Mitä ajatuksia itsemurha herättää? Entinen luokkakaveri kuoli oman käden kautta:(

MOT. Turha panna sanoja suuhuni. Jos tarkoitus on keskustella itsemurhasta (joka muuten ei ole yleisin kuolinsyy, ei lähelläkään sitä), tulee muidenkin mielipiteet kuunnella eikä alkaa karjua vittua. Olisi myös vastuullista huomioida, että yksittäistapaus on tunnistettavissa, eivätkä kaikki halua suruaan muiden päiviteltäväksi. Enempää en halua kanssasi keskustella. Ja sen kuka täällä on idiootti voi itse kukin varmaan päätellä ihan lukemalla ilman nimittelemistä.

Nimenomaan kuunnella, eikä vähätellä tai halveksuta kenenkään shokkia, sillä itsemurha koskettaa tavalla tai toisella aika laajasti. Harmi, ettet ymmärrä että lukemalla palstan juttuja sä tiedät ihmisestä 0,001% sillä netti ei yleensä ole ympäristö jossa jaetaan ja kerrotaan kaikki, ainoastaan ne pinnalliset tai syvälliset asiat joista itse haluaa keskustella. Mielestäni itsemurhat puhuttavat siksikin, että ihmiset vaistomaisesti ajattelevat että entä jos minun läheinen..? Ikinä ei tiedä mitä läheisen päässä liikkuu vaikka aina niin luulisi tuntevansa toisen.

Toivon sinulle myönteisempää tulevaisuutta, sillä voin vain kuvitella kuinka raskasta on aina ajatella kieroutuneesti.

 

Mistä lähtien Suomessa ei ole puhuttu itsemurhista?

Miesten itsemurhien määrät ovat olleet tasaisessa laskussa jo kauan, naisilla se on pysynyt suunnilleen samana, mutta toki miehet tekevät niitä vähenemisestä huolimatta vieläkin enemmän kuin naiset.

Se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, itsekästä tai ei.

Voit itse googletella niin täällä tehdään itsemurhia kansainvälisesti katsottuna paljon. Ei minusta siihen nähden aiheesta oikein puhuta. Mutta ymmärtäähän sen.

 

 

Voit itse googletella niin täällä tehdään itsemurhia kansainvälisesti katsottuna paljon. Ei minusta siihen nähden aiheesta oikein puhuta. Mutta ymmärtäähän sen.

Minkälaista keskustelua sitten toivoisit lisää? Kenen sitä pitäisi käydä ja missä?

Terveydenhoito mt-puolella on Suomessa todella huonossa jamassa, vai väitätkö vieläkin muuta?

 

Mun tuttavia on kuollut oman käden kautta parikin. Ei mitään läheisiä vaan juuri jotain peruskouluaikaisia koulukavereita. En ole miettinyt miksi he sen teki, se oli heidän oma päätöksensä ja oma ratkaisunsa.

Sen sijaan on hiton epäreilua katsoa vierestä kun kahden lapsen äiti tekee kuolemaa ja roikkuu löysässä hirressä nyt jo viidettä vuotta. Ihminen jonka pitäisi elää parhaita vuosiaan on työkyvyttömyyseläkkeellä, elämä kulkee sädehoidoista kortisonikuureihin ja jonain päivänä tuo tauti tappaa. Mitään ei voi suunnitella koska se päivä voi olla ensi viikolla tai vuosien kuluttua. Hän ei ole itse tätä kohtaloa halunnut eikä toivonut. Häneen ei enää mikään apu auta. Sitä mä sanoisin epäreiluksi. Itsarin tekijät valitsee tiensä itse.

 

Itse en jaksa märehtiä ja velloa negatiivisissa asioissa. Jokainen toki tyylillään.

 

En jaksanu lukea paljoakaan.

Mun veli on tehny itsemurhan - surullista mutta ymmärrettävää. Hän oli selvinpäin ja selkeästi harkinnut tämän tekonsa. Pahoja mielenterveysongelmia pitkältä ajalta.

Mun eno ja setä on tappanu ittensä. Molemmat kännis, molemmat ilmiselvästi kännisen tuskanpuuskassa tekonsa tehnyt. Molemmat alkoholisteja, molemmilla mielenterveysongelmia.

Yks tuttu nuorena (18v.) teki itsarin - kännissä mutta selkeesti silti harkittu juttu. Ei mielenterveysongelmia.

Toinen tuttu (sillon 18) teki itsarin kännissä - tyttöystävä jätti ja ase oli siinä helposti saatavilla... Ei mielenterveysongelmia. Hyvästä perheestä, suosittu, komea, menestyi opinnoissa.

Listaa vois vielä jatkaa..

Mutta noista surullisin ja järkyttävin on toi viimeinen. Koska jos toi poika olis edes hetkeksi jäänyt harkitsemaan niin ei todennäköisesti olisi itseään tappanut.

Noi muut neljä ois joka tapauksessa jossain vaiheessa tappanut itsensä. Ymmärrän ja hyväksyn heidän tekonsa, heillä ei ollut voimia jatkaa enempää.

 

Näin voi olla:/ Jotenkin musta tuntuu että nykyaikana se on pakopääsy nuorille miehille. Ei haeta apua vaan tehdään itsari. Ja siitä on pakko rueta nyt yhteiskunnallisella tasolla keskustelemaan.

Nykyaikana? "Nyt" ruvettava keskustelemaan? ??

Arvaas mitä?? Sinä kasvatusalan ammattilainen voisit tutustua sinunkin työtä ohjaavaan Terveys 2015-kansanterveysohjelmaan. Se on SE opus jonka mukaan KAIKKI SOSIAALI- ja terveysalan tärkeimmät päätökset ja resurssienohjaukset on tehty!
Voit myös lukea siitä väliarviot! Ja tulla sit kertomaan tänne kuinka paljon varsinkin nuorten miesten itsemurhat ja kuolemat ovat vähentyneet.
Voit myös selvittää mitä kaikkea on jo tehty!

"Nyt"?? Sinä olet ollut 8 vuotias (!) kun nämä päätavoitteet tuli kaikkien päätösten ohjenuoraksi/tavoitteeksi. Ja olet opetellut puhumaan silloin kun muut ammattilaiset tätä ovat valmistelleet.

Ps. Toivottavasti SINÄ olet esittänyt osanottosi omaisille. Ja pyydät anteeksi heiltä aloitustasi.

 

Miksi muuten nykyään hyväksytään eutanasia mutta ei itsemurhaa?
Masennus on pahimmillaan elinikäinen sairaus jossa ihminen kärsii. Kärsii joka ikinen päivä kymmenienkin vuosien ajan. Kärsii henkisesti, fyysisesti ja aiheuttaa pahimmillaan myös läheisilleen kärsimystä eri muodoissa.
Jooo, voi olla että siitä parantuu, mutta kymmenien vuosien jälkeen?
Sairaus se masennuskin on. Miksi juuri tässä sairaudessa ihmisen kuuluu jäädä kärsimään? Siksi ettei muille tule pahamieli?

Joo, toivon minäkin ettei kenenkään tarvitsisi päätyä itsemurhaan..mutta voi se elämäkin olla aikamoista kidutusta.
Eikä yhdenkään vanhemman, puolison tai lapsen kuuluisi joutua kokemaan läheisen itsemurhaa.

 

Jotkut aina sanoo mulle, että asioista pitää keskustella. Ei jaksa, oma asenne on aina ollu eteenpäin. Tulkoot sitä kuuluisaa räntää pitkin naamaa, niin silti on pakko jatkaa. Näissä asioissa märehtiminen on aivan turhaa. Me ollaan elossa ja tässä hetkessä, joten eletään sitä elämää. Vai mitä.

 

Voit itse googletella niin täällä tehdään itsemurhia kansainvälisesti katsottuna paljon. Ei minusta siihen nähden aiheesta oikein puhuta. Mutta ymmärtäähän sen.

Vuonna 2012 tehtiin yhteensä 711 itsemurhaa. Tilastokeskus - 1. Kuolemansyyt vuonna 2012
Kyllä siis mun mielestä vuositasolla ja väkilukuun suhteutettuna aika vähän.
Myöskään suurinpana kuolinsyynä ei ollut itsemurha vaan verenkiertosairaudet. Toisena tulee kasvaimet. Itsemurha tuon 2012 tilaston mukaan sijoittuisi sijalle 7. Pikaisen laskutoimituksen ja karkean laskutoimituksen jälkeen.

En vähättele suurta menetystäsi tai kokemuksiasi, mutta jatkossa voisit itse ensin tarkistaa tietosi, mitä täällä suureen ääneen totuutena jakelet.
Ja kuten itsekin sanoit, niin google kyllä kertoo erittäin hyvin ne vastaukset. Ei tarvi palturia alkaa höpöttelee jos faktan etsintä on miitaman sekunnin päässä.

 

Kiva nimimerkki sulla..mä en siis ole tähän ketjuun kirjoitellut, ihan vaan tiedoksi

 

Muistutat ap kovasti muinaista luokkakaveriani, jolla oli aina kauhea tarve ottaa kantaa muiden ongelmiin ja olla kovin "huolehtiva". Itse oli kuitenkin loukattu rakkaudenpuutteinen narsisti, jolla ei ollut aitoa empatiaa ollenkaan. Korulauseitaan jakelee nyt sairaanhoitajan ominaisuuudessa. Samanlaisia tuntemattomien anorektikoiden asioihin puuttumisia ja itsemurhantehneiden kauhisteluja on varmasti harrastanut. Kalseaa touhua. Kammoan.

 

Meillä on oikeus moniin asioihin, itsemurhaankin. Alkoholistit juo itsensä hengiltä, narkomaanit narkkaa (tahallaan tai vahingosa), syöpähoidoista saa kieltäytyä, abortin saa tehdä. Kaikki nämäkö pitäisi muuttaa? Päihdeongelmaiset pakkohoitoon, abortit kielletään, ihmiset väkisin hoidetaan oli tulos mikä tahansa? Surullisia asioita on hiton paljon mutta ihmistä kun ei voi pakottaa, me kaikki tehdään omat ratkaisut oli ne kuinka kivuliaita läheisille tahansa.

 

Ennen vanhaan meillä ei ollut oikeutta itsemurhaan. Sen yrittäminen oli rikos ja siitä sai linnaa. Onnistuneita ei haudattu siunattuun maahan, eli heillä ei ollut toivoa ylösnousemuksesta. Elämä kuului Jumalalle, ei yksilölle itselleen ja Jumalan omaa ei saanut kukaan viedä.

 

Itsemurhan tehneen kohdalla usein miettii sitä, että miksi? mikä oli elämässä niin solmussa? miksi ei saanut apua? hakiko apua vai murehtiko asioitaan yksin?
Joissakin tapauksissa joissa tekijä on ollut läheinen, olo on ollut vain helpottunut. Ihminen on lopultakin saanut rauhan ja helpotuksen.
Päätös itsensä tappamisesta ei useinkaan ole helppo, joten vihainen en ole tai en ala syyttelemään. Jos syytän, syytän muita jotka eivät huomanneet toisen ahdinkoa eivätkä osanneet auttaa.

 

En ehtinyt lukea tätä ketjua läpi, mutta en kyllä yhtään tajua, miksi muutama nimimerkki hyökkää jatkuvasta Happygirl-91 -nimimerkkiä vastaan. Minusta itsemurha on sellainen aihe, josta on todella tärkeä puhua, eräs tuttuni on tehnyt itsemurhan nyt muutaman viikon sisällä. Vaikka hän ei ollut läheinen ystäväni, tämä on ottanut minulle todella koville ja olen monta kertaa miettinyt että olisinko jotenkin voinut auttaa, jos vain olisin tiennyt. Hänkin kuului näihin iloisiin ja huolettomalta tuntuviin tyyppeihin, josta en olisi koskaan uskonut että tekee näin äärimmäisen teon.
Ymmärtäisin teidän hyökkäyksenne Happygirl-91 - kohtaan jos hän olisi kertonut asiasta suurinpiirtein nimeltä mainiten. On kuule täällä keskustelupalstalla keskusteltu paljon turhemmistakin asioista. Jos tällaisesta ei voi keskustella, mun mielestäni on kyseessä aika turha palsta...

 

[QUOTE="asdf";29983644]En ehtinyt lukea tätä ketjua läpi, mutta en kyllä yhtään tajua, miksi muutama nimimerkki hyökkää jatkuvasta Happygirl-91 -nimimerkkiä vastaan. Minusta itsemurha on sellainen aihe, josta on todella tärkeä puhua, eräs tuttuni on tehnyt itsemurhan nyt muutaman viikon sisällä. Vaikka hän ei ollut läheinen ystäväni, tämä on ottanut minulle todella koville ja olen monta kertaa miettinyt että olisinko jotenkin voinut auttaa, jos vain olisin tiennyt. Hänkin kuului näihin iloisiin ja huolettomalta tuntuviin tyyppeihin, josta en olisi koskaan uskonut että tekee näin äärimmäisen teon.
Ymmärtäisin teidän hyökkäyksenne Happygirl-91 - kohtaan jos hän olisi kertonut asiasta suurinpiirtein nimeltä mainiten. On kuule täällä keskustelupalstalla keskusteltu paljon turhemmistakin asioista. Jos tällaisesta ei voi keskustella, mun mielestäni on kyseessä aika turha palsta...[/QUOTE]

Jos oisit lukenu ketjun niin olisit huomannut, että häppäri haluaa että hänelle esitellään osaanottoja vaikka hän ei edes tuntenut kuolutta. Hän ihmettelee miksi tämä henkilö teki itsemurhan vaikka oli niin rakastettu....ja edeleenkään hän ei tuntenut tätä poikaa. Hän väittää, että tämä henkilö oli täysin terve...ja edeleenkään hän ei tuntenut henkilöä.
Hän taas kerran keksii päästänsä asioita, tällä kertaa kohteena on kuollut ihminen ja se ei ole oikein tämän henkilön omaisia kohtaan.

 

Se on jokaisen oma ratkaisu. Meidän lähimmäinen päätyi tähän ratkaisuun sydäntalvella. Koitimme parhaan kykymme mukaan häntä auttaa mutta se ei ole muiden käsissä mitä kukakin päättää tehdä.
Hänen tapauksessaan kyseessä oli sairas ja kärsivä, suhteellisen vanha ihminen. Ymmärrän hänen valintansa enkä ole katkera. Silti meille jäljelle jääneille jäi ikuiset itsesyytökset asiasta, sinänsä itsekäs teko.
Nuorten ihmisten esim. sydänsuruissa tehdyt itsemurhat tuntuu turhilta.

Sen sijaan olen joutunut "elämään"(luotsaamaan) parin ihmisen kanssa jotka pitivät heitä rakastamiaan ihmisiä löyhässä hirressä uhkailemalla itsemurhalla. Se on idiotismia ja huomion kerjäämistä. Molemmista onneksi olen päässyt eroon, jälkikäteen mietittynä ihan valtavasti vie voimia olla huolissaan asiasta jolle aidosti ei itse voi mitään jos ei kerta apukaan miellytä ja varsinkin jos itse on samoille ihmisille sylkykuppina.

Kaikki itsemurhat jotka tiedän ja tunnen tapauksena ja aitoina toteutettuina tekoina, ovat tulleet läheisille yllätyksinä. Luulen että suurin osa ei siitä etukäteen huutele ja ääneen harkitse vaan päätös pidetään omana tietona.

 

Mitäköhän ajatuksia se itsemurha sitten herättää... No, kai se yleensä normaalissa ihmisissä herättää kysymyksiä, hämmennystä ja avuttomuutta, syyllisyydentunteitakin, jos vainaja on ollut elämän varrella jossain tekemisissä, tai jos hän on läheinen. Kysymyksiä enkö huomannut jotain tai olisinko voinut tehdä jotain toisin. Jos ei näiden tunteidensa kanssa tule millään lailla juttuun itse, varmaan itsemurha sitten voi herättää myös vihaa, kiukkua ja halveksuntaa.

Totta on että kulttuuri ja tavat vaikuttavat itsemurhan "helppouteen" valintana; esim. kun aikanaan Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset -teos julkaistiin, saksankielisellä alueella nuorten miesten hyppääminen virran vietäväksi lisääntyi vallan valtavaksi. Kun joku on tuon ratkaisun tehnyt, se voi alkaa pyöriä mallina myös muille masentuneille. Tästä syystä itsemurhien uutisointi on niukkaa, ja tämän ketjun aloittajaltakin vähän edesvastuutonta. Meissä on kaikissa myös narsistinen puolemme, ja depression luomassa tilassa narsismi korostuu: sitä voi vaikka ajatella että kun tapan itteni niin minusta kirjoitetaan ja minua surraan ja ketjuja rakennellaan muistokseni, R.I.P.

Itsemurha on harvoin harkittu täysissä järjissä tehty teko. Usein kyseessä on vakavan mielenterveyden horjumisen seuraus, sairauden epätoivottu lopputulos. Ehkä vielä useammin päihteillä on osuutta asiaan. Aikuista ihmistä ei voi hoitaa väkisin, jos hän ei ole psykoottinen, ja sitähän depressiivinen ihminen ei suinkaan yleensä ole. Depression ja/tai päihderiippuvuuteen kaivattaisiin potilaan omaa motivaatiota ja läheisten tukea, mutta mistä niitä teet, jos depresiio jo niin pitkällä että läheisiä ei enää ole ja omaa motivaatiota on mahdotonta mistään enää löytää.

Minusta tämän ketjun voi aivan hyvin poistaa.

 

HG, jos sinä et olisi selvinnyt itse aiheuttamastasi erosta ilman ulkopuolista apua (jota hait viikossa), mietippä kuinka kamalaa tuskaa vuosikausia vaikeasti masentuneen kokee? Olen kokenut molemmat; jäätäviä sydänsuruja ja vaikeaa masennusta. Ja masennus on oman kokemukseni mukaan tuhat kertaa musertavampaa, lohduttomampaa, häpeällisempää jne.

Masennuksen sairauden kulkuun kuuluu, ettei avuntarvetta välttämättä tunnisteta kovinkaan ajoissa ja sitten kun tunnistetaan, voi kynnys avun hakemiseen olla liian korkea, koska ei ole voimia sitä vaatia ja toisaalta häpeä asiasta voi olla liian voimakasta. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei ihminen jaksa toivottomuuden tunteita vuosikausia ja mahdollisesti päätyy itsemurhaan.

Tai pahimmassa tapauksessa hakee apua, mutta mikään lääkitys ei tunnu auttavan, hoitohenkilökunta vaihtuu usein (jolloin hoitoon sitoutuminen on vaikeampaa) tai henkilökemiat eivät hoitavan tahon kanssa toimi (jolloin jo pelkkä sovittuun keskusteluun meneminen ahdistaa enemmän kuin menemättä jättäminen). Voi olla, että kuntoutumiseenkaan ei tarjota lääkitystä ja satunnaista keskustelua kummempaa. Toimimatonta lääkitystä voi joutua käyttämään puolikin vuotta, ennenkuin saat ajan uudestaan lääkärille vain saadaksesi uuden lääkkeen, mikä ei auta yhtään sen enempää kuin edellinenkään. Ja nämä kaikki ovat omakohtaisia kokemuksiani masennuksen hoidosta.

Minusta on todella surullista, että (oman kokemukseni mukaan), olen itse joutunut etsimään kolmannen sektorin kuntoutuskursseja (jotka olen kokenut kaikista toimivimmaksi muodoksi omassa toipumisessani), vaatimaan lausuntoja jotta voin niihin hakea. Näitä pitäisi HOITOHENKILÖKUNNAN tarjota aktiivisesti ja olla tietoinen millaisille ryhmille suunnattuja kursseja milloinkin on menossa, jotta niitä pystyisi tarjoamaan. Vielä surullisempaa on se, kun jatkuvasti puhutaan, kuinka hoitoon/kursseille ei pääse. Olen useamman kerran todistanut, kun jotain hakemaani kurssia ei ole toteutettu koska ei ole riittävästi hakijoita tai kurssilla on vain kourallinen ihmisiä, koska ei ollut enempää hakijoita. WTF??? Jossain mättää ja pahasti. Ja sitten kun pääset jollekin tällaiselle kurssille, supistetaan mt- toimiston palvelut minimiin kurssin ajaksi (pahimmillaan puoleksikin vuodeksi) ja vastuu ikäänkuin sysätään kurssin järjestävälle taholle.

Kritisoin myös sitä, kuinka kuntoutuskurssien järjestäjät ja virallinen hoitava taho eivät keskustele keskenään, eikä yhteinäistä linjaa kuntoutumisen etenemiseen välttämättä tule.

Tuossa suossa tarpominen mt- potilaalle on aikamoinen haaste, aina kun ei jaksa edes niitä arkipäivän asioita hoitaa. Tällä avautumisella halusin vain valottaa niitä olosuhteita, mitä masentunut ihminen voi apua hakiessaan joutua kokemaan. Ja jos ei jaksa rämpiä, eikä välttämättä ole niitä läheisiä ketkä välittäisi, mitä ihmiselle jää enää jäljelle? Itsemurha tässä kohtaa tuntuu taivaalta maallisen helvetin rinnalla.

Itse olen äärimmäisen kiitollinen, että olen päässyt tuosta kaikesta yli entistä vahvempana ja tulevaisuudessa tulenkin työskentelemään mt- kuntoutujien auttamiseksi ja toivottavasti pystyn jossain vaiheessa näihin havaitsemiini epäkohtiin puuttumaan.

 

Varsinaisia itsemurhan herättämiä, ristiriitaisiakin ajatuksia en jaksa tässä tilittää mutta tämä aloitus herätti seuraavanlaisia ajatuksia.

Veljeni teki itsemurhan 7v sitten, 21-vuotiaana. Luonnollisesti järkytys kaikille ja ymmärrän että nuoria tällaiset asiat koskettaa kovasti. Kuitenkin tuntui oudolta että heti tuon jälkeen ilmestyi joka puolelta näitä vanhoja, niin läheisiä kavereita suremaan, kertomaan kuinka järkyttyneitä ovat, kuinka kaipaavat Xxxxx:a ja kuinka tärkeä ja rakas tämä oli heille.

Okei, kiva että muistoa kunnioitetaan ja ihmisillä on tunteita, mutta... Jos veli oli oikeasti heidän mielestä niin uskomattoman mahtava tyyppi, rakas ja tärkeä jne niin miksi ihmeessä he eivät olleet edes tavanneet tätä ollenkaan viimeiseen 5-8 vuoteen? Vaikka asuivat samassa kaupungissa, ehkä hyvinkin lähellä jne. Eikö niiden tärkeiden ja rakkaiden ihmisten kanssa jatketa ystävyyttä myös silloin kun ala-aste/yläaste/rippikoulu tms päättyy? Tai jos toinen on niin tärkeä ja rakas ihminen, ollaan samalla luokalla yläaste niin eikö silloin nähdä edes joskus vapaa-ajallakin? Luulisi että esim kaksoisveli (eri luokalla ollut) tuntisi edes jotenkin nämä kaipaamaan jääneet, tärkeät ja läheiset luokkakaverit.

Toki tuollainen teko järkyttää mutta samalla vähän ihmetyttää ihmisten tarve tehdäitsemurhan tehneestä itselleen läheinen. Se että on sattunut jonkun vuoden istumaan koulussa samassa luokkahuoneessa, tervehtinyt ohi kävellessään ja muistaa jokusen hauskan jutun mitä tyyppi kertoi silloin 5v sitten ei vielä tee ihmisestä läheistä.

Ja kyllä, yksi entinen ala-asteaikojen luokkakaveri teki itsemurhan 16-vuotiaana. Toki se tuntui pahalta, järkyttikin ja ennen kaikkea tunsin myötätuntoa pikkuveljeä ja muuta perhettä kohtaan. Silti ymmärsin etten tuntenut koko ihmistä, olin nähnyt hänet vain pari kertaa ohimennen viimeisten 4v aikana ja vaikka hän koulussa vaikutti ihan tasapainoiselta ja tyytyväiseltä kaverilta en voinut tietää miten hän silloin oikeasti voi. Saati sitten mitä asioita elämässään oli tapahtunut noiden viimeisten vuosien aikana.

 

Eli itsemurha ei ole ratkaisu, koska se on kristinuskon mukaan väärin, ja kaveripiirille tulee paha mieli? Hohhoijaa. Ikävä kyllä se voi sille masentuneelle/ahdistuneelle/elämään väsyneelle tekijälle olla se ainoa ratkaisu. Jokaisella meistä on oikeus päättää omasta elämästään, myös näin äärimmäisellä tavalla. Vaikka se jäljellejäävistä tuntuisikin pahalta.

Ja jotenkin ällöttää, että täällä retostellaan sellaisen ihmisen kohtaloa, jota ei edes kunnolla ole tunnettu enää vuosikausiin.

 

Lähinnä tässä meinaan että tuon puolitutun itsemurhasta järkyttyneenä voisi sen oman itsesäälin ja menetetyn "ystävyyden" itkemisen sijaan keskittyä miettimään löytyykö siitä omasta lähipiiristä nyt ihmisiä jotka eivät ehkä voi niin hyvin? Mikään ei tuo enää itsemurhan tehnyttä takaisin, mutta se jos alkaa pitää huolta omista läheisistä voi parhaassa tapauksessa ehkäistä jonkun suunnitteilla olevan itsemurhan. Vaikkei siinä samanlaista "hohtoa" olekaan, on se silti loppupelissä arvokkaampi asia.

 

Lähinnä tässä meinaan että tuon puolitutun itsemurhasta järkyttyneenä voisi sen oman itsesäälin ja menetetyn "ystävyyden" itkemisen sijaan keskittyä miettimään löytyykö siitä omasta lähipiiristä nyt ihmisiä jotka eivät ehkä voi niin hyvin? Mikään ei tuo enää itsemurhan tehnyttä takaisin, mutta se jos alkaa pitää huolta omista läheisistä voi parhaassa tapauksessa ehkäistä jonkun suunnitteilla olevan itsemurhan. Vaikkei siinä samanlaista "hohtoa" olekaan, on se silti loppupelissä arvokkaampi asia.

Just näin.