa lastaan”. Warshak korostaa, että hän ei näillä asioilla tarkoita satunnaista haukkumista tai tunteenpurkauksia, vaan järjestelmällistä käyttäytymistä. - See more at: http://www.vartija-lehti.fi/avioeromyrkky/#sthash.EaoGYi1d.dpuf

 

Eli tiivistettynä pettämisen 4 tärkeintä sääntöä:

Pitäähän pettäjällä olla oikeuksia

Nähdäkseni suhteeseen lähtiessä, yhteisistä pelisäännöistä sovitaan aika alkumetreillä. Siinä tulee esiin aika äkkiä se, että onko sopivaa vehdata vieraissa sängyissä tai ei. Mikäli yhteisestä päätöksestä on sovittu, että vieraissa ei sovi käydä, niin miksi ihmeessä pitäisi kuitenkin olla armollinen, jos toinen niin tekee?
Mun mielestä ihmisten kannattaisi keskittyä pitämään kiinni yhdessä sovituista säännöistä.

Rehellisyyden nimissä, mun on tunnustettava, että jos puolisoni jäisi kiinni pettämisestä, niin... en voisi mennä takuuseen seurauksista.

Ja siis tavallaan ihmettelen, miksi lapsilta pitää salata eron syy? Eihän se sitä tarkoita, että toista tarvii manata ja parjata aamusta iltaan, mutta miksei lapsille voisi kertoa sitä, mistä ero johtuu, jos siihen liittyy pettäminen? Kerrotaanhan niille muutenkin vaikkapa, että isi ja äiti ei tule enää toimeen keskenään? Äiti on hyvin sairas? Isä on alkoholisti?

 

mutta miksi mies ei tajua vaikka yritän sanoa että toi on jo varmaan pettämistäkin kamalampaa!!

Siksi että hän tuntee tuon sinun pettämisesi ja luottamuksen menettämisen pahimpana mitä perheellenne on käynyt / voisi käydä.
Lapsille pitää kertoa ja purkaa, miksi isi ja äiti ei enää jatkossa välttämättä asumaan samassa osoitteessa. Ja mielestäni koko paketti täytyy purkaa lapsien iän kannalta sopivalla tavalla niin, että he tajuavat mistä tilanteessa on kysymys.

Haukkuminen ja ivaaminen ei kylläkään ole oikein mieheltäsi.

 

Mitä niille lapsille pitäisi sitten kertoa? Miksi isä itkee? Miksi perhe hajoaa? Miksi toinen vanhempi ei enää peittele lasta sänkyyn ja lue iltasatuja? Miksi....

Minusta lapsillaki on oikeus tietää mitä on tapahtunut, ettei lapsi syyllistä itseään siitä sopasta, mitä ap on tehnyt.

Aikuisten asiat ja ongelmat ei kuulu lapsille, varsinkaan pienille lapsille. He ovat syyttömiä osapuolia jotka kuitenkin saavat kärsiä ilmankin että heille valotetaan jotain pettämisiä jota he eivät edes ymmärrä. Ero on ero ja siinä on lapselle varmaan tarpeeksi jo muutosta. olisi hienoa jos aikuiset osaisivat pitää ne aikuisten asiat ihan itsellään, ehkä lapsille ei todellakaan tarviste kertoa kumpi haluaa erota, tai lytätä toista vanhempaa.

 

En kerennyt vielä koko ketjua lukemaan mutta sanon tähän väliin että en todellakaan menisi kyllä sanomaan lapselle
a)isä on sairas jos olisi alkoholisti koska lapset ymmärtävät kyllä pelätä tuollaista ihan suunnattomasti ja se pelko sairaasta isästä ja sen menettämisestä ja voinnista olisi hirveä siis en todellakaan lapsen aivoille sanoisi noin, MITÄH
b) äiti rakastui toiseen... öö mikä estää lapsia ajattelemasta että rakkaus heihinkin loppuu?? Lapset eivät ajattelisi sitä niinkuin aikuinen vaan vaatiisivat vakuuttelua siitä että rakastan heitä edelleeen ja pelko heidän jättämisestä kalvaisi kokoajan kun kerta isäkin jätettiin... Mielestäni todella todellavahingollista!

Sitten vielä se.. en edelleenkään etsi oikeutusta teolleni. mutta olen erosta puhunut jo kauan miehelleni, sanonut mikä meidän suhteessa mättää, katsonut asuntoja ja viestitellytkin yhdelle välittäjälle ensi kuussa vapautuvasta asunnosta. Ongelmamme ovat siis mm. puhumattomuus, laiskuus, yhteisen ajan puute vaikka lupaisin hoidon järjestää niin ei kiinnosta edes pizzalla käynti.. vaikka on lapsia niin haluan joskus ulos mieheni kanssa, ei se mahdotonta ole. kotityöt kahden lapasen kanssa on todella rankkaa tehdä kokoajan yksin.. kokeilkaapa tehdä kun toinen makaa vieressä sohvalla/vie ehkä roskat. ja puhumattomuus kun itse olen tälläinen selittäjä... kysyn sitten vaikka että mitä ruokaa mies haluaa tai mitä mieltä hän on jostain tai mitä hän ajattelee suhteestamme, vastaus on aina en tiedä tai ok tai jotain+tyhjä katse. minussa on paljon vikaa, nalkutus, vähättelyyn taipuvaisuus hermostuneena, olen ärsyttävä viime tipan ihminen, huono rahan käyttäjä ja monta muuta asiaa mutta mieheni ei juurikaan minulle kerro mitä haluaa/mistä tykkää enkä oikeataan tunne häntä. sen huomasin nyt viimeistään. mutta hän on mahtava isä muuten. se tässä ihmetyttääkin. Hän vaihtaa vaipat, kylvettää, leikkii, vie ulos jne. olemme siinä ns tasavertaisia. todella ihanaa mutta ei mitenkään riitä meidän suhteeseemme. Lapsille kyllä. Minulla hän on aina ollut jotenkin välinpitämätön, eroasioistamme hän ei ole sanonut juuri mitään. Paitsi ettei aio muuttaa. Joten sitten minä muutan. Ja näistä kaikesta olen puhunut (yksinpuhelua) kyllä jo vuoden päivät. Ei paljoa hetkauta häntä ja hän luulee että tämä on joku kausi.

Voin sanoa etten toiminut kovin hyvin, mutta minusta tuntuu että hain vähän väkisin konkreettista syytä erolle, koska miehen mielestä meillä menee hyvin vaikka lähes joka päivä sanon että olen onneton ja varmasti sinäkin, mitä tehdään kun en jaksa tätä pskaa...? ja vastaus on hyminää.. en muista koska hän on viimeksi keskustellut, paitsi josku saunakaljojen yhteydessä harvoin, muttei arjessa.. ottaisin mielelläni vastaan mieheltä palautetta itsestäni ja opettelisin olemaan parempi mutta kun ei sitä kuulu niin kannattaa varmaan sitten olla ihan yksin. molempien.

 

Lapsille on todella tärkeätä tietää MIKSI äiti muutti pois, muuten lapset syyttävät itseään! Valkoiset hätävalheet ovat vahingollisia näin isossa ja elämää mullistavassa asiassa.

 

Olen edelleen sitä mieltä, että otat aktiivisemman roolin erosi suhteen ja sillä siisti.

Mitä tulee lapsille puhumiseen, et voi tietenkään tehdä puhumattomaksi sitä mitä mies on jo lapsille tunnekuohussaan mennyt puhumaan. Logiikkaasi en ihan ymmärrä siinä suhteessa, että lapsille ei voi sanoa että äiti (tai isä) on rakastunut toiseen, tai että isän ja äidin rakkaus toisiaan kohtaan loppui. Koska lapset tästä sitten järkyttyisivät? Ja alkaisivat pelätä että rakkaus heihinkin loppuu... no. Meinaatko että lapsesi ovat niin tyhmiä etteivät tajua mitä tapahtuu, jos isä ja äiti muuttavat erilleen tai jomman kumman elämään tulee uusia kumppaneita? Kyllä he tajuavat, ja kyllä, se horjuttaa heidän luottamustaan siihen että ovat itse jatkuvasti edelleen vanhempiensa rakastamia, ja kyllä, he tulevat tarvitsemaan vakuuttelua. Mutta asiasta puhumattomuus ei poista tätäkään ongelmaa eikä tee perustilannetta toiseksi, edes lasten kannalta.

 

Muista, että vain yksi nimimerkki per ketju.

 

TARKOITIN NIMENOMAAN ETTEI ASIAA VOI SELLAISENAAN LÄVÄYTTÄÄ LAPSILLE! Syyn kertomisessa, pettäminen (okei pienet lapset ei kyllä ymmärrä yhtään joten tuota sanaa en kannata) tai toiseen rakastuminen siis sellaisenaan, ilman pohjustusta tai jotain selitystä MIKSI, eivät ole siis hyviä. tottakai jotain+mahdollisimman todenmukaista pitää kertoa juuri sen takia että niin kuuluu vaan tehdä, minua sen kummemmin kaunistelematta.

Muistan myös kuuleeni tutultani jonka isä teki itsemurhan kun hän oli lapsi, että miten kamalaa kaikki muutenkin oli mutta se, miten piti ensin käsitellä asia äidin valheesta kuinka isä kuoli kolarissa, ja sitten myöhemmin tieto siitä, että isä tekikin itsemurhan. eli hänen mielestään hän käsitteli kaksi isänsä kuolemaa mikä sekoitti päätä liikaa, myös silloin myöhemmin. Joten ei- en aio valehdella, mutten sano myöskään että äiti jakoi PILLUA muille. huoh

 

En kerennyt vielä koko ketjua lukemaan mutta sanon tähän väliin että en todellakaan menisi kyllä sanomaan lapselle
a)isä on sairas jos olisi alkoholisti koska lapset ymmärtävät kyllä pelätä tuollaista ihan suunnattomasti ja se pelko sairaasta isästä ja sen menettämisestä ja voinnista olisi hirveä siis en todellakaan lapsen aivoille sanoisi noin, MITÄH
b) äiti rakastui toiseen... öö mikä estää lapsia ajattelemasta että rakkaus heihinkin loppuu?? Lapset eivät ajattelisi sitä niinkuin aikuinen vaan vaatiisivat vakuuttelua siitä että rakastan heitä edelleeen ja pelko heidän jättämisestä kalvaisi kokoajan kun kerta isäkin jätettiin... Mielestäni todella todellavahingollista!

Sitten vielä se.. en edelleenkään etsi oikeutusta teolleni. mutta olen erosta puhunut jo kauan miehelleni, sanonut mikä meidän suhteessa mättää, katsonut asuntoja ja viestitellytkin yhdelle välittäjälle ensi kuussa vapautuvasta asunnosta. Ongelmamme ovat siis mm. puhumattomuus, laiskuus, yhteisen ajan puute vaikka lupaisin hoidon järjestää niin ei kiinnosta edes pizzalla käynti.. vaikka on lapsia niin haluan joskus ulos mieheni kanssa, ei se mahdotonta ole. kotityöt kahden lapasen kanssa on todella rankkaa tehdä kokoajan yksin.. kokeilkaapa tehdä kun toinen makaa vieressä sohvalla/vie ehkä roskat. ja puhumattomuus kun itse olen tälläinen selittäjä... kysyn sitten vaikka että mitä ruokaa mies haluaa tai mitä mieltä hän on jostain tai mitä hän ajattelee suhteestamme, vastaus on aina en tiedä tai ok tai jotain+tyhjä katse. minussa on paljon vikaa, nalkutus, vähättelyyn taipuvaisuus hermostuneena, olen ärsyttävä viime tipan ihminen, huono rahan käyttäjä ja monta muuta asiaa mutta mieheni ei juurikaan minulle kerro mitä haluaa/mistä tykkää enkä oikeataan tunne häntä. sen huomasin nyt viimeistään. mutta hän on mahtava isä muuten. se tässä ihmetyttääkin. Hän vaihtaa vaipat, kylvettää, leikkii, vie ulos jne. olemme siinä ns tasavertaisia. todella ihanaa mutta ei mitenkään riitä meidän suhteeseemme. Lapsille kyllä. Minulla hän on aina ollut jotenkin välinpitämätön, eroasioistamme hän ei ole sanonut juuri mitään. Paitsi ettei aio muuttaa. Joten sitten minä muutan. Ja näistä kaikesta olen puhunut (yksinpuhelua) kyllä jo vuoden päivät. Ei paljoa hetkauta häntä ja hän luulee että tämä on joku kausi.

Voin sanoa etten toiminut kovin hyvin, mutta minusta tuntuu että hain vähän väkisin konkreettista syytä erolle, koska miehen mielestä meillä menee hyvin vaikka lähes joka päivä sanon että olen onneton ja varmasti sinäkin, mitä tehdään kun en jaksa tätä pskaa...? ja vastaus on hyminää.. en muista koska hän on viimeksi keskustellut, paitsi josku saunakaljojen yhteydessä harvoin, muttei arjessa.. ottaisin mielelläni vastaan mieheltä palautetta itsestäni ja opettelisin olemaan parempi mutta kun ei sitä kuulu niin kannattaa varmaan sitten olla ihan yksin. molempien.

No mitä jos isä sairastuu syöpään ja kuolee aivan varmasti viikon sisällä? Mitä lapsille sanotaan?
Mitä jos äiti sairastuu vakavaan masennukseen? Eikö lapsille saa sanoa, että äiti on sairas ja lähtee nyt sairaalaan lepäämään.

Ei mun mielestä lapsilta pidä, eikä kuulu salata totuuksia. Niille kuuluu selittää, mitkä seuraukset on, miten asiaan kannattaa suhtautua ja miten se vaikuttaa kaikkiin. Kun asioista puhutaan järkevästi, lapset osaavat aivan varmasti suhtautua totuuksiin. Karmivinta on valehtelu (kertomatta jättäminen on myös valehtelua). Ensin vanhemmat eroaa ja pistää perheen palasiksi ja sen jälkeen lapsille vielä halutaan valehdella. Ompa fiksua. Luotto vanhempiin on varmaan tosi kova.

Sinä teit mitä teit ennen, kuin lähdit lätkimään. Se, että olet puhunut olevasi onneton, ei poista sitä, että sinä kuitenkin petit miestäsi. Nyt on sinun tehtäväsi selittää lapsille, mitä tästä seuraa ja mitä isä puhuu tapahtuneesta, on totta. Sinä teit väärin.

 

b) äiti rakastui toiseen... öö mikä estää lapsia ajattelemasta että rakkaus heihinkin loppuu?? Lapset eivät ajattelisi sitä niinkuin aikuinen vaan vaatiisivat vakuuttelua siitä että rakastan heitä edelleeen ja pelko heidän jättämisestä kalvaisi kokoajan kun kerta isäkin jätettiin... Mielestäni todella todellavahingollista!

Sitten vielä se.. en edelleenkään etsi oikeutusta teolleni. mutta olen erosta puhunut jo kauan miehelleni, sanonut mikä meidän suhteessa mättää, katsonut asuntoja ja viestitellytkin yhdelle välittäjälle ensi kuussa vapautuvasta asunnosta.

Nyt kyllä vähän ihmetyttää, että miksi sinä hyvä nainen et sitten pitänyt niitä housuja jalassa siihen saakka kun olisit saanut sen uuden asunnon ?? Jos tilanteenne on jo ollut tuollainen, niin et voi kyllä sanoa mitenkään että miehesi käytös tuli jotenkin yllätyksenä. Et ehkä hae hyväksyntää teollesi, mutta vissiin lapsillesi on ok esittää että isi ja äiti nyt vaan sattuivat eroamaan. Ja tämäkö sitten on tuohon totuuden kertomiseen terapeuttista ? Eikös siinä taas jouduttaisi sanomaan että ei enää rakasteta toisiaan ??

 

TARKOITIN NIMENOMAAN ETTEI ASIAA VOI SELLAISENAAN LÄVÄYTTÄÄ LAPSILLE! Syyn kertomisessa, pettäminen (okei pienet lapset ei kyllä ymmärrä yhtään joten tuota sanaa en kannata) tai toiseen rakastuminen siis sellaisenaan, ilman pohjustusta tai jotain selitystä MIKSI, eivät ole siis hyviä. tottakai jotain+mahdollisimman todenmukaista pitää kertoa juuri sen takia että niin kuuluu vaan tehdä, minua sen kummemmin kaunistelematta.

Muistan myös kuuleeni tutultani jonka isä teki itsemurhan kun hän oli lapsi, että miten kamalaa kaikki muutenkin oli mutta se, miten piti ensin käsitellä asia äidin valheesta kuinka isä kuoli kolarissa, ja sitten myöhemmin tieto siitä, että isä tekikin itsemurhan. eli hänen mielestään hän käsitteli kaksi isänsä kuolemaa mikä sekoitti päätä liikaa, myös silloin myöhemmin. Joten ei- en aio valehdella, mutten sano myöskään että äiti jakoi PILLUA muille. huoh

Voi kai sen pillun jakamisen nätimminkin ilmaista?

 

Mutta jos asiasta voi puhua lapsille, niemnomaan pienille lapsille sopivammallakin tavalla niin miksi ei? Ei se aina tarkoita valehtelua!!!!!!! Kuinka monen alkoholistin lapelle on kerrottu erossa että äiti sairastui ja lapsi ei ole pelännyt NIMENOMAAN AIHEETTA. Se on aiheeton pelko kun alkoholismista puhutaan joka on krooninen sairaus periaatteessa, siis siinä mielessä ettei siitä parannuta siltä istumalta mutta kuoleman sairaus on pakko käsitellä erilailla. Mutta tuon sairaudenkin voi kertoa hieman erilailla koska sairaus eron syynä saa lapset pelkäämään, koska silloin se on jotain vakavaa, ei vain flunssa. Jolloin selitys on hieman vaativa lapselle.

 

Lapsille on todella tärkeätä tietää MIKSI äiti muutti pois, muuten lapset syyttävät itseään! Valkoiset hätävalheet ovat vahingollisia näin isossa ja elämää mullistavassa asiassa.

Äiti muuttaa pois koska isä ja äiti eroavat, ei sitä pettämistä todellakaan tarvitse mainita. Antakaa niiden lasten olla lapsia älkääkä pakottako niihin asioita joita he eivät voi ymmärtää. Tuskin ap on lapsiaan hylkäämässä. Ihmiset eroavat, syystä tai toisesta. Se ei nyt ollutkaan tämän ketjun pointti.

 

No mitä jos isä sairastuu syöpään ja kuolee aivan varmasti viikon sisällä? Mitä lapsille sanotaan?
Mitä jos äiti sairastuu vakavaan masennukseen? Eikö lapsille saa sanoa, että äiti on sairas ja lähtee nyt sairaalaan lepäämään.

Ei mun mielestä lapsilta pidä, eikä kuulu salata totuuksia. Niille kuuluu selittää, mitkä seuraukset on, miten asiaan kannattaa suhtautua ja miten se vaikuttaa kaikkiin. Kun asioista puhutaan järkevästi, lapset osaavat aivan varmasti suhtautua totuuksiin. Karmivinta on valehtelu (kertomatta jättäminen on myös valehtelua). Ensin vanhemmat eroaa ja pistää perheen palasiksi ja sen jälkeen lapsille vielä halutaan valehdella. Ompa fiksua. Luotto vanhempiin on varmaan tosi kova.

Sinä teit mitä teit ennen, kuin lähdit lätkimään. Se, että olet puhunut olevasi onneton, ei poista sitä, että sinä kuitenkin petit miestäsi. Nyt on sinun tehtäväsi selittää lapsille, mitä tästä seuraa ja mitä isä puhuu tapahtuneesta, on totta. Sinä teit väärin.

Isä kertoo mitä kertoo ja on kertonut mitä on kertonut. Tässä vaiheessa ei aloittaja eikä aivan varmasti tämä palstallinen mielipiteitä voi vaikuttaa siihen mitä isä puhuu tai ei puhu. Aloittajanainen voi vain yrittää omalta osaltaan tehdä parhaansa ja olla pahentamatta tilannetta.

Isän ei tietenkään pitäisi puhua pillun jakamisesta tai sanoa että äiti ei enää rakasta teitä. Mutta jos hän niin on sanonut, voi äiti vain selittää tilannetta lapsille: isä on vihainen, isä on poissa tolaltaan, koska isän ja äidin rakkaus on loppu. Aktiivisuus oman kämpän hakemisessa ja kaikella tavalla eron tekemisessä on eduksi myös isän voinnille: eniten ahdistusta herättää sen menetetyn rakkausobjektin näkeminen, eli isänkin on helpompi olla kun ei tarvitse katsella tätä entistä naistaan.

Petetty selviää kyllä, sitä paremmin mitä nopeammin pääsee irti siitä pettäjästä. Pettäjän jääminen liepeisiin roikkumaan, anteeksiannon toivominen, "ystävänä" pysymiseen painostaminen ja lohduttelu tai selittely vain pitkittävät ja hankaloittavat tilannetta. Ripeä ero on kaikille paras, jotta päästään siihen tilanteeseen missä kumpikin kantaa vastuuta itse omasta hyvinvoinnistaan eikä ajattele oman hyvinvoinnin tai huononkaan voinnin olevan toisen vastuulla.

 

Tuolla pillun jakamisjutulla tarkoitin niitä kommentteja jossa on käsketty kertomaan totuus miehen sanoin sellaisenaan koska lapset kuulemma sen ansaitsevat kuulla. Kumosin sen.

Pointtini oli sama kuin varmaan monella muulla, en vaas osaa kirjoittaa.. siis että asiat kerrotaan, mutta lapsille sopivalla tavalla, ja todella vaikeissa asioissa voi joutua LAPSEN takia kaunistelemaan ja kun ymmärrystä tulee niin kerrotaan kysyttäessä lisää. Mutten menisi kovin yksityiskohtaisesti aikuisten ongelmia selittämään lapselle, koska sekin on mielestäni kohtuutonta vanhempien ongelmien kaatamista lasten niskaan. Pettämisen voi kertoa muutenkin kuin että rakkaus loppui/äiti rakastui toiseen.... Koska se on mielestäni outo. Ehkä tuo äiti teki tosi tosi väärin ja isä suuttui/loukkaantui yms ja erosimme riittää nyt alkuun (pohjustuksena). Koska liika minun osuuden korostaminen on mielestäni vahingollista koska se on ristiriitaista ja lapset ottavat syyt niskoilleen ja kaiken itseensä niin en halua että he syyttävät itseään pettämisestäni.