Mä taas olen aina ajatellut ,että olen lähempänä kolmeakymmentä, ennen kuin alan lapsia tekemään ja nyt näyttäisi ,että omalla kohdalla tämä ajatus pitäisi paikkansa.
Oma äitini sai minut, kun oli 24-vuotias. Olen siis perheen esikoinen. Myös 4 vuotta nuorempi sisareni sai oman esikoisensa viime syksynä ja hänkin oli muutama kuukausi ennen synnytystä täyttänyt 24 vuotta. Itse en olisi vielä voinut kuvitellakaan 24 vuotiaana alkavani lasten tekoon. Ensinnäkin olin seurustellut vasta vuoden poikaystäväni kanssa, aloitin opiskelut vasta tuon ikäisenä ja muutin toiseen kaupunkiin miehen kanssa yhteen. Olin myös mieletäni jotenkin vielä niin lapsellinen ,että halusin mennä ja tulla miten haluan ja olla vapaa. En vain kerta kaikkiaan ollut valmis.
Nyt muutama vuosi myöhemmin, täytän nyt kesän lopussa 29 vuotta. Valmistun tulevana keväänä opinnoistani, rakennamme avomieheni( se sama mies jonka kanssa muutin yhteen toiselle paikkakunnalle) kanssa omakotitaloa, elämää on eletty, on matkusteltu ja harrastettu yhdessä, joten ei pitäisi ainakaan jäädä harmittamaan elämättä jäänyt nuoruus. Nyt on juuri sopiva aika minun alkaa ajattelemaan perheenperustamista.

Viimeksi muokattu: