Eihän se kaikille olekaan niin kamalaa, vauvat on yksilöitä siinä missä mekin. Mulla on ollut helpot vauvat jos miettii vaikka yöherätyksiä (molemmilla max 3krt yössä, yleensä yhdellä menty aamuun), mutta se riittää mulle tekemään tästä raskasta. Lisäksi täysimetyksellä tämän toisen kanssa mentiin kun tuo ryökäle ei suostu pulloa juomaan ja olo on välillä kuin vankilassa olisi. Joten ensimmäiset puoli vuotta oli ihan kamalaa, kiinteätkin aloitettiin jo 4kk iässä, mutta eipä tuo alkanut syödä kunnolla kuin vasta 6,5kk iässä... Mielenterveyttä ei kuitenkaan ole horjuttanut, kun ei sellaisia ongelmia ole koskaan ollut mutta voisin kuvitella että jos olisi ollut häilyvämpi persoona niin jo nämä mun "helpot" lapset ois saaneet jonkun mielenterveyden horjumaan.Ketjussa annetaan kuva, että lapset vääjäämättä pilaavat elämän ja etenkin vauvavuosi tuhoaa mielenterveyden. Onko tabu tuoda esille, ettei se kenties niin kamalaa ole?
Mielenkiintoista.Onnellisuudesta noin puolet on geneettistä. Onnellisuus - Onnen kaava selvitetty - Terveys - Ilta-Sanomat vapaaehtoisesti lapsettomat ovat onnellisimpia, mutta löytyykö heiltä geneettinen perusta yleisemmin? Liittyykö tuo geenimuoto siihen ettäei tahdo lapsia vai onko kyseessä erillinen asia? Mielenkiintoisia kysymyksiä.
En tiedä lisääkö vai vähentääkö lapset onnellisuutta. Olisin joka tapauksessa tyytyväinen elämääni.
ei tietenkään ole. Eikä minusta ainakaan vauvavuodet niin kamalia olleet. Olin onnellinenkin.Ketjussa annetaan kuva, että lapset vääjäämättä pilaavat elämän ja etenkin vauvavuosi tuhoaa mielenterveyden. Onko tabu tuoda esille, ettei se kenties niin kamalaa ole?
Samat ajatukset tuli mieleen kuin tällä kirjoittajalla, vanhoille ihmisille lapset ja lapsenlapset ovat äärimmäisen tärkeitä ja suuria ilon aiheita, ja moni tuntuu edelleen surevan sitä, ettei ole lapsia (siis näistä lapsettomista vanhuksista).Mielenkiintoista olisi lukea tuo tutkimus koska mutu tuntuma on vähän päinvastainen näin vanhustenhoitajan näkökulmasta.
Tämä ketju on paljon rehellisempi kuin suurin osa vanhemmuudesta käytävää julkista keskustelua. Kyllä ne todelliset tabut löytyvät aivan päinvastaisesta suunnasta. Äidin on erittäin vaikea tunnustaa ääneen, ettei hän pidä lapsistaan tai nauti äitiydestä. Tällaiset ajatukset selitetään hyvin nopeasti mielisairauden oireiksi tai moraaliseksi turmeltuneisuudeksi. Jos ajatus siitä, että lapset eivät tuo kaikille onnellisuutta, ei olisi tabu, tuo linkkaamani Ilonpilaaja-artikkeli ei olisi ilmestyessään aiheuttanut yhtä paljon kohua. Äitiysmyytti elää Suomessa edelleen erittäin vahvana.Ketjussa annetaan kuva, että lapset vääjäämättä pilaavat elämän ja etenkin vauvavuosi tuhoaa mielenterveyden. Onko tabu tuoda esille, ettei se kenties niin kamalaa ole?
On käsittämätöntä, kuinka moni tällä foorumilla sanoo ihan samaa. Kaipa lasten saaminen voi olla jollekulle samanlainen pelastava kokemus kuin uskoontulo. Normaali arki on vanhemmuuteen liittyvine ongelmineenkin hyvä vaihtoehto tilanteelle, jossa oma elämänhallinta ja elämisen mielekkyys on kateissa. Onnistuu itsensä ojasta nostaminen ilman lapsiakin, mutta monelle se tuntuu olevan ilmeisin tie ulos ongelmista.Minä ja mies oltaisiin varmaan vähän deekiksellä ilman lapsia. Merkit oli jo näkyvissä. Että varmaan ei oltaisi nyt näin onnellisia ja tasapainoisia ilman lapsia.