<3 Yrityksen odottajista yrittämään päässeet, KESÄ 2014 <3

Onnea plussanneille :heart:

Mä en saanut tässä kierrossa edes selkeää ovisplussaa, mutta en saanut silloinkaan, kun esikoisesta tulin raskaaksi. Oli testiviiva hiukan tummempi, mutta ei missään testissä (tässäkään kierrossa) yhtä vahva kuin kontrolliviiva ja uskon, että ovis kuitenkin oli :)

ON: Tänään siis menossa dpo3 ja kertakaikkiaan oireetonta :) Ei edes mitään kuviteltuja oireita! Alavatsaa jomottaa kuin menkkojen aikana, lievemmin tosin, mutta en sitä oikein osaa liittää mihinkään, kun sitä on mulla aina joskus muutenkin. Ehkä tästä saa piakkoin kehiteltyä jotain oireita. Ollaan tällä viikolla lähössä risteilylle koko perhe, joten jos sieltä tullessa ens viikolla uskaltais jotain jo testata (hätäilijä, tiedän!!!) :D
 
Kiitos kaikille!
En uskalla vielä itseäni onnitella.. haluan saada vahvan plussan niin sitten vasta uskaltaa iloita!
On kyllä ihan häkeltynyt olo kun olin ihan henkisesti valmistautunut useamman kuukauden yrittämiseen.. Niin kauan haaveilin ja odottelin miehen lämpeämistä ja nyt näyttäisi että yk1 tuotti tulosta. Onko tämä vain unta?!:heart:
 
Voisikohan mahdolliseen ovikseen liittyä se että maha on sekasin? Tänään oli päivällä aiemmin menkkamaisia jomotuksia mahassa ja nyt tuntuu pakki olevan sekaisin 0_o mietin että voisko tää viitata ovikseen, vai oonkohan mahdollisesti tulossa kipeäksi..
 
veepu123 selvä viiva siinä on. Kaikilla ei tule vahvaa viivaa. Tiedän yhden kenellä tuli hailukka haamu (sai kuulemma oikein tihrustaa), kun menkat olivat monta päivää myöhässä ja raskaana oli. :)
 
image

Tossa mun ovistikut kp10-kp12 (eli tämä aamu).
Mulla oli myös tikku kp10 aamusta, mutta sen heitin pois aiemmin (piti testailu jäädä siihen) xD. Tolloin kp10 tuli kaikkist vahvimmat viivat ja sen jälkeen on haalistumaan päin. Viivat ovat olleen PALJON tummempia märkinä, kuin nyt kuivuneena.
Eilen illalla oli TODELLA jäätävät ovulaatiokivut molemminpuolin, mikään asento ei ollut hyvä ja kävelykin tuntui ikävältä. Toivon todella kovin ettei ovulaatio ollut eilen, koska eilen oli VASTA kp11. Mulla ovulaatio oli viime kierrossa kp 13 (normaalisti silloin tullut vasta plussa) ja kierto oli kuitenkin sen 30 päivää. Mulla menkat tulee aikaisintaan aina kp28, riippumatta ovulaation ajankohdasta. :/ Päätin, että menen gynelle juttelemaan viim. Marraskuussa uusiks. ANTEEKSI tämä kauhea "purkaus", mutta eipä ole oikein muuta paikkaa missä sitä näistä juttelis.
 
Keskiviikko 13.8.2014

Nimimerkki.....ikä..............kp............yk.........ya......monesko...

KP 40 -->


KP 30 -->


KP 20 -->

Minisport.........28.............27/34...............12................08/13.........1.
Spukka............20+...........24/??...............3.................04/14..........1.
{anskutin}.......30.............22/27-31..........4.................05/14..........2.
SJ...................23............22/28(?)......4/3(km jälk.).....12/13............1.
Norna..............30.............22/28-30.........1..................07/14..........1.
Empuska..........22............20/27...............10...............11/13...........1.
FantaViona.......27............20/??................3................06/14...........1.

KP 10 -->

Wivi................25............18/28-44...........7/3(trlt)........01/14...........1.
Päärynärouva....34............18/28................2................07/14...........4.
heikkulin...........27............17/25-30............1................07/14...........2.
carna...............26............16/27-30............4................04/14...........1.
KultaSieni.........28............12/27.................5................04/14...........1.
Jks14...............27............12/28-30............8................01/14............?

KP 1 -->

Hep87..............27.............8/??...............2..............05/14............1.
jammaillen.......24.............5/??..............5.................02/14............1.
Chuislean.........21............1/28-35.........2.................07/14............1.

Taustalla

Ikkuspikkus.......23..................../27..............5.............03/14............1.
Bella-...............21................../26-29...........5.............01/14.............1.
Katey..............25..................../39...............3.............12/13...........1.
kiskisnami..........23................./30-35...........2.............02/14.............1.


:popcorn:Piinailijat:popcorn:



Päärynärouva (dpo 8)
SJ (dpo 5)
heikkulin (dpo 4)
FantaViona (dpo 2)



..............DPO:T..................
*Päivä jolloin ovis+ DPO -1
*Päivä jolloin ovis DPO 0
*Seuraavat päivät DPO 1, DPO 2 jne...



Plussanneet:




2014
Tammikuu

nuorallatanssija (yk2)
Sandri (yk3)
Elviira86 (yk1)
Annuski (yk5)

Helmikuu

Anni00 (yk1)
SannaMarko (yk2)
Ponityttö (yk1)
Sonetti (yk2)
Kinkula- (yk2)
Nalle-Puh

Maaliskuu

Heranen (yk3)
toivontähti (yk2)
SJ (yk3) kkm 12+0

Huhtikuu

MaryahR (yk1)
Miija87 (yk4)

Toukokuu

Gislie (yk1)
hiliputti (yk1)
tähtityttö89 (yk4)
Sissinen (yk3)

Kesäkuu

Kaneli88 (yk4)
Wuf (yk2)
Vappuvaavi (yk2)

Heinäkuu
Haavemaa (yk2)

Elokuu
Uimis (yk6)
Liipa (yk7/3 km jälk.)
pieni toive (yk3/1(ku jälkeen)

Plussanneiden ketju *klik*


BLOGEJA
ponityttö Multaa ja Timantteja
SannaMarko Vauvahaaveilua
Kaneli88 Ripaus sokeria ja kanelia elämään
Uimis Make fashion, not war
mymosa Hattaraa ja Hirmuliskoja
Spukka Suunnittelemattomuuksissaankin

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos!

Ne listailijat, joista ei kuulu aikoihin mitään ja kp:t paukkuvat yli 50, poistetaan, joten käythän kertomassa kuulumisia listalla pysyäksesi :) Mukaan pääsee taas uudestaan kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Veepu ja pieni toive, minkäs hurjan plussamyräkän aloititte! :heart: Toivon molemmille, että pääsette pian siirtymään onnellisten odottajien puolelle! Ja viivat ovat viivoja, eihän niiden vahvistuminen tai heikkeneminen välttämättä mitään kerro. Veepu, tee digitesti? Ei jäisi epävarmuutta.

Jks, pahoittelen, jos en jotain hoksaa, mutta eihän se välttämättä huono asia ole, että ovis on kp 11? Vai oliko se niin, että sulla ei oo nyt mies kotona näin varhaisen oviksen aikaan (muistelenko ihan omiani)?

Itselläni vähän hassuja tuntemuksia vatsalla. Kun pitkään makoilee selällään niin tuntuu, että jotain painavaa/painetta olisi alavatsan seudulla. Lisäksi turvottaa, mutta niin kyllä turvottaa aina.
 
FantaViona niin siis jos ovulaatio on kp11, niin silloin kierronhan pitäisi olla lyhyempi, mutta mulla se ei ikinä ole. Eli siis huoleni on se, että pelkään ovuloivani liian aikaisin, jolloin munarakkula ei ole vielä kypsä ulos tullessaan ja näin ollen ei voi hedelmöittyä.
 
Mies on minua yrittänyt rauhoitella, että tekisin digin vasta viikonloppuna.. mutta ei millään malttaisi! Kävin sitten (salaa) ostamassa lisää apteekin testejä, eli huomiselle ja ylihuomiselle. Jos sitä sitten lauantaina tekisi digin :)
Eilinen viiva ja tämän päivän viiva olivat aikalailla samanlaisia, niin mietin että olisikohan hcg-arvo noussut huomenna jos lukemani 48h kasvuväli pitää paikkansa.

Ootte kyllä mahtavia tsemppareita!
 
  • Tykkää
Reactions: Jks14 ja Spukka
Nopea kysymys: Onko kellään ollut kiinnittymisvuotoa ja voisko tää olla sitä?! *Varoitus*

Kävin aiemmin päivällä veskissä ja pyyhkiessä tuli sellaista vaaleanpunaista ja aavistuksen tummempaa limaa paperiin! Ja nyt illalla se oli muuttunut ruskeaksi. En tarvinnut edes suojaa housuihin, sitä vain tuli pyyhkimällä.... Aiemmasta raskaudesta ei ollut mitään tällaista. Tänään on nipistellyt vatsaa jonkun verran :p niin ja tänään olis dpo4 (tai ehkä 5)!
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka
FantaViona niin siis jos ovulaatio on kp11, niin silloin kierronhan pitäisi olla lyhyempi, mutta mulla se ei ikinä ole. Eli siis huoleni on se, että pelkään ovuloivani liian aikaisin, jolloin munarakkula ei ole vielä kypsä ulos tullessaan ja näin ollen ei voi hedelmöittyä.
Mun piti oikein ruveta perehtymään, että miten asia menikään. Nimittäin olen vakaasti siinä uskossa, että ovulaatio tapahtuu vain munasolun ollessa kypsä. Eli käytännössä jos follikkeli kypsyy vajaavaisesti kierron aikana ei tapahdu ovulaatiota ja toisin päin ovulaation tapahtuessa voi huokaista helpotuksesta, että munasolu on ollut kypsä. Follikkelihan on estrogeenia tuottava, ja follikkelin kasvaessa estrogeenin (estradiolin) määrä ensin suurenee ja sitten tekee laskun, tämä taas aktivoi LH-piikin ja ovulaation. Eli jos munarakkula ei kasva tarpeeksi, ei tapahdu tätä tapahtumaa eikä tapahdu ovulaatiota. Asia erikseen keinotekoisesti lapsettomuushoidoissa annetut "irroituspiikit".

Kauhean pitkä selvitys. :D Mutta tässä valossa en sinuna olisi huolissani. Toki jos ovulaatio olisi esim. kp 8 niin voisi miettiä, onko limakalvo kasvanut tarpeeksi vastaanottaakseen munasolun, mutta eiköhän tuo kp 11 ole hyvin ehtinyt limakalvonkin kasvattaa. Eli tsemppiä, ei ole menetetty tämä kierto! :)
 
heikkulin en haluaisi olla ilonpilaaja, mutta mulla alkoi juurikin kuvailemasi mukaiset minivuodot samoilla dpo kun sulla nyt silloin kun aloitettiin yrittäminen. Niitä on tullu joka kierrossa aloituksen jälkeen. Lääkärissäkin käyty ja sanoi että tuollaiset minivuodot on ihan normaaleja ja voi johtua ihan jo siitä että toivoo niin kovasti tai sitten elimistössä jotain yrittää tapahtua. Toki voi olla sitä kiinnittymistäkin, mutta täällä nyt yk 5 menossa ja tosiaan noita on ollu joka kuukausi yrittämisen alusta lähtien, ikinä ei ennen sitä. Mene ja tiedä miksi ne alkoi yrittämisen myötä.

jks14 toi on mun mielestä toi sun kp11 viiva melkeen yhtä vahva kun toi kp10. Sehän tarkoittaa sitä että ovis voi vallan hyvin tapahtua vasta kp13, jolloin ei olis yhtään liian aikainen :) ja näissähän on yksilöllisiä eroja eli ei se oviksen ja kuukautisten väli oo tismalleen sitä 14 päivää joten huoli pois :)

veepu123 ihan selkee plussahan toi on, ihan hurjan paljon onnea :flower:

ON: ovisplussa saatu tänä aamuna (kp13). mies tulee työreissulta huomenna vasta myöhään illalla. Voi hyvinkin siis olla että tämän kierron tärppimahdollisuudet jäi haaveeksi. Tai jos saan sen kammettua huomenna sänkyyn niin onhan siinä sitten pieni mahdollisuus :) Olen jo kuitenkin asennoitunut yk6 kun jää tämä niin onnettomaksi yritelmäksi tämä kierto.

hirveesti plussatuulia kaikille! :)
 
FantaViona kiitos infosta :) Mä olen ollut ihan siinä uskossa ja ymmärtänyt, että jos ovulaatio tapahtuu liian aikaisin, niin munasolu voi olla epäkypsä ja tulee silti ulos. :O Toivotaan ettei asia ole näin. Toiseksi.. Mua ihmetyttää suuresti, että miten on 2 kiertoa ollut ovulaatio noin aikaisin. Mulla oli monta kiertoa ovulaatio kp 14-15 ja kierronpituus 28-29 päivää, eli normaali. Viime kierrossa ovulaatio oli kp13 ja kierron pituudeksi tuli 30 päivää. Kiitos joka tapauksessa tsempistä ja KultaSienelle myös kiitos! Toivotaan parasta! Tänään kp13 ja vaspuoleinen munasarja kipuilee, toivottavasti ovulaatio tapahtuu tänään vasta :D Mieskin ollut eilisen päivän ja yön poissa ja tänään illalla tulee kotiin! :) Meillä oli kyl touhua su, ma ja ti ja toivottavasti on illalla! :)

veepu123 aivan selkeä PLUSSA!! Onneksi olkoon vielä kerran. <3
 
Veepulle onnea!

Minisportin puolesta toivoin kovasti että saisit plussan! Teillä noita yrityskertoja alkaa jo olemaan... ehkä nyt ois teijän vuoro :)

Omaa napaa: terokuurin puol väli ja naama kukkii... oletan että ovulaatio on huomenna. Mut voi tänään lisätä piinailijoihin dpo -1
 
Ihanan selkeä Veepun plussa! :heart:
Ja Minisportillekin peukut ja muut ulokkeet :) pystyssä, että viiva vahvistuu!

Kyllä on kuulkaa naiset synnärillä ruuhkaa toukokuussa, jos tätä vauhtia tulee plussia, hehe... :D

Meillä on ollut kummallinen ongelma näiden kaikkien kolmen kierron aikana, ei nimittäin millään kyetä sekstailemaan ovulaation aikaan. :D Tää kierto oli edes "suurinpiirtein sinnepäin" kun tuli sekstailtua kaks vuorokautta ennen ja puoltoista jälkeen ovulaation, jos nyt omia ovistuntemuksia on uskominen. Vaikuttaa kummasti se, että tehdään ihan eri vuoroissa töitä, jotenkin kun toinen tulee yövuorosta ja toinen nukkuu niin ei aina ihan inspiroi yhtyä siinä väsymystilassa. :D Mutta nyt olen toiveikas, kun edellisillä kerroilla ei olla päästy läheskään näin lähelle ovulaatioaikaa tuon seksihomman kanssa... :D
 

Yhteistyössä