Yrityksen odottajat

Yritän herätä taas henkiin täällä palstalla..

Kaneli88, otan osaa! Itse juuri menetyksen kokeneena tiedän tunteen.. :(

Olitte puhuneet täällä nimistä ja vuodenajoista..
Itse olen syntynyt loppuvuodesta, joten aikaisemmin aina ajattelin että en halua lapselleni samaa kohtaloa. Nyt kuumeilun yhteydessä olen todennut, että sillä ei ole merkitystä, koska ainoastaan sillä on merkitystä että lapsi on terve.

Nimiä olen kanssa pohtinut molemmille sukupuolille, jostakin syystä tytön nimi on ollut helpompi "valita". Emme ole mitään tiettyjä nimiä päättäneet, ehkä lapsen luonne sitten vaikuttaa siihen myös. :)

Muistanko väärin, vai oliko täällä keskustelua myös siitä, kumman haluaisi ensin, tytön vai pojan?
Olen pohtinut tätä asiaa hieman, ja itse pikkusiskona koen, että isoveljen "omistaminen" on ihana asia. Toisaalta olen myös monesti toivonut, että olisipa minulla isosisko, jolta voisin kysyä apua. Ei sinänsä siis väliä kumpi tulee ensin.
Minun ja mieheni suvussa on nyt eniten tyttövauvoja, joten ehkä se poikavauva toisi vähän uutta tohinaa. :)
 
Apuva! Minä otin ohituskaistan ja pääsinkin äkkiämmin siirtymään yrittäjiin. Mies on ajatukseen nyt totutellut ja eilen ilmoitti olevansa valmis. Tjottailu alkakoon :)

Siirryn nyt siis tuonne yrittäjiin, mutta seurailen täälläkin. Tulkaahan pian perästä sinne :heart:
 
YRITYKSEN ODOTTAJAT

Tervetuloa mukaan kaikki vauvakuumeilijat, jotka vielä odottavat varsinaisen yrittämisen alkamista.
Tässä keskustelussa saa avautua kaikesta!

Yritystä odottelevat 4.11.2013:

nimimerkkiIkäOdottaminen loppuu näillä näkyminMonesko lapsi
anni0026vkevät/kesä 20141.
Babette22v01-02/20141.
carna26vkevät 20141.
Chokomom34vtalvi/kevät 20143.
FantaViona26v? (ei tiedossa)1.
haavemaa24vkesäkuu 20141.yhteinen
Hiitu20v06-07/20141.
Kaneli8825v02/20141.
Katey24v12/2013-01/20141.
maggis25vsyksy 20142., 1.yhteinen
Naarassusi22vkevät 20141.
Ninnu8330v? (ei tiedossa)3.
ponityttö23v1/20141.
Ruusannuppu29v? (ei tiedossa)1. yhteinen
Sano Pirkka30v2014-20151.
Spukka21vhuhtikuu 20141.
tanttumaaria25v? (ei tiedossa)1.
toivontähti27vkevät 20141.
veepu12324v? (ei tiedossa)1.


Yrittämään päässeet:
Elviira86
empuska
kuukiuru
Nipsut
Sandri

Yrittämään päässeiden ketju:
Yrityksen odottajista yrittämään päässeet

Blogeja seurattavaksi:
Kuukiuru - Come to Mama
ponityttö - Multaa ja Timantteja
veepu123 - Haaveissa pieni elämä
 
Kaneli, ala nyt - mulla oli sama yhdessa vaiheessa. Sanoin miehelle, etta sen nimeksi tulisi Herbert ja jos ei muuten niin lapselle sitten. :D No, uskonpa, etta meidan elukat on tassa. Katsoo sitten tosiaan myohemmin joskus. Lisatyota se kuitenkin tietaa, kun vanhempana ne boksit ja muut kuitenkin siivoaa.

Osanottoni suruun. <3

Elviira, oh my - onnitteluni ohituskaistasta! :heart:

Katottiin eilen dokumentti In the Womb, oli aikas mielenkiintoinen. Siina siis kasitellaan koko yhdeksan kuukautta kohdun sisalta. Taisinpa bongata ovulaationkin eilen. :p Oli sen verran kosteat paikat yhtakkia. Vahan olisi hienoa jos sen bongaaminen onnistuisi jatkossakin - tietaisi, etta jotain siella tapahtuu.
 
Mulla on ollut aina helppo bongata toi ovulaatio.

Ennenku alotin pillerit mulla ei ollu tietoakaan menkkakivuista. Menkat vaan alko kun yllättäen ja kiertokin oli vähän epätasanen (onneks vaan muutamalla päiväl). Nyt kun syön pillereitä niin viikko ennen menkkojen alkua alkaa turvotus..siinä mun menkkakivut.

Sen sijaan ovulaatio kyllä ilmoittaa itsestään. Välillä kipeemmin ja välillä vähemmän kipeemmin. Lääkärissäkin ravattu asian takia, kun pillereiden käyttö ei vienytkään multa tätä oiretta. Ovuloin siis pillereistä huolimatta.
 
mymosa
pakko kurkkia tännekin :D Päätettiin miehen kanssa lopettaa ehkäsy, kuhan pillerit loppuu.. siihen on vielä 2vkoa.. Mutta menin sitten jo tilaamaan ovistikkuja. Meillä piti olla lapsiluku täysi, mutta niin vain nyt molemmat ihan innoissaan odottaa miten meidän käy. Kuopus ei saanut alkuaan kuin clomeilla, jännittää kuinka nyt käy.
 
YRITYKSEN ODOTTAJAT

Tervetuloa mukaan kaikki vauvakuumeilijat, jotka vielä odottavat varsinaisen yrittämisen alkamista.
Tässä keskustelussa saa avautua kaikesta, eikä täällä ole ns. tyhmiä kysymyksiä tai arkoja aiheita!

Yritystä odottelevat 5.11.2013:

nimimerkkiIkäOdottaminen loppuu näillä näkyminMonesko lapsi
anni0026vkevät/kesä 20141.
Babette22v01-02/20141.
carna26vkevät 20141.
Chokomom34vtalvi/kevät 20143.
FantaViona26v? (ei tiedossa)1.
haavemaa24vkesäkuu 20141.yhteinen
Hiitu20v06-07/20141.
Kaneli8825v02/20141.
Katey24v12/2013-01/20141.
maggis25vsyksy 20142., 1.yhteinen
Naarassusi22vkevät 20141.
Ninnu8330v? (ei tiedossa)3.
ponityttö23v1/20141.
Ruusannuppu29v? (ei tiedossa)1. yhteinen
Sano Pirkka30v2014-20151.
Spukka21vhuhtikuu 20141.
tanttumaaria25v? (ei tiedossa)1.
toivontähti27vkevät 20141.
veepu12324v? (ei tiedossa)1.


Yrittämään päässeet:
Elviira86 - 11/2013
empuska - 11/2013
kuukiuru - 11/2013
Nipsut - 10/2013
Sandri - 11/2013

Yrittämään päässeiden ketju:
Yrityksen odottajista yrittämään päässeet

Blogeja seurattavaksi:
Kuukiuru - Come to Mama
ponityttö - Multaa ja Timantteja
veepu123 - Haaveissa pieni elämä
 
Onpas täällä hiljaista! Missä kaikki on?

Heitän kysymystä ilmaan...
Joudutteko tekemään jotakin suuria hankintoja tai muutoksia sitten kun lapsi teille suodaan? Esimerkiksi asuntoa, autoa tai muuta vastaavaa.

Meillä on ainakin se ongelma, että asunto on nyt jo pieni 2 koiran ja 2 kissan kanssa. Luultavasti siis joudumme (pääsemme) muuttamaan isompaan, toivottavasti jo ennen lapsen tuloa. Autot meillä on molemmilla, omastani ajattelin ehkä luopua vauva-ajaksi, tosin en ole vielä ihan varma.
 
mymosa
Meillähän vielä onneksi on lähes kaikki tallella kun on tuo kuopus vasta 1,5v. Mutta jotain hankintoja tulisi ja sitten pitää koettaa saada makuuhuoneeseen mahtumaan meidät kaikki. Asutaan rintamiestalossa ja isommat lapset majailee yläkerrassa, mutta sinne en vielä halua tuota kuopusta laittaa pariin vuoteen. Eli alakerrassa tulee ahdasta.. Ja sitten toki se miten saadaan kaikki 4 tuonne yläkertaan.
Kun nyt tarkoitus oli, että esikoinen saa pitää pienen huoneen itsellään ja 2 muuta samaan isompaan huoneeseen.

Noh, pitää sitten jotenkin vain järjestellä jos sen aika tulee..
 
Tervetuloa Mymosa! :wave:

Olin kanssa tulossa ihmettelemaan, etta missahan kaikki on? :confused:

Me kokoajan katsellaan isompaa asuntoa - nyt kaksio 43 neliota. Pitaisi muuttaa pois tasta kaupungista, liian levoton paikka. Ja ahdas. Arsyttaa mm. nama niinkutsutut kavelykadut, jotka ovat noin metrin levyisia. Kulje siina sitten koirien kanssa, jos pitaisi olla viela vaunut matkassa, kun edes kaksi ihmista ei meinaa mahtua kulkemaan vieretysten.

Periaatteessa olisi tilaa viela vauvalle makkarissa, mutta kun meilla miehella pitaa olla myos tyotilaa ja tyopoyta ja vauvansangy ei millaan mahdu molemmat makkariin. Olisi myos kiva saada takapiha koirille. Varsinkin aamu- ja ilta-yopissatusta varten.
 
Meillä on suht tilava kaksio, joten asunnon puolesta ei tarvi miettiä. Sinne mahtuu hyvin vielä yksi pieni ihminen. Autoa ei ole, eikä kyllä hankitakaan kun pääkaupunkiseudulla asustellaan ja siellä on niin hyvät julkiset, ettei sitä autoa tarvi. Ja junalla pääsee sitten kotikonnuillekin helposti aina kun haluaa. :)

Hankittavaa on sitten tietenkin kaikki vauvantarvikkeet, sängyt, hoitopöydät ja sellasta sitten kun on sen aika.

Onko kukaan jo tehnyt hankintoja vauvaa ajatellen, esim vaatteita, mtaviimeneja yms.? Itse melkeen alitajuntaisesti huomasin ostaneeni pienen bodyn ja foolihappoa. Lisäksi olen kutonut parit pienet villasukat. Ei nuo kyllä kuumeilua helpota!
 
Olen meinannut ostaa pikkukenkia ja bodyja. Lahimarketissa oli aivan ihania Disney-kuosisia . :heart: Olen jo lisaksi suunnittelut mista niita kalusteita tulisi hommattua ja katsellut vahan rattaita. Niin ja miettinyt, etta mita kirjoja kannattaisi hommata suomeksi, mita ranskaksi ja mita englanniksi. Muumit, Pikku Prinssi, Peppi Pitkätossu, Nalle Puh, Jules Vernen Phileas Foggin seikkailut ja Beatrix Potterin Peter Rabbit on ainakin listalla. Joo, eikohan naista ole ihan hyva aloittaa. :D

Soin tanaan viimeiset Terolutit tasta kierrosta. On ollut pari paivaa juilimista munasarjoissa ja ainakin finnit on mielestani lisaantynyt.
 
mymosa
Meillä on pojalle vaatteita ym, mutta tytölle sitten pitäisi ostaa kaikki.. toki jotain sellasia on mitkä käy molemmille.
Mut olenhan mä jo hommannut ovis- ja raskaustestit :whistle: vaikka vielä kuukausi ennenkuin pääsee edes testailee ovista, saati sitten sitä raskautta.
 
Kuume tuli takas, kun katso vähän erilaisia äitejä :D. Taidan olla ihan outo mut sillon ku ei oo vauvakuume pelkään et se ei tuu takas.
Me ollaan vasta muutettu isompaan asuntoon, autoja on yks ja mulla ei oo edes ajokorttia. Asutaan nyt ihan keskustan tuntumassa. Mulla on säästettyjä omia vanhoja leluja ja muutama vaate. Mulla on esim ristiäispuku valmiina. Tosin mies on sanonu et poikaa ei ristitä mekossa :D. Laskeskelin tossa et sitähän vois periaatteessa kohta ruveta jo yrittämään ku koulu loppuu toukokuun 30. Mietin vaan että aiheuttaako se sit lisä ahdistusta koulunkäyntiin jos on raskaana. Te joilla on jo lapsia millasta se on olla raskaana, alkaisitteko ite yrittään kesken koulun jos se on kuitenki tarkotus käydä loppuun ennen lapsen syntymää? Kuulin myös, että yks tuttu tyttö meidän koulusta joka sai viime kesänä vauvan oli syöny raskauden ajan samaa masennuslääkettä ku mikä mulla on. Niin ehkä ei olis pakko odottaa et koulu loppuu ja lopetan sen lääkkeen...
 
Deleted member 130614
Mä olen lähinnä tyytynyt viimeaikoina vain lueskelemaan, ei oo tullut kirjoteltua lainkaan.

Meillä ei ole autoa, eikä sellaista varmaan hankitakaan ihan hetkessä. Asunto on kaksio, mutta kaksioksi aika suuri. Minua vähän harmitta tämä sijainti: ei tämä nyt kaikista kamalin paikka ole (rauhallinen alue, hyvät ulkoilumahdollisuudet ja puistot), mutta haluaisin vielä kauemmas keskustasta. Ja sitten kun lapsi olisi kouluikäinen, haluaisin muuttaa pk-seudun ulkopuolelle kokonaan.

En ole tehnyt mitään hankintoja enkä takuulla teekään ennenkuin plussa pärähtää mittariin. Sitä ennen otetaan päivä kerrallaan :) Jotain vaatteita ja varusteita olisi varmaan tallessa äiteellä ja sukulaisilla. Enoni on vastikään saanut vuoden sisään vauvan, niin sieltä saisi varmaan paljonkin pikkuvauvojen juttuja lainaan. Kiva muuten, jos tulisin samointein raskaaksi, olisi enoni (joka on lähes oman äitini ikäinen) lapsi vain vajaat 2v vanhempi.. :D

Kaneli88:lle vielä osanotto menetykseen :hug:

Babette:
En osaa suoraan sanoa, että onko rauhallisuus parempi vai ei. Siis riippuu siitä, missä muodossa se esiintyy. Tottakai aktiivisen työkoiran täytyy olla vilkas ja energiaa pitää riittää. Sen sijaan on ihan okei ja toivottavaa, että koira ei sählää silloin, kun töitä ei ole tarjolla. Omani on juuri tälläinen erittäin balanssissa oleva on/off-koira. Se, että uskaltaako sen yhdistää vähän sählään ja toivoa sitten vähän järkevämpiä pentuja, on suuri kysymysmerkki, kun eihän noista oikein tiedä, miten periytyy. Plus nartun antama esimerkki käyttäytymisestä vaikuttaa pentuihin aika paljon, uros taas harvemmin on antamassa sitä esimerkkiä käytöstä opetteleville pennuille. Eli on tässä kyllä vielä hurjasti opeteltavaa noin niinkun yleensäkin, eikä sitä koskaan tiedä, millaisia sukusoluja koira sattuu periyttämään.

anni00:
Mähän olen vasta opiskelija ja joskun yritys tuolloin keväällä aloitetaan, mun opinnot on vielä vaiheessa tuolloin. Kyllä me silti ajateltiin pärjätä ja ajattelin opiskella niin kauan kuin pystyn. Oletan tosin, että raskauden aikana opiskelut menevät penkin alle jäätävän pahoinvoinnin vuoksi, ellen sitten joudu välillä jopa tiputukseen.
 
Meillä on kaksi autoa ja pakko ollakin kun asutaan niin syrjässä ettei mitkään julkiset kulje. Olen haaveillut että jos toinen auto vaihdettaisiin farmariin. Saa nyt nähä. Talon rakennuttamisesta oon haaveillut tai tämän meijän talon laajentamisesta, mutta niin pitkään kun on tämä lama ja miestä lomautellaan x2 vuodessa niin en uskalla isoja lainoja ottaa. Tämä missä asutaan niin on tälläinen pieni omakotitalo. Alakerrassa noin 70 neliöö ja yläkerran parvella on ollut makkari johon hyvin mahtunut tietokoneet ym. Alakerran makkarit on melko pieniä, mutta ajattelin että sitten jos joskus plussa tulee niin sisustan toisen noista pienistä makkareista meille makuuhuoneen. Siihen mahtuu kuitenkin mei sänky ja pinnasänky jotekuten.

Muuten kaikki tavarat ym pitää hommata. Siskoni anto jo kaikki niiden vauvan tarvikkeet pois puolvuotta sitten ja ei muut sukulaiset ookkaa sikinyt vähään aikaa joten saadaan ostella varmaan kaikki. Mitään en osta ennen kuin olen 100% raskaana. Sitä ei voi tietää voiko niitä lapsia edes saada... just kaveri oli pari päivää kylässä ja juteltiin näistä asioista kun heille ei oo sitä vauvaa kuulunut :( yritystä takana joku 1v 4kk. Kuulosti kyl niin henkisesti raskaalta. Kerroin nyt hänelle meidän tulevasta yrityksestä. En ole siis kovin monelle vielä kertonut.
 
Mä en ole mitään hommannut enkä jaksa edes suunnitella vielä mitään. Yrityksen alkamiseenkin on niin pitkä aika ja perus pessimistinä olen varautunut siihen etten edes pysty tulemaan raskaaksi.
Tottakai kaupoissa kierrän vauvanvaateosaston kautta hypistelemässä ;)

Tällä hetkellä yritän saada miehen suostumaan ehkäsymenetelmän vaihtoon. Haluisin pari kuukautta luomukiertoja turvallisesti ennenkuin yritys alkaa.
 
Deleted member 130614
Mä en käy edes hypistelemässä vauvojen vaateosastolla. Voinee kyllä johtua siitäkin, että kierrän kaikki vaatekaupat mahdollisimman kaukaa :D Niin kauan kuin mahdollista.

Pillerijuttuihinkaan en kykene samaistumaan, muutenku yrittämällä tietysti ymmärtää. Toisaalta varmaan kiva, kun saa seurailla niiden loppumista, jotenkin vähän konkretisoi sitä yrityksen alkamista. Toisaalta puolensa siinäkin, että yrittää luopua niistä muutaman kierron ennen yrittämistä, että sais tutustua kiertoon ensin. :)

Mulla ei ole koskaan pillereitä ollut, niin en pysty sinällään samaistumaan. Luomumenkat tuttu juttu :D
 
Meillä riittää tilaa isossa kolmiossa :) tosin toinen makuuhuone on pyhitetty meidän soittimille just nyt. Täällä on mietitty pinnarin ja kiikkutuolin paikasta lähtien kaikki, ostettu pari bodya ja muumisukat, neulottu villasukkia, katsottu molempien lapsuuskuvia ja paaaljon vauva-aiheisia elokuvia sekä katsottu erilaisia äitejä. Ollaan hankinnoistakin puhuttu, että ensin kolutaan vanhempien nurkat ja sit vasta kauppoloille :D
 
Katotaas miten tässä käy, kun ekaa kertaa luurin kanssa kirjoittelen :).

Mitäs täällä onkaan keskusteltu. Asuntoasioista ainakin. Meillä omakotitalo, asuinneliöitä vajaa 160, joten mahdumme kyllä viidestään :). Meillä on talossa neljä makuuhuonetta, joista tällä hetkellä yksi on työhuoneena. Sit jos/kun meille se kolmonen joskus tulee, täytyy katsoa työhuoneen kohtaloa uusiksi.

Kaksi farmariautoakin löytyy, mun pienempi ja miehen ajama suurempi, joten autotkin kunnossa. Ainoa ongelma on se, että me ollaan laitettu KAIKKI vauvakamat kiertoon. Siis ihan kaikki. Onneksi ystävillä niitä on, joten saamme varmasti melko halvalla käytettynä.

Mä löydän itseni yhä useammin hypistelemäsä lasten vauvamuistolaatikkoa. Oon sinne jemmannut esim. sairaalasta kotiintulovaatteet, ensikengät, rakkaimmat vauvalelut ja muutamia muuten vaan tärkeitä vaatteita ja tavaroita. Odotan hirmuisesti sitä, että saan syliini vielä kerran käärön <3. Voi kun aika menis nopeasti :).
 
Heippati hei pitkästä aikaa kaikki odottajat! :)

Mites teillä menee täällä? Olen täälläkin käynyt välillä kurkkimassa. :) Onko kenelläkään alkamassa yritys lähiaikoina?

Tsemppiä kaikille, että pääsisitte pian yrittämään:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: empuska
Heips Kuukiuru. Eiks täällä ollut muutama kohta siirtymässä sinne tei puolelle? Ainakin alkuvuodesta tulee muutama :) Minä sitten helmikuun alussa.

Piiiiitkän pohdinnan jälkeen päätin että alan kirjoittamaan blogia. Ja miksi se oli pitkä päätös. Sen takia että olen töissä sairaanhoitajana vastasyntyneiden ja keskosten tehovalvonta osastolla ja toinen ammattini on terveydenhoitaja. Pakosti teksteihini tulee näkökulma myös tuosta maailmasta ja mietin että miten asia otetaan vastaan. Nyt kun olen taas kuunnellut uusia säästötoimenpiteitä ym. tuolta meidän sairaalamaailmasta niin totesin että hitto soikoon ihan hyvä jos blogissa nostan näitä asioita esiin! Olen aivan yhtä uuvatti ja pihalla kaikesta yrittämiseen ja oma raskaus on aina niin ainutlaatuinen että siinä meikäläisen kirjaopit eivät paljoa lämmitä. En halua että blogistani tulee mikään kanelin tee-se näin blogi vaan laittelen sinne omia mietteitäni laidasta laitaan ylös. Aloittelen lähipäivinä tätä projektia. Pysyn myös anonyymina, koska noh.. ymmärrettävästi en halua että joku tunnistaa minua. Että semmoista. Katsotaan miten miun käy :)

Eilen kateltiin meille uutta sänkyä ja sitten pakotin miehen kanssa katsomaan pinnasänkyjä :D Ei ollut kovin innoissaan vielä :D
 
mymosa
Viikko vielä.. sitten jäädään odottamaan se kp1 :) Tietäs vielä mihin sitä ahterinsa änkäis, kun tuolla neljännen odottajissa taitaa olla aika hiljaista ja oon sit kuitenkin ahkera käymään täällä vaikka ensin ei pitäny.. :LOL:
 
Kuukiuru, toivon mukaan. Elattelen pienta toivetta, etta yrittaminen voisi alkaa jo joulukuussa. En laita lippua liian korkealle. :D

Terot syoty tassa kuussa, nyt odotellaan niita menkkoja.

Kaneli, nyt vain rohkeasti kirjoittelemaan ja linkkia tanne sitten! :)

Minakin olen blogin aloittanut - jotkut tietavatkin ja ovat sinne jo tiensa loytaneet. =)
Taalta siis loytaa juttua tasta aiheesta ja muuta höpö-höpöä.
 

Yhteistyössä