Onko sinulla mitään kammoa/fobiaa?

Haikammo. Pelkään että uimalassakin tulee pohjan läpi hai ja riepottelee kuoliaaksi. Hallitsen pelkoni uimalassa, järvessäkin joo kunhan pysyn hyvin lähellä rantaa mutta mereen en mene. En tiedä mistä juontaa juurensa...

Tuo on kamala!

Mulla on ollut tuo sama pienempänä.
Alkoi vissiin kun näin tappajahain!

Vieläkin hiukan kammostuttaa jossakin välimeressä..hrrrrr.
Vaikka tiedän ettei siellä valkohait juurikaan hyökkäile. Kerran hyppäsin veneestä keskellä merta uimaan, voi ristus että tuli kiire päästä ylös, kun siinä hetken aikaa oli katsellut ympärilleen.

Valtamerissä pelkotila on edelleen päällä! Ihmettelen muun muassa surffareita jotka eivät piittaa ollenkaan haista.:O

 

Ainakin hämähäkit, korkeat paikat ja suljettu ahdas tila saa mun sydämen hakkaamaan... Tai no hämiskammo on vähän lieventynyt, sillä niitä meidänkin kämpässä vilisee välillä enemmänkin ja lapsen takia on pysyttävä kuitenkin suht koht järjissään, eikä saada mitää hysteriakohtauksia, ettei sekin ala niitä pelkäämään... Niin ja oksentaminen on kans jotakin mitä kammoksun ja toivon, että ne mahataudit iskis vaan korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa... :x Mielummin ei silloinkaan.

 

Mut hei, toisaalta mä en oikeen tajua hämppiskammoisia. Ne pieniä ja söpöjä ja HYÖNTEISIÄ. Mikä kumma hyönteisessä on pelottavaa Mä kannan kesällä hämähäkit ja lukit kädellä ulos, en raski tappaa niitä. Ja seitit ovat kauniita sateen jälkeen auringossa.

Ymmärrän kuitenkin oman todella hullun fobiani pahjalta että ihmiset voivat kammota hyvinkin epärealistisia asioita.

 

Enkä siis tarkoittanut viestilläni että väheksyn hämähäkkikammoisia!!! Tämä siis selvennyksenä ettei tule väärinkäsityksiä.

 

Mut hei, toisaalta mä en oikeen tajua hämppiskammoisia. Ne pieniä ja söpöjä ja HYÖNTEISIÄ. Mikä kumma hyönteisessä on pelottavaa Mä kannan kesällä hämähäkit ja lukit kädellä ulos, en raski tappaa niitä. Ja seitit ovat kauniita sateen jälkeen auringossa.

Ymmärrän kuitenkin oman todella hullun fobiani pahjalta että ihmiset voivat kammota hyvinkin epärealistisia asioita.

Hämähäkkifobialla on perusteet ihan evoluutiossa. Osa hämähäkeistä on myrkyllisiä, jos aiko säilyä hengissä, oli hyvä pelätä niitä.

Itse olen kärsinyt hämähäkkifobiasta, mutta pääsin siitä eroon terapialla.

 

Mulla kanssa "vesikammo". Jos järvessä uidessa rupee miettimään, mitä kaikkea siellä veden alla on esim. ruumis tarttuu jalkaan (HYYYYIIIII!!!!) tai et siel on joku tosi iso kala, hai, valas tjs.(vaik tiien, ettei sellasia suomen vesissä uiskentele, ni mielikuvitus tekee aina kepposensa:-() ni heti tulee kauhee kiire päästä vedestä pois.;-)

 

Perhoset. Varsinki ne kammottavat otukset mitkä lentelee iltahämärässä ja vielä pikkupakkasillakin. Mutta myös ihan päivälläkin lentävät perhoset.
Ihan ne pienet siniset ei pelota..

 

Hammaslaakarifobia, joka pilasi useamman vuoden elamastani.
Fobia nykyaan hallinnassa ja hampaat kunnossa.

 

Mulla myös tuo haikammo. En mene uimaan niin syvälle, ettei jalat yllä pohjaan. Tulee tunne, että hai tulee ja nappaa.

Ne modernit tuulivoimalat on kamalia. Ne näyttää siltä, että ne lähtee tuemaan kohti ja kaatuvat päälle.

Kammoan ahtaita paikkoja ja korkeita paikkoja.

Klovnit ovat pelottavia ja saisin varmaan sydärin, jos meille joskus tulisi klovni.

Pelkään pieniä hämähäkkejä. Isot tarantellat ovat mielestäni söpöjä.

Reiät ihmisessä oksettavat. Siis ei mitkään sieraimet tms. vaan jos on joku tasainen reikä tullut vaikka hyönteisen jäljiltä tms. Myös maassa olevat suuret reiät ovat pelottavia.

 

Pelkään pimeää ja korkeita paikkoja. En pysty kävelemään kaivonkansien päältä, siis niiden pyöreiden metallisten, kun pelkään, että tipun kaivoon. En voi mennä laivalla nojailemaan reunaan, kun pelkään, että lennän laidan yli.

 

Unohdin joo tuossa mainita myös klovnit ja pellet. Hyh, jo pelkkä ajatus puistattaa ja nostaa niskakarvat ylös.

Ja hammaslääkäri, hyhh.

 

Kalat. Hyi että kalat ovat ällöttäviä, rumia likaisia... En ikinä syö kalaa ja markettien kalatiski nostaa ihon kananlihalle. En ymmärrä miten joku voi ottaa akvaarion kotiinsa! Jos olisin veneessä jossa joku kalastaisi ja nostaisi siihen sätkivän kalan mulla varmaan lähtisi taju. En ui luonnonvesissä, koska siellä on kaloja...

 

Korkeanpaikankammo,pimeän pelko ja tummapohjaiseen veteen (järvi,joki) en mene uimaan...Mereen mua ei saa uimaan myöskään.
Ilmapallon puhaltaminen ja siihen solmun teko/narun sitominen..

 

Mulla myös tuo haikammo. En mene uimaan niin syvälle, ettei jalat yllä pohjaan. Tulee tunne, että hai tulee ja nappaa.

Ne modernit tuulivoimalat on kamalia. Ne näyttää siltä, että ne lähtee tuemaan kohti ja kaatuvat päälle.

Kammoan ahtaita paikkoja ja korkeita paikkoja.

Klovnit ovat pelottavia ja saisin varmaan sydärin, jos meille joskus tulisi klovni.

Pelkään pieniä hämähäkkejä. Isot tarantellat ovat mielestäni söpöjä.

Reiät ihmisessä oksettavat. Siis ei mitkään sieraimet tms. vaan jos on joku tasainen reikä tullut vaikka hyönteisen jäljiltä tms. Myös maassa olevat suuret reiät ovat pelottavia.

Teinkin tästä aloituksen joku aika sitten kun tajusin, että itsellä on trypofobia eli reikäkammo... suosittelen laittamaan trypofogian googlen kuvahakuun

 

Ötökät ja lentävät ja muuten kohtitulevat pallot. Ihan ok, jos pallo on maassa, mutta jos se vähänkin on liikkeessä, niin olen miekin - toiseen suuntaan. Ainoa poikkeus on sulkapallo
Ja puhelimella soittaminen, jos pitää jollekin tuntemattomalle soittaa,tutut on ok.

Toisinaan (kun sille päälle sattuu) kammoan pimeää.

Mä pelkään kans kohti tulevia palloja. En voinut pelata kouluaikoina pallopelejä sen takia. Luulin että oon ainoa.

 

Mä pelkään kans kohti tulevia palloja. En voinut pelata kouluaikoina pallopelejä sen takia. Luulin että oon ainoa.

Oho, ja miekin oon luullut olevani ainoa tämän kanssa. Haittasi kyllä peruskoulussa pallopelien osalta ja paljon, ja kun opettajalle koitti selittää, että miksi en halua mennä maaliin missään pelissä, koris oli ihan kamalaa... Ja juu, ei mennyt läpi, sinne vaan mukaan, ja kaikista pahimmassa tilanteessa sinne maaliin.

Ja tästäkin kammosta saa kiittää niitä, jotka minua on aikoinaan tahalteen palloja heitelleet, päähän, selkään ja pitkin kroppaa.

 

Ilmapallot ja lentäminen.

 

No ehkä muiden mielestä kummallisin kammon aiheeni ovat sudenkorennot. Ne jostain syystä tykkää musta ihan yli paljon ja yrittää oikeesti lentää päin. Tai sit ne vihaa mua ja yrittää hätistää pois. Kumminkin ne liikkuu tosi nopeesti. Jossain dokumentissa oli joku muinainen sudenkorento esiteltynä ja se oli ihan järjettömän iso :O.

 

Mulla kanssa "vesikammo". Jos järvessä uidessa rupee miettimään, mitä kaikkea siellä veden alla on esim. ruumis tarttuu jalkaan (HYYYYIIIII!!!!) tai et siel on joku tosi iso kala, hai, valas tjs.(vaik tiien, ettei sellasia suomen vesissä uiskentele, ni mielikuvitus tekee aina kepposensa:-() ni heti tulee kauhee kiire päästä vedestä pois.;-)

Itse pelkään uidessa sitä, jos joku ui tai sukeltaa mua kohti. Tuo pelko saattaa tulla kahdesta asiasta; joko siitä kun pienenä meinasin hukkua, kun sisareni sukelsi luokseni ja kaatoi minut veteen jalasta vetämällä...
Tai siitä, kun ala-asteikäisenä simpukoita jaloilla etsiessäni tunsin pohjassa omituisen muotoisen "kiven". Kyseisen "kiven" alta jatkui pitkä rivi pienempiä "kiviä", joista sitten nostin yhden. Kun katsoin sitä, huomasin ettei se ollutkaan kiveä, vaan luuta. Vein sen kotiin ja näytin isälleni, isä kertoi sen olevan selkänikama, mutta ei osannut sanoa mille se kuului.
Nykyään olen ihan varma, että kyseisessä suositussa uimapaikassa on ihmisenluuranko, koska nikama oli ihmiselle sopivan kokoinen ja se ensimmäinen "kivi", jota jaloilla tunnustelin, oli muodoiltaan ihmisen kalloksi sopiva. Olisi myös hyvin mahdollista, että kyseessä ei ollut kadonnut hukkunut, vaan maahan haudattu ihminen, koska tuo järvi on keinotekoinen. Paikalla on ennen ollut pelkkää peltoa.
En ole ikinä asiasta muille puhunut ja asia yököttää ja häiritsee minua yhä. Joskus olen pohtinut, että pitäisikö kertoa asiasta jollekin, mutta en tiedä olisiko luurangosta mitään enää jäljellä, jos se on ollut vedenpohjassa jo n.10 vuotta?

 

Hyi ällö mitä kuvia sieltä tuli, kun laittoi googleen hakusanaksi sen trybofobian.:O Melkein painajaisiahan noita kattoessa rupee näkemään.:'( SIIS HYI ÄLLÖTYS!!!

 

Pelkään uimista.
Uimahallissa olen muutaman kerran ollut sattuneesta syystä yksin, mutten pysyty uimaan edes puolta altaan mittaa kun on jo pakonomaisesti noustava pois vedestä. Pelkään että hai ottaa kiinni takaapäin :ashamed:
Luonnonvedet on vielä pahempia, kun ei näe yhtään minkä kanssa siellä lilluu.

Pelkään suotamista myös. Koko ajan kammo, että vedestä nousee alligaattori tai hai tai joku ja kaataa veneen.

Fobioilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Vaikka järki sanoo ettei noin voi oikeasti käydä, mä en vaan PYSTY uimaan.

 

Ei oo kenelläkään kuitenkaan bakteerikammoa? Eikös semmonenkin oo olemassa.
Hyi jos löytyski ihmisen luuranko järven pohjasta. Hrrrr...:-(

 

Arpikammo! Siten, että itselläni olisi jossakin näkyvä arpi. En nyt fobiaksi kuitenkaan sanoisi. En voi käsittää mistä ihmeestä tuollainen voi juontaa juurensa.

Raskausaika oli välillä haastavaa. Kokovaratalorasvasin itseäni 3krt/pv. Pelkäsin kuollakseni että saisin raskausarpia.:|

Pelkäsin myös polvitähystykseen mennessä että polveen tulee arpia.

Luojalle kiitos mitään jälkiä ei ole jäänyt. Enkä saanut raskauden aikana yhtään arpea.

Ihan turhaan kuulema rasvasin, riippuu täysin ihon omasta koostiksesta, tuleeko niitä vai ei.

Näkisitpä mun mahan

Itelläni on aika paha korkeen paikan kammo, ihan lukkoon menen ja jos lapset lähelläkään jotain reunaa ni paniikkikohtaus iskee. Jos näen jonkun läheltä roikkumassa jossain tai istuskelemassa vaikka katon tms reunalla meen kirjaimellisesti seiniä pitkin, hakeudun johonkin nurkkaan...

Joskus ollut ikäviä tilanteita, kun rappusissa iskenyt, takaa tulee ihmisiä ja ne ei tajua etten voi jatkaa kiipeämistä, enkä myöskään mennä rappuja alaspäin, koska silloin ei pääse eteen eikä taaksepäin,jämähtää vain paikoilleen ja odottaa et joku tulee hakemaan pois...

 

Käärmekammo oli nuorempana aika paha, alkoi yhdestä painajaisesta n. 12-vuotiaana. En uskaltanut sinä kesänä liikkua kuin saappailla pihan perukoilla, ja esim. jos Äiskä pyysi hakemaan raparpereja niin huusin että en mene. Kävin "siedätyshoidossa" kiertävässä käärmenäyttelyssä jossa en pelännyt, koska ne käärmeet pysyivät siellä vitriinissä. Pystyin kyllä sittemmin liikkumaan ihan sandaaleillakin pihalla ja maastossa.

Yli parikymmentä vuotta siinä fobiassa meni, ja se lakkasi siihen kun yhtenä keväisenä päivänä kyykäärme luikerteli meidän pihaan ja kun meillä lapset leikkii samassa pihassa niin tapoin sen. Samana kesänä ajoin vahingossa toisen käärmeen yli autolla.
Se pelko muuttui oikeastaan inhoksi.

Urpo! tapoit käärmee tahallasi! huh huh,oisit voinut jollain kepillä vähän sitä usuttella,olisi kyllä luikerellut tiehensä.
Käärmeet on söpöjä!
Ajatteleppas karmaa

 

Urpo! tapoit käärmee tahallasi! huh huh,oisit voinut jollain kepillä vähän sitä usuttella,olisi kyllä luikerellut tiehensä.
Käärmeet on söpöjä!
Ajatteleppas karmaa

Jos joku hirveen pelottava hirviö tulis mikä 99% mahdollisuudella tappais tai myrkyttäis sut ni tappaisitko sen jos ois mahdollisuus, vai tökkisitkö vähän vaan kepillä?