Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Meneekö niillä hyvin?
Naiset ilmeisesti useammin ei ajattele, että heillä on oikeus tahrata nuori ja kokematon ihminen. Varmaan siksi.
Tuota mä usein ihmettelen.
Nuoremmat miehethän just kattoo vähän ylöspäin ja kunnioittaa paljon enempi, eikä ne ole ehtineet vielä "kuluttaa" itseään elämän karikoissa ja lukuisissa suhteissa sellaisiksi katkeriksi, kaavoihin kangistuneiksi, kyynisiksi ja itsekkäiksi, kuten vanhemmat (+25v) miehet.
Lisäksi nuoret miehet on useammin sellaisia impulsiivisempia hulluttelijoita, jotka sopeutuu erilaisiin tilanteisiin eikä ole aina järkeilemässä kaikkea tai kyseenalaistamassa vaikkapa sitä, että hengataan koko yö skeittiparkilla, vaikka aamulla on töitä (moni vanhempi mies simahtaa kesken yön rampille tyyliin).
Seksissäkin kokemattomampi voi olla parempi, sillä ei ainakaan ole tiettyjä kaavoja joilla se tekee asiat menemään.
Nuorissa on sellasta ihanaa toivoa ja uskoa, silmät on vielä kirkkaat.
Lisätään nyt vielä, että en ole kolmikymppinen ja tarkoita tällä tekstillä 15-vuotiaita mopopoikia, vaan mulle noi "nuoremmat miehet" on about 17-20-vuotiaita ja vanhemmat sitten 23+.
Joo sitähän ne nuoret miehet ajatteleekin vaan, haluavat PILATA lihaa ja nuoria tyttöjä. Oikein saastuttaa ne pahuuden sarvellaan! Ei niillä ole mitään aitoja tunteita, vain pilaamis- ja satuttamishaluja.

Ai sun mielestä kolmekymppinen on nuori. Ok.
Ei vanhakaan.
Niin kas kummaa, mutta silti naisia sanot sen ikäisenä mummoiksi.
Alkuperäinen kirjoittaja minä:Miksi vaan puhutaan likoista. Sama se on jos mamma jahtaa pikkupoikia![]()
Itsehän olisin ollut vain onnessani jos olisin joltain itseäni miellyttävältä kypsältä naiselta saanut pesää 15-kesäisenä.
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29820284:Niinpä. Jännä, että sama ei tietenkään voi koskea tyttöjä.
Edelleenkin kysyn, milloin palstalaiset ovat aloittaneet seksihommat ja onko kaikkien tuon aikaiset kumppanit olleet täsmälleen saman ikäisiä?

Itsehän ekan kerran koin viittä vaille 17-vuotiaana.
Mä olen ollut 18 vuotias ja kumppani oli minua pari viikkoa nuorempi. Olemme edelleen yhdessä.
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29820284:Niinpä. Jännä, että sama ei tietenkään voi koskea tyttöjä.
Edelleenkin kysyn, milloin palstalaiset ovat aloittaneet seksihommat ja onko kaikkien tuon aikaiset kumppanit olleet täsmälleen saman ikäisiä?
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29820344:Minä olin tasan 16-vuotias. Ja en ole koskaan harrastanut seksiä alaikäisen kanssa. En edes silloin, kun itse olin alaikäinen.
Aika ajoissa aloitin, lapsi olin vielä, tosin hyvin kypsä ikäisekseni.
Ei ollut ihan samanikäinen kumppani.
Mun mielestä on jotenkin älytöntä että 16 vuotiaana on NIIN aikuinen että on valmis tulemaan äidiksi ja kantaa vastuu lapsesta, mutta ei saa äänestää tai ajaa autoa.
Jos suojarajaa korotettaisi niin kyllä noita rajoitteita pitäisi katsoa uusiks maalaisjärjen kera. Kyllä 18v:n pitäisi mielestäni saada olla 17v:n kanssa etc.

Tuntuu että aika moni on siinä 15-17 akselilla sen ekan kerran kokeneet. Itselläni oli samanikäinen kumppani.