Miten tuonne Elämän kovaan kouluun voi hakea?

Juu juuri ne jotka "eivät voi" sitten tällä verukkeella koskaan tehdä mitään elämällee. "Kun oli kova lapsuus", eli suurimmaksi osaksi sekin on ollut vain omaa tyhmyyttä ja koettu mukakovia juttuja olemalla vain itse idiootteja. Kumma kun pystyin itse tämän "elämän kovan koulun" käyneenä tekemään kaiken, kuten opiskelemaan pienen lapsen kanssa yksin ilman, että rahallisesti autettiin edes. Onneksi sentään loin tukiverkoston itse netin avustuksella. Silti en ikinä kehtaisi mainostella elämän kovaa koulua kuin olisin jokin sankari. Oikeat koulut olen käynyt ja ylpeä niistä.

Ihan turha sitä kouluttamattomuutta on peitellä noin typerillä ryhmillä, käykää oikeat koulut tai laittakaa vaikka suoraan työtön ja kouluttamaton siihen kohtaan. Saamaton voisi olla yksi hyvä myös.

Esim. mulla on ollut lapsuudessa niin rankkoja juttuja että oikeasti pidän itseäni sankarina kun olen vielä hengissä enkä oman käden kautta poistunut. Sun lapsen kanssa yksin opiskelu on aika pientä verrattuna koko lapsuuden kestävään väkivaltaan (hyvinkin julmaan sellaiseen), vanhempien alkoholismiin ja mielisairauksiin, hyväksikäyttöön useamman aikuisen taholta, lastenkodissa asumiseen, tukiverkon ja terapian eväämiseen aikuisuuden kynnyksellä, omasta lapsuudenperheestään eristämiseen, väkivaltaiseen parisuhteeseen, prostituoiduksi ajautumiseen heti 18v täytettyään, siitä seuraavaan huumeidenkäyttöön, ja lapsen adoptioon antamiseen. Mulle on tapahtunut nää kaikki, ja silti olen saanut kolme peruskoulun jälkeistä koulua käytyä, hankittua hyväpalkkaisen duunin, ja oltua 10 vuotta ilman huumeita. Oletko sä tosiaan oikea ihminen tuomitsemaan mut saamattomaksi ja itse omat ongelmani aiheuttaneeksi vaan sen perusteella että mulla lukee fabossa koulutuksen kohdalla elämänkoulu?

 

[QUOTE="vieras";29069888]Minä olen kantanut vastuutani jo monen monta vuotta käymällä mm. terapiassa, hakemalla perheelleni apua jne. mutta en pysty näköjään (monet kerrat yrittänyt ja PÄÄTTÄNYT) ainakaan vielä menemään eteen päin niin, että pystyisin lisäkouluttautumaan tai tekemään kokopäivätyötä. Henkisesti kehitystä on tapahtunut hurjasti monessakin mielessä, mutta ihan itse ilman apua ja päättämällä en moiseen pysty. Vaikka niin kovin kovasti sitä tahtoisin, ei ollut nimittäin aikomuksena jäädä matalapalkkaiseksi "paska-alalle"[/QUOTE]

Ja on minulla onneksi ammatti, jonka olen opiskellut ennen kuin romahdin.

 

[QUOTE="vieras";29069888]Minä olen kantanut vastuutani jo monen monta vuotta käymällä mm. terapiassa, hakemalla perheelleni apua jne. mutta en pysty näköjään (monet kerrat yrittänyt ja PÄÄTTÄNYT) ainakaan vielä menemään eteen päin niin, että pystyisin lisäkouluttautumaan tai tekemään kokopäivätyötä. Henkisesti kehitystä on tapahtunut hurjasti monessakin mielessä, mutta ihan itse ilman apua ja päättämällä en moiseen pysty. Vaikka niin kovin kovasti sitä tahtoisin, ei ollut nimittäin aikomuksena jäädä matalapalkkaiseksi "paska-alalle"[/QUOTE]

Kuitenkin olet päässyt eteenpäin ja se on hienoa se. Ja työstä puheen ollen: matalapalkkaisia on paljon myös kouluttautuneiden keskuudessa, monet akateemiset saavat todella pientä palkkaa tai pahimmassa tapauksessa eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä. En silti kutsuisi mitään työtä tai alaa "paska-alaksi".

 

[QUOTE="vieras";29069907]Kuitenkin olet päässyt eteenpäin ja se on hienoa se. Ja työstä puheen ollen: matalapalkkaisia on paljon myös kouluttautuneiden keskuudessa, monet akateemiset saavat todella pientä palkkaa tai pahimmassa tapauksessa eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä. En silti kutsuisi mitään työtä tai alaa "paska-alaksi".[/QUOTE]

Juu, olen Ei ollut tarkoitus kuulostaa kipakalta, luin tuon tekstini uudestaan ja siitä saattoi saada sellaisen vaikutelman. Enkä itsekään pidä työtäni tai alaani "paskatyönä", otin sen tästä keskustelussa. Mulle on yhä ja tulee varmasti olemaankin kipeänä kohtana se, että olen joutunut ainakin toistaiseksi hautaamaan koulutushaaveeni. Myönnän, että keskustelu ns. osui ja upposi.

 

[QUOTE="vieras";29069851]Dih ja lähes poikkeuksetta ne elämänkoululaiset ovat vähemmän tai enemmän sairaita/häiriöisiä.
Jostain se solmussa oleva kerä on lähtenyt, ei kukaan täysjärkinen,terve ihminen ja onnellinen ihminen tee sellaisia valintoja että itse pilaisi elämänsä.
Millä tavalla ei kanneta vastuuta omista valinnoista, jos niistä valinnoista kuitenkin kärsitään jokapäivä?
Kerro mulle mikä on tälläinen valinta, minkä kohdalla pitäisi se vastuu kantaa ja miten se kannetaan?

Omilla teoilla ja valinnoilla pystyy jonkun verran vaikuttamaan elämäänsä, mutta ei kokonaan.
Ensin pitäisi olla ymmärrys siitä mikä on ongelma,mistä se johtuu ja miten sen voi korjata.
Ongelman korjaamiseen tarvitaan usein ulkopuolista apua ja avun hakeminen leimaa,ihmiset tuomitsevat.
Helpompaa vetää päihteitä ja hautautua pahaan oloonsa, kun ei ole työkaluja,keinoja,voimia ja ymmärrystä käsitellä ongelmia.[/QUOTE]

Mä en tiedä kumpi on pahempaa se, että elämän kovan kuolun -käyneitä pidetään laiskoina, jotka eivät ole viitsineet käydä kouluja vai sairaina, kuten sinä heidät tuomitset?

Se on juurikin se oma valinta, kun alat käyttämään huumeita, kukaan ei niitä sulle väkisin suoneen pistä. Elämä on täynnä valintoja, täytyy vaan osata ajatella kauaskantoisemmin ja kantaa vastuu omista päätöksistä.

 

vitsi miten hauskan aloituksen sä taas kerran teit

 

[QUOTE="vieras";29069919]Juu, olen Ei ollut tarkoitus kuulostaa kipakalta, luin tuon tekstini uudestaan ja siitä saattoi saada sellaisen vaikutelman. Enkä itsekään pidä työtäni tai alaani "paskatyönä", otin sen tästä keskustelussa. Mulle on yhä ja tulee varmasti olemaankin kipeänä kohtana se, että olen joutunut ainakin toistaiseksi hautaamaan koulutushaaveeni. Myönnän, että keskustelu ns. osui ja upposi.[/QUOTE]

Kipeitä asioita siis.. Toivon sinulle kaikkea hyvää, olet kuitenkin kaikesta päätellen oivaltanut monia asioita ja osaat arvostaa saavutuksiasi, etkä luovuta!

 

Tuollainen hyvä ja tukeva aikuinen on nimenomaa se elämänjatkumisen tae lapselle.
Ihminen selviää vaikeimmistakin asioista, jos saa tarpeeksi tukea ja apua asioiden läpikäymiseen. Näin myös lapsi selviää.

Mutta sitten on lapsia, joilla ei koskaan ole ollut tukea tai apua elämässä. mm.ne lapset jotka tulevat niistä "kulissi"perheistä. Ei koskaan opi ihan normaaleja asioita elämästä, tunteista jne. Vaan ovat yksin alusta-alkean.
Tunne-elämä on kehittymätöntä, onnentunteet voi olla kauhean pelottavia, koska se on niin vierasta.
Kun ei koskaan lohduteta, ei kannusteta, ei kehuta. Vaan vain ja ainoastaan haukutaan, ivataan, hakataan, raiskataan jne.
Lapsi oppii vain peittämään kaiken, eikä kukaan koskaan arvaa, että tarvitsisi apua, tukea, yhden halauksen tai haavan paikkauksen.
Lapsi joka oppii, että on haitta, turha, näkymätön. Ettei ole oikeutta edes hengittää.
Eikä tälläinen lähtökohta ole ollenkaan edes harvinainen.

Osa selviää, osa ei.

Mutta silti vastoinkäymisiä ei voi verrata.
Tulen itse kuvailemistani olosuhteista, enkä ole koskaan kyennyt "normaaliin" elämään, en ole käynyt kouluja, koko henkinen ja fyysinen kapasiteetti on kulunut yksinkertaisesti hengissä selviämiseen.
Mutta silti, jollekkin ihmisille avioero voi olla paljon musertavampaa, kuin se pahoinpitely minulle, enkä koskaan aliarvioisi toisen kokemaa tuskaa.
Kun kokee ikäviä asioita elämässä, niin niihin jopa jollakintapaa turtuu, ne ovat "normaalia" elämää, eikä niitä osaa kauhistella. Jos avioero on vaikka ensimmäinen kriisi elämässä, niin se voi olla todella musertavaa.

Aivan sama asia, että toinen ihminen tuntee kipua jossakin tilanteessa niin, ettei pysy tajuissaan, kun toinen ihminen voi samassa tilanteessa vain olla rauhallisesti tuntematta juuri mitään.

Mutta silti. On myös se vastoinkäymisillä ratsastava osa. Heilläkin voi olla ja todennäköisesti on jotakin ongelmia elämässään, eihän he käyttäytyisi muuten niin "keskenkasvuisesti". Mutta lähes jokainen tuntee tälläisen ihmisen, joka nimenomaa tuo jatkuvasti "omaa kärsimystään" ilmi, vaikkei sitä "oikeasti" olisi (siinä määrin missä sitä tuodaan ilmi).
Ja näille ihmisille se heidän elämän kuunteleminen ja "myötäkauhistelu" auta, vaan lisää vettä myllyyn.
Puhuisin siis huomiontavoittelusta, he haluavat olla keskipiste oli se sitten hyvässä tai pahassa. Tämän tyypin ihmisiä "roskalehdet" on täynnä.

Se on ikävää, että ihan todella lapsuus vaikuttaa meidän jokaisen tulevaisuuteen.
Jos elää ikänsä ympäristössä, jossa ei anneta tukea mihinkään, vaan pienestä pitäen oppii olevansa huono ihminen, niin siitä on hirvittävän vaikea päästä siihen tasolle, että minäpä lähden opiskelemaan.
Voin vedota vain omaan kokemukseeni, mutta ainakaan minulla ei lapsena ollut mitään toivetta elämästä, en koskaan kokenut tulevani miksikään, yritin vain tappaa itseni, koska minulla ei ollut oikeutta elämään ja olin haitaksi perheelleni. Enkä ole vieläkään tästä opista eroon päässyt, vaikka itsetuhoinen en olekkaan, niinkuin lapsena.

Joten ne tarinat:"oli minullakin vaikeaa, mutta en jäänyt sängynpohjalle itkemään" on niitä, joiden kohdalla on ollut joku "eheyttäväkin" tekijä. Tai sitten heillä sairaus esiintyy jossakin muulla elämänosa-alueella.
mm.ahdasmielisyydessä.

Meille kaikille tapahtuu ikäviä asioita elämässä, mutta se tuki ympäriltä ratkaisee miten selviät. Tottakai myös itse, mutta siihenkin sinä olet saanut eväät jostakin muualta. Aina joku opettaa miten asioihin suhtaudutaan.
Mutta kaikilla meillä on toivoa silti.

 

[QUOTE="ellu";29069892]Esim. mulla on ollut lapsuudessa niin rankkoja juttuja että oikeasti pidän itseäni sankarina kun olen vielä hengissä enkä oman käden kautta poistunut. Sun lapsen kanssa yksin opiskelu on aika pientä verrattuna koko lapsuuden kestävään väkivaltaan (hyvinkin julmaan sellaiseen), vanhempien alkoholismiin ja mielisairauksiin, hyväksikäyttöön useamman aikuisen taholta, lastenkodissa asumiseen, tukiverkon ja terapian eväämiseen aikuisuuden kynnyksellä, omasta lapsuudenperheestään eristämiseen, väkivaltaiseen parisuhteeseen, prostituoiduksi ajautumiseen heti 18v täytettyään, siitä seuraavaan huumeidenkäyttöön, ja lapsen adoptioon antamiseen. Mulle on tapahtunut nää kaikki, ja silti olen saanut kolme peruskoulun jälkeistä koulua käytyä, hankittua hyväpalkkaisen duunin, ja oltua 10 vuotta ilman huumeita. Oletko sä tosiaan oikea ihminen tuomitsemaan mut saamattomaksi ja itse omat ongelmani aiheuttaneeksi vaan sen perusteella että mulla lukee fabossa koulutuksen kohdalla elämänkoulu?[/QUOTE]

Minä olen kokenut vielä pahempaa ja rankempaa. Koulutuskohdassa facebookissa lukee viimeisin paikka, mistä olen valmistunut ja työkohdassa viimeisin työpaikka tai työttömyyden aikana (pätkätöitä enimmäkseen tällä alalla) se on tyhjänä. Tässä oli kai pointtina se, että miksi sitä kovaa elämää pitää siellä facebookissa päälimmäisenä asiana itsestään toitottaa? Miksi sulla on se elämänkoulu siellä koulutuskohdassa eikä ne koulut, joita olet käynyt? Eikö hienompaa olisi mainostaa sitä, että piru vie, selvisin ja pystyn toimimaan kaikesta huolimatta? Sinähän juuri et ole uhriutunut vaan vetänyt asenteella paskan läpi niin kuin minäkin. Mitä niitä vanhoja sitten esille tuomaan enää? En minä ainakaan halua, että ne ovat se päälimmäisin asia, mikä ihmisille tulee minusta mieleen vaikka historiani tietäisivätkin.

Ja itse ainakin liitän tuon työpaikkana oma koti yrityksessä pojat oy -statukset siihen elämiseen niiden lasten kautta. Aika moni käy töissä ja on silti äiti omille lapsilleen ilman sen kummempaa numeroa asiasta. Tekee kotityöt ja hengailee lastensa kanssa sen työpäivänsä päälle. Yleisesti ottaen näitä jokapaikan höylä Anuirmelin palveluksessa -tyyppejä näyttää yhdistävän lapsentahtisuus ja imetysfanatismi yms. kiihkoilu, saattaa olla että näin vain omassa tuttavapiirissäni?

 

Sen verran on pakko tähän "elämän kouluun" aka kurjaan lapsuuten kommentoida, että kyllä sitä koulua voi käydä ja rankemman kautta vasta aikuisenakin.

Omalta kohdaltani voin (sen hullun lapsuuden eläneenä) sanoa, että kovemman koulun, kuin minä, on käynyt ihminen, joka on haudannut oman lapsensa. Tai ihminen, joka on menettänyt koko perheensä tai...

Eikös se elämän kova koulu ole kuitenkin, loppujenlopuksi, sitä että oppii itsestään jotain uutta ja joutuu ikään kuin haastamaan itsensä uusien ja hankaloidenkin asioiden edessä. Oli kyseessä sitten työttömyys, ero, kuolema tai lemmikin menetys. Vierellä menee sitten se elämän kiva koulu, jossa sataa niitä iloisia asioiuta sille samalle ihmiselle, joka on joutunut niitä "koviakin" kokemaan.

 

Ai tästäkin tuli nyt kilpailu, että kenellä on ollut rankin lapsuus.

 

Ei ehkä noin, mutta olet osittain oikeassa työn osalta. Jos joku ei kykene elättämään itseään ilman yhteiskunnan tarjoamaa apua, niin moni ei arvosta häntä.

Toi, että ei kykene elättämään itseään ei vielä vie arvostusta, jos se johtuu sairaudesta tai muusta ymmärrettävästä syystä. Arvostus menee vasta sitten kun ihminen omien valintojen kautta elää elämää niin ettei kykene elättämään itseään ja perhettään. Laiskuus ja päihteet esimerkiksi ovat näitä syitä.

Niitä oikeasti elämänkovankoulun käyneitä on vähän, mutta toki näitäkin koulutuksia taitaa nykyään saada virosta halvalla...

 

[QUOTE="vieras";29069938]Kipeitä asioita siis.. Toivon sinulle kaikkea hyvää, olet kuitenkin kaikesta päätellen oivaltanut monia asioita ja osaat arvostaa saavutuksiasi, etkä luovuta! [/QUOTE]

Paljon kiitoksia sinulle! Niin absurdilta kuin se saattaakin kuulostaa niin kärsimys on jalostanut minusta paremman ihmisen ainakin jossain muodossa. Henkinen kasvu ja kehitys jatkuu ja jaksan uskoa siihen, että joku päivä jaksan ja pystyn opiskelemaan, työhön jne.

 

Minä olen kokenut vielä pahempaa ja rankempaa.

Ei helvetti ihan oikeasti...

 

Oi Björn,Oi Björn..oi,oi,lallallaa trallalllallaa
Oi björn,Oi Björn,meidän ihana palsta hahmo,kuinka kauniilta hänen nimimerkkinsäkin jo kuulostaa,en voi lopettaa laulantaa,Oi Björn,Oi Björn,sä oot ihana!
Björkka,älä jätä palstaa,koskaan!

 

Sen verran on pakko tähän "elämän kouluun" aka kurjaan lapsuuten kommentoida, että kyllä sitä koulua voi käydä ja rankemman kautta vasta aikuisenakin.

Toki voi, mutta lapsuus muovaa kärkkäästi sanoen koko ihmisen elämän, aikuisella on monesti huomattavasti parempi kyky selvitä. (olettaen että on siihen asti saanut elää ns. turvattua elämää)

 

Minä olen kokenut vielä pahempaa ja rankempaa. Koulutuskohdassa facebookissa lukee viimeisin paikka, mistä olen valmistunut ja työkohdassa viimeisin työpaikka tai työttömyyden aikana (pätkätöitä enimmäkseen tällä alalla) se on tyhjänä. Tässä oli kai pointtina se, että miksi sitä kovaa elämää pitää siellä facebookissa päälimmäisenä asiana itsestään toitottaa? Miksi sulla on se elämänkoulu siellä koulutuskohdassa eikä ne koulut, joita olet käynyt? Eikö hienompaa olisi mainostaa sitä, että piru vie, selvisin ja pystyn toimimaan kaikesta huolimatta? Sinähän juuri et ole uhriutunut vaan vetänyt asenteella paskan läpi niin kuin minäkin. Mitä niitä vanhoja sitten esille tuomaan enää? En minä ainakaan halua, että ne ovat se päälimmäisin asia, mikä ihmisille tulee minusta mieleen vaikka historiani tietäisivätkin.

Ja itse ainakin liitän tuon työpaikkana oma koti yrityksessä pojat oy -statukset siihen elämiseen niiden lasten kautta. Aika moni käy töissä ja on silti äiti omille lapsilleen ilman sen kummempaa numeroa asiasta. Tekee kotityöt ja hengailee lastensa kanssa sen työpäivänsä päälle. Yleisesti ottaen näitä jokapaikan höylä Anuirmelin palveluksessa -tyyppejä näyttää yhdistävän lapsentahtisuus ja imetysfanatismi yms. kiihkoilu, saattaa olla että näin vain omassa tuttavapiirissäni?

Kirjoitin tuolla aikaisemmin ketjussa etten halua laittaa oikeasti käymiäni kouluja esille, koska en halua että mua luokitellaan/tehdään ennakkoluuloja niiden perusteella. Lisäksi kaikki mut oikeasti tuntevat kyllä tietävät mitä kouluja olen käynyt ja mitä nykyään teen työkseni, en siis näe syytä muuttaa käytäntöäni. Sen sijaan suurin osa mun kavereista ei tiedä mun lapsuudesta ja nuoruudesta mitään muuta kuin korkeintaan että se oli aika paska. Tosiaan jos mulla lukee ihan vaan elämänkoulu siinä kohtaa, ei rankasta tai vaikeasta erikseen mitään, niin millä tavalla se on vanhojen asioiden esilletuomista?

 

...

Eikös se elämän kova koulu ole kuitenkin, loppujenlopuksi, sitä että oppii itsestään jotain uutta ja joutuu ikään kuin haastamaan itsensä uusien ja hankaloidenkin asioiden edessä. Oli kyseessä sitten työttömyys, ero, kuolema tai lemmikin menetys. Vierellä menee sitten se elämän kiva koulu, jossa sataa niitä iloisia asioiuta sille samalle ihmiselle, joka on joutunut niitä "koviakin" kokemaan.

Musta nää sun luettelemat asiat ei oikeasti edes ole mitään traumatisoivia tai vaikeita asioita, ihan luonnollisia elämän kiertokulussa ja osuu kohdalle suurimmalla osalla ihmisiä. No disrespect, mutta huomaan kyllä että helpolla olet päässyt.

 

Ellu, itseasiassa ne ei kerro mun eletystä elämästä mitään, mutta elämän asenteesta kylläkin Aivan samoin, kuin sinun vistisi mulle, kertoo jotain sinusta itsestäsi. Elämä ei ole musta-valkoista tai joko-tai. Se on loppujen lopuksi aika monisävyistä. Toisille tapahtuu pahoja asioita lapsuudessa, toisille aikusuudessa ja joillekkin läpi elämän. Se missä vaiheessa kukakin kokee ja mitä, ei vie pois sitä tosiasiaa, että ihminen oppii ja usein ne "opit" köäydään kipeimmän kautta. Oli kyse sitten avioerosta tai asunnottomuudesta tai vaikka siitä hyväksikäytöstä, josta itseasiassa minullakin on kokemusta

 

Voi helkkari, millaiseksi tääkin ketju meni. Kilpaa listataan rankkuuksia ja lesotaan sillä kovalla elämänkoululla, ja samalla jaksetaan vielä muistuttaa toisia, ettei teillä mitään rankkuuksia ole ollut, normaalia elämää vaan. Kertoo kyllä paljon teistä itsestänne...

 

Niillä jotka selviää kovista kokemuksista huolimatta on aina joitain tukevia,eheyttäviä ja voimaannuttavia tekijöitä elämässään kuten aiemminkin tässä ketjussa tuli ilmi.
Ne jotka eivät tukea eivätkä apua saa, vaan joita ainoastaan painetaan maanrakoon,eivät selviä.
Kukaan ihminen ei pärjää yksin, vaikka loppupeleissä yksin täällä olemmekin.
Ja kuten aiemmin tuli ilmi, usein ne vaikeiden kokemusten jäljet näkyvät niissä selviytyjissäkin juurikin esim. ahdasmielisyytenä ja mustavalkoisuutena.

 

Mulle on ihan sama jos joku laittaa koulutukseksi elämän koulu. Jokainen meistä sitä käy,toisilla helpompaa kuin toisilla. Samoin jos on kotiäiti, niin miksi Se niin haittaa jos sen siihen laittaa. Vaikka Se ei työ olekaan mutta päätoimena tekee sitä kuitenkin. Ei kai sen tarvi tarkoittaa mitään fanaattisuutta missään asiassa. Enemmän ihmettelen, miten jotkut kehtaa valittaa huonosti nukuttuja öitä, kun päivät oleilee yksin kotona, eli voi hyvin nukkua päivälläkin.

 

vielä enemmän ärsyttää "yrityksessä äiti" :headwall:

 

[QUOTE="vieras";29070033]Paljon kiitoksia sinulle! Niin absurdilta kuin se saattaakin kuulostaa niin kärsimys on jalostanut minusta paremman ihmisen ainakin jossain muodossa. Henkinen kasvu ja kehitys jatkuu ja jaksan uskoa siihen, että joku päivä jaksan ja pystyn opiskelemaan, työhön jne. [/QUOTE]



Useinhan sitä sanotaan, että kärsimys kasvattaa ja jalostaa ihmistä ja sitten osaa paremmin arvostaa pieniä iloja ja asioita, kun on kokenut kovia.

Varmasti jaksat vielä tavoitella unelmiasi, olen ihan varma

 

Jaa, minä olen jotenkin ajatellut tuon lähinnä jonkinlaisena itseironiana enkä oman elämänkohtalonsa korostamisena. No kai sitä sitten pitänee uskoa, ettei tuossa kenelläkään voi olla oikeasti huumoria mukana, kun kerran palsta näin sanoo.