mölndal
www.miestenkesken.fi/kampanjat/vain-testi-kertoo/
Homojen sivusto tiedottaa näin.
Noin joka kolmas Suomessa todetuista hiv-tartunnoista on saatu miesten välisen seksin kautta. Hiv-tartunnat ovat homo- ja bimiesten keskuudessa kymmeniä kertoja yleisempiä kuin muun väestön keskuudessa. Hivin esiintyvyyden on eri tutkimuksissa arvioitu olevan 2-4 prosentin luokkaa homo- ja bimiehillä, kun väestötasolla esiintyvyys on alle 0,1 %.
Vaikka Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa ja Suomessa hiv-tartuntojen esiintyvyys väestötasolla on hyvin alhainen, puhutaan MSM:n (miehet, joilla on seksiä miesten kanssa) kohdalla epidemiasta. Hiv-tartuntojen määrä on homo- ja bimiehillä Euroopassa ja kansainvälisesti pikemminkin nousussa kuin laskussa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että hiv-infektio pääsi epidemian alkuaikoina leviämään laajasti homo- ja bimiesten keskuuteen jolloin tartuntojen esiintyvyys jäi korkeaksi. Lisäksi anaaliyhdynnässä on kohonnut hiv-tartunnan riski. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan erityisesti nuorten homo- ja bimiesten hiv-tartuntojen määrä on kasvussa.
Nonniin tuossa oli faktaa homojen nettisivuilta. Suut kiinni valheenpuhujilta.