Onko kumppanisi elämäsi suurin rakkaus ja se ainoa oikea, vai oletko joutunut tyytymään ns. vähempään?

En usko yhteen oikeaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykyinen kumppani on kaikista aiemmin tapailemistani miehistäni eniten minulle sopiva

 

Kyllä Hän on. Todella. En minä tiennyt mistään tällaisesta aiemmin. Ennen minä tyydyin aivan liian vähään. Nyt tuntuu että minulla on lottovoitto. Ei, lottovoitto ei olisi mitään Häneen verrattuna. Olen saanut niin paljon, ja voi kuinka paljon haluan myös antaa.
Rakastan niin että joskus tekee kipeää.
Jos me eroaisimme tai mies kuolisi, en VOISI löytää toista yhtä hyvää. Ei kukaan voisi Häntä korvata. Mieluummin olisin sitten yksin.
Rakastan myös Hänen huonoja puoliaan, ne tekevät Hänestä täydellisen minulle. Olemme alastomia toistemme edessä myös henkisesti, sitä ymmärrystä en keneltäkään ole ennen Häntä saanut, eikä kukaan tiedä minua niin hyvin kuin Hän.

 

[QUOTE="hilma";28683093]on se jännä kun puhutaan siitä että on löytänyt kltakimpaleen,kaikki puhuu tunteista.. kun tuntuu,en oo koskaan tuntenut..

Niin eli tieteen näkökulmasta ootte vaan löytäneet immuniteetiltaan riittävän erilaisen uroksen.. kemiaa.. aivojen tuottamaa.. itseasiassa siihen vaikuttaa kumppanin tuoksukin siihen tunteeseen.

mutta sitten se rakastaminen ei ole pelkkää tunteiden hekumaa vaan päätös pysyä toisen rinnalla päätös voittaa ongelmat ja vaikeudet...[/QUOTE]

Hei, täällä ei puhu mitkään juuri tavanneet....
Totta helvetissä sitä on vastoinkäymisiä ollut jokaisessa pitkässä suhteessa, enemmän tai vähemmän. Mutta niistä selviää juuri sen Halun takia, olla yhdessä Sen Oikean kanssa. Ja rakkaudellisessa, pitkässä suhteessa, vastoinkäymisetkin voivat vain vahvistaa, lujittaa, yhdistää entisestään. Ja sitten pääsee taas siihen tunteiden hekumaan

 

[QUOTE="hilma";28683093]on se jännä kun puhutaan siitä että on löytänyt kltakimpaleen,kaikki puhuu tunteista.. kun tuntuu,en oo koskaan tuntenut..

Niin eli tieteen näkökulmasta ootte vaan löytäneet immuniteetiltaan riittävän erilaisen uroksen.. kemiaa.. aivojen tuottamaa.. itseasiassa siihen vaikuttaa kumppanin tuoksukin siihen tunteeseen.

mutta sitten se rakastaminen ei ole pelkkää tunteiden hekumaa vaan päätös pysyä toisen rinnalla päätös voittaa ongelmat ja vaikeudet...[/QUOTE]Mieheni olen jo testannut vaikeilla ajoilla, käski hänen painua helvettiin ja ottamaan lapsemme mukaansa ja etsimään paremman terveen puolison. Mitä mies teki? Kosi minua ja sanoi elävänsä naisen kanssa joka on kaikki mitä hän haluaa ja toivoo. Vaikka ennusteeni oli tuolloin todella huono, ei hän jättänyt minua. hoiti esikoistamme ja vauvaamme lähivanhempana ja huonoimpina hetkinäni valvoi vierelläni ja valoi minuun uskoa ja paransi minut rakkaudellaan. jotenkin tunsin/vaistosin joka kerta kun hän oli vieressäni, olisiko kyseessä sitten juuri tuo että haistoin hänen tuoksunsa.

 

Mieheni olen jo testannut vaikeilla ajoilla, käski hänen painua helvettiin ja ottamaan lapsemme mukaansa ja etsimään paremman terveen puolison. Mitä mies teki? Kosi minua ja sanoi elävänsä naisen kanssa joka on kaikki mitä hän haluaa ja toivoo. Vaikka ennusteeni oli tuolloin todella huono, ei hän jättänyt minua. hoiti esikoistamme ja vauvaamme lähivanhempana ja huonoimpina hetkinäni valvoi vierelläni ja valoi minuun uskoa ja paransi minut rakkaudellaan. jotenkin tunsin/vaistosin joka kerta kun hän oli vieressäni, olisiko kyseessä sitten juuri tuo että haistoin hänen tuoksunsa.

Minäkin olen miehelle ilmaissut, että olisi nuorempia, kauniimpia, terveempiä ja eheämpiä naisia maailma pullollaan, mutta mieheni vastaa haluavansa juuri minut.

 

No ei kyllä ole se oikea eikä tässä älyttömästi mitään tunteita ole. Kaverina häntä pidän. Mutta tyytyväinen olen joten en enempää tarvitse.

 

En aseta kumppanilleni sitä vastuuta, että hänen pitäisi olla minulle paras ja ainoa ja oikea. Riittää, kun hän on minun kanssani. Ja hän on ollut jo kauan ja toivon, että tulee olemaan.

 

Olemme toisillemme ne ainoat oikeat. 26 vuotta sitten rakastuttiin. Välillä kokeiltiin muitakin suhteita, mutta pakkohan se oli palata yhteen, kukaan muu ei tuntunut lähellekään yhtä hyvältä ja rakkaalta.

 

Olen kuullut, että toista alistetaan ylistämällä, mutta näköjään se toimii niinkin päin, että itseä ylennetään alentamalla. Näppärää, säästyy kerjuun vaiva.

 

[QUOTE="vieras";28684873]Olen kuullut, että toista alistetaan ylistämällä, mutta näköjään se toimii niinkin päin, että itseä ylennetään alentamalla. Näppärää, säästyy kerjuun vaiva.[/QUOTE]

Outoja ihmissuhteita sulla, jos moisia harrastavat.

 

Outoja ihmissuhteita sulla, jos moisia harrastavat.

 

[QUOTE="vieras";28684873]Olen kuullut, että toista alistetaan ylistämällä, mutta näköjään se toimii niinkin päin, että itseä ylennetään alentamalla. Näppärää, säästyy kerjuun vaiva.[/QUOTE]

Minä en ainakaan koe tarvetta ajatella että maailma olisi pullollaan parempia naisia miehelleni kuin minä. Kyllä minä ihan rehellisesti sanottuna odotan hänen seisovan rinnallani vaikka sairastuisin tai mitä tahansa. Tiedän olevani paras vaimo miehelleni mitä hän kuvitella saattaa.

 

Eikös se aina sen hetkinen rakkaus tunnu siltä oikealta? Sitten kun sukset menee ristiin niin ihmetellään miten tollasen kanssa on voinu ollakaan kun tää uus tuntuu taas niin ihanalle ja ainoalle oikealle....

 

Minä en ainakaan koe tarvetta ajatella että maailma olisi pullollaan parempia naisia miehelleni kuin minä. Kyllä minä ihan rehellisesti sanottuna odotan hänen seisovan rinnallani vaikka sairastuisin tai mitä tahansa. Tiedän olevani paras vaimo miehelleni mitä hän kuvitella saattaa.

Sama täällä, ei tulisi mieleenkään sanoa, että voi voi, minä olen huono ja surkea, ota joku parempi (mutta ymmärrän, että vakavasti sairaana sellaistakin voi tulla mieleen, sen myönnän enkä pidä tuota, mitä esim lucifer kertoi mitenkään kummallisena).

 

Eikös se aina sen hetkinen rakkaus tunnu siltä oikealta? Sitten kun sukset menee ristiin niin ihmetellään miten tollasen kanssa on voinu ollakaan kun tää uus tuntuu taas niin ihanalle ja ainoalle oikealle....

Ei, kyllä minä esimerkiksi exän kanssa tiesin että parempaakin olisi tarjolla ja mahdollista saada. Mietin myös usein tunteitani siitä että rakastin kyllä, mutta enemmän ehkä vain kaverina tai veljenä. Hänellä ei todellakaan ollut sellaista niin suurta merkitystä. Samaten minulla puuttui sellainen ihailu ja kunnioitus häntä kohtaan. Hän kohteli minua huonosti joten hänestä oli vaikea pitää vaikka välitinkin.
Onneksi tunnistin viimein tunteeni häntä kohtaan, rakkaudesta ei ollut kysymys vaikka 6 vuotta yhdessä oltiinkin.
Mä en ajattele nykyisestä suhteessa mitään "tämän hetkistä rakkautta", vaan rakkautta hautaan saakka. Exäni kanssa ollessa en nähnyt meitä vanhoina yhdessä.

 

Pidän itseäni onnekkaana, koska mun mieheni on se Herra Oikea minulle, on mun toinen puolisko todellakin. Ihan näinä päivinä tulee 12 vuotta yhteistä eloa yhdessä täyteen ja ollaan onneksi sinä aikana kasvettu yhdessä samaan suuntaan.

 

Ei, kyllä minä esimerkiksi exän kanssa tiesin että parempaakin olisi tarjolla ja mahdollista saada. Mietin myös usein tunteitani siitä että rakastin kyllä, mutta enemmän ehkä vain kaverina tai veljenä. Hänellä ei todellakaan ollut sellaista niin suurta merkitystä. Samaten minulla puuttui sellainen ihailu ja kunnioitus häntä kohtaan. Hän kohteli minua huonosti joten hänestä oli vaikea pitää vaikka välitinkin.
Onneksi tunnistin viimein tunteeni häntä kohtaan, rakkaudesta ei ollut kysymys vaikka 6 vuotta yhdessä oltiinkin.
Mä en ajattele nykyisestä suhteessa mitään "tämän hetkistä rakkautta", vaan rakkautta hautaan saakka. Exäni kanssa ollessa en nähnyt meitä vanhoina yhdessä.

Minulla on vähän samanlaisia kokemuksia, tai oikeastaan paria erilaista. Ensin oli sellainen, jossa olin koko ajan inhottavasti "yläpuolella", epäkypsästi käytin tilannetta hyväksi ja käyttäydyin törkeästi, toinen oli paikalla kuin kiltti koira, aina. Sitten jouduin itse koiran asemaan seuraavassa suhteessa ja jos mitään olin oppinut, niin sen, ettei kumpikaan asema ollut toistaan parempi. Nykyisessä suhteessa on tietysti ollut alamäkiä ja vaikeuksia, mutta koskaan ei ole tullut tunnetta, että toinen alistaisi, tai itse olisi mikään päällepäsmäri. Ehkä se on seurausta siitä, ettei ole vaadetta olla paras, ainoa, oikea tai suuri rakkaus.

 

Minä en ainakaan koe tarvetta ajatella että maailma olisi pullollaan parempia naisia miehelleni kuin minä. Kyllä minä ihan rehellisesti sanottuna odotan hänen seisovan rinnallani vaikka sairastuisin tai mitä tahansa. Tiedän olevani paras vaimo miehelleni mitä hän kuvitella saattaa.

Mie oonkin neurologisesti epätyypillinen monin tavoin ja tiedän, että en ole helppo ihminen. Myöskin aiempien elämänkokemusteni takia joiltain osin traumatisoitunut yms. Ei se ole itseni alentamista, vaan totuus, jos totean, että olisi parempiakin vaimotarjokkaita kuin liikuntarajoitteinen ääniyliherkkä tarkkaavaisuushäiriöinen autisti, jonka menneisyyteen kuuluu mm.seksuaalista hyväksikäyttöä.

Mutta se on todellista rakkautta, että mieheni ottaa tämän koko paketin ja hyväksyy sen. En usko, että ns.normaali ihminen voi edes käsittää miten hyvältä tuntuu olla täysin paljaana ja silti rakastettu, tällaisena viallisena?

 

[QUOTE="vieras";28684920]Sama täällä, ei tulisi mieleenkään sanoa, että voi voi, minä olen huono ja surkea, ota joku parempi (mutta ymmärrän, että vakavasti sairaana sellaistakin voi tulla mieleen, sen myönnän enkä pidä tuota, mitä esim lucifer kertoi mitenkään kummallisena).[/QUOTE]

Joo, tuossa sairaus-asiassa ymmärrän, sitä haluaa päästää sen rakkaansa vapaaksi siitä tuskasta ja vastuusta joka sairaan ihmisen rinnalla tulee vastaan. Tosin en usko että kukaan toista rakastava jättäisi sairauden takia kumppaninsa.
Mutta sellainen ihme-oletus ja väittämä että "mä nyt oon tällainen vain, miksi tyydyt minuun" kuvastaa huonoa itsetuntoa tai huonoa makua. Tai sitten sillä kalastellaan kehuja. Mutta en ikinä sanoisi että minä olen vain minä. Minä olen minä, aivan loistava valinta!

 

Mie oonkin neurologisesti epätyypillinen monin tavoin ja tiedän, että en ole helppo ihminen. Myöskin aiempien elämänkokemusteni takia joiltain osin traumatisoitunut yms. Ei se ole itseni alentamista, vaan totuus, jos totean, että olisi parempiakin vaimotarjokkaita kuin liikuntarajoitteinen ääniyliherkkä tarkkaavaisuushäiriöinen autisti, jonka menneisyyteen kuuluu mm.seksuaalista hyväksikäyttöä.

Mutta se on todellista rakkautta, että mieheni ottaa tämän koko paketin ja hyväksyy sen. En usko, että ns.normaali ihminen voi edes käsittää miten hyvältä tuntuu olla täysin paljaana ja silti rakastettu, tällaisena viallisena?

Me molemmat olemme hyvin onnekkaita kun saimme toisemme.

 

Tyydyn joka päivä vähempään ja kerään voimia, jotta pääsisin kumppanistani eroon.

 

[QUOTE="daniela";28685527]Tyydyn joka päivä vähempään ja kerään voimia, jotta pääsisin kumppanistani eroon.[/QUOTE]

Tee se jo tänään, elämä on liian kallisarvoinen hukattavaksi.

 

En usko ainoaan oikeaan. Uskon, että toiset ovat sopivampia kumppaneita kun toiset ja uskon, että vuosien saatossa pari voi kasvaa niin yhteen, että kukaan muu ei koskaan voisi ottaa tämän puolison paikkaa.

 

aika vaikea kysymys. Toisaalta joo, toisaalta ei. Mieheni on hyvä puoliso ja rakastan häntä. Paremmasta minulla ei ole tieto. Meillä on yhteistä historiaa takana 10 vuotta ja tämä tuo oman lisänsä. En tiedä voisinko tuntea samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kenenkään uuden tuttavuuden kanssa. Toisaalta varmasti löytyy jostain mies joka monessa suhteessa luonteeltaan/ulkonäöltään mieltymyksiäni vastaava. Toisaalta kaikissa meissä on omat huonot puolensa, eli vaikka olisi paljon hyvää niin myös huonoakin. Mieheni huonot puolet on pystynyt hyväksymään, löytyykö montaa miestä kenestä voisin sanoa samaa. En tiedä. Turha toisaalta miettiäkään. Olen sitoutunut tähän liittoo kunnes kuolema meidät erottaa ja aion pysyä mieheni rinnalla eillei jotain todella radikaalia tapahdu. En usko että suhteemme kaatuu siihen että toinen meistä löytäisi sen "elämänsärakkauden", koska itse en usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Mielestäni syvä rakkaus kehittyy vasta ajan ja yhteisten kokemusten myötä.

 

Ei ollut koska erottiin.