Ihmisyyteen on aika rankasti sisäänrakennettu lisääntymisvietti, muuten oltaisiin oletettavasti kuoltu sukupuuttoon jo kauan sitten. Ei sekään huono vaihtoehto. Itsepetos kunniaan, kuten linkkisikin kertoo.Useimpien tutkimusten mukaan lapset eivät tuo onnea. Tutkimukset ovat luotettavampia kuin anekdootit, mutta niiden tuloksilla ei ole ihmisiin yhtä suurta vaikutustehoa.
Eli ei sinullakaan lapset tuoneet onnellisuutta, koska niitähän sinulla oli jo ennen tätä uusinta.Tutkimusten mukaan velat ovat onnellisimpia ihmisiä. Mutta olen saavuttanut onnellisuuteni huipun nyt Viktorin synnyttyä. Poikkeus vahvistaa säännön?
- Näin.Lapset tuovat jokapäiväiseen elämään voimakkaita tunnetilojen vaihteluita. Yletöntä onnea ja välillä armotonta vitutusta. Jos tykkäät helposta elämästä, elämäsi laatu tuskin kohoaa lasten myötä, koska vapaa-aikaa ei sitten useampaan vuoteen oikein enää ole.
Rakastan lapsiani. En vaihtaisi heitä mihinkään. Kaikki muut ihmiset ovat heihin verrattuna melko vähämerkityksisiä minulle.
Rakastatko vanhempia lapsiasi yhtä paljon kuin vauvaa?Nyt elämä on balanssissa, koko paketti toimii. Yksi lapsi on onnea, mutta monta lasta on paljon sitä onnea. Olin tyytyväinen elämääni ennen Dataakin, en ollut masentunut tai jotenkin murheen alhossa. Vauva on kyllä erilainen tässä elämänvaiheessa ja nuo varhaisteinit nauttivat vauvasta myös ja uskallan sanoa, että jäätyäni äitiyslomalle olen kyennyt viettämään aiempaa enemmän aikaa koululaistenkin kanssa.
Noitahan on tehty todella paljon todella monissa eri tilanteissa ja kaikki on tullut siihen samaan tulokseen, velat ovat onnellisempia. Sen muistan, että jonkun tutkimuksen mukaan vanhempien onnellisuus kasvaa vasta lasten muuttaessa kotoa pois.Ensin teki paaaaaaljon onnellisemmaksi, kuin koskaan aikaisemmin.
Sisälläni oli joku todellinen rauha ehkä ensimmäiset 1,5-vuotta lapsen syntymästä.
Noooh...tossa vähän ennen kahta vuotta ei enää ollut aina niin onnellista ja oikeastaan kahden vuoden kumminkin puolin on ollut todella stressaavaa, eikä onnellisuus kuvaa kyllä mieltäni lainkaan.
En tosin osaa sanoa, kuinka paljon lapsi siihen vaikuttaa ja olisinko onnellisempi, jos lasta ei olisi?
Tuskin, vaikka ehkä vähemmän stressiä olisikin..toisaalta saattaisin olla pikkumaisempi, eli stressata "turhemmista" asioita.
Uskon, että esimerkiksi 10- tai 30 vuoden kuluttua olen todella tyytyväinen ja onnellinen päätöksestäni, eikä tule edes näitä stressaavia hetkiä.
Pikkulapsiaika taitaa olla se stressaavin ja toisena ehkä murrosikä.
Onkohan nuo lapsettomien ja perheellisten onnellisuutta mittaavat tutkimukset tehty jossain tietyssä tilanteessa oleville perheellisille, vai onko esimerkiksi isojen lasten vanhemmat onnettomampia, kuin jo vanhat velat?
Mielestäni osassa noista tutkimuksista ei ole eroteltu vapaaehtoisesti ja tahattomasti lapsettomia. Mutta ihan mutulla voisin kuvitella, että tahattomasti lapsettomat olisivat onnettomampia, ainakin silloin kun asia on vielä tuore.Aa okei.
Entäs sitten perheelliset vs. tahattomasti lapsettomat? Kummatkohan onnellisempia?
Eli ehkä lapsia alunperinkin haluavat ihmiset ovat onnellisempia lapsellisina, kuin lapsettomina.