Synnytysten jäljiltä olen ihan eri tasoa ulkonäöllisesti mieheni kanssa.

["anna."]

Meillä on sellainen tilanne, että kun tapasimme vajaat viisi vuotta sitten, olimme ulkonäöltämme samankaltaisia. Olimme normaalipainoisia ja harrastimme aerobista liikuntaa.

Aloimme käydä yhdessä kuntosalilla (itse asiassa mä olin käynyt jo aiemmin, vein miehen mukaan ja hän innostui siitä tosi paljon). Tulin raskaaksi ja jatkoin salikäyntejä niin pitkään kuin pystyin. Puolivälissä raskautta lääkäri kielsi lähes kaiken muun liikunnan paitsi kävelyn. Voin huonosti, mutta pyrin käymään puolen tunnin kävelyllä päivittäin. Mies jatkoi salikäyntejään. Synnytyksen jälkeen mulla meni 3kk ennen kuin olin normaalipainossa, mutta vatsani oli täynnä raskausarpia, maha roikkui tyhjänä nahkapussina ja olin löysässä kunnossa.

Aloin jälleen juosta ja käydä salilla. Olin jo vähän kuntoutumassa, kun tulin toisen kerran raskaaksi. Turposin kuin vesi-ilmapallo. Mulla tuli raskausarpia pitkälle ylävatsaan, reisiin ja jopa toiseen pohkeeseen (nestettä tuli loppuraskaudesta järkyttävästi). Paino nousi yli 20kg. Kun synnytyksestä oli kulunut kolme viikkoa, oli painoni 15kg vähemmän kuin pahimmillaan. Mutta nyt vatsanahkani roikkuu vielä enemmän, arpia on enemmän ja olen todella löysässä kunnossa. Synnytyksestä on 1,5kk. Liikkumista en ole ehtinyt vielä aloittaa kunnolla, kun jälkitarkastus odottaa itseään. Kävelyillä käyn.

Mies on alkanut ottaa salitouhuja tosissaan ja nyt kun on dieettikaudella, niin kummasti esiin piirtyvät kaikki lihakset kunnolla vatsalihaksia myöten. Hän näyttää hyvältä. Mä toki mahdollistan hänelle tuon salillakäynnin ja olen sillä välin lasten kanssa kotona. Muutenkin vastaan enemmän lastenhoidosta tietysti, sillä mies käy töissä. Ja täysimetyksellä kun olen, niin max. olen kaksi tuntia kotoa poissa.

Mua on alkanut ahdistaa tämä meidän ulkonäköero. Olen varma, että mies on ihastunut yhteen työkaveriinsa, kun puhuu hänestä aika paljon. Emme tee enää miehen kanssa juuri mitään yhdessä. Seksiä on ollut kahdesti synnytyksen jälkeen. Mua ahdistaa. Tuntuu, että sillä välin kun mä odotin lapsia ja hoidan heitä, mies elää ihan omaa elämäänsä ja kohta lähtee ovet paukkuen, kun tajuaa että saa jotain paljon parempaakin kuin minä.

Mies kannusti mua syömään kanssaan vähemmän (hällä se dieettikausi), mutta imetän, niin en uskalla laihduttaa. Olen kyllä terveellistänyt ruokavaliotani urakalla. Paitsi että mulla on ahmimishäiriötausta ja nyt kun olen ahdistunut, se oireilee. Eikä asiaa auttanut yhtään hyvätahtoinen ystäväni, joka toi mulle herkkuja, kun kävi kylässä. Yleensä emme siis osta mitään herkkuja kotiin ettei tule kiusausta. Tänä aamuna olen sitten syönyt keksipaketin ja suklaalevyn

Mitä mun pitäisi tehdä?

 

[fmpk]

Juttele asiasta miehesi kanssa. Oikein kunnolla.

 

[maksia]

Käy jossain puhumassa tuntemuksistasi. Jos ala nostaa itsetuntoasi, hyvä nainen! Hanki kotiin hyvät käsipainot, joilla pystyt tekemään monipuolista lihastreeniä ja miehen vahtiessa joskus tunnin ajan lapsia käyt lenkillä.

 

["vieras"]

Ymmärrän. Kuulostaa ikävältä.

Nyt olisi aika miehen hidastaa omaa tahtia ja antaa sulle aikaa laittaa kroppa kuntoon. Siis mies lasten kanssa kotiin töiden jälkeen ja sinä sinne salille! Aloitat kevyesti jatkat sinnikkäästi eteenpäin, kyllä se kroppa siitä taas kuntoutuu.

Ruokavaliopuolen pidät kunnossa - tuo kuulosti kyllä aikamoisen karmealta määrältä jos yhteen aamun olet saanut mätettyä kokonaisen keksipaketin ja suklaalevyn?! Se on turmiontie, pysy nyt ainakin niistä erossa.

 

[fmpk]

Juttele asiasta miehesi kanssa. Oikein kunnolla.

Siis tarkoitan tuota sun fiilistäsi sun omasta olostasi ja siitä, että tuo teidän tämänhetkinen ulkonäköeronne häiritsee sinua. Tuo solmu voi hyvinkin aueta jo ihan keskustelemalla miehesi kanssa.

 

[teinipoika]

Meillä ei taideta hankkia lapsia

 

["vieras"]

Juttele asiasta miehesi kanssa. Oikein kunnolla.

Juuri näin. Ja ihan alkuun näytä vaikka tuo aloituskirjoituksesi. Älä piiloita näitä tunteitasi mieheltäsi. Kerro rehellisesti hänelle miten koet oman kroppasi, sinun ja hänen välisen suhteen ja kerro myös pelkosi. Sinulla ei ole mitään hävittävää / hävettävää.

Luettuani sinun tekstisi minulle tuli suorastaan huoli, ettet vain ole vajoamassa synnytyksen jälkeiseen masennukseen...

 

["Vieras"]

Keskustele miehesi kanssa asiasta. Olet tehnyt suuren työn kantamalla ja synnyttämällä lapset, kunnioita kroppaasi tuosta

Nyt ei ole oikea aika noudattaa dieettiä, ja itselläni ainakin paino on pudonnut nyt imettäessä koko ajan, vaikka syön kuin syöttöporsas - mulla yksinkertaisesti on NÄLKÄ koko ajan. Ja tunnen tuskasi, synnytin ensimmäiseni ja raskausarpia tuli pohkeeseen asti ja kiloja 20. Kilot on lähes lähteneet, vatsa ei. Mutta eiköhän sekin siitä, olen ollut synnytyksen jälkeen todella armelias kropalleni, enkä häpeä vatsaani - olenhan synnyttänyt Ja kun oikein harmittaa, katson maailman ihaninta lopputulosta

 

["Anne"]

Mulla myös arpinen maha ja reidet ja vaikka mitkä kaikki :/ Käyn kolme neljä kertaa viikossa salilla mutta eihän se niitä arpia poista. Hyvällä safkaamisella ja liikunnalla kroppa on kuitenkin ihan ok kunnossa, löysää nahkaa vatsalla mutta ei sille minkään voi.
Mies on sutjakan näköinen, lihaksikas eikä ylimääräistä missään. On kuitenkin ymmärtänyt että raskauden jäljille ei minkään voi ja tykkää näinkin. Minusta olisi törkeää jos ei arpien takia kelpaisi, kun ei sille minkään voi. Läskin voi aina laihduttaa, raskauden aikana tulleille jutuille (liikkumiskielto) ei minkään voi.
Rupeet liikkumaan niin että saat itselles hyvän mielen, ei nyt tarvi laihduttaa mutta haittaako se jos kroppa kiinteytyy liikunnalla?
Enkä nyt tarkoita että sun pitäis liikkua miehen takia mutta ittes. Oot ennenki liikkunu joten veikkaan että se tuo sulle paljon hyvää oloa, itselle ainakin ja olen parin viikon salin tauon jälkeen jo depiksessä
Tsemppiä ja juttele sen miehen kanssa kaikesta. Jos voitte vaikka lenkkeillä yhdessä ja laittaa yhdessä ruokaa yms yhteistäkin tekemistä

 

[Mother of two]

Tiedän NIIN tunteen! Miehet pääsee niin paljon helpommalla tässä asiassa, kropan eteen tehty työ vesittyy vain ja ainoastaan oman repsahduksen takia

Olen itse lyhyt ja raskaus aikoina vatsa oli valtava, raskausarpia tuli ja vaikka raskauden aikana kertyneet kilot olenkin laihduttanut pois ja saanut taas vähän lihasmassaa niin venynyt nahka roikkuu alavatsalla. Aikani olen sitä murehtinut ja harkinnut jopa leikkaamista mutta äh, antaa olla. Tämä oli hinta ihanista muksuista.

Miehelle tästä joskus olen valittanut ja viesti sieltä päin on ollut se että olen edelleenkin seksikkäin nainen, hänen vaimonsa ja meidän lasten äiti eikä yksikään tiukka 2kymppinen vedä mulle vertoja LOL!

Mutta tosiaan, ei muuta kuin vaunulenkeille ja pikku hiljaa liikuntaa lisää. Nostaa itsetuntoa ja saa endorfiinit liikkeelle. Aikansa siinä menee että on sinut muuttuneen kropan kanssa mutta you will get there!

 

[soja]

suosittelen tuota miehen kanssa juttelua..... just noista fiiliksistä. Luulen, ettei mies osaa aavistaa miten koet itsesi... täällä sama homma, oltu tosi sportteja molemmat ja jo etukäteen on juteltu ja sovittu miten sitten miun liikunnat järkätään kun vauva syntyy. Nyt meillä 3v kaksoset, kuopus 1v9kk ja odotan neljättä viimesiillään. Kaikissa raskauksissa olen joutunut vuodelepoon, joten sieltä nousu vaatii sit töitä.... aiempien raskauksien jälken meni joku 3-6kk että koin taas olevani "minä" ja siihen auttoi kyllä liikunta. Ja nytkin on jo sovittu, että mies tsemppaa (ja armahtaa sopivasti =) ) sit miut taas liikkeelle! Vaikka se kliseiseltä onkin, niin koko perhe voi just niin hyvin kun äiti voi! ja mulla ainakin liikunta ja riittävä uni, sekä järkevä (sisältää herkkujakin) ruokailu kyllä saa miut voimaan hyvin.

tsemiä ap:lle, hiljaa hyvä tulee!

 

[Peyote]

No eihän se miehen upea ulkonäkö tarkota että se odottas sulta samaa. Sähän oot nainen ja sulla saa olla siihen kuuluvia juttuja. Ei noille ihon repeämisillekään paljoo itse voi. Älä oo niin kriittinen itseäsi kohtaan.

 

[soja]

Meillä ei taideta hankkia lapsia

meillä kyllä kaikkiaan on seksi elämä parantunut lasten jälkeen, tämä äiti on nimittäin löytänyt aivan uuden avoimen puolen itsestään.... (toki välillä väsy vie voiton, mut kuitenkin)

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28607263]
Nyt olisi aika miehen hidastaa omaa tahtia ja antaa sulle aikaa laittaa kroppa kuntoon. Siis mies lasten kanssa kotiin töiden jälkeen ja sinä sinne salille! Aloitat kevyesti jatkat sinnikkäästi eteenpäin, kyllä se kroppa siitä taas kuntoutuu.
[/QUOTE]

Tämä on myös erittäin paljon totta. Syömishäiriö taustastasi johtuen olet hyvin herkkä reagoimaan kehosi muutoksiin, joten mikäli kroppasi kuntoutuminen on sinulle myös henkiseltä kannalta tärkeää, tulee sinulle myös antaa mahdollisuus siihen.

Kuten muutkin ovat sanoneet, juttele miehen kanssa. Oikein kunnolla. Ei hän voi tietää sinun tunteistasi ja toiveistasi, ellet niitä hänelle erikseen kerro. Toki ihannemaailmassa miehen olisi pitänyt huomata sinun tarpeesi ja tuntemuksesi oma-aloitteisesti jo aiemmin, mutta koska näin ei ole tapahtunut, tulee sinun ne hänelle kertoa.

 

["Eee"]

[QUOTE="anna.";28607207]Tuntuu, että sillä välin kun mä odotin lapsia ja hoidan heitä, mies elää ihan omaa elämäänsä ja kohta lähtee ovet paukkuen, kun tajuaa että saa jotain paljon parempaakin kuin minä.[/QUOTE]

Mitä parempaa mies voi saada, kuin ihanan, urheilullisen naisen, joka on uhrannut jopa ulkonäkönsä antaakseen hänelle kaksi ihanaa lasta?

Käy kävelylenkeillä ja tee kaikkea sellaista, mistä sulle tulee hyvä mieli. Nauti pienistä lapsistasi ja hyvännäköisestä miehestäsi. Sä ehdit vielä hiuppukuntoiseksi itsekin, kun aikaa omille harrastuksille tulee enemmän. Hyvä kunto ja sen tuoma keveä hyvä olo on tärkeämpiä kuin vatsanahka tai raskausarvet.

 

["..."]

No mä en kyllä myöskään ymmärrä, miksi miehellä olisi automaattinen oikeus vielä työpäivän jälkeen mennä ITSE treenaamaan sinne salille, sillä aikaa kun sinä istut lisää yksin siellä kotona murehtimassa vartaloasi.

Kyllä sun tulee päästä liikumaan (siis ihan oma pääkoppasikin vuoksi) ja miehellä on todellakin velvollisuus hoitaa lapsianne sen aikaa. Sinä hoidot jo työn raskaana ololla ja synntyksellä, nyt on miehen vuoro sillä aikaa kun sinä laitat taas itsesi kuntoon.

Ja ei tässä mistään laihduttamisesta nyt ollut kyse - vaan siirtymisestä ravitsevaan, terveelliseen ruokavalioon ja kunnon kohottamisesta siellä salilla - siinä ohessa se ylimääräinen paino putoo samalla.

 

[chef]

Synnytyksestä on kulunut vasta 1,5 kk...aika lyhyt aika verrattuna siihen loppuelämään, jonka yhdessä ajattelitte alunperin mitä ilmeisimmin viettää.

Meillä mies on aina ollut ulkonnäöllisesti "mua enemmän". Tapaamishetkellämme oltiin edes jokseenkin samoissa (olin normaalipainoinen, vasta yhden synnyttänyt), mutta mulle on vuosien saatossa tullut lisää painoa ja parhaillaan on menossa jo neljäs raskaus...joten en todellakaan näytä samalta, kuin ennen.

Mies puolestaan näyttää jopa paremmalta, sillä kyllähän ne lihakset on aktiivisten salikäyntien tiimoilta vuosien saatossa suurentuneet, vaikka eipä ne pienet ollut silloinkaan, kun tapasimme.

Mä tuossa kolmannen lapsen jälkeen diettasin itseni aika kivaan kuntoon...mutta tässä sitä nyt sitten taas ollaan...vatsa pystyssä, perse leviänä En mä onneksi yhtä iso ole, kuin mitä ennen, mutta kunhan vauva syntyy, on mulla taas dietti edessä.

En mä osaa ajatella, että meidän yhteinen tulevaisuutemme ei toteudu, koska en näytä enää samalta, kuin ennen. Kyllä mä varmaan ensi kesänä olen taas samoissa mitoissa, kun silloin aikoinaan. Tai sitten en. Mutta ei meidän suhteemme kyllä muutamasta kilosta ole kiinni, se on varmaa. Ja tuskin teidänkään suhde.

 

["Hmm"]

Juttele miehesi kanssa. Meillä aina auttanut. Itse kun hautoo omassa mielessään niin monista asioista tulee liian isoja mörköjä. Toinen ei välttämättä tajua yhtään mitä mietit. Ja monet miehet ei valitettavasti ymmärrä että puolisokin tarvii aikaa urheilla jne. Varsinkin kovempaa treenaavat ja urheilevat miehet tuppaavat ikään kuin automaattisesti ajattelemaan vain itseään ja omaa treeniä, ennenkuin asiasta muistaa huomauttaa.

Ja ole itsellesi sen verran armelias kun kroppasi on jotain niin hienoa saanut aikaan kun kaksi lasta! Taisteluarpia niistä väistämättä jää, mutta kanna ne ylpeydellä. Ja varmasti saat kroppasi kuosiin vielä. Mullakin tuli raskauden aikana turvotusta jne +25 kg mut kaikki sain pois korkoineen. 15 kg lähti nopeasti mut loput vähän hitaampaa mutta sitäki varmemmin. Jälkitarkastuksen jälkeen vaan kunnolla liikkumaan.

 

["mami"]

Synnytyksestäsi on ap todella vähän aikaa, ei se luontoäiti ole vielä kerennyt korjaamaan jälkiä mitä tulee noihin roikkuviin mahanahkoihin ja raskausarpiin, kanna ne ylpeydellä! Kroppasi on tehnyt uskomattoman työn kestäessään raskaudet ja sinun tulee kunnioittaa sitä syömällä terveellisesti (huom ei laihduttaa!!!), liikkumalla sitä kuunnellen mutta olemalla myös armollinen sitä kohtaan. Kaikki ei palaudu ennalleen ja sen kanssa pitää vain elää.

Miehesi ei taida ymmärtää tuota myllerrystä päässäsi. Eikä ihme, miten hän voisikaan tietää miltä se hormonikänni ja vieras kroppa tuntuvat! Joten puhukaa.

Muistan tuon ajan hyvin selvästi. Oletin että palaudun synnytyksestä heti, mutta niin vaan se raskausmaha seurasi pitkään kannoilla. Nivelet oli todella löysät - välillä meinasi jalat lähteä alta lenkillä. Oli kamalaa kun oma perse oli isompi kuin miehellä mutta imetys teki ihmeitä, ja nyt kun vauva on 9kk, olen jopa lähtötilannetta paremmassa kunnossa. Mahaan jäi muistoja mutta olen niistä vain iloinen <3

 

["anna."]

Kyllä mä varmaan saisin mennäkin jo liikkumaan, mutta mä en jotenkin itse saa aikaiseksi lähteä, kun häpeän itseäni niin paljon. Salillemeno on varsinkin ihan järkyttävä kynnys. Samoiten myös se, että vauva syö melkein tunnin välein enkä halua antaa hänelle korviketta. Tiedän sen, että kunhan saan itseni liikkeelle, niin kyllä se siitä lähtee.

Olen yrittänyt miehelle puhua, mutta hän on niin kyllästynyt jo ruotimaan mun ulkonäköongelmia (siis se syömishäiriö), niin hän ei jaksaisi niistä enää jauhaa. Sanoo, että kelpaan sellaisena kuin olen, että olen hänen mielestään kaunis ja ei ole kiloista kiinni, mutta tiedän myös, että hän pitäisi musta enemmän toisen näköisenä. Ja siis itsekin pitäisin. Mutta nyt on jotenkin taas kaikki niin vaikeaa ja itken täällä kotona vain ja miestä ärsyttää, kun en osaa ryhdistäytyä.

 

["Anne"]

Vaunulenkit on hyvää alkuliikuntaa Ei tartte näyttäytyä salilla ja lisäksi se on liikuntaa koko kropalle oman kropan mukaan vatsojakin voi tehdä mutta! vain syviä ellei jälkitarkastus ole jo ollut ja vatsalihakset palautuneet.

 

["isipappa"]

[QUOTE="anna.";28607207]Meillä on sellainen tilanne, että kun tapasimme vajaat viisi vuotta sitten, olimme ulkonäöltämme samankaltaisia. Olimme normaalipainoisia ja harrastimme aerobista liikuntaa.


Mua on alkanut ahdistaa tämä meidän ulkonäköero. Olen varma, että mies on ihastunut yhteen työkaveriinsa, kun puhuu hänestä aika paljon... Tänä aamuna olen sitten syönyt keksipaketin ja suklaalevyn

Mitä mun pitäisi tehdä?[/QUOTE]

Hoksata se, että itsetunto ei ole ulkonäöstä kiinni. Eikä keksipaketista. Ja tietää se, että jos miehesi olisi ihastunut työkaveriinsa, niin hän pitäisi kotona turpansa kiinni koko työkaverin olemassaolosta.

 

[feqc]

[QUOTE="anna.";28607429] mutta tiedän myös, että hän pitäisi musta enemmän toisen näköisenä. Ja siis itsekin pitäisin. [/QUOTE]

Kuule, mies on sanonut sulle, että pitää sinusta kiloista riippumatta, minusta sinun pitäisi luottaa miehen sanomisiin. Tärkeintä on se, että sä itse pidät itsestäsi. Jos nykyisessä olotilassa on paha olla, niin siitä sitten pikku hiljaa tekemään asiassa muutosta. Totta kai mies pitää sinusta eniten silloin, kun sinä itse olet sinut itsesi kanssa. Ilmeisesti olet aiemmin sitä ollut, siinä urheilullisemmassa kropassasi. Sun pitää siis ns. hoitaa itsesi kuntoon ihan sinun itsesi takia. Sinä itse voit paremmin silloin, niin fyysisesti kuin henkisesti.

Ja hei, maailma ei kaadu yhteen tai kahteenkaan suklaalevyyn ja keksipakettiin. Mutta tee nyt hyvä ihminen itsellesi hyviä asioita ja pidä itsestäsi huolta! Sä olet sen arvoinen. Tottakai miehesi ja lapsesikin haluavat sinun parastasi. Tsemppiä! :hug:

 

[Hassel]

Jos kerran syö keksipaketin ja suklaalevyn, vaikkakin yhessä päivässä niin mitä sitten? Ei siitä ressiä kannata ottaa, kun niin harvoin muuten syöt herkkuja. Ahmimistausta toki tuo oman aspektinsa siihen ja enemmän olenkin huolissani siitä, kuin mistään muusta kertomastasi.
Saatko levättyä? Entä nukuttua? Kaikki näyttää huomattavasti synkemmältä väsyneenä. Hae keskustelu apua ajoissa, ettei tilanne karkaa käsistä.

Minulla toisen jälkeen oli 15kg ylimääräistä, eikä siihen imetykset eikä mitkään auttaneet. Meni yli vuosi ennenkuin sain ne lähtemään. Ei se paras tilanne ollut, mutta minkäs teet? Ja olipahan kerranki tissit!

Ja tosiaan 1½kk synnytyksestä toisen jälkeen! Hei com'oon! Anna nyt hyvä nainen itsellesi armoa.

Salilla käymisestä: vain ja ainoastaan sinä itse voit päättää, että menetkö sinne salille sinä vai miehesi. Miehesi menee varmasti vaikka joka päivä töiden jälkeen sinne, jos et vaadi tasa-arvoisesti myös oman osasi vapaa-ajasta. Meilläkään ei ole miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, eikä tule olemaankaan, mutta se laatuaika on vain otettava lasten nukkuessa ja/tai lasten kanssa yhdessä tekemisellä.

Ja rehellisyys maan perii, niinkuin sanotaan, joten alahan kertoa miehellesi tunteistasi. Miehet ei TODELLAKAAN ole ajatusten lukijoita.
Ja ihan vain kääntäen asia toisinpäin. Minä olen tällä hetkellä huomattavasti hoikemmassa kunnossa kuin mieheni, joka on lihonut lapsen syntymän jälkeen varmasti ainakin 10kg ja minulla paino on vähemmän kuin ennen kuopuksen syntymää. En rakasta häntä yhtään vähempää. Toki toivon, että hän pitäisi oman itsensä takia itsestään parempaa huolta, mutta koska on ollut masentunut niin ymmärrän, ettei hän nyt jaksa.

 

["anna."]

Saan nukuttua sen, minkä lapsilta ehdin. Esikoinen herää klo.06 ja kuopuksen kanssa menen nukkumaan noin klo.23. Vauva toki syö öisin kaksi-kolme kertaa. Päiväunet lapset nukkuvat täysin eri aikoihin. Mies ei lähde töiden jälkeen salille, sillä haluaa olla lasten kanssa, menee vasta sitten kun esikoinen käy nukkumaan.

Mä olen kertonut miehelle miltä musta tuntuu, mutta hän sanoo vain, että älä huoli. Eikä osaa nähdä mun näkökulmasta. Hän ei tajua, miten mun näköinen nainen voi luulla olevansa ruma. Näemme asiat niin eri tavalla. Enkä mä osaa sanoa miehelle, että hän näyttää aivan sairaan komealta, kun pelkään että hän tajuaa sitten, että miten eri näköisiä ollaan nykyään :'(