V
"vieras"
Vieras
Tai, siis, mitenkähän tämän nyt selittäisi, mutta kuitenkin, kun tuntuu siltä, että kaikki muut ihmiset osaa aina paljon sujuvammin siirtyä keskustelun aikana asiasta toiseen.
Ja sitten kun itse puhun, niin esimerkiksi kysyn jostain asiasta, ja sitten saatan hypätä suoraan ihan johonkin toiseen asiaan, jos vaikka täytyy samalta ihmiseltä kysyä kahdesta toiseensa liittymättömästä asiasta.
Ja en siis jotenkin osaa luontevasti kuljettaa keskustelua asiasta toiseen, vaan siitä tulee aina sellainen outo hetki, että se toinen ihminen ei edes pysy mukana, kun olen vaihtanut aihetta.