Miksi vanhempi lapsi hoitoon kun pienempi kotona?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Champion
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sama täällä! Kyllä meillekin ehdotettiin, että laittakaa isompi hoitoon, kun vauvalla alkoivat allergiavaivat ja yöunet olivat 1 - 1,5 h pätkissä. Mutta vaikka väsytti tosi paljon, olen tänään onnellinen ettemme laittaneet toista hoitoon. Omista unistani oli pois ja itse siitä kärsin, joten ei siitä sen enempää. En kyllä olisi halunnut lähteä kuskaamaan päiväkotiinkaan ketään umpiväsyneenä, joten asioissa on puolensa. Ja laiska olin minäkin, välillä tuli huono äiti fiiliskin kun päivät vaan menivät toisensa jälkeen eikä mitään saanut aikaiseksi. Mutta ihanaa aikaa se kuitenkin oli, näin töissä käyvänä sitä voi enää vain muistella.
 
kolmen äiti kirjoitti ensimmäisen vastauksen, jossa oli jotain asiaakin. Eikä sitä ainaista kun lapsi tarvtsee kavereita ja virikkeitä. Ainoat virikkeet joita lapsi sieltä pk:sta saa on kuumetaudit, mahatauti, rotat, norot, vesirokko ym ja tottakai se kotona oleva vauveli saa ne isosiskon/veljen pk taudit kiva:)
 
Meitä on moneen junaan. Itse ajattelin aina, että jos olen kerran kotiäiti, niin hommani silloin on olla äitinä kotona. Sitten sen jlomassa hoitaa kotihommia, siivota, pyykätä, kokata ja kyllä - senkin ehtii varmasti tekemään kahden pienenkin kanssa. Ei ehkä ihan niin täydellisesti kuin ennen mutta ehtii. Ja mies auttaa totta kai, mutta suhteessa siihen että hän kuitenkin käy töissä. Eli ei niin että kun kotiutuu, niin loppuillan sitten puunaa kotia ja hoitaa lapsia, koska se kuuluu myös miehelle. Jokainen tekee senkin tavallaan ja se on ok.

Ja en siis ole mikään hellan ja nyrkin välissä -nainen, vaan työssä käyn taas itsekin, ja kotihommat jaetaan. Lapset ovat päiväkodissa, nuorempi oli 3,5 v ja vanhempi 5 v hoidon alkaessa, ja se oli minusta aikalailla minimi. Yhtään aikaisemmin ei olisi ollut tarvis.
 
Onko se isomman lapsen sysäämistä pois kotoa, jos isompi on koulussa päivät? Täällä toinen lapsi syntyi niin, että vanhempi aloitti koulun ja tämä oli "suunniteltu" juttu. Ajattelin tässä ajatella esikoista, että kotona on äiti ja koulusta ei tarvitse yksin kotiin tulla. Onko tämä verrattavissa tähän "pois kotoa"?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja Kahden äiti:
Ei ole. Oppivelvollisuus on pakollinen juttu, päiväkoti ei.

Koulunkäyntipakkoa ei Suomessa kuitenkaan ole, joten... :saint:

Eli olen sysännyt lapseni jaloista pois ja saanut olla vauvan kanssa kotona. :(
Miten sitten esikoulu? Odotin toista ja lapsi oli päivät vain esikoulussa. Kyllä sitä ollaan sitten sysätty oikein urakalla lasta kotoa pois ja muuten olen lastani kotona hoitanut tähän esikouluun asti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Kyllä :'(
Lapsi raukka :'( :'( :'(
Jää traumat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miksi äidin pitäisi olla se joka elää vain äitiydelle 24/7?

Näin voi kysyä vain yh tai nainen jolla "mies" ei hoida lapsia. Ainakin mulle on itsestään selvyys että ei tarvitse olla äiti 24 /7 koska on myös se mies.

Ei mies oo äiti.Mää ainaki oon äiti 24/7, vaikka isä auttakin lasten kans...hih.
 
Meillä on esikoinen (4v) 10pv/kk päiväkodissa, vaikka olen kuopuksen (7kk) kanssa kotona. Syistä että:
1. Esikoinen tykkää olla siellä; paljon kamuja.
2. Saadaan pitää tarhapaikka (itsekästä ehkä, mutta totuus), eikä tartte kohta olla etsimässä uutta hoitopaikkaa, kun palaan työhön.
3. Onhan se mukava välillä vaan laiskotella, kun vauva on päkäreillä :saint:

Kyllä me tosta lystistä maksetaan ihan hyvä summa :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja aamuntorkku:

Meneekö siitä tasan se 233e : 2, kun on 10 päivää hoidossa?
 
Yhteistyössä