Lastenpsykiatrin mukaan jäähypenkki on vahingollinen pienen lapsen kehitykselle!

[QUOTE="jepsis";29619969]Joo, kyllä meillä neuvolassa jo sanottiin, ettei ennen 4 vuotta jäähypenkkisysteemiä. Silloin vasta lapsi oppii syy/seuraus-suhteen.. Jäähypenkki on vaan niin muotia kun supernannykin sitä sanoo..hohhoo, ajatelkaa ihan omilla aivoilla.. peace & love[/QUOTE]

Tää on kyllä puppua. Oma 3-vuotias todellakin ymmärtää syy-seuraussuhteita omaan elämäänsä liittyvissä ilmiöissä. Eli ymmärtää, että jos heittää jonkun tavaran, se voi mennä rikki tai jotakin voi sattua ja siitä tulee sanomista. Ymmärtää, että jos jotakin lyö tai puree, se sattuu ja siitä tulee sanomista.

 

Olihan tuossa artikkelissakin että on ok laittaa lapsi rauhoittumaan JA istua itse vieressä rauhoittumisen ajan. Eli ei siis tarvitse pitää sylissä potkimassa, muttei myöskään jättää yksin mihinkään käsittelemään tunteitaan.

 

En ole supernannyssäkään nähnyt, että pientä lasta eristettäisiin minnekään, vaan jäähypaikka on "kaiken keskellä". Minä en usko raivoavan lapsen sylissäpitämiseen, hyvin harva lapsi siihen rauhoittuu. Omista kolmesta lapsestani ei kukaan, ja kun neuvolatyössä olen vanhempia haastatellut, niin suurin osa sanoo että sylissä pitäminen vain pahentaa tilannetta. Harva lapsi raivostuessaan pyytää syliin, joten en ymmärrä tuotakaan väitettä Mäkelän haastattelussa, että lapselta "kiellettäisiin" syli.

Kun lapsi saa raivota loppuun ja aikuinen jatkaa puuhiaan siinä lähellä, lapsi näkee että maailma ei keikahtanut nurin eikä aikuinen ole pois tolaltaan. Se ei ole hylkäämistä. Sitten kun lapsi on rauhoittunut, on niiden halien ja juttelun aika.

Näin minustakin. Ja jos lapsi on esimerkiksi lyönyt sisarustaan, mitä ihmeessä sille kipeää saaneelle lapselle sitten tehdään, jos sitä lyötyä osapuolta aletaankin lohduttaa ja rauhoittaa?

 

Eikö suoraan voisi hypätä tuohon keskustelutilanteeseen ilman jäähyä? En nyt tässä spekulaatiossa halua arvostella tai syytellä, mutta pohdin vain tilannetta omasta näkökulmastani. Ok, lapsi huitoo ja asiasta tälle sanottu pariin kertaan, mutta jatkaa silti... miksi lapsi jatkaa huitomista? Haluaako äidin huomion itseensä? Onko vasara tai harja otettu lapselta pois? Ottaako aseekseen jonkin muun? Mikä muu asiaan toisi ratkaisun, kuin jäähypenkki? Eikö pelkkä keskustelu auta? Tai huomion kiinnittäminen toisaalle? Näihin nyt ei tarvitse mulle vastata, ovat vain sitä omaa pohdintaani, mutta toki tuosta jäähypenkin tarkoituksesta toki mieluusti lukisin ajatuksia.

Koska tilanne täytyy saada katkaistua jollakin. Ja lapsen täytyy totella, esimerkiksi kerätä lelut kun kehotetaan tai viedä vaatteet naulakkoon, jos ne ovat lattialle jääneet. Jos lapsi ei tottele tilanteessa, jossa on selvät säännöt (esim. vaatteet naulakkoon), niin lasken kolmen ja jos ei kolmosella jo tapahdu, niin jäähylle joutuu ja tekee sitten. Ei siinä mitkään kauniit sanat ja suostuttelu auta.

Samoin lyömisestä joutuu jäähylle saman tien, koska ketään ei satuteta, vaikka olisi mikä syy takana. Jäähyn jälkeen sitten mietitään miksi niin tapahtui ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Ja käydään pyytämässä anteeksi (joskus myös "uhri" pyytää anteeksi, jos hänessäkin oli vikaa).

 

Supernannyn meininki on tuntunut minusta usein julmalta, jäähypenkkiä käytetty omasta mielestäni liiallisesti ja liian pienille lapsille. Ja se huudatus, huomioimattomuus ja yksin jättäminen nukkumaanmenoaikaan näyttää kamalalta. Ylipäätään keskustelu on jäänyt ohjelmassa rangaistuksten varjoon.

Mutta on meillä silti joskus käytetty jäähypenkkiä. Pitkiin aikoihin ei ole ollut tarvetta, mutta 3 ikävuoden molemmin puolin oli lapsen kanssa tilanteita, joissa ei oikein muutakaan hyvää vaihtoehtoa ollut. Lapsi saa meillä kyllä näyttää tunteensa ja kiukutella ilman rangaistuksia, mutta eihän sitä nyt kuitenkaan voi nyrkkeilysäkiksi ruveta. Eli silloin kun lapsen kiukku purkautui lyömisellä tai tavaroiden hajottamisella (esim. ruuan heittely lattialle), jäähypenkki otettiin käyttöön. Rauhoittumispaikka oli ihan silmien alla, lasta ei siis jätetty yksin, mutta en minä myöskään rupenut lapsen kanssa painimaan (siis pitelemään häntä väkisin paikoillaan koittaen estää lyönnit) tai istunut vieressä ottamassa iskuja vastaan.

Isompana ei tosiaan ole jäähyt olleet tarpeen, koska ei lapsi enää lyö tai tavaroita hajota vaikka olisikin kiukkuinen, osaa jo hallita käytöstään sen verran. Ja muunlaisesta tottelemattomuudesta on selvitty ihan keskustelun keinoin.

 

Ja se kilareissa oleva uhmaikäinen, joka ei suostu olemaan sylissä ja raivoaa jotiani ihan päätöntä, samalla kun itse ehkä pitäisi tehdä jotain ruokaa tai huolehtia muista lapsista? Mikäs olis se patenttiratkasu tähän? raivoavalle uhmaikäselle on tosi milenkiintosta yrittää puhua...
Meillä on siinä kohtaa oltu pahiksia ja käytetty jonkkun sortin jäähypenkkiä, laitettu ajastimella pieni rauhoittumisaika. Nykyään 3,5 v saattaa itse pyytää, että "laita mulle ajastin" kun alkaa kiukuttaa. On se ainakin kivempi tapa, kun se että molemmat huutaa (joo, äiditkin on joskus väsyneitä ja pinna voi kiristää, on ihna kiva, jos on joku selkeä toimintamalli, minkä voi tehdä ja pysyä itse rauhallisena aikuisena)

 

Täällä koitetaan nyt minusta vähän ikävästi vihjaista, että jos lapsi ei usko pelkkää sanaa ja tule heti pyynnöstä syliin rauhoittumaan, niin sitä lasta on jotenkin henkisesti tai fyysisesti laiminlyöty ( ei ole annettu huomiota, ei ole annettu ruokaa kun sillä on nälkä jne). Liekö samat ihmiset sitten sitä mieltä, että esim. uhmaa ja rajojen kokeilua ei ole olemassa. Ne kun ei liity mitenkään siihen että vanhempi tekisi jotain väärin tai ei vaan osaa lukea lasta.

Ja mielestäni tämä jäähypenkki on nimenomaan ajankohtainen ollut siinä 3-4 vuoden kieppeillä. Paljon pienempi ei vielä sitä ymmärrä, isompi taas on jo taas sen verran "koulutettu" ettei tilanteet pääse enää mihinkään jäähypenkki-vaiheeseen.

Jäähypaikka on aina samassa tilassa muiden kanssa, ihan jo siksi että minun pitää nähdä että siellä ollaan myös. Viereen on turha jäädä istumaan ja ottamaan iskuja, se menee helposti käsirysyksi. Eikä koko maailma voi pysähtyä siihen lapsen kiukutteluun, sori vaan. Tulkoot vaikka sitten trauma, mutta meillä toimitaan näin. Eikä jäähypenkkiin liity mikään hylkääminen tai vanhemman raivoaminenkaan.

 

Olihan tuossa artikkelissakin että on ok laittaa lapsi rauhoittumaan JA istua itse vieressä rauhoittumisen ajan. Eli ei siis tarvitse pitää sylissä potkimassa, muttei myöskään jättää yksin mihinkään käsittelemään tunteitaan.

Lapsia on erilaisia. Myös sellaisia jotka haluavat rauhoittua hetken omissa oloissaan, ja mietiskellä. Rauhoittumiseenkin on todella monia eri keinoja.

Lapselle voi tarjota sitä sopivaa vaihtoehtoa käsitellä kiukkua etc.
Pääasia on että lapsi tietää että hänestä välitetään, vaikka hän kiukkuaakin. Ja että häntä ei hylätä missään tapauksessa.
Ei siinä tarvitse vieressä kököttää väkisellä jos siitä ei selkeästi ole mitään apua. Erilaisia ollaan, erilaisine tarpeinemme.

 

[QUOTE="...";29620221]On se ainakin kivempi tapa, kun se että molemmat huutaa (joo, äiditkin on joskus väsyneitä ja pinna voi kiristää, on ihna kiva, jos on joku selkeä toimintamalli, minkä voi tehdä ja pysyä itse rauhallisena aikuisena)[/QUOTE]

Amen. Tuon yhden raivopään (nyt 8v) kanssa jäähy on todella tullut vuosien saatossa tarpeeseen ihan siksikin, että minäkin saan vetää henkeä ja rauhoittua. Täydellinen äiti ei tietysti ikinä provosoidu lapsen kiukusta, mutta minä en valitettavasti kuulu siihen kastiin.

 

Olen aina ollut sitä mieltä että laumaeläimelle suurin ja pelottavin juttu on joutua laumastaan erotetuksi, se aiheuttaa suurta ahdistusta. Vallankin jos "lauman pomo" häätää alempiarvoisen pois luotaan, sehän on suorastaan kuolemantuomio.

Ihminen on laumaeläin vaikka meillä onkin kyky kommunikoida sanoilla, ei siitä mihinkään pääse että vaistomme ovat edelleen luonnolliset.

Meillä ei siis ole käytetty eikä käytetä jäähypenkkiä mutta kolmevuotiaan kanssa on sellainen sopimus että jos hän heittäytyy täysin tolkuttomaksi niin sitten näytän kädelläni merkin sanomatta sanaakaan ja hän menee toiseen huoneeseen josta saa tulla aivan itse takaisin heti kun on omasta mielestään valmis toimimaan kunnolla. Takaisin tulosta halaan aina.

Näitä omatoimijäähyjä käytetään ehkä kerran viikossa ja sellaisissa tilanteissa kuin: pikkusiskolta esineen ottaminen (joka on siis kiellettyä) tai toisen puheen toistuva keskeyttäminen.

Esikoispojalle tämä omatoimijäähy sopi aikoinaan hienosti eikä meillä tarvinnut koskaan kenenkään karjua toisille, tämä keskimmäinen on hieman jästipäisempi ja joskus mellakoi hetken mentyään itse viereiseen huoneeseen mutta mellakoivana ei koskaan sinne mene, se purkaus tulee sitten omissa oloissa ollessaan eikä siitä puhuta laisinkaan.

Onpa ristiriitaista juttua! Ensin kovin sanoin arvostelet jäähyä, pidät tuota häätämistä "laumasta" lapselle hirvittävänä kokemuksena. Silti kuitenkin käytät sitä säännölllisesti ja mitättömistä asioista. Minusta tuo että lapsi häädetään yhdellä eleellä mitään sanomatta eri huoneeseen, on kyllä paljon pahempi asia kuin se, että lapsi talutettaisiin jäähypenkille asia hänelle selittäen.

Sinun lapsesi kuulostavat suorastaan huolestuttavan kilteiltä, kun mitenkään kapinoimatta rankaisevat itseään. Ja millaisista asioista! Ei minulle tulisi mieleenkään noin pienistä asioista rangaistuksia miettiä ja vielä ilmeisesti varoituksetta? Jos 3-vuotias ottaa lelun toisen kädestä, niin toki siihen pitää puuttua, mutta aivan ylimitoitettua häätää lapsi heti toiseen huoneeseen.

 

Uhmaiästä tuli tahtoikä ja jäähypenkistä voimapenkki.

Tää on tätä tsykolokista sanoilla vääntelyä.:xmas:

 

Onpa ristiriitaista juttua! Ensin kovin sanoin arvostelet jäähyä, pidät tuota häätämistä "laumasta" lapselle hirvittävänä kokemuksena. Silti kuitenkin käytät sitä säännölllisesti ja mitättömistä asioista. Minusta tuo että lapsi häädetään yhdellä eleellä mitään sanomatta eri huoneeseen, on kyllä paljon pahempi asia kuin se, että lapsi talutettaisiin jäähypenkille asia hänelle selittäen.

Sinun lapsesi kuulostavat suorastaan huolestuttavan kilteiltä, kun mitenkään kapinoimatta rankaisevat itseään. Ja millaisista asioista! Ei minulle tulisi mieleenkään noin pienistä asioista rangaistuksia miettiä ja vielä ilmeisesti varoituksetta? Jos 3-vuotias ottaa lelun toisen kädestä, niin toki siihen pitää puuttua, mutta aivan ylimitoitettua häätää lapsi heti toiseen huoneeseen.

Tuli ihan sama mieleen. Meillä jäähylle joutuu ns. vakavista rikkeistä; toisten potkiminen, lyöminen, tavaroiden tahallinen heittely ja hajottaminen, raivoaminen jne. Nämä säännöt on ns. yhteisesti sovittuja sääntöjä, ja ne on kerrottu lapselle etukäteen. Jos lapsi hölmöilee ensin kiellän ja varoitan jäähypenkille joutumisesta. Toisesta rikkeestä vien lapsen jäähylle ja kerron lapselle mistä syystä ja kuinka kauan hänen tulee siinä olla. Ja asia käydään läpi vielä jäähyn jälkeenkin, lapsi pyytää anteeksi ja sitten halaamme/pussaamme.

Tuntuu että suurimmat jäähypenkin vastustajat on niitä, jotka ei edes osaisi sitä käyttää oikein. Ja itse käyttävät lapsilleen mitä epäjohdonmukaisempia ja epäselvimpiä keinoja. Jäähypenkki ei ole hylkäyspenkki. Jäähypenkki ei tarkoita puhumattomuutta. Jäähypenkki ei ole käsirysyn paikka. Jäähypenkki ei ole yllätyspenkki, vaan sinne joutumisesta varoitetaan aina etukäteen, jolloin lapsi saa itse tehdä valinnan. Jäähypenkillä ei uhkailla turhaan, vain silloin kun sille on painava syy ja oikeasti olet valmis lapsen sinne viemään (+palauttamaan vaikka sen 100 kertaa jos penkiltä karkaa).

Jäähypenkki toimii AINA samalla tavalla. Se viedään AINA loppuun. Kun se toimii aina samalla tavalla, sen tarvekin vähenee ja pelkät sanalliset kiellot/ ohjaukset / varoitukset alkaa riittämään.

Tuollainen puhumattomuus ja epämääräiset käsimerkit ilman varoituksia tuskin edistää yhtään mitään hyvää.

 

IHmettelen välillä suomalaisia asiantuntijoita, koska kukaan heistä ei ole kuitenkaan lähtenyt yhtä rohkeasti näyttämään käytännössä kuinka lasta kasvatetaan niin kuin Supernanny. Osaamme saivarrella, kritisoida, olla ehdottomasti oikeassa, mutta kuinka moni vanhempi ihan oikeasti ehtii noudattamaan neuvoja? Supernannyn suosio perustuu siihenkin, että siinä on kuin ruokaohjelmissa, selvä resepti, mitä tehdään ja millaisissa tilanteissa. Ja joka sitä seuraa tietää, miten joka perheessä tilanne on erilainen ja etenkin vanhempien kohdalla.

Uskoisin, että Supernannyn ohjeet ovat tuottaneet enemmän pelastusta lasten kasvatukseen kuin jonkun mielipiteitään mediassa laukovan lastenpsykiatrin. Kukaan ei voi tässä maailmassa täysin tietää mikä on oikein juuri minun lapselleni, mutta vanhempia pitää tukea toimimaan edes jollakin tapaa kasvattajina kuin jättää heidät seilaamaan epävarmoina ympäriinsä. Ja jos joku tv-sarja tarjoaa siihen edes jotakin apua, on vastuu myös katsojalla, miten hän osaa mallia soveltaa omassa perheessään. Mielipiteitään laukova lastenpsykiatri on tavattavissa vain virka-aikana, työpaikallaan...

 

Voi hyvä ihme. Ja kohta lapset saa traumaattisia kokemuksia pelkästä komentamisesta?? :headwall:

Järki hoi, älä jätä. Lapsenkasvatuksessakin. Suomessa kasvatetaan kohta niin sellofaanissa ja pumpulissa nää kakarat ja isänmaantoivot, että kohta 7 vuotiaatkin räkii silmille siwan kulmalla.

On jo pitkään kasvatettu pumpulissa, valitettavasti! Tulokset näkyvät siinä, että päiväkodit jo pullistelevat sellaisia "isänmaantoivoja" ettei tosikaan. Ei niitä enää jaksa kohta kukaan. Päiväkodin työntekijätkin ovat täysin väsyneitä komentamisesta lähes sekavaan tilaan joutuvia pikkuprinssejä ja prinsessoita.

Olen sitä mieltä, että lastenpsykiatreissa, psykologeissa, ja muissa lasten asioihin perehtyneissä on yhtä paljon pätemiseen taipuvaisia ja väärässä olevia, kuin muissakin ihmisissä. Älkää siis ottako jumalansanana sanomisiamme, jos olette itse huomanneet jonkun käytännön toimivan.

 

Päiväkodin työntekijätkin ovat täysin väsyneitä komentamisesta lähes sekavaan tilaan joutuviin pikkuprinsseihin ja prinsessoihin.

Päiväkodeissa siis ollaan väsyneitä pikkuprinsseihin ja prinsessoihin.

 

Olen täysin samaa mielt!!!!.Lisään vielä oman provokatiivisen näkemykseni: neurottiset ja piilosadistiset vanhemmat nauttivat jäähypenkin käytöstä ja esittelevät polleina "kilttejä"=nujerrettuja jälkeläisiään muille ja kertovat tyytyväisenä kasvatusmenetelmästään.

 

Päiväkodeissa siis ollaan väsyneitä pikkuprinsseihin ja prinsessoihin.

JA päiväkodissahan aina ollaan sitä mieltä,että kotona ei ole sääntöjä ja rajoja,mutta olisikohan päiväkodeissa mitään epäkohtia...jatkuvaa syyttelyä vanhempia kohtaan...ja verhotaan se kasvatus-tueksi.

 

On jo pitkään kasvatettu pumpulissa, valitettavasti! Tulokset näkyvät siinä, että päiväkodit jo pullistelevat sellaisia "isänmaantoivoja" ettei tosikaan. Ei niitä enää jaksa kohta kukaan. Päiväkodin työntekijätkin ovat täysin väsyneitä komentamisesta lähes sekavaan tilaan joutuvia pikkuprinssejä ja prinsessoita.

Olen sitä mieltä, että lastenpsykiatreissa, psykologeissa, ja muissa lasten asioihin perehtyneissä on yhtä paljon pätemiseen taipuvaisia ja väärässä olevia, kuin muissakin ihmisissä. Älkää siis ottako jumalansanana sanomisiamme, jos olette itse huomanneet jonkun käytännön toimivan.

Henkilökohtaisesti koen ettei päiväkodintyöntekijöissä aina ole kaikki ihan ok-kasvattajia. Kaikenlaisia on sinnekin itseään kouluttanut, että terve vaan!!!

 

Koska tilanne täytyy saada katkaistua jollakin. Ja lapsen täytyy totella, esimerkiksi kerätä lelut kun kehotetaan tai viedä vaatteet naulakkoon, jos ne ovat lattialle jääneet. Jos lapsi ei tottele tilanteessa, jossa on selvät säännöt (esim. vaatteet naulakkoon), niin lasken kolmen ja jos ei kolmosella jo tapahdu, niin jäähylle joutuu ja tekee sitten. Ei siinä mitkään kauniit sanat ja suostuttelu auta.

Samoin lyömisestä joutuu jäähylle saman tien, koska ketään ei satuteta, vaikka olisi mikä syy takana. Jäähyn jälkeen sitten mietitään miksi niin tapahtui ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Ja käydään pyytämässä anteeksi (joskus myös "uhri" pyytää anteeksi, jos hänessäkin oli vikaa).

Niin no, en mä vieläkään ymmärrä Tyhmä mikä tyhmä, mutta oman pesueeni oon kasvattanut ilman jäähypenkkiä. Mun mielestä lapset eivät tarvitse rangaistuksia (joku nyt sanoo, ettei jäähy ole sellainen - mikä se on?), vaan ohjaamista ja kannustamista. Tietyillä asioilla on tapauskohtaiset ja yhdessä sovitut seuraamukset, joissa on myös opettava näkökulma.

En mäkään ole kaikkea pystynyt lapsilleni täydellisesti opettamaan, esim. esikoisen 18v kanssa ollaan tahkottu myöhästelyn suhteen lähes koko hänen kouluaikansa ja koen, että en ole kyennyt keksimään oikeaa tapaa/sanoja kasvattaa häntä. Samoin hän jättää kaikki tehtävänsä viime tippaan. Kuopus 13v taas tekee heti kaiken pois alta, jotta pääsee itselleen mukavampiin puuhiin. Ehkä hänen kanssaan tuon asian opettelu ollaan aloitettu aikaisemmin, ehkä se vain on hänen luonteensa, en tiedä.

 

Olen täysin samaa mielt!!!!.Lisään vielä oman provokatiivisen näkemykseni: neurottiset ja piilosadistiset vanhemmat nauttivat jäähypenkin käytöstä ja esittelevät polleina "kilttejä"=nujerrettuja jälkeläisiään muille ja kertovat tyytyväisenä kasvatusmenetelmästään.

No totta helvetissä ne tuhmat teot kitketään lapsilta! Ihan hullua antaa lapsen jatkaa esim. pikkusisaruksen lyömistä ilman seurauksia. Ja mun mielestä joku uhmakohtauksen saaneen lapsen väkisin kiinnipitäminen on paljon pahempi rangaistuskeino kuin jäähylle rauhoittumaan laittaminen. Jäähy todellakin toimii, tosin en ole kellottanut mitään aikoja vaan lapsi saa tulla pois jäähyltä heti kun rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Jäähyjä onneksi todella harvoin täytyy käyttää kun tottelee yleensä ekasta varoituksesta.

Sunlaiset "tuhmien"=kurittomien lasten vanhemmat pitäis jokainen pakottaa supernannyn oppeihin, niin säilyis lapsillakin tarhassa ja koulussa rauha.

 

Jäähypenkki paljon parempi vaihtoehto kuin joku sairas holding-ote. Uhmaikäinen joka raivoaa ja hikisenä rääkyy tahtonsa kanssa, ei todellakaan meillä ainakaan halua syliin rauhoittumaan vaikka ottaisi ja tarjoaisi syliä.
Jäähypenkillä meillä ei usein onneksi olla mutta se on hyvä keino ja siinä ei lasta hylätä vaan minä tai isänsä istuu vieressä sanoittamassa lapsen tunteita ja odottamassa rauhoittumista. Lapset saavat heti syliä kun ovat sitä valmiita ottamaan. Siinä penkillä hetken istuttuaan sanovatkin että haluan syliin ja siinä sylissä sitten puidaan ongelma loppuun.

 

[QUOTE="vieras.";29620361]IHmettelen välillä suomalaisia asiantuntijoita, koska kukaan heistä ei ole kuitenkaan lähtenyt yhtä rohkeasti näyttämään käytännössä kuinka lasta kasvatetaan niin kuin Supernanny. Osaamme saivarrella, kritisoida, olla ehdottomasti oikeassa, mutta kuinka moni vanhempi ihan oikeasti ehtii noudattamaan neuvoja? Supernannyn suosio perustuu siihenkin, että siinä on kuin ruokaohjelmissa, selvä resepti, mitä tehdään ja millaisissa tilanteissa. Ja joka sitä seuraa tietää, miten joka perheessä tilanne on erilainen ja etenkin vanhempien kohdalla.

Uskoisin, että Supernannyn ohjeet ovat tuottaneet enemmän pelastusta lasten kasvatukseen kuin jonkun mielipiteitään mediassa laukovan lastenpsykiatrin. Kukaan ei voi tässä maailmassa täysin tietää mikä on oikein juuri minun lapselleni, mutta vanhempia pitää tukea toimimaan edes jollakin tapaa kasvattajina kuin jättää heidät seilaamaan epävarmoina ympäriinsä. Ja jos joku tv-sarja tarjoaa siihen edes jotakin apua, on vastuu myös katsojalla, miten hän osaa mallia soveltaa omassa perheessään. Mielipiteitään laukova lastenpsykiatri on tavattavissa vain virka-aikana, työpaikallaan...[/QUOTE]

Suomessa on pitkät perhevapaat eikä työelämässäkään ole pakko tehdä järjettömän pitkää päivää. Vanhemmilla on siis aikaa lapsiinsa tutustua. On todella surullista, jos omat lapset ovat vanhemmilleen kuitenkin niin vieraita, että kasvatusta ei pystytä soveltamaan lapsen persoona huomioiden. Vaan kaivataan valmista reseptiä, joka ehkä sopii joillekin lapsille, mutta toiset traumatisoi.

Pitää myös muistaa, että Supernanny kutsutaan perheisiin, joissa vanhemmat ovat pulassa ja lapset lähes poikkeuksetta hyvin vilkkaita ja uhmakkaita. Jos tällaista reseptiä alkaa soveltamaan herkkiin ja peruskiltteihin lapsiin ikäänkuin varmuuden vuoksi, niin varmasti tekee vahinkoa lapsille. Ei kaikki lapset kaipaa rangaistuksia, vaan tukea ja rohkaisua.

Toinen juttu, mikä minua häiritsee kaikenlaisissa tiukasti säännellyissä metodeissa on se, että aikuiset leikkii tunteettomia kasvatuskoneita. Toimitaan kuin robotit, ennalta määriteltyjen sääntöjen mukaan. Ei olla empaattisia lasta kohtaan, eikä myöskään paljasteta omia tunteita (paitsi kun kontrolli pettää). Aivan eri tyyli, kuin itse koen oikeaksi, sillä minä pyrin opettamaan lapsen kunnioittamaan toisten tunteita, en vaan noudattamaan orjallisesti sääntöjä.

 

Suomessa on pitkät perhevapaat eikä työelämässäkään ole pakko tehdä järjettömän pitkää päivää. Vanhemmilla on siis aikaa lapsiinsa tutustua. On todella surullista, jos omat lapset ovat vanhemmilleen kuitenkin niin vieraita, että kasvatusta ei pystytä soveltamaan lapsen persoona huomioiden. Vaan kaivataan valmista reseptiä, joka ehkä sopii joillekin lapsille, mutta toiset traumatisoi.

Pitää myös muistaa, että Supernanny kutsutaan perheisiin, joissa vanhemmat ovat pulassa ja lapset lähes poikkeuksetta hyvin vilkkaita ja uhmakkaita. Jos tällaista reseptiä alkaa soveltamaan herkkiin ja peruskiltteihin lapsiin ikäänkuin varmuuden vuoksi, niin varmasti tekee vahinkoa lapsille. Ei kaikki lapset kaipaa rangaistuksia, vaan tukea ja rohkaisua.

Toinen juttu, mikä minua häiritsee kaikenlaisissa tiukasti säännellyissä metodeissa on se, että aikuiset leikkii tunteettomia kasvatuskoneita. Toimitaan kuin robotit, ennalta määriteltyjen sääntöjen mukaan. Ei olla empaattisia lasta kohtaan, eikä myöskään paljasteta omia tunteita (paitsi kun kontrolli pettää). Aivan eri tyyli, kuin itse koen oikeaksi, sillä minä pyrin opettamaan lapsen kunnioittamaan toisten tunteita, en vaan noudattamaan orjallisesti sääntöjä.

Hohhoijjaa. Vaikka sulla on johdonmukainen toimintatapa lasten kanssa, se ei tarkoita että olet tunteeton tai et osaisi soveltaa sitä toimintatapaa vain tiettyihin tilanteisiin.

Kukaan ei ole käskenyt käyttää jäähypenkkiä lapseen, joka ei sitä tarvitse. Lapselle annetaan sitäpaitsi aina mahdollisuus välttyä jäähyltä.

 

Meillä käytetään jäähypenkkiä ja tullaan käyttämäänkin jatkossa. Yhden tutkijan sana ei kauheasti tässä nyt mitään hetkauta. Jokaisella on omat mielipiteensä ja ajatuksensa, tutkimuksensa, mutta sitä lasta voi myös itse tutkia ja katsoa, että miten lapsi reagoi. Jos jokin keino näyttää lapselle huonolta tai lapsi selvästi voi pahoin sen takia, vaihdetaan keinoa. Meillä jäähy on hyvä ja lapsi ymmärtää.

Jos lapsi tekee jotain tuhmaa. Ei meillä auta, että katsotaan toisia silmiin ja yritän saada lapsen ymmärtämän, miten väärin hän teki. Lapsi usein vaan nauraa ja kääntää pään eikä suostu katsomaan silmiin ja oikeasti kuuntele. Virnuillen pyytää anteeksi, vaikka siskolta. <--auttaako, ei.

Kun taas lapsi viedään jäähylle ja istuu siellä miettimässä (itse olen ihan lähietäisyydellä, enintään käyn nopeasti katsomassa missä toinen lapsi on). Niin kauan kun se toisen satuttaminen vielä hymyilyttää, niin siellä istutaan. Kun on valmis oikeasti pyytämään anteeksi ja näyttää ymmärtäneen asian, saa tulla pois. Joskus se käy helpolla, joskus siinä kestää.

Vai kenen mielestä lapsi tuntuu ymmärtäneen, jos nauraa, kun kysytään "teit todella tuhmasti, toista ei saa satuttaa, siskoa sattui ja itkee"? Meillä ei siis selvästi auta pelkkä keskustelu vaan pitää mennää hetkeksi miettimään ja saa rangaistuksen eli joutuu olemaan paikoillaan.

 

Uhmaikäinen rääkyy ja huutaa hiki päässä. Miksi hän ei vain voisi rääkyä rääkymistään loppuun (toki se koittelee äidin korvia) ilman jäähypenkkiä ja holding-otetta? Eikä syliinkään, jos ei halua/kykene siinä uhmassaan. Olisi siinä missä on, ja rääkyisi siinä äiti vierellään empaattisena ja tilanteen mukaan tyynnyttämässä lasta.