The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
kahvikirahvi
Tuli tämmöinen mieleen.
Jos tapaisit jonkun kivan ihmisen ja kuulisit heti/myöhemmin häneltä itseltään että aiempi ero on johtunut pettämisestä/pidemmästä suhteesta toisen kanssa, alkaisitko tapaileen?

Itse en.
Riippuisi ehkä miksi ja miten on pettänyt. Mutta ei pelkkä tieto joskus tapahtuneesta pettämisestä olis syy lyyä hanskoja tiskiin.
 
...pettäjän tie on turmion tie *paatoksellisella väräjävällä äänisävyllä*

Ihminen on erehtyväinen. Mutta myös oppivainen. Se, että on joskus pettänyt ei nyt ole suoraan verrannollinen siihen, etteikö erehdyksensä jälkeen olisi kykeneväinen täysin sitoutumaan yhteen ihmiseen. Se niin riippuu siitä, miten ihminen sen pettämisensä jälkeen suhtautuu siihen pettämiseen, miten on käsitellyt sen asian. Tokihan sillä pettämisellä vain sattuu olemaan hyvin voimakas negatiivinen kuva myös siitä, että kerran pettäjä, aina pettäjä. Mutta kuitenkin - ihminen on vain ihminen. Toiset ottavat opikseen - koska tokihan se pettäminen jättää jälkensä siihen pettäjäänkin - ja toiset taas eivät. Milloinka se elämä olisi mennyt kuin elokuvissa, ihastumisessa ja rakastumisessakin kun on ne omat riskinsä.

Mitä tulee taas exiin, niin - eipä tuolle eletylle elämälle ihmisineen ja suhteineen voi oikein mitään muuta kuin hyväksyä. Aikaisemmat suhteet kun kuitenkin muovaavat ihmistä, nekin ovat olleet antamassa ainesosia siksi, mitä olemme. Jos eivät enää suoraan olkaan mukana elämässä niin mutkan kautta kuitenkin asenteissamme ja mielipiteissämme. Ja se on vain elämää se :). Pääasia on keskittyä siihen nykyiseen suhteeseen ja siihen panostamiseen, sillä juuri Sen Ihmisen kanssa sitä eloa on jakamassa eikä niiden exien.
 
entä jos on pettänyt mutta itse lähtenyt suhteesta kertomatta toiselle että ero johtuu siitä että on pettänyt? lähtenyt vähän niinkuin omantunnon tuskissa
Jos en tietäisi tulleeni petetyksi ja eron johtuvan siitä niin mikäs siinä.
Mutta jos myöhemmin saisin tietää, en tietenkään tykkäisi.

Mua on vaan yks eksä elämässäni häirinny - siis muuki ko oma. Jokaisella on menneisyys, ja musta outoa ellei niitä voi mainitakaan ilman että joku vetää herneet nekkuun. Se on osa elämää.
Niinhän se on menneisyys jokaisella.
Tietysti riippuu mistä asiasta mainitsee ja puhuu.
En mäkään haluaisi mistään sänkyjutuista kuulla/puhua.
Että se tykkäs/ei tykännyt siitä ja tästä.
Ne on kuitenkin henkilökohtaisia.

Riippuisi ehkä miksi ja miten on pettänyt. Mutta ei pelkkä tieto joskus tapahtuneesta pettämisestä olis syy lyyä hanskoja tiskiin.
Itse varmaan miettisin tapahtuisiko se munkin aikana.
Toki eihän sitä voi tietää kenestäkään pettääkö mutta jos tietäisin.



Tuli vain mieleen kun yksi tuttu piti salasuhdetta vuoden ja jos itse kuulisin että on noin tehnyt kun jonkun tapaisin niin en tiedä osaisiko sitä luottaa toiseen.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä