Mitä ajatuksia itsemurha herättää? Entinen luokkakaveri kuoli oman käden kautta:(

Mä olin yläasteella se ulospäinsuuntautunut, aina hauska, kaikkien kaveri, hyvä tyyppi. Semmonen, johon voi luottaa ja joka ei ikinä valita omia surujaan, joka keksii aina jotain hauskaa.

Mä olin jo silloin niin pahasti masentunut, että joka viikonloppu itkin, kun tuli taas maanantain. Ajattelin vaan kuolemista ja pois pääsyä. Muiden mielipiteillä ei ollut mulle mitään merkitystä, miksi olisin elänyt sellaisten ihmisten vuoksi, jotka eivät edes välittäneet yrittää tuntea minua? Joille olin olemassa vain siksi, että olin se hauska tyyppi?

Mun yläasteajoista on 15 vuotta aikaa. Mä mietin melkein päivittäin sitä, että mun elämäni ei ole minkään arvoista. Yöt valvon miettien sitä, kuinka mustaa kaikki on. Päivällä olen se ulospäinsuuntautunut, iloinen, empaattinen ja hauska ihminen, johon voi aina luottaa, jolle voi aina kertoa surujaan, joka ei koskaan ole tylsä ja masentava, joka aina viihdyttää.

Yksikään niistä ei tunne minua. Jos tappaisin itseni, ne surisi sitä mielikuvaa, ei minua. Eivätkä missän vaiheessa itsekeskeisyydessään tajuaisi sitä, että ovat pitäneet omasta mielikuvastaan, eivät minusta.

Yritin, joitain vuosia sitten, avautua. Näyttää muille myös suruni, huoleni, huonot päiväni. Yksi kerrallaan ihmiset katosivat elämästä. En ollutkaan enää se hauska tyyppi. Se joka aina kuuntelee, eikä ikinä tuomitse. Joka naurattaa.

Kun aloin taas näytellä tätä roolia, ne ilahtuivat kun olin oma itseni. Mä en ymmärrä, miksi mä ajattelisin, että niiden vuoksi en voi tappaa itseäni, kun ne ei sekuntiakaan pysähdy miettimään kuka minä olen ja miten minua voi kohdella?

 

Mikä se sitten on, jos ei ratkaisu? Millä tavalla asiat jää kesken ja ratkaisematta, kun ihminen murhaa itsensä eikä häntä näin ollen enää ole?

Se ei ratkaise vaan tuo vaan lisää tuskaa ympärillä oleville ihmisille ja kristinuskon mukaan elämä on lahja.

 

Se ei ratkaise vaan tuo vaan lisää tuskaa ympärillä oleville ihmisille ja kristinuskon mukaan elämä on lahja.

Kaikki ei ole kristittyjä...

Toiseksi, jos elämä on umpikujassa, silloin voi tuntua siltä, että oma poislähtö on helpotus myös läheisille. Tai tilanne on se, että toiset eivät tunne sua ollenkaan, vaan ylläpitävät omaa mielikuvaansa, eli toisin sanoen ihan sama onko niille olemassa vai ei.

 

Ja ihmisen elämässä voi tapahtua jotain, joka sitten aiheuttaa tällaisen teon. Pikaistuksissaan kenties? haluna näyttää; "nyt saatte sitten surra oikein kunnolla ja katua, kun minua ei enää ole." Harmio vaan, kun sitä surua ei sitten itse ole enää näkemässä kuitenkaan.

Paljonhan noista nuorten miesten itsemurhista puhutaan. Ehkä tyttöjen kuitenkin on helpompi itkeä, ja olisiko tyttöjen ystävyyssuhteet sitten sellaisia, että syvällisemmin voi asioista esim. kaverien kanssa puhua? En tiedä, minulla kun ei poikaa ole, ja veljien kanssa ei tällaisista nyt ole tullut juteltua.

Yhtä kaikki, en minä koe voivani kenenkään tekoa tuomita. Ja vaikka en tekoa kunnioita, niin jollain tasolla kuitenkin kunnioitan yksilön ratkaisua, kun siihenkään ei ole välttämättä ollut helppo päätyä. Jokainenhan meistä tekee loppuviimein ne ratkaisunsa itse, nekin, joiden kanssa jälkeen jääneiden on raskasta elää Kun meillä itsemääräämisoikeus on, jokaisella.

Syrjäytymisen ehkäisemiseen olisi minun mielestäni syytä panostaa paljon, mutta jos henkilö on ulospäiin iloinen, niin vaikeaahan se voi olla ryhtyä mitään ennaltaehkäisemään sellaisen henkilön kohdalla...

 

Se ei ratkaise vaan tuo vaan lisää tuskaa ympärillä oleville ihmisille ja kristinuskon mukaan elämä on lahja.

Ratkaisuhan se on huonokin ratkaisu.

 

Kun ihmisellä on paha olla, on kaksi vaihtoehtoa. Hän hakee ja saa apua, paha olo menee pois ja elämä jatkuu, jos ei onnellisena, niin ainakin parempana.

Toinen vaihtoehto: hän tunnistaa oman pahan olonsa niin myöhään, ettei enää osaa tai jaksa hakea apua. Jos hän kuitenkin vielä jaksaa hakea apua, hän ei sitä välttämättä saa, koska ei osaa selittää asiaansa niin, että tilanne otettaisiin tarpeeksi vakavasti. Pikku hiljaa tuska valtaa niin, ettei millään ole enää väliä. Siinä kohtaa, kun ihminen on valmis tekemään itsemurhan, ollaan niin syvällä suossa, ettei sieltä pääse ylös edes avun kanssa. Siinä kohtaa ei enää ajatella, mitä jäljellejäävät ajattelevat ja miten pärjäävät. Siinä kohtaa halutaan pois.

Se, mitä yhteiskunta voi tehdä, on lisätä määrärahoja terveyskeskuksiin niin, että lääkärille ja kriisipäivystykseen pääsee heti. Lisätä mielenterveyshoitajia, psykologeja, psykiatreja. Mutta mitä yhteiskunta voi tehdä, jos uupunut ei tunnista olotilaansa tai ei enää jaksa hakea apua? Jos läheiset eivät huomaa mitään, eikä masentunut itse osaa tai ymmärrä, ei kukaan pysty auttamaan.

Mitä yhteiskunta voi tehdä, on pitää läheisiään silmällä ja tarjota rohkeasti apua ja olkapäätä, jos huomaa jonkin olevan pielessä.

Olen tosi pahoillani siitä, että nuori ihminen on kuollut ja olen hyvin pahoillani siitä, että hänen lähipiirinsä on joutunut tällaisen tilanteen kohtaamaan. Mutta happygirl... tää oli kyllä aikamoista huomionhakua sulta. Kuollut poika ei ollut sulle läheinen, hän oli vanha luokkakaveri kymmenen vuoden takaa. Toki se aina pysäyttää, kun joku puolituttukin menee, mutta jotenkin tämä sun ketjusi aloitus oli aika yliampuvaa.

 

Se ei ratkaise vaan tuo vaan lisää tuskaa ympärillä oleville ihmisille ja kristinuskon mukaan elämä on lahja.

On se ratkaisu juuri sille ihmiselle jolla on suunnattoman paha olla.
Ei siinä oikeasti auta ajatus läheisten tuskasta. Kyllä se oma tuska vie siitä voiton.

 

Eletään todellakin hyvinvointiyhteiskunnassa, se ei vaan tarkoita täydellisyysvointiyhteiskuntaa eikä sellaista tule koskaan kukaan luomaankaan.

Tämä oli erinomaisesti sanottu. Kiitos.

 

:hug: Tuntuu absurdilta, olikohan kaikki iloisuus pelkkää kulissia?

Noin yleensä ottaen; täytyy toivoa että ympärillä olevat ihmiset rekisteröisivät nopeasti pulassa olevat ja että suomessa otettaisiin mielenterveys vakavammin.
Ja että lasten kasvatus otettaisiin vakavasti; apua niille jotka eivät asiaa osaa.
"ajokortti" niin lapsen vanhemmille kuin eläinten omistajillekin!:xmas:

Suomessa on kai aika helppo syrjäytyä, ollaan kai suurimmalta osin luonteeltamme sisäänpäin kääntyneitä ja pidetään huolta vain omista asioista.

On helppo ja erityisesti täällä meillä päin siinä paikkakunnalla jossa asuin lapsena. Ei ollut peruspalvelut kohdillaan ja jos tämän pojan perheessä oli vaikeeta niin varmasti eivät opettajat tehneet lasuun ilmoitusta. Toista on kaupungeissa, ongelmiin puututaan ja ilmapiiri on parempi. Se itsepärjäämis ilmapiiri on voinut jäädä tälle pojalle ja kun ei uskalleta myöntää avuntarvetta ja pahaa oloa… niin lopputulos on tämä ja koko kaveripiiri jää loppuelämäksi vaille vastauksia.

 

Se ei ratkaise vaan tuo vaan lisää tuskaa ympärillä oleville ihmisille ja kristinuskon mukaan elämä on lahja.

Monelle elämä on enemmänkin taakka kuin lahja, eikä kaikki saa minkäänlaista pelastusta. Onko se sitten oikein että toinen joutuu kitumaan vuodesta toiseen vain sen takia ettei halua tuottaa tuskaa muille? Siinä kohtaa pitäisi edes sen verran kunnioittaa toisen ratkaisua että edes yrittää antaa toiselle anteeksi ja yrittää päästä sen tuskan yli.

 

Kun ihmisellä on paha olla, on kaksi vaihtoehtoa. Hän hakee ja saa apua, paha olo menee pois ja elämä jatkuu, jos ei onnellisena, niin ainakin parempana.

Toinen vaihtoehto: hän tunnistaa oman pahan olonsa niin myöhään, ettei enää osaa tai jaksa hakea apua. Jos hän kuitenkin vielä jaksaa hakea apua, hän ei sitä välttämättä saa, koska ei osaa selittää asiaansa niin, että tilanne otettaisiin tarpeeksi vakavasti. Pikku hiljaa tuska valtaa niin, ettei millään ole enää väliä. Siinä kohtaa, kun ihminen on valmis tekemään itsemurhan, ollaan niin syvällä suossa, ettei sieltä pääse ylös edes avun kanssa. Siinä kohtaa ei enää ajatella, mitä jäljellejäävät ajattelevat ja miten pärjäävät. Siinä kohtaa halutaan pois.

Se, mitä yhteiskunta voi tehdä, on lisätä määrärahoja terveyskeskuksiin niin, että lääkärille ja kriisipäivystykseen pääsee heti. Lisätä mielenterveyshoitajia, psykologeja, psykiatreja. Mutta mitä yhteiskunta voi tehdä, jos uupunut ei tunnista olotilaansa tai ei enää jaksa hakea apua? Jos läheiset eivät huomaa mitään, eikä masentunut itse osaa tai ymmärrä, ei kukaan pysty auttamaan.

Mitä yhteiskunta voi tehdä, on pitää läheisiään silmällä ja tarjota rohkeasti apua ja olkapäätä, jos huomaa jonkin olevan pielessä.

Olen tosi pahoillani siitä, että nuori ihminen on kuollut ja olen hyvin pahoillani siitä, että hänen lähipiirinsä on joutunut tällaisen tilanteen kohtaamaan. Mutta happygirl... tää oli kyllä aikamoista huomionhakua sulta. Kuollut poika ei ollut sulle läheinen, hän oli vanha luokkakaveri kymmenen vuoden takaa. Toki se aina pysäyttää, kun joku puolituttukin menee, mutta jotenkin tämä sun ketjusi aloitus oli aika yliampuvaa.

Samaa mieltä. Puheet vaan pitää saada teoiksi ja joka puolelle Suomea, jokaisella kunnalla ja kaupungilla pitää olla etsiviä nuorisotyöntekijöitä ja hyvinvointipalvelut pitää olla oikeasti hollilla. Joskus ihminen esittää ulospäin muuta mitä on (tässä on nähtävästi ollut niin) mutta nuori voi kokea elämän kriisit potenssiin tuhat - ja tehdä hetken mielijohteesta näin musertavan ratkaisun jota ei voi koskaan muuttaa.

Huomionhakua? Mille? Sille että loistava ihminen on poissa täysin turhaan ja peruuttamattomasti? Kuule, jos sä näet näin tärkeän aiheen huomionhakuisuutena niin painu *****

 

Monelle elämä on enemmänkin taakka kuin lahja, eikä kaikki saa minkäänlaista pelastusta. Onko se sitten oikein että toinen joutuu kitumaan vuodesta toiseen vain sen takia ettei halua tuottaa tuskaa muille? Siinä kohtaa pitäisi edes sen verran kunnioittaa toisen ratkaisua että edes yrittää antaa toiselle anteeksi ja yrittää päästä sen tuskan yli.

Totta.

 

[QUOTE="minna";29983397]Mä olin yläasteella se ulospäinsuuntautunut, aina hauska, kaikkien kaveri, hyvä tyyppi. Semmonen, johon voi luottaa ja joka ei ikinä valita omia surujaan, joka keksii aina jotain hauskaa.

Mä olin jo silloin niin pahasti masentunut, että joka viikonloppu itkin, kun tuli taas maanantain. Ajattelin vaan kuolemista ja pois pääsyä. Muiden mielipiteillä ei ollut mulle mitään merkitystä, miksi olisin elänyt sellaisten ihmisten vuoksi, jotka eivät edes välittäneet yrittää tuntea minua? Joille olin olemassa vain siksi, että olin se hauska tyyppi?

Mun yläasteajoista on 15 vuotta aikaa. Mä mietin melkein päivittäin sitä, että mun elämäni ei ole minkään arvoista. Yöt valvon miettien sitä, kuinka mustaa kaikki on. Päivällä olen se ulospäinsuuntautunut, iloinen, empaattinen ja hauska ihminen, johon voi aina luottaa, jolle voi aina kertoa surujaan, joka ei koskaan ole tylsä ja masentava, joka aina viihdyttää.

Yksikään niistä ei tunne minua. Jos tappaisin itseni, ne surisi sitä mielikuvaa, ei minua. Eivätkä missän vaiheessa itsekeskeisyydessään tajuaisi sitä, että ovat pitäneet omasta mielikuvastaan, eivät minusta.

Yritin, joitain vuosia sitten, avautua. Näyttää muille myös suruni, huoleni, huonot päiväni. Yksi kerrallaan ihmiset katosivat elämästä. En ollutkaan enää se hauska tyyppi. Se joka aina kuuntelee, eikä ikinä tuomitse. Joka naurattaa.

Kun aloin taas näytellä tätä roolia, ne ilahtuivat kun olin oma itseni. Mä en ymmärrä, miksi mä ajattelisin, että niiden vuoksi en voi tappaa itseäni, kun ne ei sekuntiakaan pysähdy miettimään kuka minä olen ja miten minua voi kohdella?[/QUOTE]

Menee vähän offtopic, mutta alkoi kiinnostaa. Osaatko sanoa, miksi näytät iloiselta ja vitsikkäältä, jos sinulta ei siltä tunnu? Jotenkin ajattelee, että lapsi tai nuori saattaisi tehdä noin, mutta miksi aikuinen?

Kuten sanottu, kysyn, koska kiinnostaa. Okei, sanoit, että ihmiset kaikkosivat elämästäsi, mutta valitettavasti he ovat vääriä ihmisiä. Tai varmaan joku heistä voisi olla oikeakin, mutta on toisaalta inhimillistä heidän taholtaan ihmetellä, jos toisen käytös yhtäkkiä muuttuu tyystin. Siihen voi olla vaikeampi suhtautua kuin siihen, että olisit alunperin ollut synkkä tyyppi.

Totta helvetissä sun pitäisi saada olla oma itsesi. Mutta odotatko, että joku telepaattisesti näkee sinun voivan pahoin, jos hampaat irvessä yrität esittää voivasi hyvin?

 

Huomionhakua? Mille? Sille että loistava ihminen on poissa täysin turhaan ja peruuttamattomasti? Kuule, jos sä näet näin tärkeän aiheen huomionhakuisuutena niin painu *****

Aihe on tärkeä ja jokainen itsemurha on (ainakin muiden mielestä) turha kuolema. Mutta sä esität asian niin kuin kyseessä olisi ollut joku sulle hyvin läheinen ihminen, joku jonka tunsit hyvin ja jonka kuolema oli kaikille yllätys. A) hän ei ollut sulle läheinen, B) sä et tuntenut häntä ja C) kaikille se ei välttämättä ollut yllätys. Lähipiiri on saattanut aavistaa tai tietää, mitä pojan päässä on liikkunut. Se, että sä tunsit hänet kymmenen vuotta sitten iloisena ja kaikkien kaverina, ei tarkoita sitä, että hän olisi ollut sellainen enää pitkään aikaan. Jos mä olisin tuon pojan läheinen, mua ainakin loukkaisi se, että joku vanha luokkakaveri keskustelee asiasta keskustelupalstalla niin kuin kyseessä olisi joku kovinkin läheinen ihminen. Ja se on musta huomionhakua. Enkä aio painua vittuun, siellä ei varmaan ole kovin kivaa.

 

Aihe on tärkeä ja jokainen itsemurha on (ainakin muiden mielestä) turha kuolema. Mutta sä esität asian niin kuin kyseessä olisi ollut joku sulle hyvin läheinen ihminen, joku jonka tunsit hyvin ja jonka kuolema oli kaikille yllätys. A) hän ei ollut sulle läheinen, B) sä et tuntenut häntä ja C) kaikille se ei välttämättä ollut yllätys. Lähipiiri on saattanut aavistaa tai tietää, mitä pojan päässä on liikkunut. Se, että sä tunsit hänet kymmenen vuotta sitten iloisena ja kaikkien kaverina, ei tarkoita sitä, että hän olisi ollut sellainen enää pitkään aikaan. Jos mä olisin tuon pojan läheinen, mua ainakin loukkaisi se, että joku vanha luokkakaveri keskustelee asiasta keskustelupalstalla niin kuin kyseessä olisi joku kovinkin läheinen ihminen. Ja se on musta huomionhakua. Enkä aio painua vittuun, siellä ei varmaan ole kovin kivaa.

Tässä hyvä pointti.
Ihan lähipiirille ei välttämättä ollenkaan yllätys, vaikka kaikenmaailman kylänmiehet ja muut puolitutut eivät olisi ikinä voineet uskoakaan.

Muistan tuon minunkin läheisen kuoleman jälkeen kovimpaan ääneen surreen ja ihmetelleen juurikin joidenkin puolituttujen vanhojen koulukavereiden ja biletovereiden, vaikka taustalla oli oikeasti paljonkin kaikkea.
Vaan mistäpä nuo "randomit" olisivat muuta voineetkaan tietää kuin iloisen naaman, hauskat jutut ja aktiivisen elämäntyylin.
Läheiset surivat ja surevat hiljaa, eli ei ne asiat yleiseen tietoon ole tulleetkaan.

 

Aihe on tärkeä ja jokainen itsemurha on (ainakin muiden mielestä) turha kuolema. Mutta sä esität asian niin kuin kyseessä olisi ollut joku sulle hyvin läheinen ihminen, joku jonka tunsit hyvin ja jonka kuolema oli kaikille yllätys. A) hän ei ollut sulle läheinen, B) sä et tuntenut häntä ja C) kaikille se ei välttämättä ollut yllätys. Lähipiiri on saattanut aavistaa tai tietää, mitä pojan päässä on liikkunut. Se, että sä tunsit hänet kymmenen vuotta sitten iloisena ja kaikkien kaverina, ei tarkoita sitä, että hän olisi ollut sellainen enää pitkään aikaan. Jos mä olisin tuon pojan läheinen, mua ainakin loukkaisi se, että joku vanha luokkakaveri keskustelee asiasta keskustelupalstalla niin kuin kyseessä olisi joku kovinkin läheinen ihminen. Ja se on musta huomionhakua. Enkä aio painua vittuun, siellä ei varmaan ole kovin kivaa.

No minusta nuoren ja terveen ihmisen itsemurha on aina turha. Uskon mukaan itsemurha on väärin koska elämä on Jumalan lahja.
Pahaan oloon pitäisi miehille olla enemmän väyliä hankkia apua mun mielestä. Kun mä erosin niin jo seuraavana viikkona sanoin esimiehelle että en tule jaksamaan tässä tuskassa ellen saa apua ja aika lääkäriin järjestyi heti. Noiden parikymppisten jätkien ei ole helppoa puhua ongelmista ja se koetaan häpeänä.. Miten me naiset taas? Mehän ei muuta tehdä kun puhuta huolista ja se auttaa meitä eikä ole taakaksi. Minusta nyt on korkea aika rueta puhumaan yleisellä tasolla enemmän miesten ahdingosta ja siitä miten he ei hae apua.

 

[QUOTE="vieraana";29983374]Jaa, niistä ei varmaan puhuta siksi, että kuten tämäkin ketju osoittaa, niistä ei SAA keskustella avoimesti.

Ei sen sisimmän tarvi mihinkään muuttua. Kannattaa nyt vaan hyväksyä se, että jos se hauska ja suosittu tyyppi tekee itsarin, ei kyse ole siitä että hänen sisimpänsä olis muuttunut, vaan siitä, että muut ei sitä sisintä ja todellista olemusta ole koskaan nähneetkään.[/QUOTE]

Jep, suorastaan sairaita nämä joidenkin kommentit. Miten joku voi nähdä tällaisessa asiassa huomiohuoraamista? Vaihtakaa jo levyä!
Ymmärrän hyvin, miten jonkun kouluaikojen tutun kuolema voi järkyttää ja herättää kysymyksiä, onhan nuoren ihmisen kuolema yleensäkin ajatuksia herättävä asia.
Sanoisin kuitenkin kokemuksesta, että on täysin absurdia sanoa itsemurhan tekijää itsekkääksi. Sitä epätoivoa ei voi tajuta, jos ei sitä ole itse kokenut. Se vasta on itsekästä, että onnetonta ihmistä vaaditaan elämään läheisten takia! Tällaiset kommentit tulevatkin yleensä ihmisiltä, joiden mielestä masennus lähtee saunomalla tms., tai uskovaisilta, jotka kuvittelevat kärsimyksen olevan joku jumalan jäynä, jonka läpikäytyään ihminen saa palkinnon.

 

Jep, suorastaan sairaita nämä joidenkin kommentit. Miten joku voi nähdä tällaisessa asiassa huomiohuoraamista? Vaihtakaa jo levyä!
Ymmärrän hyvin, miten jonkun kouluaikojen tutun kuolema voi järkyttää ja herättää kysymyksiä, onhan nuoren ihmisen kuolema yleensäkin ajatuksia herättävä asia.
Sanoisin kuitenkin kokemuksesta, että on täysin absurdia sanoa itsemurhan tekijää itsekkääksi. Sitä epätoivoa ei voi tajuta, jos ei sitä ole itse kokenut. Se vasta on itsekästä, että onnetonta ihmistä vaaditaan elämään läheisten takia! Tällaiset kommentit tulevatkin yleensä ihmisiltä, joiden mielestä masennus lähtee saunomalla tms., tai uskovaisilta, jotka kuvittelevat kärsimyksen olevan joku jumalan jäynä, jonka läpikäytyään ihminen saa palkinnon.

Juu olen pahoillani, tarkoitan että teko on itsekäs mutta ei me voida tietää sitä tekijän tuskaa, joten en minäkään puhuisi itsekkyydestä sittenkään:/ Paitsi jos oma läheinen jonka on tuntenut päätyisi riistämään hengen itseltään ihan yllättäin, niin varmasti olis kaikki vihan tunteet pinnassa.

 

No minusta nuoren ja terveen ihmisen itsemurha on aina turha. Uskon mukaan itsemurha on väärin koska elämä on Jumalan lahja.
Pahaan oloon pitäisi miehille olla enemmän väyliä hankkia apua mun mielestä. Kun mä erosin niin jo seuraavana viikkona sanoin esimiehelle että en tule jaksamaan tässä tuskassa ellen saa apua ja aika lääkäriin järjestyi heti. Noiden parikymppisten jätkien ei ole helppoa puhua ongelmista ja se koetaan häpeänä.. Miten me naiset taas? Mehän ei muuta tehdä kun puhuta huolista ja se auttaa meitä eikä ole taakaksi. Minusta nyt on korkea aika rueta puhumaan yleisellä tasolla enemmän miesten ahdingosta ja siitä miten he ei hae apua.

Miksi kuvittelet, että itsemurhan tehnyt olisi _terve_? En usko, että useinkaan on.

 

Miksi kuvittelet, että itsemurhan tehnyt olisi _terve_? En usko, että useinkaan on.

Nykymaailmassa meille kaikille saataisiin diagnoosi, eli ei paljon paina.

 

Mitä vittua??!!? Häpeä!! Mun ikäinen kaveri tekee itsemurhan ja sä kehtaat noin puhua! Ei ole sulla helppoa - hankia apua ja pian.
Totta helvetissä koskettaa kun olen tuntenut hänen kaverinsa erittäin hyvin nämä vuodet ja tämän pojan kanssa samaa luokkaa käynyt 3 vuotta ja rippikoulun.

Joo jos tulee tälläisiä kommentteja vielä aikuisilta ihmisiltä niin tämä ketju lähtee modeille.

Oho...kannattaa varmaan vähän miettiä, kuinka julkisesti omaa epätasapainoisuuttaan esittelee, etenkin jos aikoo hoitoalalla toimia. Tämä kommenttisi punnittuun, kypsään ja täysin otsikon kysymykseen ("Mitä ajatuksia itsemurha herättää?") vastaavaan viestiin on kohtuuton, hysteerinen ja tolkuton. Olet siis kykenemätön hillitsemään itseäsi,ja mikä vielä pahempaa, saat lisäbuustia siitä, että julistat tunteitasi koko maailmalle. Mässäilet surulla, joka ei edes oikeastaan ole sinun, sillä olet koukussa suuriin tunteisiin, niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin, ja tarvitset niille yleisön. Samalla tulet kuitenkin loukanneeksi syvästi niitä, joilla on oikeita tunteita aiheeseen liittyen, ja lisäksi niitä oikeasti asianosaisia, joilla todellakin on oikeus olla tulematta yhdistetyksi tähän palstaan saati nimimerkkiisi millään muotoa.

 

Oho...kannattaa varmaan vähän miettiä, kuinka julkisesti omaa epätasapainoisuuttaan esittelee, etenkin jos aikoo hoitoalalla toimia. Tämä kommenttisi punnittuun, kypsään ja täysin otsikon kysymykseen ("Mitä ajatuksia itsemurha herättää?") vastaavaan viestiin on kohtuuton, hysteerinen ja tolkuton. Olet siis kykenemätön hillitsemään itseäsi,ja mikä vielä pahempaa, saat lisäbuustia siitä, että julistat tunteitasi koko maailmalle. Mässäilet surulla, joka ei edes oikeastaan ole sinun, sillä olet koukussa suuriin tunteisiin, niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin, ja tarvitset niille yleisön. Samalla tulet kuitenkin loukanneeksi syvästi niitä, joilla on oikeita tunteita aiheeseen liittyen, ja lisäksi niitä oikeasti asianosaisia, joilla todellakin on oikeus olla tulematta yhdistetyksi tähän palstaan saati nimimerkkiisi millään muotoa.

=) Noniin, sieltä tuli meidän keittiöpsykologin arvio. Lähetätkö vielä mulle kotia ihan silleen tiivistetysti tuon ja voisitko vielä vähän monimutkaistaa tätä niin, että karkaa varmasti tarkoitus keskustella Suomen yhdestä yleisimmästä kuolinsyystä? Ja laitatko vielä siihen, että miksi on erityisen tärkeää ja hyvinvointia edistävää pitää tabuna oman käden kautta kuolemat ja niiden yleisyys? Että mahd. moni itsemurha ja sen merkit voitaisiin olla tunnistamatta ennalta ja välttyä turhilta kuolemilta?

On tää jännä kun näitä idiootteja eksyy aina ketjuun kun ketjuun, mut onneksi ovat vähemmistö!

 

Se ei ratkaise vaan tuo vaan lisää tuskaa ympärillä oleville ihmisille ja kristinuskon mukaan elämä on lahja.

Ai nyt sulla on tämmönen vakaumus, tais mormonipoika opettaa. Ehkä tulet takas juttelemaan elämästä ja kuolemasta vasta kun sulla on niistä sellasta aikuisten naisten ymmärrystä eikä pikkutyttöjen lässytyskiukuttelua.

 

=) Noniin, sieltä tuli meidän keittiöpsykologin arvio. Lähetätkö vielä mulle kotia ihan silleen tiivistetysti tuon ja voisitko vielä vähän monimutkaistaa tätä niin, että karkaa varmasti tarkoitus keskustella Suomen yhdestä yleisimmästä kuolinsyystä? Ja laitatko vielä siihen, että miksi on erityisen tärkeää ja hyvinvointia edistävää pitää tabuna oman käden kautta kuolemat ja niiden yleisyys? Että mahd. moni itsemurha ja sen merkit voitaisiin olla tunnistamatta ennalta ja välttyä turhilta kuolemilta?

On tää jännä kun näitä idiootteja eksyy aina ketjuun kun ketjuun, mut onneksi ovat vähemmistö!

MOT. Turha panna sanoja suuhuni. Jos tarkoitus on keskustella itsemurhasta (joka muuten ei ole yleisin kuolinsyy, ei lähelläkään sitä), tulee muidenkin mielipiteet kuunnella eikä alkaa karjua vittua. Olisi myös vastuullista huomioida, että yksittäistapaus on tunnistettavissa, eivätkä kaikki halua suruaan muiden päiviteltäväksi. Enempää en halua kanssasi keskustella. Ja sen kuka täällä on idiootti voi itse kukin varmaan päätellä ihan lukemalla ilman nimittelemistä.

 

=) Noniin, sieltä tuli meidän keittiöpsykologin arvio. Lähetätkö vielä mulle kotia ihan silleen tiivistetysti tuon ja voisitko vielä vähän monimutkaistaa tätä niin, että karkaa varmasti tarkoitus keskustella Suomen yhdestä yleisimmästä kuolinsyystä? Ja laitatko vielä siihen, että miksi on erityisen tärkeää ja hyvinvointia edistävää pitää tabuna oman käden kautta kuolemat ja niiden yleisyys? Että mahd. moni itsemurha ja sen merkit voitaisiin olla tunnistamatta ennalta ja välttyä turhilta kuolemilta?

On tää jännä kun näitä idiootteja eksyy aina ketjuun kun ketjuun, mut onneksi ovat vähemmistö!

Mistä lähtien Suomessa ei ole puhuttu itsemurhista?

Miesten itsemurhien määrät ovat olleet tasaisessa laskussa jo kauan, naisilla se on pysynyt suunnilleen samana, mutta toki miehet tekevät niitä vähenemisestä huolimatta vieläkin enemmän kuin naiset.

Se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, itsekästä tai ei.