Lastenpsykiatrin mukaan jäähypenkki on vahingollinen pienen lapsen kehitykselle!

  • Viestiketjun aloittaja mitästästä?
  • Ensimmäinen viesti
mitästästä?
Lastenpsykiatri moittii jäähypenkkimenetelmää:
"Vahingollista kehitykselle"
Keskiviikko 26.2.2014 klo 18.50
Muun muassa suositussa Supernanny -kasvatusohjelmassa rummutettu menetelmä ei saa tukea THL:n lastenpsykiatrilta.


Jäähypenkkiä tulisi lastenpsykiatrin mukaan kutsua voimapenkiksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lastenpsykiatri Jukka Mäkelä kertoi Ylen haastattelussa maanantaina kosketuksen merkityksestä kasvatuksessa. Hän sanoi haastattelussa, että nykyajassa on vaarallisia kasvatusoppeja, joissa lapsi jätetään liian yksin. Mäkelän mukaan oppien taustalla on esimerkiksi ajatus, että lapsen tulisi itse hallita käyttäytymistään ja aikuisen syli annetaan ikään kuin palkintona.

Televisiossa suurta suosiota saanut Supernanny-ohjelma toistaa kaavaa, jossa kiukuttelevan lapsen saa kuriin jäähypenkkimenetelmällä. Menetelmässä lapsi istutetaan yksin penkille, josta hän pääsee pois ja syliin vasta, kun on täysin rauhoittunut. Jukka Mäkelä ei ota kantaa suoraan itse ohjelmaan, mutta sanoo Iltalehdelle, että tämän tyyppinen kasvatustapa voi olla vahingollista.

- Lapsen kehitykseen kuuluu oppia ymmärtämään, ettei maailma pyöri hänen ympärillään. Kiukkukohtaukset ovat varsinkin pienillä lapsilla kehitykseen kuuluvia, sillä he vasta oppivat säätelemään voimakkaita tunteitaan, Mäkelä sanoo Iltalehdelle.

Hänen mukaansa lapsi tarvitsee kokonaisvaltaista apua tilanteiden käsittelemisessä ja tässä fyysinen turva ja tyynnyttäminen ovat hyvin oleellisia. Aikuisen turvallinen ja hallittu kosketus rauhoittaa lapsen keskushermostoa ja auttaa stressin vähentämisessä.

Yksin jättäminen opettaa itsekeskeisyyttä

Moni uskoo, että lasta pitää rangaista kiukuttelusta ja siksi esimerkiksi jäähypenkille opettaminen on toimiva keino saada lapsi kuriin. Tämä on Jukka Mäkelän mukaan virhe.

- Lapsi tarvitsee apua keskushermostonsa säätelyyn ja tämä on aikuisen tärkeä tehtävä. Lapsen säätelyä voi auttaa kuulemalla häntä ja ottamalla tarvittaessa syliin. Toki myös yksin jättäminen - kuten jäähypenkki - toimii, sillä lasten keskushermosto oppii tilaan, jossa käyttäytymistä ja omia tarpeita ja tunteita on pakko hillitä palkinnon saadakseen. Se kuitenkin vain opettaa samalla itsekeskeisyyttä ja yksin jäämisen pakkoa, hän toteaa.

Myös vauvan huudattaminen opettaa hänelle, ettei hätään saa apua. Mäkelän mukaan vauvan unikoulutus onnistuu niin ikään turvaa antavan kosketuksen avulla.

- Vauvat nukkuvat yleensä kolmen yön jälkeen molemmilla tekniikoilla, mutta kosketus antaa lapselle kokemuksen autetuksi tulemisesta ja vanhemmille onnistumisesta vauvan auttamisessa.

Jäähypenkistä voimapenkki

Mäkelän mukaan myös isompien lasten kanssa toimivat yhtä nopeasti keinot, joissa stressinhallinta tapahtuu yhteydessä toisiin. Jäähypenkki-idea toimii, jos lasta ei jätetä yksin, eikä syliin pääsemistä ehdollisteta palkinnoksi. Hän kutsuisi sitä mieluummin voimapenkiksi.

- Kun lapsen kiukku alkaa nousta voimakkaaksi, vanhempi voi istua niin kutsutulla voimapenkillä hetken yhdessä lapsen kanssa. Rauhoittumispenkkiä ei saisi käyttää rangaistuksena, vaan säätelyapuna, hän painottaa.

- Lapsi ei joudu penkille, koska tehnyt väärin. Kaikki lapset haluavat oppia käyttäytymään oikein. Kun siinä istuu tarvittavan ajan lapsen kanssa, raivokkaan lapsen sylissä pitäminen estää häntä loukkaamasta muita tai itseään.

Mäkelä kertoo, että vanhemman on hyvä oppia keinoja itsensä rauhallisena pitämiseen. Rauhallinen hengitys, äänenkäyttö ja silittäminen rauhoittavat molempien hermostoa.

Mäkelä viittaa myös eläintutkimuksiin, joiden mukaan kriittisessä kasvuvaiheessa ilman emon fyysistä hoivaa ja stressin säätelyä jääneet pennut kehittyvät aggressiivisiksi ja levottomiksi. Niiden on myös vaikea antaa hyvää hoitoa omille pennuilleen.

- Pikkulapsena kuuluu saada aikuisen apua stressin säätelykyvyn kehittymiseen. Raivokkaimpia nuoruusvaiheita on usein niillä lapsilla, jotka ovat eläneet ilman kokemusta aikuisen kuulolla olosta, hän toteaa.
 
Joo, luin saman jutun eilen tai toisspäivänä. Samaa mieltä, toki tuossa on erilainen näkökulma asiaan kuin mulla, olen itse nimittäin ollut jo pitkään jäähypenkkejä vastaan, koska mun mielestä lapsi ei opi niiden avulla mitään.
 
  • Tykkää
Reactions: Jätkä
Ken guru
Voi hyvä ihme. Ja kohta lapset saa traumaattisia kokemuksia pelkästä komentamisesta?? :headwall:

Järki hoi, älä jätä. Lapsenkasvatuksessakin. Suomessa kasvatetaan kohta niin sellofaanissa ja pumpulissa nää kakarat ja isänmaantoivot, että kohta 7 vuotiaatkin räkii silmille siwan kulmalla.
Nyt puhut jostain AIVAN toisesta asiasta. Ei näillä kahdella asialla ole MITÄÄN tekemistä toistensa kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: baby-mama
"aapee"
[QUOTE="-p-";29619957]Entäs kun lapset ovat erilaisia? Esikoinen ei siedä, että häneen kosketaan tai että hänelle puhutaan raivarin aikana. Hän lähtee itse toiseen huoneeseen oma-aloitteisesti rauhoittumaan. Rauhoittumisen jälkeen halitaan ja jutellaan.[/QUOTE]

Tässä varmaan onkin just se ero, että lapsesi menee ITSE rauhoittumaan, eli säätelee itse tunteitaan näin. Häntä ei viedä minnekään yksin olemaan ja raivoamaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Jätkä ja 4eliveto
Ken guru
[QUOTE="-p-";29619957]Entäs kun lapset ovat erilaisia? Esikoinen ei siedä, että häneen kosketaan tai että hänelle puhutaan raivarin aikana. Hän lähtee itse toiseen huoneeseen oma-aloitteisesti rauhoittumaan. Rauhoittumisen jälkeen halitaan ja jutellaan.[/QUOTE]

Voisin ajatella että tuo on taaskin eri asia. Lasta ei ole pakotettu olemaan yksin, vaan hän on itse valinnut näin, ja kuulostaa siltä että on JO kehittänyt itselleen kyvyn hallita vaikeita tilanteita. Onnea vaan teille tuosta.
 
"jepsis"
Joo, kyllä meillä neuvolassa jo sanottiin, ettei ennen 4 vuotta jäähypenkkisysteemiä. Silloin vasta lapsi oppii syy/seuraus-suhteen.. Jäähypenkki on vaan niin muotia kun supernannykin sitä sanoo..hohhoo, ajatelkaa ihan omilla aivoilla.. peace & love
 
[QUOTE="jepsis";29619969]Joo, kyllä meillä neuvolassa jo sanottiin, ettei ennen 4 vuotta jäähypenkkisysteemiä. Silloin vasta lapsi oppii syy/seuraus-suhteen.. Jäähypenkki on vaan niin muotia kun supernannykin sitä sanoo..hohhoo, ajatelkaa ihan omilla aivoilla.. peace & love[/QUOTE]

Joo, olen yrittänyt ajatella omilla aivoillani ja opettanut sitä myös lapsilleni - en tosin jäähypenkin avulla, vaan keskustelemalla. Niinkin syy-seuraussuhde opitaan ja usein ymmärrys asioita kohtaan kasvaa laajemmaksi kuin silloin, jos seuraus olisi jäähypenkki.
 
Tässä on ehkä ideana se, ettei lasta jätetä yksin kohtaamaan ja jopa opeteta tukahduttamaan negatiivisia tunteita. Aikuisen tehtävä on olla läsnä ja lähellä auttaa näiden tilanteiden yli ja aikaa myöten käsittelemään tunteita. Raivo on valtavan pelottava tunne lapselle ja sen päälle vielä aikuinen "hylkää".
 
  • Tykkää
Reactions: Jätkä ja Lispetti
"Anne"
Meillä käytetään jäähypenkkiä. Silloin ku meno menee liian villiksi, eikä mikään enää toimi. Jos sanon lapselle rauhallisesti ja hän huutaa ja kiljuu vastaan ja on hysteerinen, sanominen tai kiinni pitäminen lisää vain kierroksia. Silloin lasken kolmeen, lapsi joko vaikenee/lopetta tai sitten otan tiimalasin (about 2min) ja lapsi saa istua alas rauhoittumaan siksi aikaa kun hiekka menee.
Rauhoittumisen jälkeen palataan asiaan, oli se sitten mikä tahansa, vaikka huutaminen. Puhutaan miksi piti alkaa huutamaan, miksi meillä ei tarvitse huutaa ja sovitaan että ensi kerralla hoidetaan juttu paremmin. Lapsi pyytää anteeksi jos teki jollekkin jotain väärin. Suuttumista ei tarvitse pyydellä anteeksi. Halailla ei tarvitse jos ei tahdo.

Toimii muuten paremmin kuin se perinteinen malli joka minullekin on opetettu. Eli revitään lapselta pienimmästäkin asiasta hiustuppoja päästä.
Vähän isommasta asiasta otetaan remmi ja hakataan kivusta kirkuvan lapsen takapuoli verelle.
 
  • Tykkää
Reactions: Pinki
Älytöntä
Miksi lapsen pitäisi osata käyttäytyä ja ymmärtää kuin aikuinen? Lapselta odotetaan aivan liikoja, ei jäähypenkillä edistetä mitään.
Tunteet pitää pystyä purkamaan ja aikuisen täytyy vastaanottaa ne ja kuunnella lasta.
Joskus menee juu överiksi touhut lapsella mutt sekin on ainoastaan aikuisesta kiinni kuinka tasapainoinen lapsi on ja miten käyttäytyy( uni, ruoka, ulkoilu!).
 
vvierras
Ohoh.. Ei ennen 4 vuoden ikää jäähypenkkiä. :O :O

Esikoinen joutui ekan kerran jäähylle 1v8kk iässä. :D Minä osittain olen kyllä samaa mieltä Jukan kanssa, mutta minusta jäähypenkki on loistava keksintö. Meillä jäähytellään silloin kun lapsi kehoituksesta huolimatta tekee tahallaan (ja tietoisesti) väärin. Tarkoita sitä, että huitoo vasaralla tai harjalla kuopusta, vaikka on pari kertaa homma keskeytetty ja ohjattu muihin hommiin. Lapselle on kerrottu aina, että jos teet vielä näin kerran niin silloin joutuu jäähylle pariksi minuutiksi. Yleensä se jo saa lopettamaan töllöilyn. Esikoinen on nyt 3 vuotias ja kyllä minusta tajuaa monessa muussakin asiassa syy- ja seuraussuhteet. Jäähyllä on viimeksi ollut viikko sitten ja ei ole mikään herranterttu luonteeltaan vaan sähäkkä, vilkas ja tempperamenttinen.
Jäähylle ei joudu kiukuttelusta tai tunteiden osoituksesta vaan ihan hyvästä ja perustellusta syystä ja asiasta keskustellaan lapsen kanssa jäähyn jälkeen, että mikä meni hommassa vikaan. Syliä ja halia saa aina halutessaan ja muistetaan kertoa että rakastetaan.

Minä en näe väärää tavassamme toimia lastemme kasvatuksessa ja samalla periaatteella mennään kuopuksenkin kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: __Maarit__
wer
Kun omat lapseni olivat pieniä, en ollut mistään jäähypenkistä kuullutkaan. Yksikään viidestä lapsestani ei ole siis koskaan istunut jäähyllä ja hienosti on pärjätty ilman. Neljä vanhinta lasta on jo aikuisia. Olen ollut nyt viitisentoista vuotta pph ja yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun olen lapsia joutunut laittamaan rauhoittumaan. Itse olen käyttänyt penkistä nimitystä rauhoittumispenkki. Se on samassa huoneessa kuin missä me muutkin olemme - lapsi ei siis joudu yksin olemaan missään vaiheessa. Monet hoitolasteni vanhemmat kertovat käyttävänsä ahkerasti jäähypenkkiä ja ihmettelevät, kun kerron, ettei meillä sitä tarvita.
 
lastenhoitaja ja äiti
Juu, ei meilläkään jäähypenkki missään nurkassa ole. Ihan siinä se on toisten kanssa samassa tilassa. Eikä se ole ensisijainen keino, kyllä meillä aina ensin sanoitetaan tunteet, ohjataan, tarjotaan syliä. Mutta mielestäni rajoja ei aseteta useimmille lapsille pelkällä sylittelyllä ja selkään taputtelulla. Meidän esikoinenkin on saanut 1-vuotiaasta saakka sellaisia raivareita, että ei niihin mitkään lässyttelyt tehoa. (toki jäähypenkkiä ei noin pienelle käytetty vielä). Jossain kohtaa se peli kuitenkin on vihellettävä poikki, ja asettaa ne rajat sille kiukkuamisellekkin. Minusta jäähypenkki on parempi, kuin se väkisin kiinni pitäminen. Ihan jo oman turvallisuutenikin vuoksi monesti, en ole raskaana ollessani voinut edes pitää potkivaa ja päin näköä lyövää lasta sylissäni. Mattoon ym kääriminen ja sen sellainen on mielestäni jokseenkin sairasta, en tykkää.

Ihan kiva ajatus tuo että kiukkuava lapsi otetaan vaan syliin, hipsutellaan ja rakastetaan se kiukku pois. Mutta joop, en tiedä onko nämä ihmiset sitten koskaan kasvattaneet tai hoitaneet kovin temperamenttisia tapauksia. Lapset on erilaisia, meillä yksi ei joudu jäähylle juuri koskaan vaan tuollaiset pehmeät keinot riittää, kun taas toinen istuu siellä vähän useammin.

En usko että lapseni menee rikki noin pienestä. Itsekkin olen lapsena joutunut oikeasti sinne NURKKAAN HÄPEÄMÄÄN, naama nurkkaan ja sit on sanottu että HYI SINUA, TUHMA OLIT. :D Kauheeta, en tekisi noin omille lapsilleni, vaikka en tietääkseni tuostakaan hirmuteosta ole traumatisoitunut :D Nykyäänhän lapselle ei enään edes saa sanoa että "olit tuhma", vaan ennemminkin se pitää muotoilla muotoon "tuhmasti teit".

Kyllä nykyiset jäähypenkitkin on aika pehmeitä kasvatuskeinoja.
 
laumaeläimen emo
Olen aina ollut sitä mieltä että laumaeläimelle suurin ja pelottavin juttu on joutua laumastaan erotetuksi, se aiheuttaa suurta ahdistusta. Vallankin jos "lauman pomo" häätää alempiarvoisen pois luotaan, sehän on suorastaan kuolemantuomio.

Ihminen on laumaeläin vaikka meillä onkin kyky kommunikoida sanoilla, ei siitä mihinkään pääse että vaistomme ovat edelleen luonnolliset.

Meillä ei siis ole käytetty eikä käytetä jäähypenkkiä mutta kolmevuotiaan kanssa on sellainen sopimus että jos hän heittäytyy täysin tolkuttomaksi niin sitten näytän kädelläni merkin sanomatta sanaakaan ja hän menee toiseen huoneeseen josta saa tulla aivan itse takaisin heti kun on omasta mielestään valmis toimimaan kunnolla. Takaisin tulosta halaan aina.

Näitä omatoimijäähyjä käytetään ehkä kerran viikossa ja sellaisissa tilanteissa kuin: pikkusiskolta esineen ottaminen (joka on siis kiellettyä) tai toisen puheen toistuva keskeyttäminen.

Esikoispojalle tämä omatoimijäähy sopi aikoinaan hienosti eikä meillä tarvinnut koskaan kenenkään karjua toisille, tämä keskimmäinen on hieman jästipäisempi ja joskus mellakoi hetken mentyään itse viereiseen huoneeseen mutta mellakoivana ei koskaan sinne mene, se purkaus tulee sitten omissa oloissa ollessaan eikä siitä puhuta laisinkaan.
 
Tässä on ehkä ideana se, ettei lasta jätetä yksin kohtaamaan ja jopa opeteta tukahduttamaan negatiivisia tunteita. Aikuisen tehtävä on olla läsnä ja lähellä auttaa näiden tilanteiden yli ja aikaa myöten käsittelemään tunteita. Raivo on valtavan pelottava tunne lapselle ja sen päälle vielä aikuinen "hylkää".
En ole supernannyssäkään nähnyt, että pientä lasta eristettäisiin minnekään, vaan jäähypaikka on "kaiken keskellä". Minä en usko raivoavan lapsen sylissäpitämiseen, hyvin harva lapsi siihen rauhoittuu. Omista kolmesta lapsestani ei kukaan, ja kun neuvolatyössä olen vanhempia haastatellut, niin suurin osa sanoo että sylissä pitäminen vain pahentaa tilannetta. Harva lapsi raivostuessaan pyytää syliin, joten en ymmärrä tuotakaan väitettä Mäkelän haastattelussa, että lapselta "kiellettäisiin" syli.

Kun lapsi saa raivota loppuun ja aikuinen jatkaa puuhiaan siinä lähellä, lapsi näkee että maailma ei keikahtanut nurin eikä aikuinen ole pois tolaltaan. Se ei ole hylkäämistä. Sitten kun lapsi on rauhoittunut, on niiden halien ja juttelun aika.
 
Lapselle on kerrottu aina, että jos teet vielä näin kerran niin silloin joutuu jäähylle pariksi minuutiksi.
...ja asiasta keskustellaan lapsen kanssa jäähyn jälkeen, että mikä meni hommassa vikaan. Syliä ja halia saa aina halutessaan ja muistetaan kertoa että rakastetaan.

Minä en näe väärää tavassamme toimia lastemme kasvatuksessa ja samalla periaatteella mennään kuopuksenkin kanssa.
Kaiken muun ymmärrän hyvinkin, ja kuulostaa mukavalta kasvatukselta, mutta tuon jäähypenkin merkitystä en vain ymmärrä, kun en ole sitä itse juuri koskaan käyttänyt omien lasteni kanssa. Pari kertaa kokeilin, ja jäin pohtimaan sen merkitystä, jota edelleenkin pohdin :D Eihän kaikkea aina tarvitse ymmärtääkään, mutta mielelläni ymmärtäisin, jos joku osaisi sen mulle selittää.

Eikö suoraan voisi hypätä tuohon keskustelutilanteeseen ilman jäähyä? En nyt tässä spekulaatiossa halua arvostella tai syytellä, mutta pohdin vain tilannetta omasta näkökulmastani. Ok, lapsi huitoo ja asiasta tälle sanottu pariin kertaan, mutta jatkaa silti... miksi lapsi jatkaa huitomista? Haluaako äidin huomion itseensä? Onko vasara tai harja otettu lapselta pois? Ottaako aseekseen jonkin muun? Mikä muu asiaan toisi ratkaisun, kuin jäähypenkki? Eikö pelkkä keskustelu auta? Tai huomion kiinnittäminen toisaalle? Näihin nyt ei tarvitse mulle vastata, ovat vain sitä omaa pohdintaani, mutta toki tuosta jäähypenkin tarkoituksesta toki mieluusti lukisin ajatuksia.

Meillä on kissanpentu, jonka käyttäytymistä olen yrittänyt ymmärtää kissaa seuraamalla ja kissakirjoja lukemalla. Se selvästi ilkeilee (tekee kiellettyjä juttuja), kun haluaa meidän huomiotamme, vaikka saa sitä myös muuten. Joko se haluaa kertoa, että tahtoo leikkiä tai ruokaa. Ilkeily loppuu heti, kun saa ruokaa kuppiinsa tai leikkikaverin. Tämän pohjalta mietin myös lapsen kannalta tätä, että onko ohjauksesta huolimatta jatkuva töllöily huomion hakua tai vain sitä, että lapsella on jollain tapaa "outo olo" (nälkä tai läheisyydentarve tms), jota ei osaa sanoiksi pukea, joten käyttäytyy sen vuoksi kuten käyttäytyy.
 
Tässä on ehkä ideana se, ettei lasta jätetä yksin kohtaamaan ja jopa opeteta tukahduttamaan negatiivisia tunteita. Aikuisen tehtävä on olla läsnä ja lähellä auttaa näiden tilanteiden yli ja aikaa myöten käsittelemään tunteita. Raivo on valtavan pelottava tunne lapselle ja sen päälle vielä aikuinen "hylkää".
Näin minäkin asian hiffailin.
 

Yhteistyössä