Anoppi raivostuttaa!

Varmaan anoppia vaivaa vaihdevuodet. Omasta anopista tuli vaihdevuosien alkaessa täysi sekopää. Ripustautui poikaansa ja teki kaikkensa, että poika hankkituisi eroon minusta. Pyysi jopa ex:nsä avuksi.

Anopit ovat muuten hyvin eteviä manipuloimaan ainokaisia poikiaan. On tullut huomattua se useamman kerran, kuinka anoppi saa sen pään kääntymäänkin eri suuntaan mitä on ennen ollut ihan pojan itsensä huomaamatta. Nykyään ei niin onnistu, mutta nuorempana kylläkin.

Anoppi voi kehuskella, ettei ole minulle yhtään pahaa sanaa sanonut Ei ole suoraan sanonutkaan, mutta anoppi ei vaan tiedä, että sanallinen kommunikointi on vain murto-osa kommunikointia. On niin kiva mennä anopin luo käymäänkin, kun muu perhe otetaan vastaan maireasti hymyillen, mutta kun huomaa, että minäkin olen sillä kertaa mukana, niin ilme vääntyy norsunvitulle.

 

Kumma kun ihmiset eivät ikinä ole tyytyväisiä. Yleensä valitetaan, että anoppi ei tee mitään lapsen kanssa ja ei käy kylässä tai ostele lahjoja. Nyt kun sellainen anoppi on, sekin on väärin. Ihme porukkaa, mun mielestä olisi ihanaa jos anoppi hakisi lasta ja touhuaisi hänen kanssaan ja saisin siinä samalla omaa aikaa. Isovanhemmat jotka huolehtii on kuitenkin aika iso rikkaus. Miksi haluatte sen kieltää lapselta?

Voi elämä. Tässä ei todellakaan ole kyse mistään kiittämättömyydestä tai siitä, ettenkö haluaisi lapseni viettävän aikaa mummonsa kanssa! Todellakin haluan. Ennen kuin muutimme tänne uudelle paikkakunnalle, olin aivan innoissani siitä, että poikamme pääsee näkemään mummoaan enemmän. Aikaisemmin näkivät ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Odotin heidän suhteen kehittymistä onnellisena ja iloisena. MUTTA asiat eivät ole menneet niin kuin kuvittelin. Anopista onkin tullut maanvaiva, joka vierailee meillä JOKA PÄIVÄ. Oletko itse tekemisissä joka päivä jonkun ihmisen kanssa (muun kuin oikeasti perheenjäsenen) ja vielä sellaisen, jonka kanssa omat kemiasi eivät yhtään kohtaa? Sellaisen joka arvostelee valintojasi tai tekojasi? Sellaisen joka ei kunnioita sanojasi tai mielipiteitäsi? Sellaisen joka ei ymmärrä sanaa ei? Sellaisen joka yrittää kontrolloida elämääsi väkisin? Sellaisen joka pelkää henkensä edestä menettävänsä lapsenlapsensa, vaikka kukaan ei ole sitä häneltä viemässä?

Pyörittelen itse samoja kysymyksiä koko ajan päässäni. Onko vika sittenkin minussa? Olenko vain itsekäs, kun en halua anoppia elämäämme näin vahvasti? Olenko turhaan mustasukkainen pojastamme? Onko anopin käytös sittenkin ihan normaalia, vain hieman päällekäyvää, mutta normaalia?

Hulluksihan tässä tulee.

 

Anoppi siis olisi vaatimassa viikonlopuksi 9kk vauvaa hoitoonsa? Ei ole todellista. Joku pakkomielle hänellä nyt on lapsenlapseen.

 

anoppia vaivaa mummohöperyys, varmasti tilanne rauhoittuu ajan kanssa. Koeta jaksaa :hug: Pyydä häntä joskus ottamaan vauvaa mukaan kauppaan, jotta saat siivottua, ja pyydä häntä teille kylään enemmän. Ehkä hän tuppautuu, koska on huolissaan jaksamisestanne. Kokeile olla yltiöystävällinen

Ei varmasti helpota ajan kanssa, mitä enemmän annat löysiä niin sitä enemmän teidän elämään tuppaa. Mun anoppi teki mun elämästä kirjaimellisesti helvettiä samanlaisella pelillään ennenkuin mun oli pakko tehdä siitä loppu. PIDÄ PUOLESI.

 

tämä tällä palstalla tuntuu menevän: mikään mitä anoppi tekee ei kelpaa.

 

[QUOTE="vieras";28131218]Anoppi siis olisi vaatimassa viikonlopuksi 9kk vauvaa hoitoonsa? Ei ole todellista. Joku pakkomielle hänellä nyt on lapsenlapseen.[/QUOTE]

Kyllä! Kiitos, olen samaa mieltä. Ei tuo ole normaalia. Poikamme on ollut anopin luona yökylässä kaksi kertaa. Yhden yön aina kerrallaan. Ja kerran anoppi on ollut meillä hoitamassa poikaa yön yli, kun olimme miehen kanssa pikkujouluissa. Nämäkin kerrat ovat sellaisia, missä anoppi on itse halunnut hoitaa poikaa ja väkisin yrittänyt saada meitä lähtemään jonnekin "rentoutumaan". Aikaisemmin olen suostunut näihin, koska poika nukkuu yöt hyvin ja heräilemättä, joten tiedän anopin pärjäävän. Mutta viikonloppu on ihan liian pitkä aika. En itsekään edes pystyisi olemaan niin pitkää aikaa erossa pojasta. Ikävä olisi liian kova.

 

[QUOTE="mamma88";28131213]Voi elämä. Tässä ei todellakaan ole kyse mistään kiittämättömyydestä tai siitä, ettenkö haluaisi lapseni viettävän aikaa mummonsa kanssa! Todellakin haluan. Ennen kuin muutimme tänne uudelle paikkakunnalle, olin aivan innoissani siitä, että poikamme pääsee näkemään mummoaan enemmän. Aikaisemmin näkivät ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Odotin heidän suhteen kehittymistä onnellisena ja iloisena. MUTTA asiat eivät ole menneet niin kuin kuvittelin. Anopista onkin tullut maanvaiva, joka vierailee meillä JOKA PÄIVÄ. Oletko itse tekemisissä joka päivä jonkun ihmisen kanssa (muun kuin oikeasti perheenjäsenen) ja vielä sellaisen, jonka kanssa omat kemiasi eivät yhtään kohtaa? Sellaisen joka arvostelee valintojasi tai tekojasi? Sellaisen joka ei kunnioita sanojasi tai mielipiteitäsi? Sellaisen joka ei ymmärrä sanaa ei? Sellaisen joka yrittää kontrolloida elämääsi väkisin? Sellaisen joka pelkää henkensä edestä menettävänsä lapsenlapsensa, vaikka kukaan ei ole sitä häneltä viemässä?

Pyörittelen itse samoja kysymyksiä koko ajan päässäni. Onko vika sittenkin minussa? Olenko vain itsekäs, kun en halua anoppia elämäämme näin vahvasti? Olenko turhaan mustasukkainen pojastamme? Onko anopin käytös sittenkin ihan normaalia, vain hieman päällekäyvää, mutta normaalia?

Hulluksihan tässä tulee.[/QUOTE]

Joillekin ihmisille pitää vain sanoa tosi kovasti asia ennen kuin menee perille. En tarkoita huutamista mutta että istutat mummon alas ja keskustelette oikein KUNNOLLA. Ei se aikuinen ihminen mene rikki jos sille sanoo niin kuin asiat ovat.

Mitä ihmettä se muka auttaa, että olet vastaamatta puhelimeen ja istut verhot suljettuna kotona? Soittaa vielä vanha ihminen poliisit kun luulee jotain pahempaa tapahtuneen.

"Hän ei kuitenkaan täysin uskonut, kun kerroin, että anopin rakkaus poikaamme kohtaan on mielestäni jo vähän sairas. Miehen mielestä on normaalia, että mummo rakastaa lapsenlastaan noin paljon ja haluaa hoitaa häntä jatkuvasti. Poikamme on kyllä aivan valloittava ilopilleri, mutta kun hän on meidän lapsemme. Ei anopin! "

Mun mielestä sä ihan oikeasti ylireagoit, sori vaan.

 

Joillekin ihmisille pitää vain sanoa tosi kovasti asia ennen kuin menee perille. En tarkoita huutamista mutta että istutat mummon alas ja keskustelette oikein KUNNOLLA. Ei se aikuinen ihminen mene rikki jos sille sanoo niin kuin asiat ovat.

Mitä ihmettä se muka auttaa, että olet vastaamatta puhelimeen ja istut verhot suljettuna kotona? Soittaa vielä vanha ihminen poliisit kun luulee jotain pahempaa tapahtuneen.

"Hän ei kuitenkaan täysin uskonut, kun kerroin, että anopin rakkaus poikaamme kohtaan on mielestäni jo vähän sairas. Miehen mielestä on normaalia, että mummo rakastaa lapsenlastaan noin paljon ja haluaa hoitaa häntä jatkuvasti. Poikamme on kyllä aivan valloittava ilopilleri, mutta kun hän on meidän lapsemme. Ei anopin! "

Mun mielestä sä ihan oikeasti ylireagoit, sori vaan.

Oletko lukenut koko ketjun läpi? Juuri eilen istuin anopin kanssa pöydän ääreen ja kerroin suoraan ja selkeästi omat ajatukseni. Anoppi sitten veti herneen nokkaan ja suuttui minulle, kun en halunnut antaa poikaa hänelle viikonlopuksi hoitoon. Normaalia mielestäsi? Ja vika on minussa? Ja minä ylireagoin?

 

[QUOTE="mamma88";28131296]Oletko lukenut koko ketjun läpi? Juuri eilen istuin anopin kanssa pöydän ääreen ja kerroin suoraan ja selkeästi omat ajatukseni. Anoppi sitten veti herneen nokkaan ja suuttui minulle, kun en halunnut antaa poikaa hänelle viikonlopuksi hoitoon. Normaalia mielestäsi? Ja vika on minussa? Ja minä ylireagoin?[/QUOTE]
Minkä takia sä otat tuon anopin käytöksen jonain ihmeen henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseäsi kohtaan? Joku tuo sulle ruokaa, yrittää olla ystävällinen tekemällä verhoja sun muita, vie lasta ulos jotta sinä saat omaa aikaa niin sinusta se on ILKEILYÄ sinua kohtaan? Kyllä se vaan tuntuu vähän ylireagoinnilta menettää yöunensa kun pelkää että anoppi jotenkin ryövää lapsenlapsensa vanhemmiltaan.

Jokainen ihminen kokee nuo tilanteet eri tavalla ja toinen ottaa enemmän stressiä asioista kuin toiset. Sun mielestä on huolestuttavaa, mun mielestä ei. Meillä molemmilla varmaan on oikeutemme omiin mielipiteisiimme.

 

[QUOTE="mamma88";28131296]Oletko lukenut koko ketjun läpi? Juuri eilen istuin anopin kanssa pöydän ääreen ja kerroin suoraan ja selkeästi omat ajatukseni. Anoppi sitten veti herneen nokkaan ja suuttui minulle, kun en halunnut antaa poikaa hänelle viikonlopuksi hoitoon. Normaalia mielestäsi? Ja vika on minussa? Ja minä ylireagoin?[/QUOTE]

suoraan ja selkeästi: että pysy poissa meidän elämästä, ja jos tulet vielä tänne, et tule näkemään lapsenlastasi enää koskaan.

 

[QUOTE="mamma88";28131296]Oletko lukenut koko ketjun läpi? Juuri eilen istuin anopin kanssa pöydän ääreen ja kerroin suoraan ja selkeästi omat ajatukseni. Anoppi sitten veti herneen nokkaan ja suuttui minulle, kun en halunnut antaa poikaa hänelle viikonlopuksi hoitoon. Normaalia mielestäsi? Ja vika on minussa? Ja minä ylireagoin?[/QUOTE]

Näiden hippien kommenteista, he elävät ihan täysin erilaista elämää. Siihen kuuluu yhteisöllisyys ja semmoinen kaiken ymmärtäminen.
Et todellakaan ylireagoi ja nyt voit pitää etäisyyttä anoppiisi. Äläkä suostu kaikkiin ihme ideoihin, vaan teet niin kuin haluat.
Minä olen toiminut näin ja tiedoksi minulla on todella ihanat appivanhemmat
He asuvat ihan lähellä meitä. Mutta mikä on tärkeintä me olemme saaneet elää omaa elämäämme. Avun anto on toiminut molemmilta puolilta Tärkeintä on että saa pyörittää sitä omaa arkea ilman välikappaleita.

 

Joku tuo sulle ruokaa, yrittää olla ystävällinen tekemällä verhoja sun muita, vie lasta ulos jotta sinä saat omaa aikaa niin sinusta se on ILKEILYÄ sinua kohtaan?

Annapas kun korjaan:

Joku tuo sulle tarpeetonta ruokaa jatkuvasti vaikka olet kieltänyt, ja suuttuu kun et ota ruokia vastaan. Joku ei anna sinun sisustaa OMAA KOTIASI niinkuin haluat vaan on pakolla tuputtamassa itse, oman makunsa tekemiään verhoja sun muita, ja järjestelee sinun huonekalujasi niinkuin haluaa. Joku haluaa koko ajan viedä lasta sinne sun tänne ihan oman mielensä mukaan perheen aikatauluista välittämättä, ja suuttuu kun ei saa 9kk lasta koko viikonlopuksi hoitoon.

Minusta se on ILKEILYÄ ap:ta kohtaan ja ihan täydellistä itsekkyyttä. Piste.

 

Minkä takia sä otat tuon anopin käytöksen jonain ihmeen henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseäsi kohtaan? Joku tuo sulle ruokaa, yrittää olla ystävällinen tekemällä verhoja sun muita, vie lasta ulos jotta sinä saat omaa aikaa niin sinusta se on ILKEILYÄ sinua kohtaan? Kyllä se vaan tuntuu vähän ylireagoinnilta menettää yöunensa kun pelkää että anoppi jotenkin ryövää lapsenlapsensa vanhemmiltaan.

Jokainen ihminen kokee nuo tilanteet eri tavalla ja toinen ottaa enemmän stressiä asioista kuin toiset. Sun mielestä on huolestuttavaa, mun mielestä ei. Meillä molemmilla varmaan on oikeutemme omiin mielipiteisiimme.

Mun ja anopin tilanne on kärjistynyt tällaiseksi ihan viime päivien aikana. Aikaisemmin olin ihan ok, annoin anopin hössöttää ja tehdä oman päänsä mukaan mitä huvitti. Mutta sitten iski ahdistus. Hän ei osaa antaa yhtään omaa tilaa. Änkeää tänne joka päivä milloin huvittaa. Vie lapsen mukanaan ihan oman päänsä mukaan. Ei koskaan kysy mitään etukäteen. Olettaa vain omassa päässään, että saa tehdä mitä haluaa. Miksi tällaista käytöstä pitäisi sietää vain siksi, että kyseessä on lapsen mummo ja mieheni äiti? Olisiko sama käytös hyväksyttävää jos kyseessä olisi vaikka joku kaveri tai kaukaisempi sukulainen? Anopilla on oikeus olla osa meidän ja lapsemme elämää, mutta kai meilläkin joku sanavalta pitäisi olla. Minun lapseni asiat on minun ja mieheni päätettävissä, ja sitä pitäisi mielestäni kunnioittaa.

Anoppi änkesi tänne kylään kielloista huolimatta, kun minulla oli kavereita käymässä. Alkoi siivoamaan heidän edessään minun taloani, vaikka pyysin, että lopettaisi. Jos olisin antanut siihen luvan, niin sitten olisi ihan ok, mutta kun en antanut.

Ja jos anoppi kysyy, voiko hän ottaa pojan viikonlopuksi hoitoon ja minä sanon, että ei kiitos nyt, ehkä joskus toiste, niin anoppi suuttuu ja sanoo minulle että "On sinulla otsaa!" ja lähtee ovet paukkuen pois. Mitä tuossakaan tilanteessa voi tehdä? Miten tuo voi jonkun mielestä olla ihan normaalia käytöstä aikuiselta ihmiseltä?

Tiedän, että taustalla on anopin omat ongelmat. Ei hän varmaan henkilökohtaisesti minua kohtaan hyökkää, mutta hänen asenteensa on siitä huolimatta hyökkäävä. Ja ahdistava.

Hän sanoi eilen että "Kukaan ei minulta ainoaa lapsenlastani vie". Ei ole viemässäkään, mutta vaikka veisi, niin mitä hän sitten tekisi? Tulisi ottamaan takaisin vaikka väkisin?

 

Ap lopettaa sen hiireilyn ja on sitten ilkeä paska huonokäytöksinen ym. mutta tee nyt hemmetti tuosta jo loppu tai sitten mukaudu sen mukaan että anoppi päättää milloin missä ja miten lapsenne on puettu ruokittu ym.


Minulla on kokemus ex-anopista,
en edes kaikkea viitsi tähän laittaa mutta osan.
Anopin sukulainen on kosmetologi,
ja anoppi halusi milloin mitäkin hoitoja ja takoja (niikuin ne nyt siihen olisi auttaneet).
No tämä kyseinen sukulais kosmetologi asui meistä 1km päässä ja anoppi taas 9km päässä,
toisessa suunnassa.
Joten anoppi keksi että meille tämä sukulais kosmetologi voi tulla hänelle tekemään milloin mitäkin hoitoja kun tuolla sukulais kosmetologilla ei ollut autoa käytössä,
ja anoppikin kulki julkisilla.
Käteväähän se olisi kosmetologin meille kävellä 1km päähän eikös
Muuten kyllä mutta kun monasti kaupassa tämä kyseinen kosmetologi ilmoitti
-muistattehan että olen sitten illalla tulossa teille laittamaan "Sirkan" kulmat kuntoon?
Aha :O
kiitti vaan kun nyt ilmoitit,
ei tosiaan meiltä kukaan ollut kysynyt.
Vaan tämä "Sirkka" anoppini olisanonut että kyllä se meille sopii.
Johon kyseinen kosmetologi vaan toteaa että
Kyllä "Sirkka" sanoi sen teille sopivan..

Näitä tilanteita oli useampi,
ensimmäisen ja vielä toisen annoin mennä ohi "korvien" ja unohduksen piikkiin ja kuvittelin jos meillä on menoa että se on automaattisesti sitten sovittu ettei meille tulle sillä emme ole mikään kohtaamistupa jonne vaan voi tulla,
mutta ei
Sota syttyi sitten kun ilmoitin että näistä olisi kiva itsekin tietää.

Yhden kerran kävikin niin että anopilla oli jotkut hienot juhlat johon olisi halunnut siistiä naamaa ja tämä kosmetologikin oli luvannut meikata anopin johonkin juhliin,
vaan kun meillä oikeasti oli menoa.
Se olin sitten minä joka jouduin olemaan kovana siinä ja sanomaan että sopikaa tapaamisenne sinne kosmetologin kotiin tai suoraan anoppilaan ja me emme ole kohtaamistupa.
Eihän anoppi sitten saanut kosmetologin palveluja ja siitäkös minua sitten muistuttelikin pitkään kuinka
"pilasin hänen juhlansa"
olemalla ITSEKÄS

Sen jälkeen anoppi olikin minua kohtaan aina naama norsunvituilla ja muisti muistuttaa kuinka on minun vikani ettei hän saa enään kosmetologisia palveluita
Silloinen poikaystäväni eli tämä anopin poika oli oikea hiiri,
hän oli minun kanssani kyllä samaa mieltä ettei halua milloin ketäkin ovemme taakse ja useimmiten ilmottamatta,
mutta kun äitinsä hiukan puhui ja puhui niin eihän tämä hiirulainen saanut sanaa suustaan vaan tietenkin oman mamma kullan piti saada olla kosmetologilla ja hoidot tapahtu meillä.

Tilanne loppu kun minä lähdin,
tosin siihen nyt vaikutti muutkin asiat kuin anoppi
Mutta se oli oikeasti raivostuttavaa kun itse luulet asuvasi omassa kodissa ja toiset vaan sopii sinne treffejä meiltä mitään kysymättä.
Monasti ajattelin asuvani oikeasti jossakin työttömien kohtaamistuvassa jonne sai kukatahansa tulla milloin vain halusi.

 

Mun anoppi oli vähän samanlainen ennen; halus tulla meille siivoamaan ja hääräämään, mutta on nyt muuttunut täysin etäiseksi eikä pidä mitään yhteyttä.

Minä neuvoisin sua tekemään näin:
- Ota ruoat, marjat sun muut vastaan. Heitä roskiin ne mitkä et halua, eihän anoppi tiedä mitä niille teet salaa
- Anna anopin tuoda verhoja ja muita esineitä ja piilota ne kaappiin. Eiköhän se tajua vihjettä kun huomaa ettet pidä mitään esillä mitä se teille tuo. Jos siitä loukkaantuu niin onpa oma moka kun tyrkyttää tavaroita
- Anna hänen tuoda pojalle vaatteita ja leluja. Pistä kiertoon ne mitkä ette tarvitse, esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. Kyllä joku lapsi jossakin niitä tarvitsee . Tai sitten myyt ne huuto.netissä ja tienaat rahaa .
- Anna lapsi hoitoon anopille kerran viikossa pariksi tunniksi ja teette selväksi että se riittää hyvin. Jos haluaa yökylään niin sano että imetät öisin tai jotakin muuta syytä.
- Älä päästä anoppia siivoamaan teille, vaan sano että rakastat siivoamista ja teet sen mieluiten itse kun se on niin mieluista puuhaa
- Sano anopille että haluat itse harrastaa lapsen kanssa muskaria ja vauvauintia, koska haluat tutustua uuden asuinpaikan muihin äiteihin ja saada uusia kavereita. Eihän hän voi siitä suuttua.

Muuten neuvon sua pitämään puoliasi eikä ottaa itseesi jos anoppi on välillä tuollainen drama queen joka lähtee ovet paukkuen teiltä. Sinä olet lapsen äiti ja talosi on sinun ja sinä päätät. Voitte myös ystävällisesi ilmoittaa anopille että hän voisi ilmoittaa etukäteen milloin on tulossa, jotta hän ei häiritse päiväunia, ruokailua tai muuta tärkeetä hetkeä. Jos hän tajuaisi ilmoittaa etukäteen, ehditte sanoa että olette juuri lähdössä kauppaan tai sellaista

 

Mun anoppi oli vähän samanlainen ennen; halus tulla meille siivoamaan ja hääräämään, mutta on nyt muuttunut täysin etäiseksi eikä pidä mitään yhteyttä.

Minä neuvoisin sua tekemään näin:
- Ota ruoat, marjat sun muut vastaan. Heitä roskiin ne mitkä et halua, eihän anoppi tiedä mitä niille teet salaa
- Anna anopin tuoda verhoja ja muita esineitä ja piilota ne kaappiin. Eiköhän se tajua vihjettä kun huomaa ettet pidä mitään esillä mitä se teille tuo. Jos siitä loukkaantuu niin onpa oma moka kun tyrkyttää tavaroita
- Anna hänen tuoda pojalle vaatteita ja leluja. Pistä kiertoon ne mitkä ette tarvitse, esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. Kyllä joku lapsi jossakin niitä tarvitsee . Tai sitten myyt ne huuto.netissä ja tienaat rahaa .

Jos on vähäänkään samanlainen aloittajan anoppi näissä asioissa kuten minun oma äitini niin huh,
ei olekkaan niin helppoa laittaa huutikseen ym niitä rojuja kiertoon.
Minun äitini rakastaa käsitöitä, muuten tosi kiva mutta kun hän päättää mikä on
A-sinun oikea kokosi
B- näytät kuvan/ostat kaavan niin hän päättää sitä muunnella kuten itse haluaa sinulta kyselemättä
(tässä sivumainistana vaan yksi hääpuku mm.)
C- Värin hän ainakin päättää
D- jokakerta kun äiti tulee kylään pitää se kamalan näköinen äidin ompelema joku kaitaliinan tapainen rätti näyttää etten vaan ole hukannut tai pitää näyttää ne villasukat, tai lasten paidat ym.
Pistokokeina milloin mitäkin ja syyksi ei kelpaa on paskaisena koneessa/pyykkikorissa vaan se on näytettävä.
Joten arvata saattaa meillä olevan kaapit täynnä turhaa äitini tekemiä käsitöitä, kun niitä olisikin vain muutama mutta ei,
niitä on järjetön kasa
Ja sitten äitini valittaa miksi meillä on näin paljon tavaraa *viheltelee*
------------------------------------------------------------------------------

Ruokaa tuo välillä oma äitikin meille kun me kuulemma tarvitaan
No ok, hyvää ehkä tarkoittaa mutta..
Tosin ne ruuat on pääasiassa EU-ruoka avustuksia ja suurimman osan käytän kun ei mennä liiallisuuksiin,
oli tuossa taannoin saanut 3vrk vanhaa kalaa noista avustuksista.
Sanoin että en usko tuon olevan enään käyttökelpoinen.
Johon äiti suuttui että heitänkö hyvää ruokaa tahallani roskiin.
Kerroin että kala lukeutuu niihin (raaka vakuumipakattu miten lie kirjotetaan)
että ne menee nopeasti piloille.
No äiti soitti illalla ja kiukkusi että teinkö sen kalan sillä hän olisi voinutkin sen ottaa mukaansa kun minä uhkasin sen heittää roskiin ja piti minulla kunnon saarnan kuinka hyvää ruokaa ei roskiin heitetä ja kuinka olin kiittämätön.
Kerroin tehneeni kalan jolloin äitillä hyvä mieli.
Tostuus, avasin kalan joka oli aivan limanenja haju kuvottava
Ja tosiaan miehenikin sitä haistoi ja totesi että en minä ole ylihysteerinen nyt tuosta vaan se kala oli pilaantunut.
Tosin emmehän sitä äitilleni voineet tunnustaa mutta kyllä hirvittää mitätuo aina välillä meille tuo jos noin painokkaasti komentaa mm lapsiammesyömään jotakin pilaantunutta.

 

Millaisia hiiriä täällä on kun eivät osaa edes omille vanhemmilleen sanoa vastaan? Teini-iän kapina/ terve irtautuminen vanhemmistaan jäänyt välistä?

 

Millaisia hiiriä täällä on kun eivät osaa edes omille vanhemmilleen sanoa vastaan? Teini-iän kapina/ terve irtautuminen vanhemmistaan jäänyt välistä?

Ei olla hiiriä ei, vaan ehkä en halua katkoa kuitenkaan kokonaan välejämme
Valitettavasti tässä aikoinaan teini-iän kapinoissa oli sen 8vuotta jo väliä että ei pidetty yhteyttä,
siksi kun menin avautumaan tästä kaikesta.

 

[QUOTE="Vieras";28131331]suoraan ja selkeästi: että pysy poissa meidän elämästä, ja jos tulet vielä tänne, et tule näkemään lapsenlastasi enää koskaan.[/QUOTE]

Olipa harvinaisen typerä vastaus. Mitähän mies ajattelisi vaimosta, joka haluaa kieltää miehen äitiä tapaamasta lapsenlasta?

Ap, olen ollut ihan samanlaisessa tilanteessa.
Teidän pitää löytää yhteiset rajat, mutta se ei tapahdu hetkessä. Sun pitää oppia sanomaan anopille heti napakka EI, kun sulle ei sovi. Jos ei muuten mene perille, lähdette ulos kun anoppi tulee etkä anna sen jäädä teille odottamaan. Kun anoppi kantaa tavaraa, kiität ja sanot ettei ole tarvetta ja kysyt, vietkö itse sen kirpputorille vai haluaako anoppi antaa tavaran jollekin toiselle, joka sitä tarvitsee.
Anopista voi tuntua, että yrität sulkea hänet täysin pois teidän elämästänne, vaikka näin ei varmasti ole. Voisitko tehdä niin, että kutsut oma-aloitteisesti anopin kylään pari kertaa viikossa tai te menette käymään anopin luona? Sovi tapaamiset etukäteen ja pidä kiinni siitä, että teille ei voi tulla ilmoittamatta. Anoppi alkaa varmasti pikkuhiljaa ymmärtää, että hänellekin on teidän elämässänne tilaa, mutta ei vain hänen ehdoillaan.
Jonkinlainen kultainen keskitie teidän on löydettävä. Meilläkin se onnistui ja olen saanut anopista aidon ystävän, vaikka alussa teki mieli kuristaa se

 

Ei olla hiiriä ei, vaan ehkä en halua katkoa kuitenkaan kokonaan välejämme
Valitettavasti tässä aikoinaan teini-iän kapinoissa oli sen 8vuotta jo väliä että ei pidetty yhteyttä,
siksi kun menin avautumaan tästä kaikesta.

Jos vanhemmat, aikuiset ihmiset, eivät osaa tajuta teinin kapinaa vaan katkoo välit ja loukkaantuu niin onpa tosi lapsellisia ja yksisilmäisiä ihmisiä.

Itse olin täysi mulkku teininä. Mitä enemmän kapinoin sitä enemmän vanhempani kertoivat rakastavansa minua. Ärsytti ikäänkuin silloin, kun en puhtaaseen vanhemmanrakkauteen osannut suhtautua kuin lämmöllä joka jatkuu edelleen. Pahimpien vuosien jälkeen, kun tajusin miten olin käyttäytynyt, nousi vanhempieni arvostus korkeammalle kuin koskaan aiemmin, he kun osasivat kohdella minua VANHEMPINA eivätkä ottaneet joka tiuskaisusta itseensä.

Samaten aion kasvattaa omat lapseni. Jämäkkänä auktoriteettina mutta kuitenkin aina valmiina auttamaan heitä hädässä eikä minun rakkauteni heihin ole sidottu tekoihin.

Olin onnekas kun sain syntyä sellaisille vanhemmille kuin sain. Kuulostaa kornilta mutta on totta.

 

Kerron oman tarinani, jossa on jonkin verran yhteneväisyyksiä sinun tarinaasi:

Me muutimme mieheni kotipaikkakunnalle ollessani raskaana. Mieheni vanha kotitalo on n 500m päässä meidän rakentamasta uudesta talosta.

Anoppi oli haltioissaan siitä, että saa ensimmäisen lapsenlapsensa lähelleen. Ja itsekin olimme innoissamme siitä, että lapsellamme on isovanhemmat lähellä ja tarvittaessa hoitoapuakin lähellä. Ja näin on edelleenkin, mutta...

Jotenkin siinä missä appiukko touhuaa ja leikkii lapsemme kanssa, anopille se tapa osoittaa rakkautta ja huolenpitoa on ruoka, siivoaminen, vaatteiden parsiminen, sukkien kutominen jne jne.

Heti uuteen taloon muutettuamme, anoppi tuli kylään ja rupesi pesämään ikkunoita (jotka muuten oli jo pesty). Ja sen jälkeen on silloin tällöin ollut tulossa meille tekemään viikkosiivousta tai suursiivuousta, kun "enhän minä lastenhoidolta kuitenkaan ehdi".

Lapsia on nyt jo siunaantunut kaksi ja lapsillamme on niin paljon villasukkia, että ikipäivänä emme ehdi niitä kaikkia pitämään. Ja mummo parsiin vaatteita, jotka ovat jo niin likaisia ja kuluineita kaikkialta, että en kehtaa niitä missään tilanteessa lapsen päälle laittaa kuitenkaan.

Ja mummo tuo meille puolukkapuuroa (josta meillä ei kukaan oikein tykkää), maitokiisseliä (josta vanhempi lapsi kyllä tykkää, mutta jota en haluaisin hänen syövän kovin paljon kun tulee turhan paljon sokeria), lettuja (sama juttu kuin kiisselin kanssa) ym ym.

Ja itseleipomaansa ruisleipää ja hiivaleipää kantaa meille vähän väliä.

Ja kun meillä on vieraita tai juhlia, niin anoppi kuskaa meille pullaa ja kakkua, vaikka haluaisin suunnitella tarjottavat itse.

Ja tosiaankin kävelee meille sisälle kuin omaan kotiinsa. Koskaan ei ole varmaan odotellut kutsua.

Ja vaikka toisaalta ymmärrän, että hyväähän hän tarkoittaa, niin välillä tämä ahdistaa minua aivan kamalasti. Välillä taas olen melkein surullinen anopin puolesta, jolle kaikki tämä "tekeminen" on jollain lailla pakkomielle. Hän on sen ikäkauden "emäntä", jolla piti aina olla seitsemän sortin herkut pöydässä. Ja jotenkin se ruoan tekeminen ja tarjoaminen on hänelle se tapa osoittaa välittämistä ja rakkautta.

Ja jos sanon, että en halua tai tarvitse jotakin hänen tekemäänsä, niin loukkaantuu hirveästi.
Enkä halua häntä loukata, sillä olemme kuitenkin TODELLA kiitollisia siitä hoitoavusta, jonka ansiosta minä olen esim pystynyt jatkamaan opintojani.

On siis hirveän helppoa sanoa sinulle, että tee rajat selväksi, mutta tiedän että ei se ole ihan niin helppoa toteuttaa. Tsemppiä siis vaan sinnekin.

 

Olen lukenut ketjun läpi ja aloittaja mielestäni myös sinulla on asenteessasi ongelma... Anoppisi käytös lastenlastaan kohtaan on aivan normaalia käytöstä, turhaan sinä sitä alat demonisoimaan. Mikäli niin toimit, teet todellisen karhunpalveluksen lapsellesi. Lapsella nimittäin on OIKEUS olla isovanhempien palvonnan kohteena. Muistan itse hyvin kuinka oma etäinen isäni hurahti ensimäisen lapseni syntymän myötä. Hän halusi lapsen koko ajan luokseen, halusi olla hänen kanssaan ja pyysi tosiaankin 9 kuukauden ikäisen lapsen luokseen koko viikonlopuksi. Kun muut lapseni syntyivät, rauhoittui hän huomattavasti, mutta edelleen tämä ensimmäinen on selvästi hänen sydäntään lähinnä. Anoppisi rakkaus on siis normaalia, lopeta muunlaisten väitteiden esittäminen. Piste.

Toki anoppisi käytöksessä on paljonkin toivomisen varaa. Hänelle tulee asettaa ne rajat ja ennen kaikkea sinun pitää saada miehesi ymmärtämään niiden rajojen tärkeys ja myös valvomaan niitä. Asia ei voi (eikä saa) jäädä yksin sinun harteille. Silti muista rajojen asettamisessa, että sinun tämän hetkiset tunteesi eivät ole täysin realistisia. Olet saanut ns. vahvan allergiareaktion anopistasi ja siksi reagoit nyt niin vahvasti.

Yritä rauhoittua ja mieti mitkä asiat OIKEASTI ovat ns. deal breikkereitä sun ja anopin suhteessa. Valvo, että ne rajat pitävät ja anna muun hössötyksen olla.

 

[QUOTE="vieras";28131995] Anoppisi käytös lastenlastaan kohtaan on aivan normaalia käytöstä, turhaan sinä sitä alat demonisoimaan. [/QUOTE]

Ihanko oikeasti esim. tuo tapaus, jossa anoppi suuttui huutaen "on sinulla otsaa!" kun ap kieltäytyi antamasta lasta hoitoon koko viikonlopuksi, on ihan vaan normaalia käytöstä? Ei kyllä todellakaan ole! Ei moni muukaan ap:n kertomista jutuista, kuten siivoamaan tuppautuminen KIELLON JÄLKEEN kun ap:lla on vieraita, suuttuminen siitä kun ap haluaa viedä itse lapsen muskariin jne jne. Ei todellakaan normaalia !

 

Onko vika sittenkin minussa? On osittain, sillä regaoit nyt liian vahvasti kaikkeen anopin toimintaan.

Olenko vain itsekäs, kun en halua anoppia elämäämme näin vahvasti? Olet ja et ole. Anoppi on selvästi tällä hetkellä ns. iholla ja hänelle pitää ehdottomasti saada rajat. Et kuitenkaan voi anoppia teidän elämästä pois sulkea niin paljon kun itse haluaisit.

Olenko turhaan mustasukkainen pojastamme? OLET!!! Lapsella ei ole KOSKAAN liikaa rakastavia aikuisia ympärillään.

Onko anopin käytös sittenkin ihan normaalia, vain hieman päällekäyvää, mutta normaalia? Juuri näin. Mutta ei sinun tuota päällekäyvyyttä tarvitse hyväksyä ja siltä osin teidän tulee asettaa rajat miehesi kanssa yhdessä.

 

[QUOTE="mamma88";28131283]Kyllä! Kiitos, olen samaa mieltä. Ei tuo ole normaalia. Poikamme on ollut anopin luona yökylässä kaksi kertaa. Yhden yön aina kerrallaan. Ja kerran anoppi on ollut meillä hoitamassa poikaa yön yli, kun olimme miehen kanssa pikkujouluissa. Nämäkin kerrat ovat sellaisia, missä anoppi on itse halunnut hoitaa poikaa ja väkisin yrittänyt saada meitä lähtemään jonnekin "rentoutumaan". Aikaisemmin olen suostunut näihin, koska poika nukkuu yöt hyvin ja heräilemättä, joten tiedän anopin pärjäävän. Mutta viikonloppu on ihan liian pitkä aika. En itsekään edes pystyisi olemaan niin pitkää aikaa erossa pojasta. Ikävä olisi liian kova.[/QUOTE]

Ja mikäs siitä sitten tekee niin EPÄnormaalia?