[QUOTE="huuhkaja";28563623]Oletko kysynyt, miten lasta autetaan eteenpäin, jos ikävä iskee? Minä esimerkiksi kerron ikävöivälle lapselle monta kertaa päivässä, eli aina tarvittaessa, mitä tehdään vielä, ennen kuin äiti tulee hakemaan. En siis pikkutarkasti vaan pääpiirteissäään: Nyt mennään syömään ruokaa, sitten nukutaan päiväunet, leikitään ja mennään toisen kerran ulos. Sitten äiti tulee.
Jos lapsi on surullisen sijaan suuttunut ja polkee jalkaa ja karjuu, että äidin on tultava nyt heti, kerron vaikkapa, että äiti tulee heti, kun pääsee töistä. Kerron myös, että äiti ei tule paikalle kiukuttelemalla, mutta kun tehdään samoin kuin muinakin päivinä, niin aika kuluu nopsaan ja äiti tulee pian. Eli mennäänpä nyt reippaasti välipalalle, niin päästään ulos leikkimään ja sitten äiti jo saapuukin hakemaan.
Lapset oppivat tällä tavoin sanoitettuna päivärytmin nopeasti ja tottuvat siihen, välillä heidän kuulee itsekin höpöttelevän minulta kuultuja lauseita. Jos en justiinsa ehdi paikalle, kun ikävä iskee (olen vaikka pesemässä toisen pyllyä vessassa) niin isoin yleensä sitten lohduttaa toista ja muistuttaa, että "enää tehdään niin ja näin ja sitten äiti tulee hakemaan."[/QUOTE]
Kyllä hoitaja näin tekee. Mutta lapseni on vielä aika pieni, joten ei välttämättä ymmärrä ajan kulua. Minua harmittaa ja surettaa kovasti, kun tiedän toisen vain odottavan saapumistani =(
