Mitä ajatuksia itsemurha herättää? Entinen luokkakaveri kuoli oman käden kautta:(

[QUOTE="hei haloo";29983165]Siis täh?? Selitä tyhmälle, miksi tässä tapauksessa SULLE pitäisi sanoa "otan osaa"???!!![/QUOTE]

No tuhatkertaisesti mielummin sanoisin "otan osaa" itsemurha-aiheiseen keskusteluun, kun sanoisin että "ei kosketa minua". Ihan absurdia että tätä nyt tarvii selventää rautalangasta.

 

Surullisia ajatuksia, itsekin olen menettänyt ystäväni tuolla tavoin. Siis oikean ystävän, jonka kanssa aikanaan tekemisissä paljon olimme.

Ehkä se on niin, ettei kaikki halua niitä syvimpiä tuntojaan edes lähimmilleen näyttää. Ja vaikka suu vitsiä vääntäisi, voi sisin silti itkeä. Näin minä ajattelen, ja tällaisia ajatuksia minussa tämä asia herättää.

Ja lähinnä mietin jäljellejääneiden läheisten, siis oikeiden läheisten, pohjatonta surua ja ikävää, joka ei lopu välttämättä koskaan.

 

Sä kysyit mitä tuntemuksia itsemurha herättää. Nää edelliset tyypit sulle vastasi. Jos kysyy mielipidettä, niin silloin luulis kestävän ne eriävätkin, eikä tarvis hyökätä heti vastaan!!
Kyllä iteki, vastaavassa tilanteessa hetken "surisin", mutta jos noin kaukainen olisi, niin en pitkään asiaa jäisi vatvomaan. Oikeasti läheisen kohdalla asia tosiaankin ihan toinen!

 

Ei ole tullut vastaan mutta hän tiesi olevansa huippu ja rakastettu. Sillä tavalla se vaan järkyttää koska hän ei koskaan näyttänyt mtn herkkää puolta ainakaan silloin kouluaikoina ja oli aina vitsailemassa. Toisaalta ihan vihaiseksi saa ajatus että noin pidetty ihminen tekee tuollaisen teon.. Mutta tosiaan turhapa minun on sitä purkaa kun en enää ole tuntenut sitä pitkään aikaan. Se vaan ihmetetyttää, että mikä on Suomessa vikana kun niin paljon nuoria miehiä tekee itsemurhia?

Siis mistä sä tiedät millasta sen elämä nykyään oli?
Sä kyllä jaksat täällä jatkuvasti näyttää tyhmyytesi, päivästä toiseen. Jutut menevät vaan törkeimmäksi.

 

Sana "itsemurha" jollain tasolla kalskahtaa korvaan ja saa aikaan selkäpiitä karmii -fiiliksen. Välillä jos itsemurhatilastoihon törmää, käy kyllä sama mielessä, eli mikä on vikana kun Suomessa itsemurhia tapahtuu suhteellisen paljon. Kenenkään kuolema ei tietenkään ole ikinä mukavaa, kuolemantavasta riippumatta.

Oma perheenjäseneni teki itsemurhan. Suunniteltu teko ja pari aikaisempaakin yritystä takana. Jos asiaa alkaa miettimään, tulee toki paljon kysymyksiä mieleen. Kuinka paha olo voi jollakulla olla? Miten jollakulla voi olla niin paha olla, että päätyy siihen ratkaisuun?

Mutta sitä minun on vaikea uskoa, ettäkö sellaisella jolla joku lähipiirissä olisi itsemurhan tehnyt, olisi suurempi riski itsemurhaan. Luulisi, että se joka sen läheisen menetyksen itsemurhan takia on kokenut, ei haluaisi koskaan aiheuttaa toisille yhtä suurta surua. Toki tilanteita on erilaisia, mutta itse ajattelen näin..

Hyvä näkökulma. Mä uskon kuitenkin että tää poika oli saanut mallin ja ajatuksen sieltä, eikä jaksanut enää välittää mitä omat läheiset tulee kokemaan. Se on voinut olla todella impulsiivinen ja spontaani teko ja niin sen haluaisin uskoa olleenkin Nuoret miehet ei hae apua vaikka sitä on tarjolla, MIKSI? Miksi heidän kynnys on niin suuri myöntää että on helvetin vaikeaa jne. Tähän mun mielestä tämän kaupungin pitää puuttua koska kaksi on jo menehtynyt oman käden kautta täysin shokkina muille, ei oo enää varaa menettää yhtään enempää.
Niinpä - miten voi olla niin karmean epätoivoinen tilanne ja tuskaa ettei näe mitään muuta ulospääsyä? Näitä kysymyksiä lähipiiri varmasti nyt pohtii ja pahinta varmaan ettei koskaan tule niitä samaan.. Ihan käsittämätöntä miten epäreilua tää elämä on.

 

Itsekin itsemurhaa miettineenä olen sitä mieltä, että se on jokaisen oma valinta.
Ja jokaisella, jonka läheinen siihen päätyy, on oikeus surra, tuntea vihaa ja ikävöidä.

Ja lisään tähän vielä, että jos joskus itsemurhan tekisin, tulisi se kaikille yllätyksenä.

Mua pidetään iloisena, elämään positiivisesti suhtautuvana ja vahvana. Ei kukaan tiedä, mitä mun mielessä myllertää. Enkä siitä aio kenenkään kanssa puhua.

Lapset pitää mut hengissä.

 

Mun kaveri hyppäs junan alle. Tunnen helpotusta hänen puolestaan. Oli syvästi masentunut ja pakko-oireinen. Itsekin olen masentunut ja kolmesti ollut teholla itsemurhayritysten takia.

Lisään vielä, että tunnustan olevani kateellinen hänelle. Itsekin haluaisin olla kuollut. Mutta, kuten toinen vieras kirjoitti, lapset pitää (ainakin toistaiseksi) hengissä.

 

Kysyt "mitä ajatuksia itsemurha herättää" ja sitten raivostut, kun niitä ajatuksia tullaan esittämään, eikä pahoitella vain sinun mentystäsi

Way to go.

Otan kuitenkin osaa sinun sekä muiden menetykseen.
Juuri tänään kaverinkaverista levisi kuolinuutinen, en tuntenut ollenkaan ja pari kertaa vain nähnyt, mutta kyllä se aina hieman laittaa miettimään asioita yleisesti. Tulee aina lähetettyä ajatuksia perheelle ja läheisille.

 

Lisään vielä, että tunnustan olevani kateellinen hänelle. Itsekin haluaisin olla kuollut. Mutta, kuten toinen vieras kirjoitti, lapset pitää (ainakin toistaiseksi) hengissä.

:/ Masennusta on paljon, ei pitäisi silti omia läheisiä pistää mankelin läpi jonka joutuisivat kokemaan. Se on niin lopullista ja edes heidän takiaan pitää sinnitellä. Elä ajattele itsemurhaa…. Elämä on lahja<3 Apua saa aina.

 

Kysyt "mitä ajatuksia itsemurha herättää" ja sitten raivostut, kun niitä ajatuksia tullaan esittämään, eikä pahoitella vain sinun mentystäsi

Way to go.

Otan kuitenkin osaa sinun sekä muiden menetykseen.
Juuri tänään kaverinkaverista levisi kuolinuutinen, en tuntenut ollenkaan ja pari kertaa vain nähnyt, mutta kyllä se aina hieman laittaa miettimään asioita yleisesti. Tulee aina lähetettyä ajatuksia perheelle ja läheisille.

Ja sen pitääkin laittaa. On elämä välillä niin vaikeeta ja tulee itkettyä ihan pikkuasioista että pitää joskus havahtua siihen miten onnekkaita me ollaan kun ollaan elossa ja meilä on läheiset edelleen vierellä. Ikinä ei tiedä kuka tippuu matkasta ja milloin mutta sitä ei kyll pidä liikaa ajatella. Mutta elämän arvostusta nää opettaa.

 

:/ Masennusta on paljon, ei pitäisi silti omia läheisiä pistää mankelin läpi jonka joutuisivat kokemaan. Se on niin lopullista ja edes heidän takiaan pitää sinnitellä. Elä ajattele itsemurhaa…. Elämä on lahja<3 Apua saa aina.

Siinä vaiheessa kun se tuska on niin suurta, että ainoa lohtu on päättää päivänsä, ei siinä pahemmin mietitä niitä läheisiä ja sitä, mitä he joutuvat kestämään.
Päässä takoo vain ajatus oman kurjuuden lopettamisesta.

Kaikille se elämä ei tunnu lahjalta, lähinnä pakolliselta pahalta.

 

Eikö sulla ole mitään rajaa ton huomiohuorauksen suhteen, pahin temppu tähän menessä.

Esität niin kuin tuntisit tuon pojan ja sulla ei ole oikeasti mitään hajua sen elämästä, jos joku hänen läheinen lukee tätä niin varmasti suuttuu. Todella törkeetä jopa sulta.

 

Pari tuttua aikoinaan lähtenyt oman käden kautta, onhan se surullista mutta asia ei mulle sen enempää kuulu kun ei lapsuus/teinivuosien jälkeen oltu tekemisissä.

Myös eräs jätkä jonka kanssa seurustelin 15vuotiaana kuoli huumeiden yliannostukseen/tukehtui omaan oksennukseensa kun hän oli 19 vuotias. Mulle ei koskaan selvinnyt oliko kyseessä itsari vai vahinko. Mutta ei sekään mussa mitään tunteita herättänyt vaikka "ex-poikaystävä" olikin kyseessä.

Okei no toi on vähän outoa jos muutaman vuoden päästä (nuoruuden)seurustelusta tyyppi kuolee eikä herätä _mitään_ tunteita.

 

Eikö sulla ole mitään rajaa ton huomiohuorauksen suhteen, pahin temppu tähän menessä.

Esität niin kuin tuntisit tuon pojan ja sulla ei ole oikeasti mitään hajua sen elämästä, jos joku hänen läheinen lukee tätä niin varmasti suuttuu. Todella törkeetä jopa sulta.

:hug: Rauhallista perjantai iltaa sinulle.

 

Sen verran olen päässyt kurkkimaan hauskojen kaikkien kaveri -tyyppien mielenmaisemaan että nykyään jos joku tekee itsestään jatkuvasti pelleä alan miettimään milloin tulee kuolinilmoitus. Todellisuudessa he ovat todella yksin eivätkä kestä sitä. Ja sitten ei tarvita kuin hetken pimeys aivoissa ja hyppäävät kuolemaan.

Erittäin totta. Jatkuvasti hauskat ihmiset ovat usein psyykkisesti heikkoja ihmisiä.

Naisten peräänkuuluttama "huumorintaju" ei ehkä pitäisikään olla se kaikkein tärkein ominaisuus miehessä, koska nk. "hyvin hauskat" miehet eivät helposti kestä elämää paineineen vaan murtuvat.

 

Siinä vaiheessa kun se tuska on niin suurta, että ainoa lohtu on päättää päivänsä, ei siinä pahemmin mietitä niitä läheisiä ja sitä, mitä he joutuvat kestämään.
Päässä takoo vain ajatus oman kurjuuden lopettamisesta.

Kaikille se elämä ei tunnu lahjalta, lähinnä pakolliselta pahalta.

Niinpä

 

Että mitä ajatuksia herättää... Tässähän ei saisi tietenkään sanoa näin, mutta minusta itsemurha on äärimmäisen itsekäs ja raukkamainen teko. Se jättää henkilön lähimmäiset tuntemaan valtavaa tuskaa ja syyllisyyttä. Puhumattakaan jos se surman tekotapa on joku sellainen jossa tarvitaan toinen osapuoli (junan alle kävelyt, rekkaa päin ajamiset).

 

Okei no toi on vähän outoa jos muutaman vuoden päästä (nuoruuden)seurustelusta tyyppi kuolee eikä herätä _mitään_ tunteita.

No niinno se seurustelu päättyi siihen että jätkä piti musta kiinni kun hänen kaveri löi ja potki mua.

Meidän yhteinen kaveri (jolle tämä jätkä oli tärkeä) soitti mulle kertoakseen tämän kuolinuutisen ja oli niin shokissa että sanoi jätkän nimen sijasta vahingossa oman tyttärensä nimen. Itkin, olin paniikissa. Siinä kohtaa kun tavoitin kaverin uudelleen ja kuulin että kyseessä olikin tämä "eksä", olin suoraan sanoen niin helpottunut ettei siinä enää mitään muita tunteita herännyt.

 

Erittäin totta. Jatkuvasti hauskat ihmiset ovat usein psyykkisesti heikkoja ihmisiä.

Naisten peräänkuuluttama "huumorintaju" ei ehkä pitäisikään olla se kaikkein tärkein ominaisuus miehessä, koska nk. "hyvin hauskat" miehet eivät helposti kestä elämää paineineen vaan murtuvat.

Näin voi olla:/ Jotenkin musta tuntuu että nykyaikana se on pakopääsy nuorille miehille. Ei haeta apua vaan tehdään itsari. Ja siitä on pakko rueta nyt yhteiskunnallisella tasolla keskustelemaan.

 

Että mitä ajatuksia herättää... Tässähän ei saisi tietenkään sanoa näin, mutta minusta itsemurha on äärimmäisen itsekäs ja raukkamainen teko. Se jättää henkilön lähimmäiset tuntemaan valtavaa tuskaa ja syyllisyyttä. Puhumattakaan jos se surman tekotapa on joku sellainen jossa tarvitaan toinen osapuoli (junan alle kävelyt, rekkaa päin ajamiset).

Saa sanoa koska toi on totta! Tooosi itsekäs teko ja lopullisin kaikista.

 

Yksi samassa kaveriporukassa pitkään pyörinyt ja läheinen tuolloin teki itsemurhan muutama vuosi kun tiet erkani. Tuntui se tietysti surulliselta, mutta en mitenkään lamaantunut surusta, kun oli jo sen verran erkaannuttu. Sellainen etäinen jo jonka kanssa jutteli kun näki, mutta ei nähnyt enää sovitusti ollenkaan. Muuten asia ei olisi jäänyt vaivaamaan, mutta koska sain tietää häneltä sellaisen salaisuuden, jonka vieläkin haluaisin kertoa äidillensä. On tosi tosi iso asia siis, mutta en tiedä voinko. Tavallaan asia kyllä kuuluisi kertoa, mutta toisaalta annoin sanani. Tapauksesta on nyt jo 8 vuotta.

 

Itsekin itsemurhaa miettineenä olen sitä mieltä, että se on jokaisen oma valinta.
Ja jokaisella, jonka läheinen siihen päätyy, on oikeus surra, tuntea vihaa ja ikävöidä.

Itsemurha on siinä mielentilassa, siinä hetkessä, niillä voimilla, käsityskyvyllä ja elämänhallinnalla AINOA järkevä ratkaisu. Juuri sille ihmiselle, joka siihen päätyy.

Ei itsemurhan tehnyt miettinyt muuta kuin että kaikki loppuu, paha katoaa, kipu ja huoli häviää. Että pääsee jonnekin pois. Rauhaan.

Ei hän halunnut muille pahaa mieltä tai syyllisyyttä. Hän vain halusi pois.

 

Ompa ikävää, että menetit läheisen ihmisen.....eiku siiis

 

Mitä vittua??!!? Häpeä!! Mun ikäinen kaveri tekee itsemurhan ja sä kehtaat noin puhua! Ei ole sulla helppoa - hankia apua ja pian.
Totta helvetissä koskettaa kun olen tuntenut hänen kaverinsa erittäin hyvin nämä vuodet ja tämän pojan kanssa samaa luokkaa käynyt 3 vuotta ja rippikoulun.

Joo jos tulee tälläisiä kommentteja vielä aikuisilta ihmisiltä niin tämä ketju lähtee modeille.

Kuinka sä itse kehtaat kerjätä sääliä julkisella keskustelupalstalla jonkun puolitutun itsarin tehneen kundin kustannuksella? Mieti vähän miltä esim. tuon pojan sukulaisista. äidistä, tai kenestä vaan oikeasti läheisestä tuntuis jos törmäis täällä sun kirjoituksiin heidän kuolleesta omaisestaan? Sä et ole edes puhunut tän kuolleen kundin kanssa kymmeneen vuoteen, ja nyt kerjäät täällä myötätuntoa "menetykseesi" niin kuin oisit ollut kovinkin läheinen ystävä.

Ehkä se kundi oli yksinäinen. Ehkä hän ei ollut enää niin iloinen ja positiivinen kuin kymmenen vuotta sitten. Ehkä hän ois kaivannut seuraa ja huomiota, mutta sua kiinnostaakin tän pojan kohtalo vasta kun hän on kuollut. Häpeä.

 

Se on jokaisen oikeus, vaikka pidänkin itsekkyyden multihuipentumana tehdä itsemurha sellaisessa tilanteessa, jossa itsensämurhaajalla on alaikäisiä lapsia.
Lapsettomien kohdalla puhtaasti oma valinta ja oikeus siihen, jota tulisi kunnioittaa, vaikka läheisistä pahalta tuntuukin.