Ehkä tässä juuri hämmennykseni ydin.
Tyttö siis HALUSI leikkiä mieluummin kuin katsoa telkkaria. Noista pokemoneista tuli kyllä vääntöä ja siinä kohti tein tiukan rajauksen. Niitä sai alkaa katsomaan n.7v.
Me vanhemmatkaan ei katsottu paljoa telkkaria ja jos katsottiin niin tyttö yleensä oli leikkimässä.
Kukaanhan teistä muista ei voi tietää kuinka paljon meillä loppujen lopuksi on puhuttu maailman menosta ja kuinka kaunistellen ja nyt itse yritän kuumeisesti miettiä olenko puhunut jotenkin liian vähän. Sitä on itse kuitenkin vaikea arvioida.
Yläasteellekin kun siirtyi niin puhui usein siitä kuinka *hänellä oli aika hurjia kotioloja. Ja puhuimme tottakai niistä yhdessä. Ja kyllä tyttö oli siitä järkyttynyt, että suuri osa luokkakavereista pollti ja osa jo joi. Järkyttyi kun kaverin äiti oli humalassa kotona päivällä ja on kuulemma melkein aina. Tai kuinka koko koulu opettajia myöten pelkää tiettyjä oppilaita eikä niitä saa kuriin poliisikaan. Kuinka nämä "palkkaavat" oppilaita hakkaamaan koulun jälkeen sellaisen oppilaan joka heille jotain vastaan sanoo. Tyttöni ei voinut tätä hyväksyä ja sai heikompia puolustaessaan usein myös tuntea asian nahoissaan. Täytyy kyllä myöntää, että itsekkin olin monesta asiasta todella järkyttynyt kun tyttö aloitti yläasteen!
Olisiko minun pitänyt pystyä tähän jotenkin lastani valmistamaan? Sitä mietin juuri nyt. En voi uskoa, että hänelle tuli yllätyksenä, että jotkut käyttää huumeita tai että nuoret polttaa ja tupakoi, mutta ehkä ongelman mittasuhteet tuli kuitenkin yllätyksenä. En oikein tiedä..