jos äiti tekee itsemurhan heti raskauden jälkeen

Kenelle lapsi menee? Suunnitelmiin tuli muutos kun sain tietää raskaudesta mutta aion heti raskauden jälkeen tappaa itseni. Lapsille ei jää ikävä kun eivät muista mutta saako biologinen isä lapsen?

 

Miksi ei saisi jos on todistettu, että hän on lapsen isä?

 

Miten sen voi todistaa?

 

[QUOTE="epätoivoinen";30053114]Miten sen voi todistaa?[/QUOTE]

Sillä, että olette naimisissa. Menkää naimisiin jos ette jo ole, ei ole iso homma.

 

Ilmoitat lapsen syntymän jälkeen isän nimen lastenvalvojalle, niin he aloittavat isyyden selvityksen. Dna-näyte otetaan isältä vaikka väkisin. Tosin, jos isä on vastahakoinen isäksi, voi hän sen jälkeen, kun hänet on todettu isäksi antaa lapsen halutessaan adoptioon.

 

Itsensä tappaminen on lähinnä säälittävää. Omainen teki just itsemurhan ja varmaan ajatteli että me muut tunnettais sääliä, syyllisyyttä ja itkettäisiin. Mutta ei se niin mene, mulle tuli vaan epäkunnioitus ihmistä kohtaan ja olen jo unohtanutkin kyseisen tyypin kunnes tää kirjoitus ilmeni.

Siis itsemurhahan on vaan väkivaltaa läheisille ja sun tulevalle lapselle, sä ite selviät helpoimmalla, muut jää jälkeen. Lapselle jää iäinen tuska kun ei tunne äitiään.

Siis 60-90 vuotta ihmiselämää on kun kärpäsen pier*, ohi todella nopeasti. Aika säälittävää ettei jaksa elää edes tuota pientä aikaa, se on kuiteskin tosi lyhyt aika.

 

Mulle on aivan yks lysti mitä kukakin itse teosta ajattelee. En ihan hirveästi muita nyt kelaile.

 

Aina on toivoa! Vaikka nyt tuntuu että haluat täältä pois voi mieli muuttua kun haet apua. Mitään et ainakaan silloin menetä mutta jos jäät yksin miettimään asiaa voit menettää paljon ja lapsesi menettää myös. Kerro neuvolan terveydenhoitajalle ajatuksesi niin hän osaa varmasti ohjata sinut avun piiriin. Sinulla ja lapsellasi voi olla hieno tulevaisuus edessä vaikka nyt tuntuisikin ettei mitään tulevaisuutta ole..

 

Kiitos mutta mä olen saanut jo tarpeeksi tästä useita vuosia hoidossa, monta laitosjaksoa takana, massiivinen määrä lääkkeitä, 10vuotta psykoterapiaa eikä mikään auta. En kuitenkaan halua lasta vahingoittaa ja tämä 9kk mennään vaikka hammasta purren. Lapsen isä on ihana ja hänestä tulee varmasti hyvä isä.

 

Hei, mita jos voisit yrittaa kuitenkin viela kerran elaa jollain ihan muulla tavalla? Teet jotain mita et ns. normioloissa tekisi. Synnytat ja lahdet sitten vaikka yksiksesi Afrikkaan. Tai ihan minne vaan. Koitat elamista jossain ihan taysin vieraassa paikassa. Jos ei onnistu, voit aina tappaa itsesi siella. Mutta jos onnistuukin, niin sitten onnistuu!

Tein itse niin. Ja onnistuin.

 

miks helvetissä olet tehny lapsen tollaseen tilanteeseen?

 

Vahinkoraskaus ja abortti ei ole vaihtoehto. Itseni voin tappaa mutta en viatonta lasta.

 

'Lapsille ei jää ikävä kun eivät muista mutta saako biologinen isä lapsen?'
Onko sulla jo olemassaolevia lapsia?

 

[QUOTE="epätoivoinen";30053313]Vahinkoraskaus ja abortti ei ole vaihtoehto. Itseni voin tappaa mutta en viatonta lasta.[/QUOTE]

Mutta voit jättää lapsen kärsimään äidittömyyden tuskasta. Kukaan muu ihminen ei ikinä voi korvata lapselle omaa äitiä, ei kukaan. Ei edes oma isä.

 

Lapsi tulee koko ikänsä kaipaamaan äitiään...

 

Jos ap todella aiot tappaa itsesi, niin tee se abortti ensin. Lapsi joutuu muuten kaipaamaan äitiä koko elämänsä.

 

Kuka sut on masentanut?

 

Hienoa, että olet päättänyt antaa lapselle elämän =) Vaikka oma elämäsi ei omen sanojesi mukaan elämisen arvosta olekaan.

Tietääkö lapsen isä tunnoistasi? Voi olla, että kuolemasi aiheuttama shokki ja elämä uuden, pienen ihmisen kanssa voi olla liian iso pala miehelle eikä hän selviä siitä.

 

Välttämättä biologinen isä ei saa lasta, jos romahtaa surun vuoksi eikä ole kykenevä lasta hoitamaan. On myös mahdollista, että suru muuttuu katkeruudeksi joka tulevien vuosien aikana kohdistuu viattomaan lapseen. Sekin on mahdollista, että isä kestä surunsa takia nähdäkkään lasta. Joka tapauksessa lapsi tulee koko elämänsä syyttämään sisimmässään itseään äitinsä itsemurhasta ja menettämisestä, sillä ei ole väliä muistaako lapsi äitinsä vai ei. Lapset ovat petollisen "hyviä" kantamaan syyllisyyttä asioista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. Valitettavasti syyllisyyden taakka voi vaurioittaa sisimpää ja edessä on vuosien hoitokierre.

Tällaiset kauhukuvat itselleni tuli tilanteestasi, ikävä kyllä. Itsemurha on aina itsekäs ratkaisu. Tekijä "karkaa" omista ongelmistaan, jättäen jälkeensä surua ja katkeruutta ja läheisensä selviämään ja selvittelemään kesken jääneitä asioita.

 

Mieti, minkä lahjan olet saanut, kun sinä saat kantaa sisälläsi uutta elämää!
Hae apua, puhu neuvolassa, heti! Tai soita jo nyt jonnekin kriisipuhelimeen, jos pahasti ahdistaa
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin

Apua on ja apua tulet saamaan, ei sun tarvitse jaksaa ja kantaa kaikkea yksin.

 

Suosittelen, että annat lapsen heti syntymän jälkeen adoptoitavaksi. Silloin lapsi saa vanhemmat ja ehjän elämän "adoptiotraumasta" huolimatta.

 

Itsensä tappaminen on lähinnä säälittävää. Omainen teki just itsemurhan ja varmaan ajatteli että me muut tunnettais sääliä, syyllisyyttä ja itkettäisiin. Mutta ei se niin mene, mulle tuli vaan epäkunnioitus ihmistä kohtaan ja olen jo unohtanutkin kyseisen tyypin kunnes tää kirjoitus ilmeni.

Siis itsemurhahan on vaan väkivaltaa läheisille ja sun tulevalle lapselle, sä ite selviät helpoimmalla, muut jää jälkeen. Lapselle jää iäinen tuska kun ei tunne äitiään.

Siis 60-90 vuotta ihmiselämää on kun kärpäsen pier*, ohi todella nopeasti. Aika säälittävää ettei jaksa elää edes tuota pientä aikaa, se on kuiteskin tosi lyhyt aika.

Sullahan on hieno asenne omaistasi kohtaan, joka sairasti kuolemaan johtavaa sairautta? Olisiko sama asenne jos hän olisi kuollu vaikka syöpään?

 

Manaat lapsellesi teollasi samankaltaisen tulevaisuuden. On kyllä hirveän itsekästä tuoda maailmaan jälkeläisensä ihan vain elämään elämänsä äidin itsemurha harteillaan. Jos itselläsi on nyt hirveän vaikeaa ja vuosien hoidot takana, kuvittelepa lapsen elämää. Kokoikä terapiassa, hoidossa, syyllisyyttä, vihaa. Eikä se terapia varmaan hänellekään auta.

 

Miksi et tappanut itseäsi aiemmin? Onko lapsi nyt syy kuolla?

 

Sullahan on hieno asenne omaistasi kohtaan, joka sairasti kuolemaan johtavaa sairautta? Olisiko sama asenne jos hän olisi kuollu vaikka syöpään?

Itsemurhaa ei mitenkään, ikinä, voi verrata syöpään! Sinulla ei ole näköjään itsemurhaa tehnyttä omaista, kun voit edes verrata noin.

Minun mieheni teki itsemurhan ja traumatisoi kaikki läheisensä asialla, juuri noin kuten edellä puhuttiin. Hän itse pääsi helpoimmalla. Jätti muut selviämään tuskasta ja Miksi-kysymyksistä. Suruni vaihtui nopeasti katkeruuteen, vihasta olen jo päässyt yli, mutta katkeruutta vastaan kamppailen. Teki mies todella vittumaisen teon sisaruksillee, lapsilleen ja minulle. Ystävät myös ovat hyvin järkyttyneitä eivätkä ymmärrä vieläkään. Kuten en minäkään. Raukkamainen teko kaikkia muita kohtaan!