Olen ihan kamala ihminen varmaan kaikkien mielestä, mutta vaikka aborttia ei enää saakaan, niin kyllä siitä pääsee silti eroon jos on suht. alkuraskaus kuitenkin. Tarpeeksi moraaliton tai rahankipeä eläinlääkäri auttaa (eläinlääkärien ammattitauti on keskenmeno, vink vink) tai miksei vaikka Roaccutan kuuri yms. Itse en halua lapsia, enkä missään nimessä synnyttää ja ennen sterilisaatiota pelkäsin yli kaiken että en saisikaan ajoissa aborttia jos vahinko kävisi, mutta ostin sitten Cytoteceja nettituttavuudelta itselleni mielenrauhaksi.
No en kyllä mitään tuollasta halua. Mun mielestä, sen rajan jälkeen, mikä Suomessa on asetettu abortille, niin lapsi on liian "iso" abortoitavaksi.. Tai että siis sen 12 viikon jälkeen olisi väärin tehdä aborttia, niinkuin joissain maissa tehdään ties miten pitkällä. Tietenkin voi tulla keskenmeno mutta en kyllä mitään ite aiheutettua vois kuvitellakaan tekeväni.
Niin ja olisi kans todella väärin jos valehtelisin sukulaisille ja muille, että joo, lapsi oli toivottu mutta kuoli! Sehän olisi aivan kamalaa, koska kyllähän he sitten haluaisivat käydä lapsen haudalla, olisivat surullisia, voivottelisivat meitä jne..
Ja niinkuin jo sanoin niin tiedän että mies haluaa lapsia. On puhunut, että haluaa kyllä lapsia joskus.. Mutta on viitannut jonnekin kymmenen vuoden päähän vasta. Ja me ollaan nyt vasta 24. En tiedä olisko mies vielä valmis isäksi, vai haluaisko mieluummin vielä mennä miten huvittaa yms vailla liikaa vastuuta.. Ja ei olla naimisissa, mutta mies on kyllä lapsen isä.
Sitä minäkin tietysti kuitenkin osalta mietin.. Mitä jos sitten myöhemmin kaduttaisi..? Jos haluaisinkin lapsen myöhemmin enkä voisi enää saada? Jos sitten lapsen synnyttyä tuntisinkin että tämä on "minun juttuni" kaikesta huolimatta. Mietityttää vaan sitten miten taloudellisesti pärjäisi, jaksaisiko mies olla mukana (kun ei sinänsä lapsia vielä halua moneen vuoteen, tai niin on aiemmin ilmoittanut), ja pärjäisinkö minä..
En ole miehen kanssa kauheasti keskustellut asiasta vielä.. Kumpikin taidetaan olla aika pöllämystyneitä tästä. Mutta aiemmin on käyty aikoinaan pitkät keskustelut siitä että miksi minä en haluaisi lapsia, ja mies taas, että miksi hän haluaisi. Olen myös miehelle aikoinaan sanonut useamman kerran, että jos vahinko käy ja tulen raskaaksi, teen abortin, mutta jos se ei onnistu enää niin annan lapsen pois. Silloin se tuntui ajatuksena niin helpolta ja nytkin tuntuisi "järkiratkaisulta" mutta kuitenkin.. Kuitenkin pieni ääni päässä sanoo että mieti vielä.
Mutta ennen kaikkea haluaisin, että lapsella olis hyvät olot, mietin vain pystyisinkö minä sellaisia tarjoamaan. Jos pitäisinkin lapsen ja huomaisin että tein väärän ratkaisun tai huomaisin etten kiinny lapseen tai jotain..
